Vilho Harle: Kaaoksesta järjestykseen. Sosiaalisen järjestyksen ideat sivilisaatioiden syntyvaiheessa. Rosebud 2024.
Kaaoksesta järjestykseen – Sivilisaatioiden ikuinen kamppailu etiikan ja voiman välillä
Miten ihmisyhteisö pysyy kasassa? Miten estämme kaaoksen ja luomme järjestystä, joka ei romahda heti ensimmäiseen kriisiin? Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat vaivanneet ajattelijoita sivilisaatioiden alusta saakka.
Kaaoksesta järjestykseen kirjassa pohditaan, kuinka eri tavoin eri kulttuurit ovat näihin ikuisiin kysymyksiin vastanneet. Harle on käynyt läpi valtavan määrän muinaisia tekstejä, ja lopputulos on kiehtova typologia siitä, miten olemme yrittäneet hallita itseämme.
Idealismi vs. Realismi: Kaksi tapaa luoda järjestystä
Kirjassa piirtyy esiin kaksi hyvin erilaista lähestymistapaa sosiaaliseen järjestykseen: sisäinen vakaumus (etiikka ja hyve) ja ulkoinen pakko (laki ja voima). Eri traditiot painottavat näitä eri tavoin:
- Sisäinen voima (Sydämen asia): Esimerkiksi kungfutselaisuudessa korostetaan hallitsijan moraalista esimerkkiä ja kansan vapaaehtoista seuraamista. Zarathustralaisuudessa järjestys syntyy yksilön vapaasta valinnasta totuuden (Aša) puolesta.
- Ulkoinen voima (Rakenteellinen laki): Muinaisessa Intiassa tunnistettiin Danda eli valtikan voima – järjestys on välillä pakotettava. Antiikin Kreikassa Platon ja Aristoteles puolestaan näkivät lain järkeen perustuvana, sitovana rakenteena, joka ohjaa kansalaiset hyveellisyyteen.
Joissakin uskonnoissa kosminen järjestys tuottaa sosiaalisen järjestyksen, mutta vain yhdellä ehdolla: ihmisten on valittava vapaaehtoisesti mukautuminen maailmankaikkeuden lakeihin.
Hyppy ideasta käytäntöön – missä raja kulkee?
Kirjan mielenkiintoisin ja samalla kipein kohta on kysymys siitä, miten "sydämen asia" muuttuu käytännön politiikaksi.
Kun katsomme historiaa, huomaamme toistuvan kaavan: voiko pasifistinen uskonto pysyä pasifistisena, jos se haluaa levitä? Jeesuksen opetukset tai taolaisuuden pyrkimys hylätä politiikka kääntyivät historian saatossa usein joko eristäytymiseksi tai väkivaltaiseksi käännyttämiseksi.
Kysymys kuuluukin: Joutuvatko valaistuneet pakottamaan loputkin valoon? Jos tavoitteena on rauha, voivatko rauhanomaiset ihmiset pakottaa aseenkantajat rauhaan – tarvittaessa asein? Tähän kysymykseen ei ole helppoa vastausta. Se on moraalinen paradoksi, jonka kanssa jokainen sukupolvi joutuu kamppailemaan.
Kaksi maailmaa: Myötätunto vs. Politiikka
Harle jakaa tarkastelemansa aatteet lopuksi typologiaan, joka auttaa hahmottamaan, mihin suuntaan kukin ajattelutapa kallellaan on:
1. Myötätuntoon orientoituneet mallit
Nämä rakentuvat eettisen ohjeistuksen, moraalisen hallitsijan ja rauhanomaisten suhteiden varaan. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa:
- taolaisuus
- kristillinen varhaiskirkko
- Jeesuksen opetukset
- mohismi
- kungfutselaisuus
- sekä monet antiikin filosofiat (kuten Platon ja Aristoteles)
2. Politiikkaan orientoituneet mallit
Täällä painottuvat kansallinen identiteetti, poissulkemisen politiikka sekä väkivallan ja pakon käyttö. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi:
- Kiinalaiset legalistit
- muinainen Israel
- Kautilya
- ja roomalaiset ajattelijat kuten Livius ja Vergilius
Lopuksi
Kirja jättää lukijan pohtimaan, olemmeko me ihmiset edelleen samassa tilanteessa kuin muinaiset sivilisaatiot. Etsimme järjestystä, joka olisi oikeudenmukainen, mutta huomaamme usein turvautuvamme voimaan, kun moraali ei riitä.
Onko mahdollista luoda yhteiskuntaa, joka ei vaadi väkivaltaa tai poissulkemista toimiakseen? Vai onko "praktinen politiikka" luonnostaan niin likaista, että se syö aina mukanaan hieman sitä moraalia, jota se pyrki alun perin puolustamaan?
