Kristinuskon unohdettu historia

Philip Jenkins: The Lost History of Christianity. The Thousand-Year Golden Age of the Church in The Middle East, Africa, and Asia and How It Died. HarperCollins ebooks. [2009].

Kristinuskon historia on ollut pitkä ja vaiherikas, mutta valitettavasti se esitetään usein maantieteellisesti hieman vinoutuneena. On kiinnostavaa tietää, millaisia ovat olleet hävinneet ja hävitetyt kristilliset kirkot ja opit. Ei varmaan ole perusteita väittää, että opillisesti oikea tai paras länsimainen usko voitti historian kuluessa harhaopit, poikkeamat ja lahkot. 

Uskonnot voivat myös hävitä tai menettää vaikutuksensa alkuperäisellä alueella. Aikoinaan manikealaisuudella oli kannattajia Ranskasta Kiinaan, nyt sillä ei ole minkäänlaista todellista merkitystä uskontona. Intia oli todella pitkän aikaa buddhalainen, mutta nykyään buddhalaisia on siellä vain kourallinen.

Tyypillisesti kristinuskon historia esitetään Euroopan kautta unohtaen kuinka merkittäviä kristilliset seurakunnat olivat niillä alueilla, joiden yli islam sitten myöhemmin pyyhkäisi.

Itäisiä kirkkoja kuvaava terminologia ei ole täysin yksiselitteinen. Nestoriolaisuus on saanut nimensä patriarkka Nestorioksesta (kuoli noin 451).

Linkki nestoriolaisuus

Jakobiitit saivat nimensä Efeson piispan Jacobus Baradaeuksen mukaan. Itäisiä kirkkoja kutsutaan joissakin yhteyksissä myös syyrialaisiksi tai assyrialaisiksi. Itäisten seurakuntien jäsenet käyttivät itsestään termia nasarealaiset.

Alkujaan itäiset kristilliset seurakuntien jäsenet olivat monofysiittejä eli uskoivat Kristuksella olleen vain yksi luonto. Kirjan mukaan molemmat suuntaukset hyväksyivät Nikean (325) kirkolliskouksen päätöksen Kristuksen kahdesta luonnosta. 

Linkki monofysitismi 

Kristillinen lähetystyö idässä

Kaksoisvirtojen vanhalle alueelle Mesopotamiaan syntyivät ns. itäiset kirkot lähetystyön tuloksena. Edessassa oli Jeesukseen uskovia pian Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ensimmäiset lähetyssaarnaajat idässä olivat lähteneet matkaan Antiokiasta.

Maantieteellisesti nestoriolaiset olivat vallitseva suuntaus nykyisen Irakin ja Iranin alueella, jakobiitit puolestaan edellisiä lännempänä Suur-Syyrian alueilla.

Suurin osa Syyrian kirkoista, luostareista ja näiden säilyttämistä historian kannalta tärkeistä lähteistä tuhottiin 1300-luvulta lähtien. Siksi monet seikat ovat jääneet hämärän peittoon alkuperäisten lähteiden puuttuessa.

Tatianos Assyrialainen toimitti vuoden 170 tietämillä syyrian kielellä neljän evankeliumin teksteistä harmoniseksi kootun julkaisun Diatessaron. Diatessaron oli standardilatos evsnkeliumeista Syyrian kirkoissa 400-luvulle saakka. 

Syyrian maaseudulla ei puhuttu eikä ymmärretty kreikkaa. Seemiläisillä kielillä kirjoitettujen juutalaisten ja varhaiskristillisten tekstien tutkiminen antoi ymmärrettävästi läntisestä kirkosta eroavaa omaleimaisuutta hengellisille tulkinnoille.

Kulkiessaan Keski-Aasiassa 500- ja 600-luvuilla Kiinaan saakka vievää Silkkitietä pitkin nestoriolaiset lähetyssaarnaajat joutuivat vuorovaikukseen buddhalaisuuden kanssa. On ymmärrettävää, että molemmat omaksuivat jotain toinen toisiltaan. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan lisäksi lähetystyön tuloksena kristillinen usko levisi muuallekin Aasiaan Kiinaa ja Japania myöten.

Kiinalainen nestoriolainen munkki Bar Sauma teki pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin mongolivalloituksen aikana. Mongolit suhtautuivat pääsääntöisesti suvaitsevaisesti eri uskontoihin. Bar Sauma lähetettiin myös diplomaatiksi Eurooppaan. Vuonna 1287 hän herätti huomiota Ranskan hovissa sekä hämmennystä kirkonmiesten keskuudessa kristillisen uskonsa takia. Oli yllätys eurooppalaisille kuinka kaukaa löytyy kristittyjä. Lähetyssaarnaajat olivat levittäneet kristillistä sanomaa Kiinaan Tang-dynastian (600-luvun alkupuolelta 900-luvun alkuun) aikana.

Filosofian apu ja kulttuurin kehykset

Läntisessä kirkossa kristinusko kietoutui yhteen kreikkalaisen filosofian kanssa. Filosofia on ollut väline, jonka avulla kristinuskon käsitteitä on kehitetty ja täsmennetty. Tämä ei tietenkään ole ollut ainoa kristillisen opin ymmärrettäväksi tekemisen väline, eikä välttämättä ole sitä tulevaisuudessa. 

Kristinuskon itäiset kirkot julistivat kristinuskon sanomaa esim. buddhalaisuuden, taolaisuuden tai konfutsealaisuuden ympäristöissä. Voidaan kysyä, ovatko kreikkalaisen filosofian antamat käsitteelliset apuvälineet tehneet kristinuskosta autenttisempaa kuin muiden kulttuurien tarjoamat mahdollisuudet.

Kun kirkko joutui mukautumaan Rooman, Bysantin ja Länsi-Euroopan valtakuntien tarjoamiin olosuhteisiin, itäiset kirkot toimivat seemiläisten kielten ja kulttuurien ympäristössä, mikä olisi ollut tuttua ainakin Jeesukselle ja opetuslapsille.

