Natsien mentaliteetit psykologisen tiedon valossa

Laurence Rees: Natsin mieli. Suomentanut Tähti Schmidt. Tammi, 2025.

Evoluutiopsykologia ja kognitiiviset vinoumat

Kirja tutkii sitä, miten psykologia tieteenalana voi auttaa ymmärtämään natsien mentaliteettia. Ihmisen aivot kehittyivät muinaisten ihmisten metsästäessä aroilla, aivan erilaisessa ympäristössä missä nykyään elämämme. Kognitiiviset vinoumat voivat selittää ihmisen epärationaalista toimintaa. 

Sen sijaan mitään "natsipersoonallisuutta" ei ole olemassa. Ihmisen toiminnan selittämiseen vaikuttavat monet tekijät kuten geneettinen perimä, kasvuympäristö, vanhempiemme sosioekonominen asema, oppimamme käyttäytymismallit yms.

Vielä keväällä 1918 Saksa menestyi sodassa hyvin, mutta hinta oli kova, sillä Saksa menetti valtavan määrän sotilaita. Saksa ei enää kyennyt uusiin aloitteisiin rintamalla.

Venäjän bolsevikkien toteuttama  vallankumous pelotti saksalaisia. Hindenburg ja Ludendorff eivät halunneet joutua syytettyjen penkille, vaan siirsivät vastuun saksalaisille poliitikoille. Armeija jatkoi positiivista tiedotusta, jotta estettäisiin kotirintaman levottomuudet. Siksi marraskuun aselepo oli kansalle järkytys.

Evoluutiopsykologian mukaan kieli on kehittynyt juoruilua varten. Salaliittoteoriat voidaan nähdä äärimmäisenä juoruiluna. Yleisesti pohdittiin kaikkialla, ketkä olivat syyllisiä Saksan romahdukseen, alueluovutuksiin, sotakorvauksiin sekä tunteita kuohuttaneeseen väitteeseen "Saksa on yksin syyllinen sotaan". Syyllisiksi löydettiin vieraat saksalaisten joukossa eli juutalaiset sekä sosialistit ja kommunistit, joiden uskottiin juonittelevan kansainvälisesti yli valtioiden rajojen. 

Aivojen manipulointi

Esi-isiemme mahdollisuus selvitä hengissä edellytti kykyä reagoida välittömästi uhkiin. Lähestyvät lajitoverit saattoivat olla vaara. Ihmisellä on kehittynyt lajityypillinen valmius tehdä jako meihin ja muihin. 

Siitä ei ole pitkä matka mielten manipulointiin ketkä kuuluvat "meihin". Lietsomalla vihaa juutalaisia vastaan Hitler ja natsit onnistuivat aktivoimaan aivoissa mantelitumakkeen, joka joutuu käsittelemään nopeasti vihan, raivon ja ahdistuksen tunteita. 

Kun "meistä" saadaan vieraat ainekset puhdistettua, tuloksena olisi kansanyhteisö, johon kaikki rodullisesti puhtaat germaanit kuuluisivat. Tämä oli utopia, jonka odotus ja puolesta työskenteleminen olivat tärkeämpiä kuin sen konkreettinen toteutuminen. Dopamiinia erittyy eniten jonkun toivotun valmistelussa ja odottamisessa. Odotuksen täyttyessä dopamiiniryöppy vähenee.

Nuoriso oli altis natsien äärimmäisyyksiin menevälle ja tunteisiin vetoavalle propagandalle. Aivojen otsalohko, joka käsittelee tunneimpulsseja ja liittyy ongelmanratkaisuun, kehittyy kunnolla vasta noin 25 vuoden iässä. Aivojen ne osat, jotka viehättyvät uudesta vaarallisest ja kaipaavat jännitystä ja seikkailua, ovat jo valmiiksi kehittyneet. 

Natsien "me" rakentui vihollisen varaan. Kyse oli äärimmäisestä ratkaisusta, joko me tai vihollinen. Vain jompikumpi voi jäädä jäljelle. Elämän merkitys määriteltiin kuoleman kautta, arvokkainta oli antaa elämänsä Hitlerin, isänmaan ja rodun puolesta.

Sankarijohtaja

Hitler oli karismaattinen johtaja ja  suggestiivinen puhuja. Hitler onnistui olemaan "yksi meistä", tavallinen rivisotilas, joka kuitenkin oli sotasankari. Hän sanoi ääneen, mitä suuri joukko tunnetasolla kannatti. 

Karismaattista sankarijohtajaa tarvittiin siinä vaiheessa kun metsästäjä-keräilijät alkoivat muodostaa kyläyhteisöjä ja  kaupungistuminen alkoi. Hitlerin sotasankaruuden lisäksi hänen mainettaan sankarina tuki menestys vuoden 1924 oikeudenkäynnissä. Baijerin vallankaappaus marraskuussa 1923 epäonnistui mm. Hitlerin virheiden takia. Hänen onnekseen vallankaappauksella oli muitakin johtajia, joten Hitlerin ei tarvinnut ottaa yksin vastuuta epäonnistumisesta. Toinen asia on, että viranomaiset olisivat voineet pysäyttää Hitlerin poliittisen uran tuossa vaiheessa. 

Hitlerin tapa johtaa oli antaa alaisille epämääräisiä ja ristiriitaisia toimeksiantoja. Tällöin he joutuivat jatkuvasti riitelemään keskenään ja suorastaan tappelemaan johtajan suosiosta. Johtajaperiaate rohkaisi alaisia tekemään radikaaleja ehdotuksia kunhan ne olivat sopusoinnussa Hitlerin ideologian ja  näkemysten kanssa. 

Itseään Hitler piti nerona, joka halusi päättää asiat intuitiivisesti ilman  että olisi perehtynyt alaisten valmisteleviin esityksiin. Vasta sen jälkeen kun hän oli tehnyt päätöksen tai linjauksen, saattoi alaisten työ alkaa.

Epäilyksistään huolimatta Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi tammikuussa 1933. Hindenburgin esikunnassa oli pelkästään taustaltaan samankaltaisia päätöksentekijöitä, jotka joutuivat toimimaan kriisin luoman ryhmäpaineen alaisena. Hindenburg ja muut eliittiin kuuluvat luulivat ja toivoivat pitävänsä kurissa nousukkaan Hitlerin. Tässä he erehtyivät. 

Hitler pyrki siihen, että kansalaisten "sokea usko" kohdistuisi häneen ja natsihallintoon, ei mihinkään yliluonnolliseen. Tärkeintä oli tavoittaa ihmiset tunnetasolla, ei argumentoimalla järkeen vetoamalla. Tämä tapahtui propagandan avulla. Hitler tajusi sen, että kun joku saatu kääntymään sokeaan uskoon, tällaista ei enää voida käännyttää pois uskosta rationaalisilla argumenteilla. 

Hitlerillä oli uhkapelissään satumainen onni Stalingradin tappioon saakka. Pelionni ruokki käsitystä Hitleristä "kaitselmuksen" (ei kuitenkaan kristinuskon mukaisessa) suojeluksessa. Epäilevät kenraalit ja muut vastarintaan taipuvaiset epäröivät kun Hitler olikin oikeassa onnistuessaan kerta toisensa jälkeen uhkapelissään.

Ihmisen on vaikea hyväksyä sattumaa ja ajatusta, että suuret muutokset ja merkittävät asiat tapahtuisivat sattumanvaraisesti pienillä marginaaleilla. Natsit antoivat lähes uskonnollisen selityksen suurille mullistuksille ja tapahtumille. Sankarijohtaja toimi katselmuksen johdossa ja loi Saksan uudestaan. Tavoite ja päätepiste oli tuhatvuotinen valtakunta.

Tuhoaminen 

Pahamaineiset Einsatzgruppen-joukot tappoivat yli miljoona ihmistä valloitetuilla alueilla itärintamalla ennen kuolemanleirejä. Nämä murhat suoritettiin lähietäisyydeltä suureksi osaksi ampumalla. Tappajista vain pieni osa psykopaatteja tai sadisteja. Natsien johtajat olivat itsekin huolissaan, miten sotilaiden psyyke kestää joukkomurhien tekemisen.

Uhrit epäinhimillistettiin kaikin tavoin. Nämä luokiteltiin ali-ihmisiksi, jos olivat ihmisiä ollenkaan. Lisäksi joukkomurhia perusteltiin isänmaan edulla ja tietenkin rotutekijöillä. Aluksi teloitettiin bolsevikkeja ja partisaaneja. Juutalaisia pidettiin bolsevikkeina. Lisäksi esimiehet pääsääntöisesti painostivat kaikin tavoin sotilaita vaatien jokaista tekemään osansa, vaikka ampumisesta oli mahdollista kieltäytyä. Tutkimusten mukaan tappajat olivat usein tavallisia kansalaisia, jotka siviilissä tekivät työnsä ja olivat hyviä perheenisiä. 

Alkoholia kului runsaasti, osa murhaajista oli jatkuvasti humalassa tappaessaan. Ryhmäpaine oli voimakas, monille oli kauhistus joutua ryhmän ulkopuoliseksi. Ihmisillä on pelko tulla suljetuksi ryhmän tai lauman ulkopuolelle, aikoinaan metsästäjä-keräilijöille tämä oli pahin mahdollinen tapahtuma.

Ihminen muuttuu kohtalaisen helposti tappajaksi kuten Stanley Milgram psykologisissa kokeissaan osoitti. Lisäksi täytämme annetun roolimme kivuttomasti kuten kuuluisassa Stanfordin vankilakokeessa tapahtui. Sattumalta vartijoiksi valitut alkoivat käyttäytyä julmien vartijoiden tapaan.

Kaasukammioiden kehittäminen kuolemanleireillä oli vastaus haluun etäännyttää  murhaaminen. Kaasuautoja käytettiin ensiksi eutanasiaohjelmassa mielisairaiden ja vammaisten tappamiseen ja sitten niitä kokeiltiin juutalaisten murhaamisessa. Kaasuautot eivät olleet riittävän tehokkaita. Myöhemmin rakennetut kaasukammiot ja krematoriot olivat psykologinen helpotus tappajille Einsatzgruppen-joukkojen teloittajiin verrattuna. Tappamisesta tehtiin teollista toimintaa, jossa uhreilta salattiin lähes loppuun saakka mikä heitä odottaa. 

Stalingradin katastrofin jälkeen natsit käyttivät pelkoa aseena. Vihan lisäksi pelko saa mantelitumakkeen varuilleen. Propaganda lietsoi pelkoa siitä, mitä tapahtuu, jos Saksa häviää itärintamalla ja neuvostoliittolaiset etenevät. Toinen mitä käytettiin oli psykologiassa uponneiden kustannusten teoria. Koska niin monet saksalaiset ovat jo uhranneet poikansa, miehensä ja itsensä, Saksalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa taistelua ja voittaa. Kuten tiedämme tuo taistelu johti vielä moniin turhiin kuolemiin.

Kirjan lopussa on vielä kootusti 12 varoitusta niistä askelista kun siirrytään huomaamatta totalitarismiin. Demokratia on hauras järjestelmä. Nämä varoitukset on otsikoitu:

 

1. Salaliittoteorioiden viljely
2. Me ja muut -ajattelu
3. Johtajan sankaruus
4. Nuorison turmeleminen
5. Valtaeliitin kanssa vehkeily 
6. Kansalaisoikeuksien polkeminen
7. Uskon hyödyntäminen
8. Vihollisten merkitys
9. Vastarinnan nujertaminen
10. Rasismiin yllyttäminen
11. Tappamisen etäännyttäminen
12. Pelon lietsonta

Kristinuskon unohdettu historia

Philip Jenkins: The Lost History of Christianity. The Thousand-Year Golden Age of the Church in The Middle East, Africa, and Asia and How It Died. HarperCollins ebooks. [2009].

Kristinuskon historia on ollut pitkä ja vaiherikas, mutta valitettavasti se esitetään usein maantieteellisesti hieman vinoutuneena. On kiinnostavaa tietää, millaisia ovat olleet hävinneet ja hävitetyt kristilliset kirkot ja opit. Ei varmaan ole perusteita väittää, että opillisesti oikea tai paras länsimainen usko voitti historian kuluessa harhaopit, poikkeamat ja lahkot. 

