Miten huijarit käsittelevät syyllisyyden tunteita?

Huijarien Suomi: rehellisen kansan petolliset kasvot / Annukka Jokipii, Nadia Paavola. Docendo 2023.

Kirjassa käydään läpi yritysten ja organisaatioiden erilaisia petoksia ja huijauksia. 

Petokselle pitää olla tilaisuus. Järjestelmässä on puute tai heikkous, joka mahdollistaa vilpin. 

Vilpin tekijällä pitää olla painetta hairahtumiseen. Usein motiivi on taloudellinen, halu saada helppoa ylimääräistä rahaa. Työntekijä voi olla myös tylsistynyt tai haluaa kostaa koettuaan omasta mielestään epäoikeudenmukaista kohtelua.

Vilpin tekijä on rationalisoinut eli järkeillyt asian itselleen, petos kannattaa, koska riski jäädä kiinni on pieni. Petoksen tekijän pitää olla riittävän kyvykäs ja osaava suoriutumaan vilpistä ja hänellä on oltava sopivat luonteenpiirteet.

Lopuksi tekijän pitää olla riittävän häikäilemätön ja arrogantti. Hän ajattelee, että yhteiset pelisäännöt eivät koske häntä, koska hän uskoo olevansa muiden yläpuolella. 

Erityisen kiinnostavaa kirjassa on väärintekijöiden psykologinen analysointi. Mikä on vilpintekijöiden polku, ja miten petolliset ihmiset selittävät tekojaan ja miten he käsittelevät niitä mielessään?

Polussa ensimmäinen vaihe on valintatilanne, jossa joudutaan päättämään kumpaan suuntaan lähdetään, petoksen tielle vai pysytäänkö rehellisenä.  

Aina tekijä ei ylipäätään ole itse tietoinen tekojen vääryydestä tai lainvastaisuudesta, ainakaan heti.

Organisaatiossa petos ja vilppi voivat olla normaali tapa, jolloin on odotusarvona, että toimii kuten muutkin.

Osa ihmisistä tottelee melko sokeasti auktoriteetteja. Jos johtajat, esimiesasemassa olevat tai yhteisön vahvat mielipidejohtajat ohjaavat tai vihjaavat johonkin väärään suuntaan tai koko organisaatio toimii vilpillisellä tavalla, yksilön voi olla vaikea nousta auktoriteetteja tai ryhmäpainetta vastaan.

Egoistinen organisaatio, joka pyörii itsensä ja jäsentensä ympärillä, ajautuu useammin moraalisesti harmaalle vyöhykkeelle kuin ulospäin suuntautunut organisaatio.

Toisessa vaiheeessa testataan henkilöiden moraalista intuitiota eli luontaista kykyä erottaa oikea ja väärä. Tekijälle voi tulla syyllinen olo, mutta silti hän jatkaa petosta tai vilppiä. 

Petoksen tai muun vilpin tekijä saattaa kokea eettistä stressiä toimiessaan omien arvojen vastaisesti.

Jos intuitio ei ole voimakas, henkilö joutuu miettimään ja järkeilemään, kannattaako vilppi.

Väärin tekeminen voi aiheuttaa stressin lisäksi tunnontuskia, kiinnijäämisen ja rangaistuksen pelkoa. Hinta väärin tekemisestä voi olla kova, vaikka tekijä saisi rahallista hyötyä tai koston kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta.

Tekijä käsittelee petoksen, vilpin tai vääryyden aiheuttamia kielteisiä tunteita näillä tavoilla:

• Kielteisten tunteiden sietäminen, vähättely tai tuntemisen siirtäminen tuonnemmaksi.
• Tunnustaminen ja väärien tekojen korjaaminen. Tunnustaminen ilman pakkoa kertoo vahvasta syyllisyyden tunteesta tai kiinnijäämisen pelosta. Joskus väärintekijä voi yrittää hyvittää tekonsa nimettömänä.
• Itsetunnon vahvistaminen. Väärintekijä voi kompensoida kolhuja saanutta minäkuvaansa esim. hyväntekeväisyydellä tai rahaa lahjoittamalla. Epärehelliset ihmiset voivat haluta puhdistautumista. Joidenkin tutkimusten mukaan väärintekijät peseytyvät tavallista useammin. Syyllisyyden tunnetta voi lieventää myös asenteitaan muuttamalla eli pohtimalla mikä oikeastaan on tuomittavaa ja mikä ei.
• Teon rationalisointi eli itselleen järkeily. Teot tuntuvat vääriltä, mutta ne voidaan oikeuttaa näillä tavoin:

• 1. Ryhmän etu. Väärintekijä haluaa olla lojaali petoksessa mukana oleville työkavereille tai organisaatiolle.
• 2. Välttämättömyys. Tekijän mielestä hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta.
• 3. Tuomitsijoiden tuomitseminen. Systeemi on mätä ja tuomitsijat tekopyhiä. Tekijä on sankari, joka panee kampoihin järjestelmälle tai koneistolle. 
• 4. Vertailu ja vähättely. Tekijä vetoaa siihen, kuinka vähäinen hänen petoksensa tai rikkeensä on todella suuriin rikoksiin verrattuna. 
• 5. Seurausten vähättely. Tekijä voi todeta, että kukaan ei oikeastaan kärsinyt tai loukkaantunut hänen teoistaan. Tämä on tehokas keino, sillä näin toimivat eivät muista tekoaan ja sen seurauksia. 
• 6. Uhrin tai organisaation syy. Työnantaja onkin ansainnut esim. petoksen, koska tekijää on kaltoin kohdeltu eikä hän ole saanut sitä arvostusta, minkä olisi ansainnut. 
• 7. Vastuun välttely. Tekijä saattaa ajatella, että häntä suuremmat voimat ohjaavat toimimaan väärin. Esim. kapitalismi tarkoittaa, että huijataan.