Idän kristilliset kirkot olivat elinvoimaisia yli 800 vuoden ajan eli pidempään kuin protestanttiset kirkkokunnat reformaatiosta nykyaikaan. 

Tunnettua on, että Euroopan keskiajalla Lähi-idässä monet asiat kukoistivat, esim. lääketieteessä ja filosofiassa arabit olivat eurooppalaisia edellä. Tällöin unohdetaan, että oppineet eivät olleet, varsinkaan aluksi, islaminuskoisia, vaan itäisten kirkkojen oppineita.

Islam kristinuskon haarana

Alunperin islamia pidettiin kristinuskon haarana. Koraanin taustamateriaalia olivat mm. itäisten kristittyjen suosimat apokryfikirjat.

Idän kirkkojen kohtalo oli joutua nousevan islamin alle. Siirtyminen islamiin ja luopuminen kristillisestä uskosta kuitenkin kesti vuosisatoja ja oli monipolvinen. Kristinusko myös vaikutti islamiin usealla tavalla, sekä opillisesti että käytänteisiin. 

Alkuaikojen islam muistutti kristinuskon varhaista historiaa, vaikka myöhemmästä kehityksestä tätä olisi vaikea uskoa. Islamin opettajien ehdottomuus ja karismaattisuus saattoivat tehdä vaikutuksen kristittyihin, jotka vapaaehtoisesti kääntyivät islamiin, koska se tuntui häivähdykseltä alkuperäisestä kristinuskosta.

Muslimit ylistävät Jeesusta profeettana, mutta eivät tiedosta kuinka suuren perinnön he saivat idän naseretilaisesta kirkosta. Voisi toivoa, että yhteinen perintö edesauttaisi vuoropuhelua islamin ja kristinuskon välillä.

Suvaitsevaisuudesta vainoihin 

Islamin identiteetin kehittyessä suvaitsevaisuus väheni. Valloitetuille alueille suosittiin islamilaisten muuttoa ja edesautettiin vääräuskoisten (mm. kristityt, juutalaiset ja zarathustralaiset) poistumista.

Syyriassa 600-luvun lopulla muille kuin islaminuskoisille määrättiin vero maksettavaksi. Konstantinopolin epäonnistunut valloitusyritys vuosina 717-718 johti kristillisten kirkkojen hävittämiseen.

Islam ei kiehtonut Arabian ulkopuolella asuvia ihmisiä vielä 700-luvun puoliväliin mennessä, mutta valloitetuilla alueilla islam vakiinnutti asemansa. Egyptissä, Syyriassa ja Irakissa islamiin siirtyminen oli kattavaa 1000-luvun alussa. Toisaalta vielä 1200-luvulla Egyptissä ja Irakissa oli rajuja mellakoita kristittyjä kohtaan, joten näitä mitä ilmeisemmin oli edelleen noilla alueilla. 1200-luvun lopulla Lähi-idässä siirryttiin lähes täydelliseen islamin hegemoniaan. Vain niillä alueilla, joita Bysantti vielä hallitsi, kristinusko selvisi. 

Mongolien hyökkäys islamia vastaan alkoi 1219. Mongolit ovat olleet kautta historian suurin uhka islamille, vaikka he eivät valloittamillaan alueilla vainonneet islaminuskoisia. Kristittyjen asema kohentui mongolien valloitusten myötä, koska heidät päästettiin alistetusta asemasta pois. 

Islamin nujerrettuja mongolit alkoi kristittyjen vainoaminen paljon pahemmin kuin aikaisemmin. Kristittyjä syytettiin yhteistyöstä mongolien kanssa, mikä olikin totta. Vainot saivat monet varakkaat kaupungistuneet kristityt kääntymään islaminuskoon. Maaseudulla asuvat köyhät sinnittelivät kristittyinä pidempään. Kristinusko hävisi kokonaan Persiasta ja Irakin etelä- ja keskiosista. Vähässä Aasiassa turkkilaiset vainosivat kristittyjä ankarasti.

Vähä Aasia eli nykyinen Turkki oli ollut kristinuskon vaikutuspiirissä noin 1200 vuotta ennen kuin islaminuskoiset turkkilaiset vakiinnuttivat poliittisen valtansa. Niinkin myöhään kuin 1800-luvulla Turkin maaseudulla vanhemmat saattoivat viedä lapsensa kristilliselle kasteelle, varmuuden vuoksi.

Islamin reuna-alueilla Armeniassa ja Georgiassa kristillinen kirkko säilyi. Egyptissä koptikirkko oli valtauskonto vuosina 300 - 600 ja vieläkin väestöstä noin kymmenen prosenttia kuuluu koptikirkkoon.  

Vielä vuoden 1900 tienoilla 11 % Lähi-idän asukkaista oli kristittyjä. 

Linkki Kristinusko Lähi-idässä

Lännen nousu

Jukka Korpela: Länsimaisuuden historia. Lännen noususta maailmanjärjestyksen muutokseen. Gaudeamus 2025.

Korpelan kirjan pääviesti taitaa olla se, että länsimainen ihminen on kummajainen ja järjestelmä omituinen, vaikka me länsimaalaiset pidämme kaikkia muita kulttuureita omituisina ja muita ihmisiä erilaisuutensa takia jopa rikollisina. Länsimainen ihminen arvioi muita kulttuureita omasta suppeasta näkövinkkelistään ja otaksuu edustavansa absoluuttista totuutta ja oikeutta.

Pääopetus puolestaan on siinä, kun ymmärrämme nykyisyydestä poikkeavaa menneisyyttä, voimme ymmärtää muita kulttuureita. Kun esivaltaa ei ollut, klaanit loivat aikoinaan järjestystä ja turvallisuutta kuten luovat edelleen jossakin päin maailmaa. Länsimainen rationaalisuus ei riitä, kun yritämme ymmärtää lännestä eroavia kulttuureita. 

Lännen ihmisoikeuksien käsite perustuu luonnonoikeuteen, jonka idea oli lakien läpinäkyvä rationaalisuus sekä ihmisille että myös jumalille. Idässä totuus on perinteisesti ollut jumalien salaisuutta. Idän kunnia- ja häpeäkulttuureissa yksilön velvollisuudet yhteisöä kohtaan ovat merkittävämpiä kuin oikeudet.