Uskonnot voivat myös hävitä tai menettää vaikutuksensa alkuperäisellä alueella. Aikoinaan manikealaisuudella oli kannattajia Ranskasta Kiinaan, nyt sillä ei ole minkäänlaista todellista merkitystä uskontona. Intia oli todella pitkän aikaa buddhalainen, mutta nykyään buddhalaisia on siellä vain kourallinen.

Tyypillisesti kristinuskon historia esitetään Euroopan kautta unohtaen kuinka merkittäviä kristilliset seurakunnat olivat niillä alueilla, joiden yli islam sitten myöhemmin pyyhkäisi.

Itäisiä kirkkoja kuvaava terminologia ei ole täysin yksiselitteinen. Nestoriolaisuus on saanut nimensä patriarkka Nestorioksesta (kuoli noin 451).

Linkki nestoriolaisuus

Jakobiitit saivat nimensä Efeson piispan Jacobus Baradaeuksen mukaan. Itäisiä kirkkoja kutsutaan joissakin yhteyksissä myös syyrialaisiksi tai assyrialaisiksi. Itäisten seurakuntien jäsenet käyttivät itsestään termia nasarealaiset.

Alkujaan itäiset kristilliset seurakuntien jäsenet olivat monofysiittejä eli uskoivat Kristuksella olleen vain yksi luonto. Kirjan mukaan molemmat suuntaukset hyväksyivät Nikean (325) kirkolliskouksen päätöksen Kristuksen kahdesta luonnosta. 

Linkki monofysitismi 

Kristillinen lähetystyö idässä

Kaksoisvirtojen vanhalle alueelle Mesopotamiaan syntyivät ns. itäiset kirkot lähetystyön tuloksena. Edessassa oli Jeesukseen uskovia pian Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ensimmäiset lähetyssaarnaajat idässä olivat lähteneet matkaan Antiokiasta.

Maantieteellisesti nestoriolaiset olivat vallitseva suuntaus nykyisen Irakin ja Iranin alueella, jakobiitit puolestaan edellisiä lännempänä Suur-Syyrian alueilla.

Suurin osa Syyrian kirkoista, luostareista ja näiden säilyttämistä historian kannalta tärkeistä lähteistä tuhottiin 1300-luvulta lähtien. Siksi monet seikat ovat jääneet hämärän peittoon alkuperäisten lähteiden puuttuessa.

Tatianos Assyrialainen toimitti vuoden 170 tietämillä syyrian kielellä neljän evankeliumin teksteistä harmoniseksi kootun julkaisun Diatessaron. Diatessaron oli standardilatos evsnkeliumeista Syyrian kirkoissa 400-luvulle saakka. 

Syyrian maaseudulla ei puhuttu eikä ymmärretty kreikkaa. Seemiläisillä kielillä kirjoitettujen juutalaisten ja varhaiskristillisten tekstien tutkiminen antoi ymmärrettävästi läntisestä kirkosta eroavaa omaleimaisuutta hengellisille tulkinnoille.

Kulkiessaan Keski-Aasiassa 500- ja 600-luvuilla Kiinaan saakka vievää Silkkitietä pitkin nestoriolaiset lähetyssaarnaajat joutuivat vuorovaikukseen buddhalaisuuden kanssa. On ymmärrettävää, että molemmat omaksuivat jotain toinen toisiltaan. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan lisäksi lähetystyön tuloksena kristillinen usko levisi muuallekin Aasiaan Kiinaa ja Japania myöten.

Kiinalainen nestoriolainen munkki Bar Sauma teki pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin mongolivalloituksen aikana. Mongolit suhtautuivat pääsääntöisesti suvaitsevaisesti eri uskontoihin. Bar Sauma lähetettiin myös diplomaatiksi Eurooppaan. Vuonna 1287 hän herätti huomiota Ranskan hovissa sekä hämmennystä kirkonmiesten keskuudessa kristillisen uskonsa takia. Oli yllätys eurooppalaisille kuinka kaukaa löytyy kristittyjä. Lähetyssaarnaajat olivat levittäneet kristillistä sanomaa Kiinaan Tang-dynastian (600-luvun alkupuolelta 900-luvun alkuun) aikana.

Filosofian apu ja kulttuurin kehykset

Läntisessä kirkossa kristinusko kietoutui yhteen kreikkalaisen filosofian kanssa. Filosofia on ollut väline, jonka avulla kristinuskon käsitteitä on kehitetty ja täsmennetty. Tämä ei tietenkään ole ollut ainoa kristillisen opin ymmärrettäväksi tekemisen väline, eikä välttämättä ole sitä tulevaisuudessa. 

Kristinuskon itäiset kirkot julistivat kristinuskon sanomaa esim. buddhalaisuuden, taolaisuuden tai konfutsealaisuuden ympäristöissä. Voidaan kysyä, ovatko kreikkalaisen filosofian antamat käsitteelliset apuvälineet tehneet kristinuskosta autenttisempaa kuin muiden kulttuurien tarjoamat mahdollisuudet.

Kun kirkko joutui mukautumaan Rooman, Bysantin ja Länsi-Euroopan valtakuntien tarjoamiin olosuhteisiin, itäiset kirkot toimivat seemiläisten kielten ja kulttuurien ympäristössä, mikä olisi ollut tuttua ainakin Jeesukselle ja opetuslapsille.

Idän kristilliset kirkot olivat elinvoimaisia yli 800 vuoden ajan eli pidempään kuin protestanttiset kirkkokunnat reformaatiosta nykyaikaan. 

Tunnettua on, että Euroopan keskiajalla Lähi-idässä monet asiat kukoistivat, esim. lääketieteessä ja filosofiassa arabit olivat eurooppalaisia edellä. Tällöin unohdetaan, että oppineet eivät olleet, varsinkaan aluksi, islaminuskoisia, vaan itäisten kirkkojen oppineita.

Islam kristinuskon haarana

Alunperin islamia pidettiin kristinuskon haarana. Koraanin taustamateriaalia olivat mm. itäisten kristittyjen suosimat apokryfikirjat.

Idän kirkkojen kohtalo oli joutua nousevan islamin alle. Siirtyminen islamiin ja luopuminen kristillisestä uskosta kuitenkin kesti vuosisatoja ja oli monipolvinen. Kristinusko myös vaikutti islamiin usealla tavalla, sekä opillisesti että käytänteisiin. 

Alkuaikojen islam muistutti kristinuskon varhaista historiaa, vaikka myöhemmästä kehityksestä tätä olisi vaikea uskoa. Islamin opettajien ehdottomuus ja karismaattisuus saattoivat tehdä vaikutuksen kristittyihin, jotka vapaaehtoisesti kääntyivät islamiin, koska se tuntui häivähdykseltä alkuperäisestä kristinuskosta.

Muslimit ylistävät Jeesusta profeettana, mutta eivät tiedosta kuinka suuren perinnön he saivat idän naseretilaisesta kirkosta. Voisi toivoa, että yhteinen perintö edesauttaisi vuoropuhelua islamin ja kristinuskon välillä.

Suvaitsevaisuudesta vainoihin 

Islamin identiteetin kehittyessä suvaitsevaisuus väheni. Valloitetuille alueille suosittiin islamilaisten muuttoa ja edesautettiin vääräuskoisten (mm. kristityt, juutalaiset ja zarathustralaiset) poistumista.

Syyriassa 600-luvun lopulla muille kuin islaminuskoisille määrättiin vero maksettavaksi. Konstantinopolin epäonnistunut valloitusyritys vuosina 717-718 johti kristillisten kirkkojen hävittämiseen.

Islam ei kiehtonut Arabian ulkopuolella asuvia ihmisiä vielä 700-luvun puoliväliin mennessä, mutta valloitetuilla alueilla islam vakiinnutti asemansa. Egyptissä, Syyriassa ja Irakissa islamiin siirtyminen oli kattavaa 1000-luvun alussa. Toisaalta vielä 1200-luvulla Egyptissä ja Irakissa oli rajuja mellakoita kristittyjä kohtaan, joten näitä mitä ilmeisemmin oli edelleen noilla alueilla. 1200-luvun lopulla Lähi-idässä siirryttiin lähes täydelliseen islamin hegemoniaan. Vain niillä alueilla, joita Bysantti vielä hallitsi, kristinusko selvisi. 

Mongolien hyökkäys islamia vastaan alkoi 1219. Mongolit ovat olleet kautta historian suurin uhka islamille, vaikka he eivät valloittamillaan alueilla vainonneet islaminuskoisia. Kristittyjen asema kohentui mongolien valloitusten myötä, koska heidät päästettiin alistetusta asemasta pois. 

Islamin nujerrettuja mongolit alkoi kristittyjen vainoaminen paljon pahemmin kuin aikaisemmin. Kristittyjä syytettiin yhteistyöstä mongolien kanssa, mikä olikin totta. Vainot saivat monet varakkaat kaupungistuneet kristityt kääntymään islaminuskoon. Maaseudulla asuvat köyhät sinnittelivät kristittyinä pidempään. Kristinusko hävisi kokonaan Persiasta ja Irakin etelä- ja keskiosista. Vähässä Aasiassa turkkilaiset vainosivat kristittyjä ankarasti.

Vähä Aasia eli nykyinen Turkki oli ollut kristinuskon vaikutuspiirissä noin 1200 vuotta ennen kuin islaminuskoiset turkkilaiset vakiinnuttivat poliittisen valtansa. Niinkin myöhään kuin 1800-luvulla Turkin maaseudulla vanhemmat saattoivat viedä lapsensa kristilliselle kasteelle, varmuuden vuoksi.

Islamin reuna-alueilla Armeniassa ja Georgiassa kristillinen kirkko säilyi. Egyptissä koptikirkko oli valtauskonto vuosina 300 - 600 ja vieläkin väestöstä noin kymmenen prosenttia kuuluu koptikirkkoon.  

Vielä vuoden 1900 tienoilla 11 % Lähi-idän asukkaista oli kristittyjä. 

Linkki Kristinusko Lähi-idässä

Lännen nousu

Jukka Korpela: Länsimaisuuden historia. Lännen noususta maailmanjärjestyksen muutokseen. Gaudeamus 2025.

Korpelan kirjan pääviesti taitaa olla se, että länsimainen ihminen on kummajainen ja järjestelmä omituinen, vaikka me länsimaalaiset pidämme kaikkia muita kulttuureita omituisina ja muita ihmisiä erilaisuutensa takia jopa rikollisina. Länsimainen ihminen arvioi muita kulttuureita omasta suppeasta näkövinkkelistään ja otaksuu edustavansa absoluuttista totuutta ja oikeutta.

Pääopetus puolestaan on siinä, kun ymmärrämme nykyisyydestä poikkeavaa menneisyyttä, voimme ymmärtää muita kulttuureita. Kun esivaltaa ei ollut, klaanit loivat aikoinaan järjestystä ja turvallisuutta kuten luovat edelleen jossakin päin maailmaa. Länsimainen rationaalisuus ei riitä, kun yritämme ymmärtää lännestä eroavia kulttuureita. 

Lännen ihmisoikeuksien käsite perustuu luonnonoikeuteen, jonka idea oli lakien läpinäkyvä rationaalisuus sekä ihmisille että myös jumalille. Idässä totuus on perinteisesti ollut jumalien salaisuutta. Idän kunnia- ja häpeäkulttuureissa yksilön velvollisuudet yhteisöä kohtaan ovat merkittävämpiä kuin oikeudet.

Termit itä ja länsi ovat epämääräisiä. Ne viittaavat toisistaan olennaisesti eroavaan henkiseen ja kulttuuriseen todellisuuteen. Jälkimmäinen kehittyi monien eri vaiheiden jälkeen Länsi-Euroopassa. Itä on toisenlaisten kulttuurien maailma.

Neoliittinen vallankumous 

Miksi ja miten kivikauden yhteisöt alkoivat muuttua neoliittisella ajalla? Yksi selitys siirtymiselle metsästäjä-keräilijöistä maanviljelyyn on rajoitetun alueen valtateoria (circumscription theory). Ihmisten oli hankala muuttaa pois ravinnon ääreltä jokilaaksoista ja keitailta. Kun huomattavia määriä ihmisiä kerääntyi pysyvästi yhteen, tarvittiin paikallista vallankäyttöä. Sen prosessin myötä yhteisöihin syntyi epäarvoisuutta.