Kirjassa nostetaan kiintoisia seikkoja esille, mutta kovin syvällisesti niitä ei käsitellä.

Huijarien Suomi

Javier Marias kuoli 11. syyskuuta 70-vuotiaana

Javier Marias: Valkoinen sydän. Romaani. Otava 2012 (1997).

Valkoinen sydän 

Javier Mariaksen romaanissa Valkoinen sydän kirjoittaja häämatkallaan Havannassa seisoo hotellin parvekkeella, kun nainen kadulla odottaa merkkiä joltakin hotellin asukkaalta.

 

Myöhemmin kirjoittaja New Yorkissa yöllä odottaa merkkiä kadulla kämppäkaveriltaan jotta pääsisi nukkumaan.  

Sitten kirjoittaja hätkähtää nähdessään isänsä Ranzin tutun Gustardoyn nuoremman seisovan yöllä kotinsa ikkunan alla Madridissa odottaen merkkiä. Keneltä tämä isän ystävä odottaa merkkiä, ei kai vain kirjoittajan vaimolta?

Kirja pohtii rikoksia, salaisuuksia ja isän ja pojan suhdetta. Jos sinulla on salaisuuksia, älä kerro niitä vaimollesi, isä Ranz opettaa poikaansa tämän hääpäivänä.

On parasta, että ei tiedä aivan kaikkea puolison tai kenenkään muunkaan elämästä, sillä jo pelkästään menneisyyden kertominen sisältää petoksen.  Kukaan ei kerro, eikä voi kertoa, elämästään täyttä totuutta. 

Kirjoittaja ja hänen vaimonsa Luisa ovat molemmat tulkkeja kansainvälisten järjestöjen palveluksessa. Tulkit, jos ketkä tietävät, kuinka vaikeaa on puheen kääntäminen. Kumpi on tärkeämpää, viestin välittäminen vai totuudessa pysyminen? Tulkkaus sisältää usein myös tulkin omia ajatuksia, jotta sanomasta tulisi jollain tavalla johdonmukainen tarina. 

Kirjoittaja ja Luisa tapasivat valtioiden päämiesten keskusteluja tulkatessaan.  Juuri siinä tilanteessa kirjoittaja aivan tietoisesti muutti oman maansa korkean virkamiehen sanomisia. Luisa ei toisena tulkkina puuttunut asiaan, joten heidän suhteensa perustui alun perinkin yhteiseen petokseen. 

Vain sydämestä tulevissa huudahduksissa tai kehon voihkaisuissa kertomus on todenmukaista.

Ajan kuluessa kirjoittajalle paljastuu monta uutta tiedonjyvästä isänsä Ranzin elämästä: miksi Ranzin naiset ovat kuolleet ennen kuin hän itse.

Ranz on kyyninen ja häikäilemätön taideasiantuntija, joka rikastuu myös väärennöksillä, joita Gustardoyt, isä ja poika, ovat taitavasti maalanneet.

Ihmiselle on tyypillistä, että toisinaan hän haluaa uskoa mieluummin valheita kuin totuutta.

Pystyykö huolitellun ja ivallisen ulkokuoren säilyttävä Ranz koskaan oikeasti rakastamaan ketään? Ainakaan hänen ystävänsä poika, Gustardoy nuorempi, taideväärentäjä, ei pysty. Gustardoyn rakkaus on samanlaista petosta kuin hänen taiteensakin. 

Ranzin menneisyydessä on tapahtunut rikos, joka ei näytä painavan häntä itseään. Ranzin poika ja tämän nuorikko Luisa haluavat tietää, mitä on tapahtunut. Kuka on syyllinen ja mihin rikokseen? Onko rikoksen tekijän lisäksi rikokseen syyllinen se, joka kuulee rikoksesta, vaikka kuulisi tapahtuneesta rikoksesta rakkauden tunnustuksena häämatkallaan omalta tuoreelta aviomieheltään kuten Ranzin toinen vaimo sai kuulla? "Rakastan sinua niin paljon, että voisin tappaa. Itse asiassa olen jo tappanutkin."

Syyllisyyden lisäksi kirjassa analysoidaan tekojen ja puheiden eroa. Puheita voidaan jälkikäteen perua, sanoja voidaan saada takaisin, mutta teot ovat kertakaikkisia. Tekojen jälkeen niiden kanssa täytyy elää. Kaikki eivät siihen pysty. 

Lisäksi kirjoittaja analysoi hienolla tavalla menneisyyden, nykyhetken sekä tulevaisuuden suhdetta. Kannattaako mennyttä penkoa? Voiko nykyhetkeä elää raskaan menneisyyden kanssa? Ilmeisesti voi, siitä Ranz on esimerkkinä. Sen sijaan jos tulevaisuuden odotus romahtaa, ei nykyhetkikään enää merkitse mitään, sellaista ei voi kestää, näin tapahtui Ranzin toiselle vaimolle, kirjoittajan äidin sisarelle.

Mariaksen teksti on häkellyttävän kaunista, joskin ajoittain raskasta. Romaanin rakenne on kerta toisensa jälkeen yllättävä, mutta ei liian monimutkainen. Viittaukset Shakespearen Macbethiin ovat luontevan oloisia ja sopivat kirjan teemoihin. 

Ensimmäisen kerran luin Valkoisen sydämen joskus 20 vuotta sitten ja se jäi kytemään mielen pohjalle.  Myöhemmin kirja jäi mukaani joltain kirpputorilta ja luin sen saman tien uudelleen. Kolmannen kerran luin kirjan ääneen, jolloin tuli jatkuvasti pohdittua kuulijan kanssa kirjan sisältöä ja merkitystä.