Termit itä ja länsi ovat epämääräisiä. Ne viittaavat toisistaan olennaisesti eroavaan henkiseen ja kulttuuriseen todellisuuteen. Jälkimmäinen kehittyi monien eri vaiheiden jälkeen Länsi-Euroopassa. Itä on toisenlaisten kulttuurien maailma.

Neoliittinen vallankumous 

Miksi ja miten kivikauden yhteisöt alkoivat muuttua neoliittisella ajalla? Yksi selitys siirtymiselle metsästäjä-keräilijöistä maanviljelyyn on rajoitetun alueen valtateoria (circumscription theory). Ihmisten oli hankala muuttaa pois ravinnon ääreltä jokilaaksoista ja keitailta. Kun huomattavia määriä ihmisiä kerääntyi pysyvästi yhteen, tarvittiin paikallista vallankäyttöä. Sen prosessin myötä yhteisöihin syntyi epäarvoisuutta.

Kaupunkien synnyn edellytys oli ruoan ylituotanto, jonka mahdollistivat verkostoituminen ja kehittyvä kaupankäynti. Maanviljelyksen vakiintuminen edellytti ainakin alkeellista käsitystä maanomistuksesta.

Kaupungistumisen myötä uskonto muuttui animismia monimutkaisemmiksi teorioiksi. Maanviljely vaati uudenlaista tietotaitoa ja tietämystä, joten tarvittiin uusia tietäjiä ja aikaisemmasta erilaisempaa uskonnollista kulttia. 

Kuolleet jouduttiin hautaamaan asutusten lähelle, jopa talojen alle, mikä sai ihmiset pohtimaan kuoleman jälkeistä elämää ja esi-isien osallistumista elävien arkeen. Esi-isien palvominen edesauttoi näkemystä hallitsijoista jumalien kaltaisina. Hallitsijoiden sukupuihin lisättiin jumaliksi muuttuneita esi-isiä vallan oikeuttamiseksi, jolloin valtiaiden ja jumaluuden ero hälveni. 

Klaanien valtamalli

Kaksoisvirtojen Mesopotamian perinteinen valtamalli perustui sukulaisuuksiin ja esi-isiin. Suuperheet muodostivat klaaneja, joita hallitsija yritti kontrolloida.

Ensimmäiset kirjalliset lait ovat Sumerin kaupungeista 2000-luvun lopusta eKr. Lakien piti olla sopusoinnussa jumalien lakien kanssa, joiden uskottiin olevan ajattomia. 

Lähi-idässä Sargonin akkadilainen valtakunta oli ensimmäinen ylipaikallinen suurvaltakunta (2500-2400 eKr).

Monoteismi oli suuri ideologinen vallankumous. Yksi jumalista kehittyi muita suuremmaksi halliten koko ymmärrettyä maailmaa ja jopa kosmosta. Useista yksijumalisista uskonnoista pysyviksi kehittyivät juutalaisuus ja zarathustralaisuus. 

Persialaiset valloittivat 500-luvulla eKr. Lähi-idän Egyptiä myöten. Persialaisten valtajärjestelmä muodostui perheen, suvun, klaanin ja verkostojen luottamukseen ja yhteisten etujen vaalimiselle. Persialaiset hallitsivat valloittamiaan alueita näiden omien instituutioiden avulla.  Suurkuningas oli hallitsijoiden hallitsija, ei siis kaikkien alamaisten hallitsija.

Kreikkalaiset ja roomalaiset 

Alunperin kreikkalaiset ymmärsivät todellisuuden olevan perimmältään käsittämätön. Fortuna oli sattuma ilman oikeudenmukaisuutta. Järjellä sattumaa ei voinut ymmärtää. Kohtalo oli kaiken yläpuolella, myös jumalien. Kohtaloa ei voinut muuttaa eikä sillä ollut mitään tekemistä oikeuden kanssa. Maailma oli kreikkalaisen filosofian mukaan järjen luoma ja siten järkiolento, ihminen, kykeni sitä ymmärtämään. Aistien, järjen ja logiikan painottaminen loi moraaliopin, joka erosi uskonnollisesta kultista. 

Päinvastoin kuin Lähi-idässä roomalaiset ajattelivat oikeuden käsitteen olevan jumalista ja perinnäissäännöistä erillinen asia. Oikeus piti ratkaista sääntöjen avulla. Kyse oli rationaalisesta oikeudenmukaisuudesta, ei jumalien käskyistä. Koska lait koskivat kaikkia, yksilön asema parani suhteessa klaaneihin.

Roomalaiset ajattelivat, että uskonnollisten kulttien laiminlyöminen oli syy tasavallan ajan sekasortoon. Jumalia oli paljon. Oikein suoritetut riitit ja rituaalit loivat jumalille velvollisuuden myötämielisyydestä ihmisiä kohtaan. Kreikkalaisten ja roomalaisten kultit eivät perustuneet uskolle, eivätkä muodostaneet lakijärjestelmää. 

Usko oli tärkeä persialaisessa uskonnossa, samoin kuin kristinuskossa. Augustus toi idästä idean määräysten jumalallisesta alkuperästä. Kun senaaatti julisti Julius Caesarin jumalaksi, Augustus alkoi korostaa jumalallista alkuperäänsä "jumalan poikana". Hallitsijalla oli kaksi kehoa, inhimillinen ja jumalallinen.

Rooman keisarista tuli jumala 200-luvun kuluessa. Keisari korvasi perinteiset roomalaiset tunnukset persialaisilla symboleilla. Verouudistuksessa jokainen rekisteröitiin kotipaikkaansa. Tämän seurauksena muuttoliike väheni. Yhteisöllisyys lisääntyi ja yksilöiden toimintamahdollisuudet vähenivät. Kauppaa rajoitettiin ja käsityöt organisoitiin pakollisten kiltojen kautta. 