Kaupunkien synnyn edellytys oli ruoan ylituotanto, jonka mahdollistivat verkostoituminen ja kehittyvä kaupankäynti. Maanviljelyksen vakiintuminen edellytti ainakin alkeellista käsitystä maanomistuksesta.

Kaupungistumisen myötä uskonto muuttui animismia monimutkaisemmiksi teorioiksi. Maanviljely vaati uudenlaista tietotaitoa ja tietämystä, joten tarvittiin uusia tietäjiä ja aikaisemmasta erilaisempaa uskonnollista kulttia. 

Kuolleet jouduttiin hautaamaan asutusten lähelle, jopa talojen alle, mikä sai ihmiset pohtimaan kuoleman jälkeistä elämää ja esi-isien osallistumista elävien arkeen. Esi-isien palvominen edesauttoi näkemystä hallitsijoista jumalien kaltaisina. Hallitsijoiden sukupuihin lisättiin jumaliksi muuttuneita esi-isiä vallan oikeuttamiseksi, jolloin valtiaiden ja jumaluuden ero hälveni. 

Klaanien valtamalli

Kaksoisvirtojen Mesopotamian perinteinen valtamalli perustui sukulaisuuksiin ja esi-isiin. Suuperheet muodostivat klaaneja, joita hallitsija yritti kontrolloida.

Ensimmäiset kirjalliset lait ovat Sumerin kaupungeista 2000-luvun lopusta eKr. Lakien piti olla sopusoinnussa jumalien lakien kanssa, joiden uskottiin olevan ajattomia. 

Lähi-idässä Sargonin akkadilainen valtakunta oli ensimmäinen ylipaikallinen suurvaltakunta (2500-2400 eKr).

Monoteismi oli suuri ideologinen vallankumous. Yksi jumalista kehittyi muita suuremmaksi halliten koko ymmärrettyä maailmaa ja jopa kosmosta. Useista yksijumalisista uskonnoista pysyviksi kehittyivät juutalaisuus ja zarathustralaisuus. 

Persialaiset valloittivat 500-luvulla eKr. Lähi-idän Egyptiä myöten. Persialaisten valtajärjestelmä muodostui perheen, suvun, klaanin ja verkostojen luottamukseen ja yhteisten etujen vaalimiselle. Persialaiset hallitsivat valloittamiaan alueita näiden omien instituutioiden avulla.  Suurkuningas oli hallitsijoiden hallitsija, ei siis kaikkien alamaisten hallitsija.

Kreikkalaiset ja roomalaiset 

Alunperin kreikkalaiset ymmärsivät todellisuuden olevan perimmältään käsittämätön. Fortuna oli sattuma ilman oikeudenmukaisuutta. Järjellä sattumaa ei voinut ymmärtää. Kohtalo oli kaiken yläpuolella, myös jumalien. Kohtaloa ei voinut muuttaa eikä sillä ollut mitään tekemistä oikeuden kanssa. Maailma oli kreikkalaisen filosofian mukaan järjen luoma ja siten järkiolento, ihminen, kykeni sitä ymmärtämään. Aistien, järjen ja logiikan painottaminen loi moraaliopin, joka erosi uskonnollisesta kultista. 

Päinvastoin kuin Lähi-idässä roomalaiset ajattelivat oikeuden käsitteen olevan jumalista ja perinnäissäännöistä erillinen asia. Oikeus piti ratkaista sääntöjen avulla. Kyse oli rationaalisesta oikeudenmukaisuudesta, ei jumalien käskyistä. Koska lait koskivat kaikkia, yksilön asema parani suhteessa klaaneihin.

Roomalaiset ajattelivat, että uskonnollisten kulttien laiminlyöminen oli syy tasavallan ajan sekasortoon. Jumalia oli paljon. Oikein suoritetut riitit ja rituaalit loivat jumalille velvollisuuden myötämielisyydestä ihmisiä kohtaan. Kreikkalaisten ja roomalaisten kultit eivät perustuneet uskolle, eivätkä muodostaneet lakijärjestelmää. 

Usko oli tärkeä persialaisessa uskonnossa, samoin kuin kristinuskossa. Augustus toi idästä idean määräysten jumalallisesta alkuperästä. Kun senaaatti julisti Julius Caesarin jumalaksi, Augustus alkoi korostaa jumalallista alkuperäänsä "jumalan poikana". Hallitsijalla oli kaksi kehoa, inhimillinen ja jumalallinen.

Rooman keisarista tuli jumala 200-luvun kuluessa. Keisari korvasi perinteiset roomalaiset tunnukset persialaisilla symboleilla. Verouudistuksessa jokainen rekisteröitiin kotipaikkaansa. Tämän seurauksena muuttoliike väheni. Yhteisöllisyys lisääntyi ja yksilöiden toimintamahdollisuudet vähenivät. Kauppaa rajoitettiin ja käsityöt organisoitiin pakollisten kiltojen kautta. 

Konstantinuksen reformi

Keisari Konstantinuksen aikana järjestetyssä Nikean kirkolliskokouksessa muotoiltiin kristinuskon universaali tulkinta, joka ei ollut seudullinen eikä kaupunkikohtainen kuten monet muut kultit. Kristinusko antoi vallalle legitimaation. Keisari otti kirkon haltuun. Hierarkinen papisto oli vallan kontrolliväline. 

Konstantinuksen reformi oli vallankumous. Uudistus teki keisarista pappishallitsijan, joka oli pelastuksen välikappale itämaisessa persialaisessa mielessä eikä enää virkamies.

Lännenpuoleisessa osaa Roomaa kirkon asema alkoi kuitenkin kehittyä erilleen keisarin vallasta. Kirkolle vaadittiin autonomiaa. Paavi alkoi kontrolloida läntisten alueiden kristillisyyttä. Idässä kirkko oli keisarin alaisuudessa. 

Lännessä keskushallinto romahti. Lännen tiet ja kaupungit rappeutuivat ja alueelliset keskukset taantuivat. Keskusten asukasluvut vähenivät ja niistä katosivat antiikin kaupunkien tunnusmerkit kuten asemakaava. Lähi-idässä vastaavaa muutosta ei tapahtunut. 

Institutionaalinen länsi hävisi 300-luvulta 700-luvulle. Keisarilliset laitokset romahtivat ja paikalliset valtakunnat korvasivat ne omilla järjestelmillään. Tapahtunutta on kuvattu käsitteellä "roomalaisen lännen silpominen" (the dismemberment of the Roman West). Kun ylipaikallinen valta alkoi elpyä 700- ja 800-lukujen vaihteessa, ei paikallisilla ylhäisillä ollut valmiita instituutioita käytössään päinvastoin kuin idässä, jossa klaanirakenteet olivat kehittyneet persialaisten mallin mukaisesti. "Lännen silpominen" saattaakin olla syy, miksi länsi meni 1100-luvulla idän ohi.

Keskiajan Euroopassa ihmiset olivat enemmänkin yhteisöjen jäseniä kuin valtakunnan kansalaisia. Yhteisöt muodostivat verkostoja. Suvereenin kuninkaanvallan kasvaessa klaanien ja verkostojen valta kaventui.

Kaarle Suuren aika

Vuonna 800 Länsi-Eurooppa oli itää jäljessä taloudellisesti ja kulttuurisesti. Kaarle Suuren aikana poliittinen järjestelmä, oikeusjärjestelmä ja kulttuuri alkoivat muuttua. Vastaavaa ei tapahtunut idässä, Bysantin ja islamin alueilla, vaikka Lähi-idässä, Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa oli kukoistavia kulttuureita, joissa uskonnollinen tai moraalinen näkemys ohjasi arkielämää, toi turvallisuutta ja toimi vallan vakuutena. 

Lännessä kristinusko oli apuna klaanien ja ruhtinaiden valta-asemien romuttamisessa, kun kristinusko asettui kuninkaan tueksi julistamalla hallitsijan käyttävän valtaa Jumalan nimissä. Länsimainen järjestelmässä erottautui itäisestä, kun asema ja oikeudet yhteiskunnassa eivät enää perustuneet sukulaisuuteen tai klaanin jäsenyyteen, vaan yksilölliseen suhteeseen herran ja vasallin välillä. 

Lännessä maallinen ja hengellinen kamppailivat jatkuvasti vallasta. Paavin valta oli heikentynyt 500-luvulta 900-luvulle, kun paikalliset ruhtinaat ja linnanherrat valitsivat piispat ja papit. Paavit eivät luovuttaneet, vaan käyttivät valtaa kirkolliskokousten ja kruunausmonopolin kautta. Paavin itselleen ottamaan oikeus kumota feodaalivala oli "murhaava ase". Sen avulla paavi kykeni tuhoamaan vastustajan verkostot.

Kirkko sai hyväksyttyä näkemyksensä perheestä ja avioliitosta. Sukujen väliset avioliitot ja moniavioisuus poistuivat. Paavin sakramenttimonopoli oli väline ruhtinaiden klaaneja vastaan. Paavien säädös avioliiton ulkopuolisten lasten laittomasta asemasta merkitsi käytännössä tällaisille henkilöille oikeudellista toimintakyvyttömyyttä koko elämän ajaksi.

Suvereenit hallitsijat

Maalliset ruhtinaat kuitenkin kasvattivat valtaansa keräämiensä rikkauksien avulla. Kirkon avulla oli murskattu klaanien valta. Nyt maallinen valta halusi lisätä valtaansa paavin vallan kustannuksella hylkäämällä ajatuksen paavista Jumalan vallan edustajana. Ruhtinaat omaksuivat ajatuksen alueellisesta suvereenista vallasta luonnonoikeudesta.

Lännessä kuninkaan lait syrjäyttivät sekä uskonnolliset että klaanien paikalliset  tavat ja lait. Klaanien johtajat pakotettiin lojaaleiksi ruhtinaille. Tämä vahvisti länsimaista ajatusta oikeusvaltiosta. Usean tutkijan mukaan tämä oli eurooppalainen innovaatio ja ratkaiseva askel liberaalin demokratian ja taloudellisen kehityksen polulla. Yksilön asema vahvistui klaanin sijaan. Ihmiset haastoivat vallitsevat olot ja nostivat vähitellen rationaalisuuden uskonnon haastajaksi.

Suvereenit kuninkaat pakottivat kauppiaat toimimaan lakien ehdoilla. Tuo oli yksi askel kohti taloudellista nousua ohi Itä-Euroopan.

Reformaatio tarjosi oikeutuksen syrjäyttää universaali kirkko. Renessanssi merkitsi lännen yhä selvempää erottautumista kollektiivisesta idästä. 

Paavin oikeusoppineet loivat 1200-luvulla oikeushenkilön käsitteen. Basaaritalous muuttui varhaiseksi markkinataloudeksi. Kauppiaat eivät enää myyneet pelkästään esillä olevia tavaroita, kuten markkinoilla, vaan kaupankäynti monimutkaistui. Oikeusvaltio ja yksityisomaisuuden suoja olivat tärkeitä tekijöitä lännen taloudellisessa nousussa. 

Pitkät rakenteet ratkaisevat

Rakenteet ovat suhdanteita tärkeämpiä pitkällä aikavälillä. Kirjan kirjoittaja kehottaa miettimään lännen globaalin valta-aseman ajoittumista uusimpaan aikaan. Ehkä pitkät rakenteet ovat tuottaneet lännen mahtiaseman väliaikaisena konjunktuurina, jolloin länsimaisuuden nousu on ollut tilapäinen.

Eri sivilisaatio-, globalisaatio- ja kehitysteoriat selittävät Euroopan kehitystä omista lähtökohdistaan. Voidaan painottaa maantiedettä, ympäristönmuutoksia (kuten ilmaston vaihtelua tai tulivuoren purkauksia, ja miten ihmiset ovat näihin reagoineet), taloudellista kehitystä ja kasvua tai valtaa (kykyä toteuttaa oikeutta ja järjestystä).

