Aivot järjestäytyvät tarvittaessa uudelleen

Aivojen ääretön tarina. David Eagleman. Suom. Nina Mäki-Kihniä. Atena, 2022.

Elävät kytkennät 

On henkilöitä, joilta puuttuu tai on jouduttu poistamaan aivojen toinen puolisko, mutta jotka silti kykenevät lähes normaaliin elämään.

Toipuminen vaatii määrätietoista kuntoutusta sekä fysio- ja puheterapiaa.

Aivojen hermosolut kuitenkin kykenevät järjestäytymään uudelleen. Jäljelle jäänyt puolisko ottaa vastuun myös poistetun puolen toimintojen ohjauksesta.  

Kyse on aivojen plastisuudesta, kun aistisyötteiden muutokset saavat aikaan aivokuoressa uudelleen järjestäytymistä. Plastisuus näyttää kuitenkin kirjoittajan mukaan olevan nyt jo vanhentunut paradigma. 

Muovautuvuutta parempi termi aivoille on 'livewired', joka kuvaa aivoja mukautuvana, dynaamisena ja tietoa etsivänä järjestelmänä. 

Aivoissa ei voida erottaa softaa ja rautaa kuten tietokoneissa. Tietokone ei ole nykytiedon mukaan pätevä aivojen analogia. 

Jos raaja joudutaan poistamaan, potilas voi tuntea aavesärkyä ikään kuin raaja olisikin vielä olemassa. Toisaalta, jos kehosta jokin osa ei enää lähetä syötettä aivoihin, vierusosat valtaavat tuon aivojen alueen. 

Sokeutuneen ihmisen aivoissa muut aistit valtaavat näköaistin tilan. Siinä on myös selitys, miksi sokea voi jatkossa aistia muilla aisteilla herkemmin kuin aikaisemmin. 

Aavesärky johtuu siitä, että vaikka muutos alueiden valtaamisesta on nopeaa aivokuoren tasolla, järjestelmän alemmilla tasoilla muutokset ovat hitaampia.

Unet

Miksi ihminen näkee unia? Neurotieteen kannalta unien näkeminen liittyy maapallon pyörimisliikkeeseen, jonka seurauksena pimeys on vallinnut noin puolet vuorokaudesta. 

Jos näköaisti ei anna syötettä aivoille, muut aistit eli vierusalueet aivoissa ovat valmiina valtaamaan näköaivokuoren. Näköaivokuori puolustautuu unilla.

Hippokampus ja etuotsalohko eivät unien aikaan ole niin aktiivisia kuin valveilla. Tämä selittää, miksi unia on vaikea muistaa. Niitä ei ole tarkoitettu muistettavaksi, unien tehtävä on pitää näköaivokuori toiminnassa.

Aistit

Aivoilla on hämmästyttävä kyky oppia ymmärtämään erilaisia informaatiosyötteitä. Kirjoittaja ennustaa, että yksittäinen aistikanava saadaan vielä välittämään jonkun toisen aistin tietoa, kuten esim. videokameran datavirta voitaisiin kokea iholla kosketuksena. 

Kirjassa esitellään useita neurologisia apuvälineitä.  Tasapainoaistin menettäneille suunnitellaan kypärää, joka antureillaan mittaa pään asentoa. Tämä tieto ohjataan kielessä olevaan elektrodimattoon, jolloin tasapainon kokeminen olisi jälleen mahdollista.

Apuvälineiden avulla voidaan korjata aistivammoja, mutta lisäksi niitä tulevaisuudessa käytetään myös tehostamaan aisteja.

Samoin joskus vielä varmaan kehitetään aivan uusia aisteja.

Leikkaussalissa potilasdataa voitaisiin syöttää kirurgille siten, että hän tuntisi datan kehossaan. Monitoreita ei tarvitsisi seurata.

Ihminen voisi seurata jatkuvasti kehollaan omaa lämpöään, verenpainetta, sykettä ja paljon muuta. Puolisot voisivat seurata toistensa dataa omassa kehossaan. 

Globaalilla tasolla politiikan tarkkailija voisi tuntea kehossaan yhtäkkiä poliittisen kriisin toisella puolen maapalloa. Tämä voitaisiin toteuttaa tiivistämällä riittävä määrä tviittejä yhteen hetkeen ja ohjaamalla tiivistelmä kehon tuntemukseksi. 

Vain mielikuvitus olisi rajana, miten aisteja voisi laajentaa: tekijä mainitsee näkökyvyn venyttämisen sähkömagmeettisen spektrin molempiin päihin tai ultraäänikuulon kehittämisen.

Toinen suunta olisi miettiä,  miten ihminen voisi saada nykyistä paremman kehon. Halvaantuneille on hahmoteltu koko vartalon pukua,  joka tottelee aivojen käskyjä eli tavoitteena on päästä liikkumaan ajatuksen voimalla. Idea toteutettaisiin istuttamalla tiheä ryväs mikroelektrodeja aivoihin, joiden aktivaatiota kanavoimalla voisi hallita monimutkaista robottia.

Vaihtoehtoinen ratkaisu olisi sellainen, kun halvaantunut ajattelee liikuttavansa kättään, signaali ohjataan ensin tulkattavaksi koneoppimista käyttäville algoritmeille. Vaurioitunut selkäydin ohitettaisiin ja sen sijaan signaali kulkisi lihassimulaattoriin tavoitteena saada halvaantunut potilas liikuttamaan kättään.