Konstantinuksen reformi

Keisari Konstantinuksen aikana järjestetyssä Nikean kirkolliskokouksessa muotoiltiin kristinuskon universaali tulkinta, joka ei ollut seudullinen eikä kaupunkikohtainen kuten monet muut kultit. Kristinusko antoi vallalle legitimaation. Keisari otti kirkon haltuun. Hierarkinen papisto oli vallan kontrolliväline. 

Konstantinuksen reformi oli vallankumous. Uudistus teki keisarista pappishallitsijan, joka oli pelastuksen välikappale itämaisessa persialaisessa mielessä eikä enää virkamies.

Lännenpuoleisessa osaa Roomaa kirkon asema alkoi kuitenkin kehittyä erilleen keisarin vallasta. Kirkolle vaadittiin autonomiaa. Paavi alkoi kontrolloida läntisten alueiden kristillisyyttä. Idässä kirkko oli keisarin alaisuudessa. 

Lännessä keskushallinto romahti. Lännen tiet ja kaupungit rappeutuivat ja alueelliset keskukset taantuivat. Keskusten asukasluvut vähenivät ja niistä katosivat antiikin kaupunkien tunnusmerkit kuten asemakaava. Lähi-idässä vastaavaa muutosta ei tapahtunut. 

Institutionaalinen länsi hävisi 300-luvulta 700-luvulle. Keisarilliset laitokset romahtivat ja paikalliset valtakunnat korvasivat ne omilla järjestelmillään. Tapahtunutta on kuvattu käsitteellä "roomalaisen lännen silpominen" (the dismemberment of the Roman West). Kun ylipaikallinen valta alkoi elpyä 700- ja 800-lukujen vaihteessa, ei paikallisilla ylhäisillä ollut valmiita instituutioita käytössään päinvastoin kuin idässä, jossa klaanirakenteet olivat kehittyneet persialaisten mallin mukaisesti. "Lännen silpominen" saattaakin olla syy, miksi länsi meni 1100-luvulla idän ohi.

Keskiajan Euroopassa ihmiset olivat enemmänkin yhteisöjen jäseniä kuin valtakunnan kansalaisia. Yhteisöt muodostivat verkostoja. Suvereenin kuninkaanvallan kasvaessa klaanien ja verkostojen valta kaventui.

Kaarle Suuren aika

Vuonna 800 Länsi-Eurooppa oli itää jäljessä taloudellisesti ja kulttuurisesti. Kaarle Suuren aikana poliittinen järjestelmä, oikeusjärjestelmä ja kulttuuri alkoivat muuttua. Vastaavaa ei tapahtunut idässä, Bysantin ja islamin alueilla, vaikka Lähi-idässä, Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa oli kukoistavia kulttuureita, joissa uskonnollinen tai moraalinen näkemys ohjasi arkielämää, toi turvallisuutta ja toimi vallan vakuutena. 

Lännessä kristinusko oli apuna klaanien ja ruhtinaiden valta-asemien romuttamisessa, kun kristinusko asettui kuninkaan tueksi julistamalla hallitsijan käyttävän valtaa Jumalan nimissä. Länsimainen järjestelmässä erottautui itäisestä, kun asema ja oikeudet yhteiskunnassa eivät enää perustuneet sukulaisuuteen tai klaanin jäsenyyteen, vaan yksilölliseen suhteeseen herran ja vasallin välillä. 

Lännessä maallinen ja hengellinen kamppailivat jatkuvasti vallasta. Paavin valta oli heikentynyt 500-luvulta 900-luvulle, kun paikalliset ruhtinaat ja linnanherrat valitsivat piispat ja papit. Paavit eivät luovuttaneet, vaan käyttivät valtaa kirkolliskokousten ja kruunausmonopolin kautta. Paavin itselleen ottamaan oikeus kumota feodaalivala oli "murhaava ase". Sen avulla paavi kykeni tuhoamaan vastustajan verkostot.

Kirkko sai hyväksyttyä näkemyksensä perheestä ja avioliitosta. Sukujen väliset avioliitot ja moniavioisuus poistuivat. Paavin sakramenttimonopoli oli väline ruhtinaiden klaaneja vastaan. Paavien säädös avioliiton ulkopuolisten lasten laittomasta asemasta merkitsi käytännössä tällaisille henkilöille oikeudellista toimintakyvyttömyyttä koko elämän ajaksi.

Suvereenit hallitsijat

Maalliset ruhtinaat kuitenkin kasvattivat valtaansa keräämiensä rikkauksien avulla. Kirkon avulla oli murskattu klaanien valta. Nyt maallinen valta halusi lisätä valtaansa paavin vallan kustannuksella hylkäämällä ajatuksen paavista Jumalan vallan edustajana. Ruhtinaat omaksuivat ajatuksen alueellisesta suvereenista vallasta luonnonoikeudesta.

Lännessä kuninkaan lait syrjäyttivät sekä uskonnolliset että klaanien paikalliset  tavat ja lait. Klaanien johtajat pakotettiin lojaaleiksi ruhtinaille. Tämä vahvisti länsimaista ajatusta oikeusvaltiosta. Usean tutkijan mukaan tämä oli eurooppalainen innovaatio ja ratkaiseva askel liberaalin demokratian ja taloudellisen kehityksen polulla. Yksilön asema vahvistui klaanin sijaan. Ihmiset haastoivat vallitsevat olot ja nostivat vähitellen rationaalisuuden uskonnon haastajaksi.

Suvereenit kuninkaat pakottivat kauppiaat toimimaan lakien ehdoilla. Tuo oli yksi askel kohti taloudellista nousua ohi Itä-Euroopan.

Reformaatio tarjosi oikeutuksen syrjäyttää universaali kirkko. Renessanssi merkitsi lännen yhä selvempää erottautumista kollektiivisesta idästä. 

Paavin oikeusoppineet loivat 1200-luvulla oikeushenkilön käsitteen. Basaaritalous muuttui varhaiseksi markkinataloudeksi. Kauppiaat eivät enää myyneet pelkästään esillä olevia tavaroita, kuten markkinoilla, vaan kaupankäynti monimutkaistui. Oikeusvaltio ja yksityisomaisuuden suoja olivat tärkeitä tekijöitä lännen taloudellisessa nousussa. 