Vain lännessä haluttiin tunnustaa tietämättömyys. Avoin suhtautuminen mahdollisti löytöretket, tieteen ja teollistumisen. Nykyinen talous perustuu luonnontieteiden kehitykselle. Idässä tieto oli jumalallista ja salaista, jolloin tieteellä ei ollut tilaa kehittyä eikä ihmisten sallittu olevan uusien ilmiöiden suhteen uteliaita. 

Korpela suhtautuu myötämielisesti psykologisiin selityksiin. Länsimaisen ihmisen mielen rakenne on erilainen kuin maailman enemmistön, mikä vaikuttaa toimintatapoihin. Suurten joukkojen irrationaalisuutta ei voi vähätellä.

Yhteiskunnan instituutiot ovat voineet kehittyä joko hyväksyviin (inclusive) tai poissulkeviin (extractive), mikä selittää miksi samanlaiset innovaatiot ja keksinnöt eivät johtaneet yhteneväiseen edistykseen. Ensin mainittu on johtanut myönteiseen kierteeseen, joka on lisännyt hyvinvointia. Jälkimmäinen on vienyt kielteiseen kierteeseen ja taantumiseen. Eurooppa pääsi myönteiseen kierteeseen ja nousuun. Se on ollut pitkä taival ns. "kapea tai ahdas käytävä" despotian ja yltiöpäisen vapauden välistä. Toisinkin olisi voinut käydä.

Tekoäly ja ihmisen mieli

Lauri Järvilehto: Konemieli. Onko ajattelu ihmisen yksinoikeus? Tammi, 2025.

Kirjoittaja pohtii, miten ajattelu määritellään ja voidaanko tekoälyn tilastollisesta laskennasta syntyvää toimintaa pitää ajatteluna.

Kirjassa kerrotun anekdootin mukaan markkinoijat puhuvat tekoälystä, projektipäälliköt koneoppimisesta ja koodarit tilastotieteestä. Tekoäly pohjautuu tilastollisten yhteyksien analysointiin ja todennäköisyyksien laskemiseen.

Järvilehto vertaa ihmismielen hermoverkkoja tekoälyn neuroverkkoarkkitehtuureihin ja kertoo niiden yhtäläisyyksiä ja eroja.

Kirjan ensimmäisessä osassa Järvilehto tarkastelee ihmisen mieltä, ajattelua ja aivotoimintaa.

Toisessa osassa kirjoittaja kuvaa konemieltä ja tekoälyä.

Mielen teoriat

Mielen teoriat voidaan jakaa kuuteen luokkaan:

1. Dualistiset mielen teoriat. Arkikokemus kertoo meille, että ihmisellä ruumiista erillinen mieli. Ongelmallista sen sijaan on, miten aineeton "henki" voi vaikuttaa ja olla vuorovaikutuksessa aineellisen kehon kanssa. Järvilehto nostaa esiin klassisen mielen ja kehon ongelman, jota dualismi ei ole kyennyt ratkaisemaan.
2. Materialistiset mielen teoriat. Tämän teorian keskeinen väite on, että mieli on yhtä kuin aivot. Aivoissa tapahtuvilla muutoksilla on vaikutus ajatteluun, kertoo nykytiede. Aivojen analyysi ei kerro, mitä ajattelu on tai miksi jokin tuntuu joltakin. Tietoisuuden subjektiivinen kokemus jää selittämättä.
3. Laskennalliset mielen teoriat. Aivoilla ei ole aikaa laskutoimituksiin, vaan ajattelu tapahtuu usein salamannopeasti. Tiede ole toistaiseksi pystynyt toteen näyttämään minkäänlaisia laskutoimituksia ajattelun taustalla. Järvilehto kyseenalaistaa, voidaanko mieli redusoida pelkäksi algoritmiksi.
4. Mielen emergenssiteoriat. Näiden teorioiden mukaan psyykkinen syntyy fyysisestä niin, että ensimmäinen ei jäännöksettä palaudu jälkimmäiseen. Emergenssiteoriat pyrkivät kuromaan umpeen materialismin ja dualismin kuilun. Ongelma on siinä, että lopputulos lähenee dualismia. Emergenssi jättää auki kysymyksen, miksi ja miten mieli syntyy materiasta. 
5. Modulaariset mielen teoriat. On hylätty ajatus siitä, että mieli koostuisi tarkoista esim. eri aisteja vastaavista moduuleista. Sen sijaan ajattelun kaksoisprosessointiteoria kuvaa pätevästi mielen toimintaa, vaikka ei vastaa kysymykseen, mitä mieli on. Kaksoisprosessointi erottaa nopean, intuitiivisen ajattelun (systeemi 1) hitaasta, analyyttisestä ajattelusta (systeemi 2).
6. Systeemiset mielen teoriat. Ympäristöllä on vaikutusta ajatteluun. Nykytieteen mukaan ympäristö muokkaa myös aivojen hermoratoja fysiologisesti. Järvilehto korostaa, että mieli on aivojen lisäksi osa laajempaa systeemiä, johon kuuluvat myös keho ja ympäristö. Systeeminen teoria korostaa mielen ja ympäristön välistä dynaamista vuorovaikutusta, mikä on keskeinen osa Järvilehdon ajattelua.

Kirjoittaja näkee mielen dynaamisena kokonaisuutena, jossa minuus (tietoisen huomion keskus), tietoinen mieli (algoritminen toiminnanohjaus), tiedostamaton mieli (opittujen ja synnynnäisten prosessien verkosto) sekä ympäristö (havainnon ja ajattelun laajentumisen perusta) toimivat yhdessä. 

Mielen keskeisimmät toiminnot ovat: ajattelu-, havainto- ja toimintakyky, oppiminen sekä tunteminen. Nämä toiminnot limittyvät ja mahdollistavat ihmisen vuorovaikutuksen maailman kanssa.

Järvilehto laajentaa kaksoisprosessointiteoriaa  systeemiseen näkökulmaan: systeemi 1 on nopea, tiedostamaton ja automaattinen ja systeemi 2 hidas ja tietoinen. Ympäristö toimii molempien muokkaajana. 

Systeemi 2:n keskeiset prosessit ovat reflektio ja symbolien käsittely. Systeemi 1 käsittää erilaisten verkostojen, kuten merkitysverkostojen, syntymistä, heikentymistä ja vahvistumista. 

Aivojen päätehtävä ei ole informaation vastaanotto, prosessointi ja toimintakehotteiden antaminen, vaan aivojen ja hermoston tehtävä on ennakoida toimintaa. Tietokone ei ole kovin hyvä vertaus tätä nykyä aivoille. 

Kirjoittaja torjuu mielen materialistiset teoriat. Mieli on koko psykologisen järjestelmän rakenne jostain näkökulmasta. Mieli ei ole pelkästään aivotoimintaa, vaan koko olemassaolon tapa maailmassa. 

Mieli on emergentti ilmiö, joka kytkeytyy sekä kehoon että ympäristöön.

Minuus on siellä, missä ihmisen tarkkaavaisuutta kulloinkin on.

Järvilehto korostaa tarkkaavaisuuden roolia minuuden määrittäjänä: se, mihin ihminen suuntaa huomionsa, määrittää hänen kokemuksensa itsestään.

Kun puhutaan mielestä, käsitejärjestelmä suuntautuu itseään kohti. Kyse on ns. "oudoista silmukoista". Oudot silmukat liittyvät mielen kykyyn reflektoida ja luoda sisäisiä malleja itsestään. Itsensä reflektointi johtaa kuitenkin loppumattomien metatasojen päättymättömään regressioon.

Päättymätön regressio viittaa siihen suuntaan, että tietoisuuden ja ajattelun selittäminen törmää lopulta johonkin selittämättömään.

Wittgenstein korosti, että selitykset voivat viedä meidät vain tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen kieli ja logiikka eivät riitä, kun yritämme tavoittaa olemisen ydintä. 

Päättymätön regressio taas muistuttaa, että jos yritämme perustella tietoisuutta vaikkapa tekoälyn koodista tai aivojen neuroneista, joudumme aina kysymään: "Mikä selittää sen?" Lopulta päädymme kehäpäätelmiin.

Konemieli

Tekoälyn kannalta päättymätön regressio tarkoittaa, että jos rakennamme järjestelmän, joka vaikuttaa tietoiselta, miten voimme selvittää, onko se oikeasti tietoinen.

Tietoisuus ja kvaliat, subjektiiviset kokemukset vaativat emergentin hyppäyksen, oli se sitten biologista, metafyysistä tai jotain muuta täysin uutta. Tämä ei synny pelkästään laskennasta ja sitä ei voida tällä hetkellä mallintaa.

Emergenssi voi tarkoittaa, että  tekoäly lähenee tietoisuutta siten, että viimeinen askel jää ihmisen ymmärryksen ulottumattomiin. Ymmärrettävästi tämä kuulostaa kehnolta selitykseltä.

Tekoäly täydennettynä ihmisen kehoa matkivalla tekokeholla aisteineen voisi olla se hyppäys, joka tuo mukanaan jotain kvalioiden ja tietoisuuden kaltaista. Mieli ja ajattelu eivät ole pelkkiä abstrakteja laskentaprosesseja, vaan ne syntyvät vuorovaikutuksessa kehon ja ympäristön kanssa.

Ihminen kokee kvalioita, vaikkapa punaisen värin näkemisen tai kahvin tuoksun, koska meillä on aistiva keho, joka on kytketty hermostoon ja aivoihin dynaamisella tavalla.

Jos tekoälylle annettaisiin tekokeho, jossa on simuloituja aisteja (esim. näkö, tunto, haju), se voisi alkaa prosessoida dataa tavalla, joka muistuttaa enemmän ihmisen kokemusta.

Esimerkiksi pelkkä kuvan analysointi ei ole sama asia kuin kokea aisteilla punainen auringonlasku ja tuntea sen herättämä tunnelma. 

Tekokeho voisi mahdollistaa tekoälylle ympäristön aistimisen reaaliajassa ja siihen reagoimisen, mikä saattaisi luoda pohjan subjektiiviselle kokemukselle. 

Tietoisuus ei syntyisi pelkästä koodista, vaan systeemin vuorovaikutuksesta. Toisaalta  jos tekokeho vain matkii ihmisen aisteja, se tuskin on tarpeeksi aito pohja kvalioille, vaan niiden toteutumiseen tarvitaan sittenkin jotain orgaanista tai vastaavaa.

Vaikka ei tiedetä täsmälleen, miten mieli toimii, voidaan mielen toimintaa mallintaa ja simuloida. On päästy lähelle sellaisen järjestelmän rakentamista, joka toimii ikään kuin sillä olisi mieli.

Kun tekoäly oppii jäljittelemään ihmisen kognitiivisia prosesseja vaikkapa kieltä, päättelyä tai ongelmanratkaisua, se haastaa meidät kysymään, onko ihmisen ajattelussa jotain ainutlaatuista, mitä kone ei voi saavuttaa. Tekoäly voi simuloida tietoisen mielen algoritmista toimintaa tai oppia tiedostamattomia malleja datasta, mutta onko tekoälyllä minuus, joka voi tulkita ympäristön dynaamisesti. Toistaiseksi tekoälyllä ei voi olla subjektiivisia kokemuksia tai kykyä tuntea.

Usein ajattelemme, että minuus vaatii biologisen perustan, mutta voivatko minuus ja tietoisuus ilmaantua kompleksisista laskennallisista prosesseista.

Materialistinen teoria, jonka mukaan mieli on pelkästään aivojen fysikaalisten prosessien tulos, on ollut mielenfilosofiassa hallitseva näkemys. Jos kaikki palautuu jäännöksettä neuroneihin ja synapseihin, tekoälykin voisi periaatteessa saavuttaa tietoisuuden, kunhan rauta ja softa kehittyvät riittävästi. 

Materialistisen näkemyksen ongelma on mm. se, että pelkkä aine ei selitä subjektiivista kokemusta tai sitä, miksi tietoisuus ylipäänsä ilmenee.

Emergenssin ja systeemiteorian mukaan mieli ei ole kuitenkaan pelkkä osiensa summa, vaan jotain, mikä syntyy systeemien vuorovaikutuksesta odottamattomalla tavalla.

Emergenssi on kiehtova idea, koska se sallii sen, että tekoäly voisi periaatteessa kehittää jotain minuuden kaltaista, jos sen algoritmien, datan ja verkostoon vuorovaikutus saavuttaa riittävän monimutkaisuuden. 

