Onko ihminen vastuussa teoistaan?

Tiede sanoo, ettei tahdonvapautta ole. 

Toisaalta filosofit, kuten Immanuel Kant, korostavat sen tarpeellisuutta moraalimme peruspilarina. Kantin mukaan järjellisyys edellyttää, että moraali ja onnellisuus ovat sopusoinnussa. Käytännössä moraalin tinkimätön noudattaminen ei kuitenkaan tunnu takaavan onnea. Kant ratkaisee tämän ongelman olettamalla Jumalan olemassaolon – täydellisen olennon, joka oikeudenmukaisesti palkitsee moraalisen hyveen onnellisuudella.

​Jos tahdonvapautta ei ole, onko ihminen vastuussa omista teoistaan ja elämästään.

Tämä kysymys on äärimmäisen tärkeä, ei vain filosofisesta näkökulmasta, vaan myös käytännön elämässä. Olemmeko me vain geeniemme, ympäristömme ja historiamme tuotteita, kuten determinismin ajatus ehdottaa? 

Ja jos olemme, miten voimme tuomita rikollisia tai kiittää hyväntekijöitä?  Mikä on vankiloiden ja rangaistusten rooli maailmassa, jossa kenenkään teot eivät ole heidän omia valintojaan?

​Tämä kysymys on erityisen tärkeä addiktioiden, kuten alkoholismin, kohdalla. Kumpi lähestymistapa on parempi:

• nähdä addiktio sairautena, josta voi parantua hoidolla ja terapialla,
• vai uskoa, että raitistuminen on kiinni omasta tahdosta ja valinnasta?

Sairausnäkökulma voi poistaa syyllisyyttä ja antaa toivoa hoidosta, mutta samalla se voi viedä tunteen omasta vastuusta ja hallinnasta. Tahdonvoimaa korostava näkökulma puolestaan ehkä voimaannuttaa, mutta se voi myös lisätä syyllisyyttä ja häpeää, jos raitistuminen epäonnistuu.

​Vai voisiko molempia tapoja soveltaa tapauskohtaisesti? 

Huumeiden kohdalla ensimmäinen kerta saattaa olla vapaa valinta, mutta pian aivokemia vie vapauden valita. On myös muistettava ryhmäpaine ja muut tekijät, jotka voivat kaventaa valinnanvapautta jo alusta alkaen.

Lopulta kysymys tahdonvapaudesta jää avoimeksi. Tiede antaa meille faktoja aivojen toiminnasta, mutta filosofia haastaa meidät pohtimaan näiden faktojen merkitystä moraalimme ja ihmiskäsityksemme kannalta.