Pitkät rakenteet ratkaisevat

Rakenteet ovat suhdanteita tärkeämpiä pitkällä aikavälillä. Kirjan kirjoittaja kehottaa miettimään lännen globaalin valta-aseman ajoittumista uusimpaan aikaan. Ehkä pitkät rakenteet ovat tuottaneet lännen mahtiaseman väliaikaisena konjunktuurina, jolloin länsimaisuuden nousu on ollut tilapäinen.

Eri sivilisaatio-, globalisaatio- ja kehitysteoriat selittävät Euroopan kehitystä omista lähtökohdistaan. Voidaan painottaa maantiedettä, ympäristönmuutoksia (kuten ilmaston vaihtelua tai tulivuoren purkauksia, ja miten ihmiset ovat näihin reagoineet), taloudellista kehitystä ja kasvua tai valtaa (kykyä toteuttaa oikeutta ja järjestystä).

Vain lännessä haluttiin tunnustaa tietämättömyys. Avoin suhtautuminen mahdollisti löytöretket, tieteen ja teollistumisen. Nykyinen talous perustuu luonnontieteiden kehitykselle. Idässä tieto oli jumalallista ja salaista, jolloin tieteellä ei ollut tilaa kehittyä eikä ihmisten sallittu olevan uusien ilmiöiden suhteen uteliaita. 

Korpela suhtautuu myötämielisesti psykologisiin selityksiin. Länsimaisen ihmisen mielen rakenne on erilainen kuin maailman enemmistön, mikä vaikuttaa toimintatapoihin. Suurten joukkojen irrationaalisuutta ei voi vähätellä.

Yhteiskunnan instituutiot ovat voineet kehittyä joko hyväksyviin (inclusive) tai poissulkeviin (extractive), mikä selittää miksi samanlaiset innovaatiot ja keksinnöt eivät johtaneet yhteneväiseen edistykseen. Ensin mainittu on johtanut myönteiseen kierteeseen, joka on lisännyt hyvinvointia. Jälkimmäinen on vienyt kielteiseen kierteeseen ja taantumiseen. Eurooppa pääsi myönteiseen kierteeseen ja nousuun. Se on ollut pitkä taival ns. "kapea tai ahdas käytävä" despotian ja yltiöpäisen vapauden välistä. Toisinkin olisi voinut käydä.

Menneisyyden ote

Oded Galor: Ihmiskunnan nousu. Vaurauden ja eriarvoisuuden juuret. Bazar, 2022. 

Ulkopuolelta sanellut uudistukset kehittyville maille ovat usein tehottomia, koska suuri osa kehittyvien ja kehittymättömien valtioiden eroista löytyy kaukaa menneisyydestä.

Vuosituhansien maantieteelliset, institutionaaliset ja kulttuuriset  kehitysprosessit ovat ohjanneet sivilisaatioita ja valtioita eri kehitysurille. 

Taloudellisen menestyksen kannalta hyödyllisiä instituutioita ja kulttuurisia tekijöitä voidaan toki omaksua itseään paremmin kehittyneiltä mailta. Samoin epäsuotuisan maantieteen ja liiallisen moninaisuuden aiheuttamia hankaluuksia voidaan yrittää vähentää. 

Hyvinvointi ja elämänlaatu ovat tuoreita ilmiöitä ihmisen historiassa. Kirjan ensimmäisessä osassa tutkitaan  vuosituhansien ajan köyhyyttä aiheuttanutta mekanismia sekä voimia, jotka alkoivat tuottaa sitä yltäkylläisyyttä, mistä nykyään nautitaan. 

Neoliittinen aika

Noin 12 000 vuotta sitten alkoi neoliittinen kausi, kun paikoitellen metsästäjä-keräilijät alkoivat viljellä maata. Olennaista oli, että oli löytynyt sopivia kasveja ja eläimiä kesytettäväksi. Ruoan tuotanto lisääntyi, kun kasveja ja eläimiä oli domestikoitu riittävä määrä.

Eekkeri maata elätti sata kertaa enemmän maanviljelijöitä ja paimenia kuin metsästäjiä ja keräilijöitä. Lisäksi maantieteellisistä syistä maanviljelyä oli helppo levittää itä-länsisuunnassa. Tosin maanviljelijöiden ruoka ei ollut yhtä monipuolista kuin aiemmin metsästäjä-keräilijöiden. 

Ei ollut sattumaa, että ensimmäiset sivilisaatiot syntyivät suurten jokien hedelmällisille rannikoille. Maantiede oli siellä sopiva maanviljelykselle sekä ensimmäisille suurkaupungeille.

Varhaisimpien kulttuurien edut kuitenkin hävisivät teollisella aikakaudella. Maanviljelyn mahdollistaneet innovaatiot eivät olleet keskeisessä asemassa teollistumisessa. Teollistuminen syntyi uusien keksintöjen myötä ja sai aikaan kaupungistumista.  

Teollistuminen

Alkuvaiheessa teollistuminen ei tarvinnut työntekijöiden koulutusta, vaan halpaa työvoimaa. Varsin nopeasti omistajat ymmärsivät, että vain koulutustasoa nostamalla jatkuvaa uudistumista vaatinut teollistuminen jatkuisi.

Maanomistajat vastustivat tehtaiden omistajia ponnekkaammin yleistä koulutusta. Siellä missä maanomistus oli keskittynyt harvoille, koulutuksen vastustaminen oli voimakkaampaa kuin siellä, missä maanomistus oli tasa-arvoisempaa.

Perheillä, jotka panostivat lasten inhimilliseen pääomaan, oli yleensä eniten aikuisikään selvinneitä jälkeläisiä. Paradoksaalisesti niillä vanhemmilla, joilla oli kohtuullinen määrä lapsia, oli eniten jälkeläisiä sukupolvien jälkeen.

Koulutukseen panostaminen toi mukanaan lapsikuolleisuuden vähenemisen ja elinajanodotteen kasvun. Syntyvyyden väheneminen tarkoitti sitä, että populaation kasvu ei enää vienyt teknologian tuomaa ylijäämää.