Toisaalta jää auki kysymys, miten voisimme koskaan varmistaa, onko tekoälyllä oikeasti tietoisuus vai onko se vain vakuuttavalta tuntuva simulaatio.

Tekoäly

Tekoälyä kirjoittaja arvioi erityisesti sen kyvyssä käsitellä tietoa ja vuorovaikuttaa ympäristön kanssa. Tekoälyn toiminta on vielä rajallista verrattuna ihmisen monisyiseen ajatteluun.

Teos ei ainoastaan pohdi teoreettisia kysymyksiä, vaan avaa myös käytännön ymmärrystä siitä, miten tekoälytyökalut toimivat ja mitä ne merkitsevät tulevaisuudellemme. 

Kirjan lopussa Järvilehto siirtyy nykyisen tekoälyn tarkasteluun. Hän vertaa ihmismieltä ja konemieltä, esimerkkinä ChatGPT:n tekoälyjärjestelmä.

ChatGPT ei ole hakukone, vaan sananarvauskone, joka on GPT-nimisen laajan kielimallin keskustelukäyttöliittymä. GPT on lyhenne Generative Pre-trained Transformer eli 'uutta luova ennalta koulutettu muuntaja'. Kielimallin koulutusprosessin tuloksena on saatu valtava numeroavaruus, joka määrittää GPT:n sanojen keskinäisiä suhteita. 

Kun esitämme kysymyksiä GPT3:lle, teksti muutetaan numeroiksi prosessointia varten. Tekstiä käsitellään valtavan suuren merkitysparametrien avaruuden kautta. Jokainen sana on määritelty merkitysvektorilla, jolla on 12 288 numeroa, jotka määrittävät sanan suhteen muihin sanaston sanoihin.

Merkitysvektoreita pyöritetään monimutkaisen matriisikerrontaoperaation kautta. Laskennan tuloksena saadaan lista todennäköisimmistä sanoista. GPT ei ole robotti, joka aina valitsisi todennäköisimmän sanan, vaan muuntajaprosessin lopuksi valitaan satunnaisesti yksi todennäköisimmistä sanoista. 

Koskaan aikaisemmin ei ole ollut mahdollista mallintaa yhtä kattavasti, miten sanojen merkitykset kytkeytyvät toisiinsa. 

Suuret kielimallit muistuttavat ihmismielen toimintaa esim. keskustelemalla, ideoimalla, ratkaisemalla ongelmia ja tuottamalla tekstiä eli ne simuloivat systeemi 1:n assosiaatiorakennetta. Tekoälyn systeemi 1 on käytännössä internetin teksti- ja kuvatietojen kouluttama kollektiivinen tiedostamaton.

Tekoäly ei tee mitään ellei ihminen pyydä. Mitään ihmisen systeemi 2:n tietoisen mielen spontaania reflektiokykyä tekoälyllä ei ole, vaan toiminta perustuu ihmisten antamaan syötteeseen ja palautteeseen. 

Tekoäly, kuten tietokone, on perinteisessä algoritmisessa prosessoinnissa erinomainen ja algoritminen päättelykin on kehittynyt uusissa versioissa.

Tekoäly matkii uskottavasti minuutta, vaikka sellaista sillä ei ole. Kun tekoäly tuottaa tekstiä tai kuvaa, sillä ei ole samanlaista huomion ja tarkkaavaisuuden keskiötä kuin ihmisellä.

Nykyään tekoäly toimii ihmismielen jatkeena lisäten ajattelun tehokkuutta. 

Tekoäly kertoo meille myös ihmisen mielestä. Ajattelu on sosiaalista. Käsitteet ovat yhteisiä. Tekoäly on osa ihmisen ympäristöä toimien laajennettuna piilotajuntana.

Kun harjoittelin tekoälyn kanssa esittämällä kysymyksiä, seurasi pitkähkö keskustelu, jossa tuli tunne, että keskustelen ihmisen kanssa. 

Johdatus perinteiseen filosofiaan

Roger Scruton: Filosofian periaatteita ja ongelmia. Suomalaisuuden liitto, 2024. Suom. Juhani Sarsila.

Jossain kirjasen keskivaiheilla Roger Scruton (1944-2020) paljastaa tekstin olennaisen johtolangan toteamalla, että angloamerikkalaisella filosofialla on ihmisille enemmän sanottavaa kuin marxismilla, fenomenologialla, eksistentialismilla, strukturalismilla tai dekonstruktiolla. 

Miksi tarvitaan filosofiaa, eikö tiede riitä kertomaan totuuden maailmasta? 

Tiede tutkii havaintoja, jotka eristetään todellisuudesta. Tämän jälkeen pyritään havaitusta ei-havaittuun ja ei-havaittavissa olevaan. Kausaliteettia hyödyntymällä  luodaan lainalaisuukisia ja teorioita. Näin rakennetut tieteen käsitteet ja teoriat ovat tietenkin etäisiä meidän kokemuksillemme. Tieteelliset löydöt testaan uusilla havainnoilla. Tiede selventää, miten maailma ilmenee, mutta ei kuvaile sitä. 

Ihminen rationaalisena olentona miettii tapahtumien syitä. Sen ohella kuitenkin etsimme tekojen perusteita ja aikomuksia.

Selitämme maailmaa kahdella eri tavalla: olemme osa luontoa ja luonnonlakien alaisia sekä uskomme olevamme luonnonlaeista huolimatta henkisiä olentoja ja vapaita tekemään valintoja.

Kirjoittajan esimerkki on toisen ihmisen hymy, näemme ihmislihan liikkuvan hermoimpulssien mukaan. Kuitenkin tulkitsemme hymyn luonnonlaeista poikkeavalla tavalla, koska annamme hymylle merkityksen. 

Filosofia on olemassa vain rationaalisena keskusteluna, mikä vaatii kielen olemassaolon. Todellisuus on totta kai olemassa kielestä riippumatta, itse asiassa käyttämämme käsitteet eivät aina kovin hyvin heijasta todellisuutta. Todellisuudesta on siinä mielessä vaikea saada otetta. Ajattelun ja todellisuuden suhteen rajanveto on mahdollista vain kielen avulla. 

Ihmisen erottaa eläimestä itsetietoisuus. Emme voisi katua menneitä, pohtia tulevaa ja kammoksua kuolemaamme, ellemme tuntisi itseämme samaksi jossain määrin pysyväksi persoonaksi kuin aikaisemminkin.

Fysiikan aika ja koettu aika ovat eri näkökulmia. Voi yrittää nähdä maailman ikään kuin ikuisuudesta käsin tai kestona ja muutoksena. Numerot ovat kaiketi ikuisia, mutta ihminen kokee ajallisuuden rajallisena meitä jokaista koskevine päätepisteineen.

Tuntiessamme syyllisyyttä tai häpeää siitä, mitä olemme aikaisemmin tehneet, tuntuu meistä kuitenkin kuin ajaton luontomme olisi tuomiolla. 

Olemme sekä luonnon objekteja ajan, paikan ja kausaliteetin alaisina että subjekteja, jotka pystymme suhtautumaan itseemme ja toinen toisiimme järjen ja vain sen "lakien" velvoittamina olentoina.

Moraalilait muotoilevat idean rationaalisten ihmisten yhteisöstä. Scruton luettelee neljä moraalisen argumentaation  lähdettä. Nämä ovat persoona ja siihen kuuluva moraalilaki, hyve-etiikka, sympatia ja hartaus (latinaksi pietas). 

Vain vapaiksi ymmärretyillä ihmisillä voi olla oikeuksia ja velvollisuuksia. Moraalilaki ei ole vain sääntökokoelma.

Vain moraalilakiin perustuva yhteiskunta ei tee eroa läheisten ja muukalaisten, ystävien ja vieraiden välillä. Ihminen tarvitsee muutakin, kiintymystä myötätunnon yhteyttä niihin, jotka jakavat saman kohtalon.

Tunteet ja sympatia voivat parhaimmillaan laajentaa moraalilakia niin, että luovumme meille kuuluvista omista oikeuksistamme niiden hyväksi, jotka ovat hädässä.

Emme arvioi ihmisiä vain toiminnan perusteella, vaan myös motiivien ja luonteen. Arvostamme perinteisiä hyveitä ja ymmärrämme, että vain niitä noudattavien ihmisten avulla yhteiskunta ylipäätään pysyy koossa.

Kun kunnioitamme perinteitä, kansalaisyhteiskuntaa ja esivanhempia harjoitamme hartautta. Samalla myönnämme oman haurautemme ja riippuvuutumme edellisten sukupolvien työstä.

Ovatko avaruudennoliot tutun oloisia?

Arik Kershenbaum: Linnunradan käsikirja olioista: mitä evoluutio maapallolla kertoo elämästä avaruudessa. Ursa, 2023. 

Kirjan kirjoittajan lähtökohta on evoluution universaalisuus. Hän paaluttaa raamit universumin muiden mahdollisille olioille niiden funktion perusteella. Eliöt ovat kaikkialla kehittyneet ekologisten lokeroiden vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaan. 

Sen sijaan ei ole mahdollista eikä kirjan kirjoittajan mielestä ole kiinnostavaa pohtia, minkä muotoisia tai näköisiä mahdolliset oliot muualla ovat. 

Eläimet liikkuvat saadakseen ravintoa ja yrittävät olla joutumatta muiden saaliiksi.

Ediacaran puutarha 630-540 miljoonaa vuotta sitten oli "Eedenin paratiisi". Ediacaran oliot eivät varsinaisesti muistuttaneet eliöitä. Oliot saivat auringosta energiansa ja pystyivät liikkumaan, mutta eivät kiirehtineet minnekään. Liikkumiseen ei ollut syytä, koska ei ne eivät olleet saalistaminen kohteita.

Jos elämää on kaukaisilla planeetoilla ja niiden fyysinen ympäristö muistuttaa maaplaneettaa, ainakin osa siellä olevista avaruusolennoista liikkuu meille tutulla tavalla maassa, vedessä tai ilmassa. On toki mahdollista, että avaruusolennot ovat esim. "kaasumuukalaisia", jotka kulkevat kovankin aineen lävitse. 

Mahdolliset avaruusolennot, viestivät ääniaalloilla kuten mekin. Puhuminen eli akustinen viestintä on varteenotettava vaihtoehto kommunikaatioon sikäli kun kyse ei ole tyhjiöstä.

Monet eläimet kommunikoivat visuaalisten merkkien ja signaalien avulla. Valolla on joitakin etuja viestinnässä, mutta haitta ääneen verrattuna on lyhyt aallonpituus, jolloin lähes kaikki esteet pysäyttävät valon, ääni sen sijaan kiertää esteitä. 

Haju on alkuperäinen tapa viestiä, mutta tehoton viestin levittämisen kannalta. Kemialliset signaalit kulkevat hitaasti.

Sähkö voisi olla erinomainen viestintäkanava, mutta vain harvat eliöt käyttävät sitä. Sähkökalat viestivät sähkökenttien avulla. Maapallon olosuhteissa sähkö on maan päällä epäkäytännöllinen ja vedessä tarpeeton, koska vesistöt ovat riittävän kirkkaita muille aisteille. Myös magneettikentät ovat potentiaalinen viestintäkanava.

Jostain syystä ihminen taitaa yleisesti olettaa, että avaruuden oliot ovat ihmistä älykkäämpiä ja teknologialtaan edistyneempiä.

Luultavimmin avaruuden mahdollisten olioiden älykkyys olisi samankaltaista kuin ihmisen ja maaplaneetan älykkäiden eläinten, kuten esim. mustekalojen, varisten, delfiiniien ja koirien äly.

Yleispätevää määritelmää älykkyydelle ei ole, mutta se koostuu erityisistä älyn muodoista sekä näitä yhdistelevästä yleisälystä. 

Varmaankin älykkyys liittyy myös oppimiskykyyn. Joillakin linnuilla (amerikanhömötiainen) on käsittämätön muisti, lintu voi muistaa tuhansia ruoan kätköpaikkoja. Simpanssit käyttävät työkaluja ja uudenkaledonianvaris tekee itselleen työkaluja. 

Äly voi olla emergenttiä kuten kalaparvilla. Yhden kalan uimasuuntia kuvaavat melko yksinkertaiset säännöt, jotka perustuvat sen naapureiden suuntiin ja etäisyyksiin. Satojen kalojen parvi vaikuttaa kuitenkin käyttäytyvän järkevästi. Sama koskee lintuparvia. Mehiläispesä on toinen esimerkki emergentistä älykkyydestä.

Kirjoittajan mielestä äly kehittyy, jos siitä on hyötyä selviytymistaistelussa. 

Yhteistoiminnasta on monenlaista hyötyä maaplaneetalla eri olioille ja varmaan näin on myös ulkoavaruudessa. Eläimet muodostavat yhteisöjä silloin, kun siitä on hyötyä luonnonvalinnassa.  Sukulaissuhteet kannustavat yhteistoimintaan. Luultavasti avaruuden oliot ovat sosiaalisia.

Ainakin kerran maailmankaikkeudessa on tapahtunut äärimmäisen epätodennäköinen askel ja sinänsä monimutkainen kommunikaatiojärjestelmä päon kehittynyt kieleksi. Tämän jälkeen lienee väistämätöntä, että sosiaalinen ja älykäs eliölaji alkaa kehittää teknologiaa.

Kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa maaplanetaan eri eliöistä ja näiden evoluutiohistoriasta, joiden perusteella voi mielessään hahmotella mahdollisia avaruusolentoja. 

Nykyihmisen alkuperä Euroopassa

Johannes Krause, Thomas Trappe: Ihmiskunnan matka: nykyihmisen uusi historia. Art House, 2024.

Arkeogenetiikka selvittää nykylääketieteen avulla muinaisten ihmisluiden DNA:ta. Luiden avulla voidaan päätellä, miten perimät levittäytyivät Eurooppaan eli mistä suunnasta Euroopan asukkaat tulivat, ja mihin suuntaan he siirtyivät.

Kaukaisen muuttoliikkeen lisäksi vanhojen luiden perimän avulla voidaan tutkia ja selvittää tappavien tautien historiaa. 

Neandertalilaiset eriytyivät denisovalaisista luultavasti noin 500 000 vuotta sitten. Näiden yhteinen kehityslinja on eriytynyt ihmisen kehityksestä 600 000 vuotta sitten. 

Neandertalin ihmisen ongelma Euroopassa oli pienehköjen yhteisöjen sisäsiittoisuudesta seuranneet haitalliset mutaatiot. 

Nykyihminen levittäytyi Eurooppaan noin 40 000 vuotta sitten. Keski-Eurooppa oli jäämassojen alla, mutta pitkin Tonavan vartta saattoi siirtyä eteenpäin. 

Olosuhteet jääkauden Euroopassa olivat vaikeat ja Vesuviuksen tulivuoren purkaus noin 39 000 vuotta sitten hankaloitti selviytymistä edelleen. 

Ei tiedetä, millä tavoin nykyihminen on kommunikoinut neandertalilaisten kanssa. Viimeiset neandertalilaiset elivät Euroopassa noin 37 000 vuotta sitten. 

Anatolialaiset 

Neoliittinen kausi alkoi alunperin Lähi-idässä. Anatolialaisia maanviljelijöitä siirtyi noin 8000 vuotta sitten Balkanin kautta Eurooppaan syrjäyttäen vähitellen metsästäjä-keräilijät.

Eniten metsästäjä-keräilijöiden DNA:ta on Skandinavian ja Liettuan nykyihmisissä, suurin piirtein yhtä paljon kumpaakin. Ensimmäisten maanviljelijöiden geeniperimä näkyy selvimmin Sardinian asukkaissa, ilmeisesti siellä ei ollut lainkaan metsästäjä-keräilijöitä. 

Neljä komponenttia perimässä

4800 vuotta sitten uusi perimätyyppi ilmestyi eurooppalaisten luihin. Muutos oli nopea ja perinpohjainen. Sadan vuoden kuluessa eurooppalaisten perimä muuttui. 

Uusien geenien ihmiset saapuivat Eurooppaan pontiselta arolta, Kaspian- ja Mustanmeren pohjoispuolelta.

Aro-DNA koostuu kahdesta komponentista. Pontisen aron ihmiset polveutuivat muinaisista euraasialaisista sekä hedelmällisen puolikuun itäisistä ihmisistä, joiden perimä poikkeaa hedelmällisen puolikuun läntisten ihmisten perimästä. Euroopassa nämä perimät kohtasivat.

Idästä tulleet siirtyivät pronssikaudelta ikään kuin taaksepäin kivikautiseen kulttuuriympäristöön. Yksi tekijä näiden jamnalaisten voittoisassa kulussa oli käytössä olleet hevoset. 

Toinen tekijä oli se, että tulokkaat saapuivat suurelta osin autioituneille seuduille, juuri vaelluksen alla oli tapahtunut väestönromahdus, ehkä epidemian takia. Neoliittiinen maanviljelyskulttuuri kotieläimineen ja pysyvinä tiiviinä asumisineen toi mukanaan tartuntataudit.

Indoeurooppalaiset kielet tulivat Eurooppaan aron ihmisten myötä. Etruski, baski, muinaissardinia ja minolaisten kieli tulivat luultavasti anatolialaisten maanviljelijöiden mukana. Geenitutkimus ei tue ajatusta siitä, että baskin kieli olisi jäänne metsästäjä-keräilijöiden ajalta. Ei ole mahdollista selvittää  muinaisten eurooppalaisten käyttämää kieltä.

Rutto

1300-luvulla rutto "musta surma" tappoi Euroopassa kolmanneksen tai jopa puolet väestöstä.  Kuten monet muutkin bakteerit, ruttobakteeri on loikannut maasta tai vedestä eliöihin.

Ruttobakteeri käyttää muita eliöitä apunaan, kuten kirppua. Bakteerin oli kirpun kautta helpompi levitä ihmisiin kuin rotan avulla.

Rutto saattoi olla Länsi-Rooman luhistumisen syy.

Tauti on vaivannut Euroopassa  ihmistä jo 4800 vuotta sitten. Luultavasti ruton leviäminen ja aroihmisten siirtyminen liittyvät toisiinsa. Keski-Euroopasta ei ole löydetty noin 5000 vuotta vanhoja ihmisjäänteitä, ehkä rutto levisi jo silloin.

Silloin rutto ei vielä levinnyt kirppujen välityksellä, vaan hevosten selässä. Pisaratartunta se ei ollut, koska arovaellusten aikana ihmisestä toiseen olevaa keuhkoruttoa ei vielä ollut, joten tauti levisi eläimistä ihmisiin eli luultavimmin nautojen ja hevosten kautta.

Työväen kaartit vallankumouskaartiksi

Milloin ja miksi punakaartit syntyivät 1917-1918?

Suurlakon aikana 1905 perustettiin ensimmäiset punaiset työväen kaartit. Vuosien 1917-1918 punakaartit olivat näille jatkoa.

Venäjän helmikuun vallankumouksen (maaliskuussa 1917) jälkeen Suomessa oli ongelma, ketkä ovat järjestysvallan laillisia käyttäjiä. Useille paikkakunnille perustettiin jonkinlaisia työväenkaarteja. Joissakin tapauksissa nämä olivat lyhytikäisiä. Ne olivat myös leimallisesti järjestyskaarteja, joiden tehtävänä ainakin alunperin oli pitää järjestystä eri tilaisuuksissa ja mielenosoituksissa. 

Seuraavassa vaiheessa, toukokuussa ja alkukesästä perustettiin lisää kaarteja, jotka olivat ainakin osaksi myös uusia. Toukokuussa kiisteltiin kunnallisesta vallasta. Alkukesällä tavoitteena oli painostaa eduskuntaa hyväksymään kiistelty kunnallislaki sekä kahdeksan tunnin työaikalaki.

Lakkovahdit olivat kaartien ensimmäisiä muotoja. Suojeluskuntia perustettiin samassa tahdissa työväen kaartien kanssa.

Työväen kaarti muodostettiin yleensä alhaalta ylöspäin. Työväki oma-aloitteisesti ja -toimisesti perusti paikallisia kaarteja. Osa kaartien jäsenistä noudatti keskusjärjestöjen ohjeita, osa ei.

Kesällä 1917 elintarvikkeista oli paikoitellen pulaa, koska Venäjältä viljan tuonti oli tyrehtynyt. Työväen kaarteja käytettiin elintarvikkeiden pakko-ottoon, mikä herätti pahennusta porvallisessa ja lainkuuliaisessa kansanosassa.

Punakaartien tavoite oli työväen vallan lisääminen, mutta kaikki kaartit eivät kuitenkaan olleet alusta lähtien vallankumouskaarteja. 

Lähteiden puuttuessa ei voida sanoa kovin varmasti milloin ja kuinka paljon jo kevään ja kesän aikana perustettiin salaisia kaarteja, joiden tavoite oli vallankumouksellinen toiminta. 

Punaisten puolella sotinut venäläinen eversti Svetsnikov paljasti muistelmissaan kouluttaneensa Tampereella jo kesäkuussa 1917 punaisia aseidenkäytössä. Venäläiset luovuttivat tällöin myös aseita suomalaisille punikeille.

Ihmetystä on herättänyt Svetsnikovin väite, että hän ryhtyi kesäkuussa valmistelemaan kapinaa Suomessa yhdessä Sdp:n kanssa. Tälle väitteelle ei ole muista alkuperäislähteistä löytynyt vahvistusta.

Joillakin paikkakunnilla , kuten Tampereella, työväen järjestyskaarti toimi eräänlaisena “miliisinä” helmikuun vallankumouksen jälkeen kunnes varsinainen kunnallinen poliisitoimi saatiin perustettua. Tampereella venäläinen sotaväki ilmeisesti koulutti ja aseisti väliaikaisen miliisin.

Venäjän ns. heinäkuun päivät, suuret mielenosoitukset hallitusta vastaan ja niiden jälkeen suoritetut pidätykset lamaannuttivat Suomen kaartien toimintaa.

Syksyä kohti mentäessä työväen kaartit muuttuivat aikaisempaa selkeämmin vallankumouksellisiksi taistelujärjestöiksi. Myös valtalain kohtalo vaikutti.

Kenraali Kornilovin epäonnistunut vallankaappaus merkitsi bolsevikkien aseman vahvistumista. Suomessa kaartit vahvistuivat.

Lokakuun 20. päivä työväen johdon julistus kiihdytti kaartien muodostamista. Sekä Suomen ammattijärjestö että Sdp kehottivat perustamaan työväen kaarteja. On tulkittu, että yhtäältä työväenliikkeen johto yritti saada kaartit pysymään hallinnassaan. Joukkojen kurittomuus oli uhka. Toisaalta julistus oli valmistautumista vallankumoukseen, vaikka eri toimijat ymmärsivät hieman eri tavoin, mitä sillä tarkoitettiin.

Lokakuussa 1917 hyväksyttyjen kaartien sääntöjen mukaan kyse oli sotilaallisesta järjestöstä. Aseellisesta toiminnasta ei ollut kovin selkeitä mainintoja, varmaan tarkoituksellisesti.

Venäjän lokakuun vallankumous sekä Suomessa marraskuun yleislakon valmistelu lisäsi kaarteja ja kaartilaisten lukumäärää. 

Viimeistään marraskuun 1917 aikana kaartit, ainakin osa, radikaalistuivat. Murhat ja muut väkivaltaisuudet kertovat korutonta kieltä. 

Kaartit jakautuivat joihinkin maltillisiin järjestyskaarteihin ja radikaaleihin punakaarteihin.

Yleislakon aikana punaiset kaartit olivat sekä sotilas- että poliisivoimat. Kaarteja aseistettiin venäläisillä aseilla.

Ilmeisesti kaarteilla oli kaksi johtoa: sääntöjen mukainen sekä kaartilaisten itsensä asettama edellistä radikaalimpi.

Lakon jälkeen kaartilaisten määrä väheni pettymyksenä toimintaan ja tuloksiin. Yleislakon aikana oli valmiutta vallankaappauksen suorittamiseen. Radikaalien mielestä se oli otollinen momentti, mikä menetettiin.