Eriarvoisuus

Toisessa osassa tutkitaan eri yhteiskuntien kehityskulkujen erojen syitä. Lisäksi selvitetään miksi elinolot ovat viimeisen 200 vuoden aikana eriarvoistuneet niin paljon.

Eriarvoisuuden taustalla on sekä välittömiä että perimmäisiä tekijöitä. Ensin mainittuja ovat mm. erot koulutuksessa ja teknologiassa. Jälkimmäisiä ovat instituutiot, kulttuuri, maantiede ja väestön moninaisuus. 

Kaupankäynti edellyttää poliittisia ja taloudellisia instituutioita kuten sopimuksia. Instituutiot ovat taipuvaisia pysyvyyteen, dramaattiset muutokset, kuten Korean niemimaan jako pitkin 38 leveyspiiriä, ovat pitkässä juoksussa harvinaisia. 

Etelä-Italiaa hallitsivat aikoinaan normannit, joiden yhteiskunta oli feodaalinen. Pohjois-Italia puolestaan sai nauttia suhteellisesti etelää suuremmasta vapaudesta, mikä synnytti demokraattisia instituutioita. 

Seurauksena Italian eteläosissa luotetaan perheeseen ja sukuun, mutta suhtaudutaan varauksellisesti ulkopuolisiin eikä ponnistella yhteisten pyrkimysten hyväksi kuten pohjoisessa, joka on taloudellisesti menestyneempää aluetta luottamuksen ja sosiaalisen pääoman ansiosta.

Maantiede selittää miksi Eurooppa nousi pitkän sivilisaation omaavan Kiinan ohi. Kiinan maantieteellinen yhtenäisyys edesauttoi ja suorastaan vaati hallinnon keskittämistä. Euroopan maantieteellinen pirstaleisuus esti pyrkimystä hallita koko Eurooppaa. Euroopan sisäinen kilpailu suosi pitkässä kehityksessä innovointia ja yritteliäisyyttä. 

Tämän valossa alkaa epäillä järkevyyttä muuttaa Euroopan unioni federalistiseksi liittovaltioksi.

Tulevaisuuteen suuntautunut ajattelu on taloudellisen menestyksen tärkeimpiä tekijöitä. Potentiaalisesti paremmilta viljelyalueilta kotoisin olevat ovat yleensä tulevaisuuteen suuntautuneita. Siirtolaisten osalta on havaittu, että piirre on kulttuurista ja ylisukupolvista. 

Samoin tappioiden välttely on kulttuurisidonnaista ja vanhemmilta periytyvää, siirtolaisten osalta se korreloi vanhempien kotimaan ilmasto-olosuhteiden kanssa, ei maahanmuuttajien oman kotimaan maantieteen kanssa.

Homo sapiensin matka Afrikasta

Hämmästyttävin väite löytyy kirjan lopusta: Homo sapiensin alkuperäinen muutto Afrikasta vaikuttaa edelleen elinolosuhteisiin. Kunkin maan tai etnisen ryhmän esivanhempien alkuperäisten vanhempien tekemän matkan pituus vaikuttaa moninaisuuden/ homogeenisuuden kautta moniin kehitystä koskeviin asioihin, mm. taloudelliseen  tuottavuuteen. 

Idea on se, että mitä kauemmas ryhmä vaelsi Itä-Afrikasta, sen homogeenisemmäksi populaatio kehittyi. Mitä etäämmälle ihmiset alunperin muuttivat, sen vähemmän kulttuurista, kielellistä tai ruumiinrakenteellista moninaisuutta yhteiskunnassa oli. 

Tasapainon löytäminen moninaisuuden ja homogeenisuuden välillä on tärkeää. Jos Bolivia, yksi maailman homogeenisemmistä valtioista, pyrkisi kasvattamaan kulttuurista moninaisuutta, sen talouskin voisi kehittyä. Mikäli Etiopia, yksi heterogeenisimmistä valtioista, pyrkisi sosiaaliseen yhtenäisyyteen, silläkin voisi olla myönteisiä taloudellisia vaikutuksia. 

500 vuotta sitten ihanteellinen moninaisuuden aste vallitsi Kiinassa, Koreassa ja Japanissa. Teknologisen kehityksen myötä homogeeniset maat eivät enää edusta ihanteellisinta moninaisuuden astetta. 

Jää vastausta vaille mikä on tulevaisuuden tekoälyä hyväksikäyttävän tietoyhteiskunnan kannalta paras sekoitus diversiteettiä. 

Mannerheimin "läheltä piti" - tilanteita

Mikko Tyni: Marsalkan muskettisoturit. Mannerheimin henkivartiointi ja turvallisuus 1918-1946. Docendo, 2022.

Tässä joitakin kiinnostavia tapauksia:

• Maaliskuussa 1917 Pietarissa Mannerheim pakeni raivostunutta väkijoukkoa hotellista henkilökuntaoven kautta.
• Joulukuussa 1917 Mannerheim matkusti junalla Odessasta pohjoiseen. Bolsevikit yrittivät viedä Mannerheimin junasta kun juna pysähtyi. Sotilaspalvelija pelasti Mannerheimin.
• 18. tammikuuta 1918 junamatkalla Helsingistä Vaasaan junan pysähtyessä Tampereella kolme venäläissotilasta epäilivät "kauppias Malmbergia" venäläiseksi upseeriksi. Rautatievirkailijan toiminta pelasti Mannerheimin. 
• 27. tammikuuta 1918 Mannerheim seurueineen matkusti reellä Vaasasta Ylihärmään usean venäläisten sotilaiden hallitseman paikkakunnan läpi.
• Hyökkäysyritys mahdollisesti 25. helmikuuta 1918 päämajan junaan Seinäjoen "kanakoppia" vastaan. Mahdollisen yrityksen takana olisi ollut muutamat jääkäreiden ääriainekseen kuuluvat, Walter von Gerich, V. O. Siven ja Wilhelm Thesleff.
• Helmikuussa 1918 samaiselta rata-alueelta saatiin kiinni punaiseksi osoittautunut mies, jolla oli hallussa dynamiittia.
• Myös junaonnettomuus oli lähellä huhtikuun alussa 1918.
• Helmikuun puolivälissä valtionhoitajan Pohjoismaiden matkan aikana huhuttiin äärivasemmistolaisten aikovan tappaa Mannerheimin. 
• Kesällä 1919 paljastui entisten punakaartilaisten salahanke pommi-iskusta valtionhoitaja Mannerheimin virka-asuntoon.
• Tuon ajan tunnetuin on Tampereen suojeluskuntaparaatissa suunniteltu Mannerheimin murhayritys huhtikuussa 1920. Yrityksen takana olivat Eino Rahjan valitsemat punaupseerikoulun oppilaat. Ampujaksi valikoituneen kantti ei kuitenkaan kestänyt keskellä väkijoukkoa, vaikka hän oli päässyt 15 metrin läheisyyteen Mannerheimista.
• Rintamavierailuilla tapahtui vaarallisia tilanteita mm. syyskuussa 1941 Syvärillä, Karhumäellä kesäkuussa 1942 ja syyskuussa 1943.
• Syksyllä 1944 välirauhan sopimuksen ja suhteiden katkaisemisen Saksaan jälkeen jääkärieverstiluutnantti Gunnar von Hertzen aikoi ampua Mannerheimin. Hän näki ainoaksi vaihtoehdoksi kulkea "Schaumanin latua".
• Saksan tiedustelupalvelu SD suunnitteli ruotsalaisen sanomalehden mukaan Lapin sodan aikaan talvella 1945 Mannerheimin ja muiden valtiojohtoon kuuluvien surmaamista. Tappajat olisivat olleet saksalaismielisiä suomalaisia.
• Teoksen kirjoittaja Mikko Tyni on kirjoittanut erillisen artikkelin desantin saamasta toimeksiannosta tappaa Mannerheim maaliskuussa 1943. Linkki juttuun: Tynin artikkeli

Päämaja 1918 

"Seinäjoen kanakoppi"

Holodomor - Ukrainan järkyttävä nälänhätä 1930-luvulla

Ukrainan kohtalo olisi kohdannut Suomeakin

Anne Applebaum: Punainen nälkä. Stalinin sota Ukrainassa. Suom. Antero Helasvuo. Siltala, 2018.

Ukrainan 1930-luvun alun holodomor eli nälänhätä vaati miljoonia kuolonuhreja. Nälänhädän syyt olivat mitä suurimmassa määrin poliittiset. Stalin halusi tehdä vähäisestäkin jäljelle jääneestä ukrainalaisesta nationalismista lopun ja luoda uuden neuvostoihmisen myös Ukrainaan.

Ukraina on alue, jolla ei ole helposti puolustettavia luonnollisia rajoja. Sen sijaan Euroopan vilja-aittana tunnetussa mustan mullan maassa olosuhteet ovat ihanteelliset maatalouden harjoittamiseen.  Ukrainassa on lauhkean ilmastonsa vuoksi kaksi satokautta.

Vallankumouksen vuodet olivat veristä aikaa myös Ukrainassa. Kun bolsevikit vakiinnuttivat valtansa Ukrainassa, Lenin näki Ukrainan pelkkänä viljavarastona, josta täytyi mahdollisimman paljon ryöstää elintarvikkeita venäläisten käyttöön.

Ukrainan talonpoikaiskapina muutti Neuvosto-Venäjän bolsevikkien suhtautumista Ukrainaan. Jos siihen asti Ukraina oli nähty Venäjän lounaisena osana, talonpoikaiskapinan jälkeen ymmärrettiin, että Ukraina voi olla neuvostovallan uhka. Ukrainasta oli parasta kitkeä kansallismielisyys.

Bolsevikkien vallan myötä viljankeruun pakko-otot saivat vauhtia. Sen seurauksena talonpoikien into kylvää ja varastoida viljaa lopahti. Kun ei tullut satoa ja varastot oli ryövätty, seurauksena oli ankara nälänhätä vuonna 1921. Samaan aikaan Neuvosto-Venäjä myi viljaa ulkomaille saadakseen teollistamisessa tarvittavia koneita sekä aseita.

Neuvostovalta ei onnistunut poistamaan köyhyyttä eikä poistamaan ruokapulaa, vaikka suoranainen nälänhätä hellittikin. Talvella 1928 Stalin teki matkan Siperiaan selvittämään mistä elintarvikkeiden pula johtui. Stalinin mielestä oli liian paljon pientilallisia. Ideologia ei tietenkään mahdollistanut yksityisten suurten tilojen paluuta, joten ainoa ratkaisu oli suuret kollektiivitilat.

Vuonna 1928 neuvostojohto aloitti ensimmäisen viisivuotissuunnitelman toteutuksen, Neuvostoliitto oli teollistettava vaikka väkisin ja tehtaat tarvitsivat koneita ja työvoimaa. Koneita sai vain länsimaisella valuutalla. Työvoimaa löytyi maaseudulta, kolhoosit eivät tarvinneet kaikkia entisiä maatyöläisiä ja suurin osa talonpojista ei edes halunnut työskennellä kolhooseilla, koska olivat jo menettäneet maatilkkunsa, karjansa ja työvälineensä.

Neuvostoliitossa 1930-luvun molemmin puolin noin kymmenisen miljoonaa talonpoikaa lähti tehtaisiin työhön.

Kollektivisointi alkoi NKP:n päätöksellä marraskuussa 1929. Neuvostoliiton keskushallinnon lähettämät kollektivisoinnin toteuttajat olivat kaukana talonpojan arjesta. Eräskin politrukki sekoitti varsan ja vasikan. Kun häntä korjattiin, vastaus oli: "Varsa tai vasikka, sillä ei ole väliä. Maailman proletaarinen vallankumous ei siitä kärsi." (s. 155). 