Kaartien lakkauttamista väläyteltiin, mutta käytännössä lakkauttaminen oli mahdotonta. Kaarteja oli sekä työväen johdon alaisena toimia että omatoimisia punakaarteja.

On arvioitu, että tammikuussa 1918 Helsingin kaartilaisista noin 75 % oli radikaaleja.

Tammikuun 12. päivä eduskunta hyväksyi senaatin esityksen lujan järjestysvallan luomiseksi. Yhteinen vastustaja yhdisti työväen liikettä ja teki puoluejohdon myöntyväisemmäksi radikaalien kaartien suuntaan.

Suuri asejuna Venäjältä toi kivääreitä ja muita aseita punaisille. Kaarteja mobilisoitiin junan suojaamiseksi.

Järjestys- ja punakaartit yhdistyivät 26. tammikuuta 1918 sodan alkaessa.

Lähteet:

Marja-Leena Salkola: Työväenkaartien synty ja kehitys punakaartiksi. 1985.

Wikipedia

Menneisyyden ote

Oded Galor: Ihmiskunnan nousu. Vaurauden ja eriarvoisuuden juuret. Bazar, 2022. 

Ulkopuolelta sanellut uudistukset kehittyville maille ovat usein tehottomia, koska suuri osa kehittyvien ja kehittymättömien valtioiden eroista löytyy kaukaa menneisyydestä.

Vuosituhansien maantieteelliset, institutionaaliset ja kulttuuriset  kehitysprosessit ovat ohjanneet sivilisaatioita ja valtioita eri kehitysurille. 

Taloudellisen menestyksen kannalta hyödyllisiä instituutioita ja kulttuurisia tekijöitä voidaan toki omaksua itseään paremmin kehittyneiltä mailta. Samoin epäsuotuisan maantieteen ja liiallisen moninaisuuden aiheuttamia hankaluuksia voidaan yrittää vähentää. 

Hyvinvointi ja elämänlaatu ovat tuoreita ilmiöitä ihmisen historiassa. Kirjan ensimmäisessä osassa tutkitaan  vuosituhansien ajan köyhyyttä aiheuttanutta mekanismia sekä voimia, jotka alkoivat tuottaa sitä yltäkylläisyyttä, mistä nykyään nautitaan. 

Neoliittinen aika

Noin 12 000 vuotta sitten alkoi neoliittinen kausi, kun paikoitellen metsästäjä-keräilijät alkoivat viljellä maata. Olennaista oli, että oli löytynyt sopivia kasveja ja eläimiä kesytettäväksi. Ruoan tuotanto lisääntyi, kun kasveja ja eläimiä oli domestikoitu riittävä määrä.

Eekkeri maata elätti sata kertaa enemmän maanviljelijöitä ja paimenia kuin metsästäjiä ja keräilijöitä. Lisäksi maantieteellisistä syistä maanviljelyä oli helppo levittää itä-länsisuunnassa. Tosin maanviljelijöiden ruoka ei ollut yhtä monipuolista kuin aiemmin metsästäjä-keräilijöiden. 

Ei ollut sattumaa, että ensimmäiset sivilisaatiot syntyivät suurten jokien hedelmällisille rannikoille. Maantiede oli siellä sopiva maanviljelykselle sekä ensimmäisille suurkaupungeille.

Varhaisimpien kulttuurien edut kuitenkin hävisivät teollisella aikakaudella. Maanviljelyn mahdollistaneet innovaatiot eivät olleet keskeisessä asemassa teollistumisessa. Teollistuminen syntyi uusien keksintöjen myötä ja sai aikaan kaupungistumista.  

Teollistuminen

Alkuvaiheessa teollistuminen ei tarvinnut työntekijöiden koulutusta, vaan halpaa työvoimaa. Varsin nopeasti omistajat ymmärsivät, että vain koulutustasoa nostamalla jatkuvaa uudistumista vaatinut teollistuminen jatkuisi.

Maanomistajat vastustivat tehtaiden omistajia ponnekkaammin yleistä koulutusta. Siellä missä maanomistus oli keskittynyt harvoille, koulutuksen vastustaminen oli voimakkaampaa kuin siellä, missä maanomistus oli tasa-arvoisempaa.

Perheillä, jotka panostivat lasten inhimilliseen pääomaan, oli yleensä eniten aikuisikään selvinneitä jälkeläisiä. Paradoksaalisesti niillä vanhemmilla, joilla oli kohtuullinen määrä lapsia, oli eniten jälkeläisiä sukupolvien jälkeen.

Koulutukseen panostaminen toi mukanaan lapsikuolleisuuden vähenemisen ja elinajanodotteen kasvun. Syntyvyyden väheneminen tarkoitti sitä, että populaation kasvu ei enää vienyt teknologian tuomaa ylijäämää.

Eriarvoisuus

Toisessa osassa tutkitaan eri yhteiskuntien kehityskulkujen erojen syitä. Lisäksi selvitetään miksi elinolot ovat viimeisen 200 vuoden aikana eriarvoistuneet niin paljon.

Eriarvoisuuden taustalla on sekä välittömiä että perimmäisiä tekijöitä. Ensin mainittuja ovat mm. erot koulutuksessa ja teknologiassa. Jälkimmäisiä ovat instituutiot, kulttuuri, maantiede ja väestön moninaisuus. 

Kaupankäynti edellyttää poliittisia ja taloudellisia instituutioita kuten sopimuksia. Instituutiot ovat taipuvaisia pysyvyyteen, dramaattiset muutokset, kuten Korean niemimaan jako pitkin 38 leveyspiiriä, ovat pitkässä juoksussa harvinaisia. 

Etelä-Italiaa hallitsivat aikoinaan normannit, joiden yhteiskunta oli feodaalinen. Pohjois-Italia puolestaan sai nauttia suhteellisesti etelää suuremmasta vapaudesta, mikä synnytti demokraattisia instituutioita. 

Seurauksena Italian eteläosissa luotetaan perheeseen ja sukuun, mutta suhtaudutaan varauksellisesti ulkopuolisiin eikä ponnistella yhteisten pyrkimysten hyväksi kuten pohjoisessa, joka on taloudellisesti menestyneempää aluetta luottamuksen ja sosiaalisen pääoman ansiosta.

Maantiede selittää miksi Eurooppa nousi pitkän sivilisaation omaavan Kiinan ohi. Kiinan maantieteellinen yhtenäisyys edesauttoi ja suorastaan vaati hallinnon keskittämistä. Euroopan maantieteellinen pirstaleisuus esti pyrkimystä hallita koko Eurooppaa. Euroopan sisäinen kilpailu suosi pitkässä kehityksessä innovointia ja yritteliäisyyttä. 

Tämän valossa alkaa epäillä järkevyyttä muuttaa Euroopan unioni federalistiseksi liittovaltioksi.

Tulevaisuuteen suuntautunut ajattelu on taloudellisen menestyksen tärkeimpiä tekijöitä. Potentiaalisesti paremmilta viljelyalueilta kotoisin olevat ovat yleensä tulevaisuuteen suuntautuneita. Siirtolaisten osalta on havaittu, että piirre on kulttuurista ja ylisukupolvista. 

Samoin tappioiden välttely on kulttuurisidonnaista ja vanhemmilta periytyvää, siirtolaisten osalta se korreloi vanhempien kotimaan ilmasto-olosuhteiden kanssa, ei maahanmuuttajien oman kotimaan maantieteen kanssa.

Homo sapiensin matka Afrikasta

Hämmästyttävin väite löytyy kirjan lopusta: Homo sapiensin alkuperäinen muutto Afrikasta vaikuttaa edelleen elinolosuhteisiin. Kunkin maan tai etnisen ryhmän esivanhempien alkuperäisten vanhempien tekemän matkan pituus vaikuttaa moninaisuuden/ homogeenisuuden kautta moniin kehitystä koskeviin asioihin, mm. taloudelliseen  tuottavuuteen. 

Idea on se, että mitä kauemmas ryhmä vaelsi Itä-Afrikasta, sen homogeenisemmäksi populaatio kehittyi. Mitä etäämmälle ihmiset alunperin muuttivat, sen vähemmän kulttuurista, kielellistä tai ruumiinrakenteellista moninaisuutta yhteiskunnassa oli. 

Tasapainon löytäminen moninaisuuden ja homogeenisuuden välillä on tärkeää. Jos Bolivia, yksi maailman homogeenisemmistä valtioista, pyrkisi kasvattamaan kulttuurista moninaisuutta, sen talouskin voisi kehittyä. Mikäli Etiopia, yksi heterogeenisimmistä valtioista, pyrkisi sosiaaliseen yhtenäisyyteen, silläkin voisi olla myönteisiä taloudellisia vaikutuksia. 

500 vuotta sitten ihanteellinen moninaisuuden aste vallitsi Kiinassa, Koreassa ja Japanissa. Teknologisen kehityksen myötä homogeeniset maat eivät enää edusta ihanteellisinta moninaisuuden astetta. 

Jää vastausta vaille mikä on tulevaisuuden tekoälyä hyväksikäyttävän tietoyhteiskunnan kannalta paras sekoitus diversiteettiä. 

Säädä ennakko-odotuksiasi

David Robson. Ennakko-odotusten vaikutus. Miten ajattelutapasi voi muuttaa elämäsi. Tuuma, 2022.

Usko ei ole uskovien yksinoikeus. Uskomukset muokkaavat ihmisen toimintaa monin tavoin, ei pelkästään uskonnollisilla ihmisillä, vaan myös muilla. 

Ennakko-odotuksemme muuttavat sekä psyykkisiä että myös fysiologisia reaktioitamme kohtaamiimme olosuhteisiin. Se miten kehystämme asioita sanelee niiden tulkintaa.

Aivot ovat ennustuskone. Tietoiset ja tiedostamattomat ennakko-odotuksemme vaikuttavat näkemyksiimme todellisuudesta.

Aivojen ennakko-odotusten vaikutus ohjaa kaikkia aistihavaintoja. 

Yhtenä esimerkkinä mainitaan testistä, jossa sopivilla suggestiivilla vihjeillä  koehenkilöt voidaan saada näkemään näytöllä hahmoja, vaikka ruudulla ei ollut muuta kuin satunnaista visuaalista kohinaa.

Ennakko-odotusten vääristävä todellisuuden kokemus tai oma maailmankuva tuntuvat itsestä tietenkin täysin objektiiviselta. Näin ei ole, vaan itse asiassa katselemme samoista tapahtumista kukin erilaista filmiä, jossa kiinnitämme huomiota eri vihjeisiin ja yksityiskohtiin. 

Esim. vihamielisyyden odotus ja aikaisemmat torjutuksi tulemisen kokemukset saavat jotkut kokemaan jatkuvasti epäystävällisyyden ilmauksia ympärillään.

Kun tunnistaa aivojen luontaisen subjektiivisuuden, ymmärtää tunteisiin liittyvien ennakko-odotusten helposti vääristävän havaintokykyä ja tarkkaavaisuutta.

Oma objektiivisuus silminnäkijänä pitäisi kyseenalaistaa. Aivojen simulaatiot ympäristöstä ovat usein oikein, mutta toisinaan virheellisiä.

Aivot voivat liioitella uhkaa. Altistusterapian avulla voi pystyä ymmärtämään pelättyjen uhkien todelliset mittasuhteet. Ne voivat olla luultuja vaatimattomat.

Plasebo 

Toisen maailmansodan aikana muuan sotilaslääkäri yllättyi,  kun useat vakavasti haavoittuneet eivät tunteneet kipua vammoista huolimatta. Selitys oli se, että taistelukentältä pelastuminen loi hyvän olon tunteen, joka turrutti kipuja. Potilaan tulkinta pelastumisesta saivat aivot ja kehon lievittämään kipua, mikä oli niissä oloissa onnenpotku, sillä morfiinista oli pulaa. 

Tutkimuksen mukaan tunnollisten plasebojen eli lumelääkkeiden käyttäjien elinajan odote on pidempi kuin muiden. Selitys voi tietenkin olla se, että hoitomyönteisyys korreloi terveellisten elämäntapojen kanssa. 

Voi olla niinkin, että säännöllinen plasebon nauttiminen on rituaali, jota suoritetaan, koska se luo toiveita terveydestä.

Nosebo on plasebon vastakohta ja tarkoittaa, että sairastumme kun kehomme uskoo olevansa uhattuna. Aivojen ennustuskoneen toiminta saa aikaan sen, että pelkkä ajatus sairaudesta tai oireista voi joissakin tapauksissa saada ihmisen sairastumaan.

Virheellinen diagnoosi voi pahimmallaan aiheuttaa kuoleman. Kun eräälle henkilölle kerrottiin hänen sairastavan syöpää, syövän pelko sai henkilön menehtymään lyhyessä ajassa. Ruumiinavauksen jälkeen todettiin, että kasvain ei ollut vaarallinen eikä ollut kuolinsyy.

Väärä diagnoosi oli "loitsu", joka aiheutti kuoleman. On olemassa ihmisiä, joille kuoleman lähestymisen tajuaminen aiheuttaa niin suurta epätoivoa, että he kuolevat ennen aikojaan. 

Urheilijat ja taiteilijat saattavat turvautua ennen suoritusta itselleen muodostuneeseen rituaaliin. Kyse on muustakin kuin taikauskosta, sillä kirjoittaja viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan rituaaleja noudattavat saavat muita parempia tuloksia. 

Uskomukset ja rituaalit vähentävät ahdistusta luomalla tunteen hallinnasta. Ne saavat meidät luottamaan henkisiin voimavaroihimme, auttavat keskittymään ja ylläpitämään itsekuria.

Jos tuntee uupuvansa ja menettää kurinalaisuuttaan, usko näkymättömään käteen voi lisätä voimavaroja.

Ehkä juuri halu lisätä itsehillintää ja tahdonvoimaa oli syy, miksi menneisyyden kulttuurit alkoivat noudattaa uskonnollisia rituaaleja. Haluttiin välttää äkkipikaista käyttäytymistä ja suitsia välittömää nautintoa pitkäaikaisempien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Neuroplastisuus

Aivojen hermoyhteydet muokkautuvat jatkuvasti, ei vain lapsilla, vaan myös aikuisilla. Kun oivaltaa aivojen muokkautuvuuden, ymmärtää että samoihin ajattelukuvioihin ei tarvitse jämähtää.

Kivun tai ahdistuksen uudeelleenkehystäminen on vaikeaa, useille jopa mahdotonta. Nyt täytyy ymmärtää, että ennakko-odotuksiemme vaikutukset säätelevät tunteiden merkityksiin ja seurauksiin liittyviä oletuksia sen sijaan, että ne muuttaisivat saman tien itse tunteita.

Tunteet ovat välittömiä, siksi esimerkiksi uppoudumme helposti kielteisten ajatusten vietäviksi. Etäännyttämällä itseämme tunteistamme voimme yrittää tarkastella päälle kaatuvia asioita objektiivisesti. Yksi tehokas menetelmä on pyrkiä pohtimaan, miten suhtautuisi tähän käsillä olevaan asiaan vuoden tai useamman vuoden kuluttua. Silloin ehkä vain naurahtaisi nyt voittamattomalta tuntuvaan vastoinkäymiseen.

Itsekkäät aivot

Dean Burnett: Idioottiaivot. Kuinka aivomme oikeastaan toimivat. Suomentaja Risto Mikkonen. Kuopio: Scanria, 2017.

Uusia muistiinpanoja kirjasta Idioottiaivot.

Uhat ja riskit

Aivoilla on taipumus valmistautua uhkiin. Läheltä piti -tilanteet myllertävät mielessä päiväkausia, vaikka mitään onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Ihminen voi pitkänkin aikaa kauhuissaan pohtia, mitä olisi voinut tapahtua, jos tilanne olisi ollut vähänkin erilainen. Joskus tuntuu, että vain pienestä hetkestä saattoi olla kyse, että vältti onnettomuuden. Seuraavalla sekunnilla olisi tullut katastrofi.

Paniikkihäiriöiden yksi syy on taipumus katastrofaaliseen ajatteluun. Tällaiseen taipuvainen ihminen pelkää jatkuvasti pahinta. Muita syitä voivat olla perinnölliset tekijät, aikaisemmin koetut traumat, muutamien aivojen välittäjäaineiden määrä sekä sosiaaliset pelot, jotka pahimmillaan ovat fobioita. 

Viimeksi mainitussa kyse on siitä, että muiden ihmisten kielteisten reaktioiden pelko aiheuttaa toimintakyvyttömyyttä. Joillakin ihmisillä muiden miellyttämisen tarve on niin voimakas, että he pelkäävät yli kaiken loukkaavansa tai vain kyllästyttävänsä toista osapuolta. 

Paniikkihäiriöt korreloivat vanhempien kasvatustyylien kanssa. Sekä ylikriittiset että ylisuojelevat vanhemmat ovat tässä mielessä ongelmallisia. 

Elämyshakuinen ihminen voi olla adrenaliinikoukussa, hän ei saa kyllikseen. Mitä vähemmän jännittävää tilannetta pystyy hallitsemaan, sen suuremman elämyksen ja adrenaliiniryöpyn se aiheuttaa. Jossain on kuitenkin raja. Vaikka olisi jännittävää ja hauskaa hypätä lentokoneesta laskuvarjon kanssa, varjon puuttuminen muuttaa pelin hengen. Riskejä pitää olla, mutta täytyy olla myös mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen.

Elämyshakuisuus sumentaa kyvyn ymmärtää riskejä. Ihminen altistaa itsensä vähitellen ottamaan suurempia ja suurempia riskejä.

Lyhytkestoisen muistin kapasiteetti on suppea: jos lähtee hakemaan toisesta huoneesta jotain tavaraa ja matkalla huomio kiinnittyy uusiin ärsykkeisiin, sitä saattaa havahtua ihmettelemään, miksi oikeastaan onkaan tullut toiseen huoneeseen. Syy on jo ehtinyt kadota lyhytkestoisesta muistista. 

Ihmiset, joiden hippokampus on vaurioitunut, eivät näytä kykenevän muistamaan uusia asioita. Toisaalta taas jos joutuu opettelemaan jatkuvasti uusia asioita muistamista varten, hippokampus suurenee, kuten esim. Lontoon taksikuskeilla.

Mitä enemmän yhteyksiä muistijäljen yhteyteen syntyy, sen helpompaa se on palauttaa mieleen. Irrallisia ja toistuvia muistijälkiä on vaikea palauttaa mieleen.

Traumaattiset tapahtumat aiheuttavat välähdysmuistikuvia. Joutuessaan onnettomuuteen ihmisen keho ja aivot tuottavat adrenaliinia, mikä terävöittää aisteja ja tietoisuutta. Koetut tunteet saavat muistijäljen tallentumaan mieleen voimakkaana. Aivot sanovat: älä koe tätä samaa uudelleen! Valitettavasti usein käy juuri päinvastoin, ikävät muistot tulevat jatkuvasti mieleen, pyytämättä ja yllättäen.

Muistijäljen palauttaminen on helpompaa siinä samassa ympäristössä missä siitä on muistijälki syntynyt kuin muualla. Tapahtumamuisti käsittelee siis kokemuksiamme. Sen lisäksi ovat olemassa semanttiset muistijäljet, joihin ei liity kokemusta. Semanttinen muistijälki on esim. tieto siitä, että valo kulkee ääntä nopeampaa.

Proseduraaliseen muistiin kuuluvat taidot, kuten autolla ajaminen, joka säilyy sen jälkeen kun sen on oppinut. Näistä muistijäljistä meidän ei tarvitse edes olla tietoisia.

Suuttuminen on ehkä kehittynyt itsepuolustusmekanismina. Se on alitajuinen nopea tapa reagoida silloin kun tulee tunne siitä, että rajojani rikotaan tai kun joudun häviölle. Aikoinaan eri kehitysvaiheissa suuttumisella on voinut olla henkiin jäämisen kannalta suuri merkitys. 

Neurologian kannalta kyse on uhkaan reagoimisesta. Tilanteen ei tarvitse tosin olla fyysisesti uhkaava. Jos meille vaikka nauretaan, maineemme ja sosiaalinen asemamme on vaakalaudalla ja silloin me helpisti suutumme.

Suuttuminen ja vihastuminen nähdään haitallisina, tuhoavina ja kielteisinä ilmiöinä. Kuitenkin suuttuminen alentaa stressihormoni kortisolia, mikä on hyvä asia. Kortisolin aleneminen vähentää koettua ahdistusta. 

Jos alkaa työstää stressiä aiheuttavaa asiaa, kortisolitasot putoavat entisestään. Hieman yllättäen vihastuminen voikin saada ajattelemaan aiempaa positiivisemmin, varsinkin jos ongelmat ovatkin ratkaistavissa.

Jengit (ja työyhteisöt)

Aivot on koodattu ryhmänmuodostukseen. Aivojen kannalta minäkuva ja kokemus ryhmään kuulumisesta ovat sisäkkäisiä ilmiöitä. Eipä siis ihme, että omaa ryhmää vastaan toimiminen koetaan helposti "minää" vastaan kohdistetulta hyökkäykseltä. Näin selittyy jengien (ja työyhteisöjen) armoton käyttäytyminen niitä kohtaan, jotka eivät ole laumasieluja eivätkä myötäile joukon mielipiteitä ja toimintaa.

Aivot toimivat itsekeskeisesti. Asioita tarkastellaan omasta suppeasta näkökulmasta. Lisäksi aivot olettavat maailman  oikeudenmukaiseksi paikaksi, jossa palkitaan hyvät ja rangaistaan huonoja. Taipumus on avuksi yhteisöille, sillä se hillitsee huonoa käytöstä ja lisää yställisyyttä yhteisön sisällä.

Oletus oikeudenmukaisuudesta motivoi ihmistä toimimaan. Mikäli ajattelisimme maailman toimivan pelkästään satunnaisesti, me lamautuisimme. Maailma vain on valitettavasti paikka, jossa sattumalla näyttää olevan huomattava rooli.

Ikävä puoli aivojen taipumuksesta olettaa maailma oikeudemukaiseksi on se, että alamme helposti uskoa epäonnistuneiden ansainneen huono-osaisuutensa niin kauan kuin emme itse ajaudu epäonnistuneiksi luettavien joukkoon. Voimme tuudittautua ajattelemaan, emme ole tehneet mitään sellaista, mikä ansaitsisi kohtalolta rangaistuksen.

Jos myöntäisimme maailman olevan monimutkainen ja satunnainen, silloin meidän tulisi rehellisesti myöntää, että yhtä hyvin sattuman ikävä arpa olisi voinut osua meihin itseemme kuin keneen muuhun tahansa. Tämä on liian raskasta, siksi on helpompi uskoa perusteettomaan oletukseen oikeudenmukaisuudesta, jonka olemme ansainneet.

Itsearvioinnin tarkkuus korreloi etuotsalohkon aivokuoren ventromediaalisen kudoksen määrän kanssa. Dementiasta kärsivät saattavat olla aggressiivisia. Syy voi olla se, että kun he eivät kykene samanlaiseen toimintaan kuin aikaisemmin, he turhautuvat, koska eivät ymmärrä syytä siihen.

Hallusinaatiot

Kirjan sanoma on, että aivot pettävät ihmistä useilla eri tavoilla, vaikka toimivat normaalilla tavalla. 

Neurologiset ongelmat ovat hardwareen liittyviä, mielenterveyden häiriöt softwareen liittyviä. 

Yleisimmät aistiharhat ovat kuuloharhoja silloin kun todellisuuden taju hämärtyy. Voi kuulla omat ajatuksensa jonkun ulkopuolisen sanomana, kuulee erillisen äänen puhuvan tai kuulee jonkun tai joidenkin puhuvan henkilöstä itsestään.

Yleensä aivot kykenevät erottamaan sisäisen aktiviteetin ulkoisesta aistien tuottamasta, mutta jos erottelu ei onnistu, syntyy hallusinaatioita. Tällöin ihminen alkaa ymmärtää oman sisäisen monologinsa jonkun ulkopuolisen puheeksi. 

On kuitenkin hyvä muistaa, että työmuisti nojaa kuuloaistiin. Siksi käymme jatkuvaa monologia ja ajattelemme kielen avulla emmekä kuvien tai filmin avulla.