Pian tämän jälkeen alkoi "kulakkien eliminointi luokkana" ja pidätettyjen kyyditykset. Kulakiksi kelpasi kuka tahansa, joka oli ollut sen verran vauras talonpoika, että oli herättänyt kateutta. Kulakki omisti kaksi sikaa, kun naapureilla oli vain yksi. Miljoonat neuvostokansalaiset pakkosiirrettiin Siperiaan tai muualle Pohjois-Venäjälle sekä myös Keski-Aasiaan tai muihin väestöpulasta kärsiviin NL:n osiin.

Neuvostoliiton ensimmäiset pakkotyöleirit olivat Solovetskin saarella Vienanmerellä. Muutamassa vuodessa pakkotyöjärjestelmä kehittyi vankileirien saaristoksi, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Gulag. Kyse oli raskaasta ruumiillisesta työnteosta, lukemattomat menettivät henkensä rakentaessaan esim. Stalinin kanavaa, joka yhdisti Vienanmeren ja Itämeren. Työvoimaa tarvittiin jatkuvana virtana lisää, koska sairaat ja menehtyneet eivät enää kuoki, kaiva eivätkä rakenna.

Talonpoikien epäluulo ja haluttomuus muuttaa kollektiivitiloille johtivat protesteihin, joiden seuraukset olivat vakavat, mutta myös ennalta arvattavissa. Oma karja mieluummin teurastettiin kuin luovutettiin kollektiiville, oma vilja käytettiin tai yritettiin piilottaa, sillä kommunistisen ideologien lupaama "uusi neuvostokansalainen" oli jäänyt syntymättä. Viimeiseen saakka ihmiset yrittivät pitää vähäisestä omaisuudestaan kiinni ja mieluummin hävittivät sen kuin antoivat valtion tilojen käyttöön.

Samaan aikaan kiihtyneet hyökkäykset uskontoa, kirkkoja ja papistoa kohtaan eivät tilannetta helpottaneet Ukrainassa. Syvästi uskonnollinen Ukrainan kansa näki bolsevismin antikristuksen edustajaksi, jolle ei haluttu eikä voitu luovuttaa viimeistä kotieläintä ja siemenviljaa. Monet maalaiset ymmärsivät elävänsä "lopun aikoja", jolloin dramaattisten tapahtumien kautta historia loppuisi. 

Salaisen poliisin raportit paljastavat tilanteen karmeuden kesästä 1930 alkaen. Viljankorjuu sujui kehnosti, sato jäi pieneksi, lisäksi alkoi olla selvää, että myös kylvökausi epäonnistuisi. Vaikka kollektivisoinnin takia viljantuotanto oli romahtanut, sitä edelleen kerättiin entisten kiintiöiden verran keskushallinnon tarpeisiin. Kiintiöt oli saatava täytettyä.

Ukrainan nälänhädän huippukohta oli keväällä 1933. Kaikkiaan nälkään kuoli Ukrainan runsaasta 30 miljoonasta reilusti yli 10 prosenttia, mikä on hirvittävä määrä ihmisiä. Maaseudulla kuoli paljon enemmän kuin kaupungeissa, mikä on yllättävä asia, mutta selittyy sillä, että maaseudulta ryöstettiin kaikki elintarvikkeet. Mitään ei jätetty, ei edes siemenviljaa seuraavaan kylvöön. Tehostaakseen viimeistenkin kätköjen löytymistä puolue muodosti työprikaateja, joilla oli suunnaton valta. Löytäjät saivat pitää osan löydöistään, mikä oli huomattava porkkana.

Nälänhätää piiloteltiin kansainväliseltä yleisöltä. Suurin osa ulkomaisista sanomalehtimiehistä uskoi Stalinin selityksiä ja totesi, että pientä puutetta voi olla, mutta nälänhätä on keksittyä. Stalin itse loi ilmapiirin, joka ruokki käsityksiä salaliitosta. Syyllisiä olivat talonpojat ja maaseudun asukkaat. Jos nälkää oli nähty, se oli ollut uhrien oma vika. 

Nälänhädän poliittinen tarkoitus oli tukahduttaa Ukrainan viimeinenkin kansallistunne ja tehdä Ukrainan asukkaista kunnon neuvostokansalaisia. Ukrainaa pidettiin kommunistien kannalta epäluotettavana. Talonpoikien lisäksi haluttiin päästä eroon älymystöstä, papeista ja kaikista vähänkin kansallismielisistä. Ukrainassa, kuten muuallakin Neuvostoliitossa, puhdistukset ulottuivat myös kommunisteihin, jopa vallankumouksen sankareihin. Sanonnan mukaan 'vallankumous syö omat lapsensa'.

Olisiko Ukrainan karvas tie ollut Suomenkin kohtalo, jos Suomi olisi vuodesta 1918 tai pian sen jälkeen ollut osa Neuvosto-Venäjää?

Osana bolsevistista Neuvosto-Venäjää Suomen kansallismielisyyttä olisi varmaan yritetty tukahduttaa kuten tapahtui Ukrainassakin. 
  
Siihen aikaan Suomi oli köyhä ja erittäin maatalousvaltainen maa, vaikka Suomi ei ollut mikään vilja-aitta. Suurin osa kansasta asui maaseudulla ja elätti itsensä maa- ja metsätaloudessa. Suomen väestöstä noin 70 prosenttia sai elantonsa maataloudesta.

Suomi ei ole ollut viljan suhteen omavarainen, vaan viljaa on jouduttu historian aikana pikemminkin tuomaan ulkomailta. Voi oli se elintarvike, jota Suomesta vietiin ulkomaille.

Jos Suomi olisi ollut neuvostovallan alla, Suomestakin olisi puristettu kaikki maataloustuotteet Neuvosto-Venäjän käyttöön. Ukrainassa ei jätetty mitään maaseudun asukkaiden omiin tarpeisiin. Ukrainan tapaan Suomessakin olisi varmaan tapahtunut kollektivisointi. Tällöin monet olisivat joutuneet siirtymään tehdastyöhön eri Neuvostoliiton osiin, osa väestöstä olisi pakkosiirretty ja osa olisi joutunut raskaaseen pakkotyöhön vankileirien saaristoon. 

Kuvia löytyy KVG eli tekemällä Google-haun esim. termeillä: holodomor Ukraine