Muistot

Miksi dementian vaivaamana muistaa vanhoja asioita lapsuudesta, mutta ei tuoreita tapahtumia? Kun potilaalta poistettiin hippokampukset toiveena saada epilepsiakohtaukset kuriin, leikkauksen jälkeen huomattiin, että potilaalla oli säilynyt vanhoja muistoja, mutta uusia muistoja ei enää syntynyt.

Hippokampus on tärkeä muistin kannalta. Se on olennainen oppimiselle, mutta ei aikaisemmin opitun muistamiselle.

Hippokampus on välipysäke, opitut asiat välitetään eri puolille aivokuorta, minne muistot tallentuvat. 

Kirjaa lukiessa käy välillä mielessä, onko tämä tietokirja vai scifiä. 

Metakognitiivinen terapia

Pia Callesen: Elä enemmän, mieti vähemmän. Irti masennuksesta ja surusta. Suom. Heikki Eskelinen. Tammi, 2022.

Pia Callesenin kirja on sivumäärältään (176 s.)  vaatimaton, mutta esittelee metakognitiivisen terapian masennuksesta kärsiville. Metakognitiivinen terapia voidaan nähdä vaihtoehtona  perinteisille terapioille. Terapian on kehittänyt Manchesterin yliopiston professori Adrian Wells.

Kielteiset ajatukset

On mahdotonta estää mieleen tulemasta kielteisiä tunteita ja ajatuksia. Sen sijaan ihminen voi itse säädellä kuinka paljon hän antaa valtaa kielteisille ajatuksille. 

Jos antaa kielteisille ajatuksille vallan, masennus uhkaa. Kaikilla on elämässä synkkiä ja kielteisiä ajatuksia, mutta itsesäätelyn avulla voi estää niissä ylenmääräistä rypemistä.

Kirjoittaja toteaa, että masennuksen ensisijainen syy on CAS-oireyhtymä (the Cognitive Attentional Syndrome) eli kognitiivinen huomion kohdistamissyndrooma. 

Kys. syndroomalla tarkoitetaan liiallista asioiden pohdiskelua, ylenmääräistä huolestumista, itsetarkkailua ja kuvitelmaa siitä, miten menneet tapahtumat hallitsevat elämää.

Jos pelkää masentuvansa tai kokee helposti vaipuvansa alakuloisuuteen, on tärkeää ymmärtää, millaiset mielleyhtymät tai takautumat saattavat laukaista omat pohdiskelut.  Olennaista on, että vaikka ajatusten takana olevat tapahtumat sinänsä ovat todellisia onnettomuuksia tai traumoja, ikävien asioiden liiallisesta pohdiskelusta ja vatvomisesta ei ole hyötyä.

Ratkaisuvalta on itsellä 

Synkkiä ajatuksia tulee mieleen automaattisesti. Kun ihminen tajuaa, mikä laukaisee synkät ajatukset, hän voi itse ruveta säätämään kuinka kauan hän niissä rypee ja mässäilee. 

Kirjoittajalla on siis optimistinen näkemys, synkkien ajatusten vatvomisen voi lopettaa itseä käskemällä! Tämä tapahtuu kolmiportaisen harjoitteluohjelman avulla.

Ensin lykätään ikäviä ajatuksia valittuun kellonaikaan eli huolihetkeen. Huolet ja murheet päätetään käsitellä vain tiettynä aikana päivästä.

Toiseksi ikävien ajatusten esiin tulemisesta huolimatta yritetään kohdistaa huomio uuteen suuntaan. Harjoittelussa tavoitteena on tiedostaa, että huomion voi siirtää muualle huolimatta millaisia tunteita tai ajatuksia meillä on. Tavoitteena on mielenhallinta, jotta ei tarvitsisi rypeä synkissä painajaismaisissa ajatuksissa. 

Käytännössä voidaan harjoitella erilaisten samanaikaisten äänten kuuntelua ja erottelua toisistaan. Äänet voivat olla puhetta, liikenteen ääniä ja vaikka linnunlaulua. Asiakas oppii kohdistamaan huomionsa eri äänille ja oivaltaa, että vain yhtä ääntä ei ole pakko kuunnella.

Toinen harjoitus on sellainen, että asiakas kirjoittaa tussilla ongelmistaan ikkunaruudulle. Kun hän katsoo kirjoitustaan, hän ei näe selvästi ikkunasta maisemaa tai liikennettä. Kun katse vaihtaa hieman suuntaa, hän näkeekin autot, puut ja maiseman hyvin, mutta ei enää saa selvää omasta kirjoituksestaan. Huomion kohdistamista voi siis itse säätää.

Kolmanneksi opitaan irtautumaan huomion kohdistamisesta siten, että havaitaan synkkyyttä laukaisevat ajatukset, mutta ei tartuta niihin.  Tavoitteena on passiivisesti seurata ajatusten kulkua ilman, että reagoidaan niihin. Ajatuksia tarkkaillaan ikään kuin itsen ulkopuolelta. 

Käytännön harjoitus on vaikkapa sellainen, että ajatellaan junaan nousemista ja siitä poistumista. Asiakas ajattelee vaikka kaksi minuuttia synkkyyttä laukaisevia ajatuksia, kuten "miksi juuri minä sain potkut? tai "miksi olen epäonnistunut parisuhteessa?" 

Tämän jälkeen hän jättää tuon pohtimisen ikään kuin jäisi junasta pois ja käyttää kaksi minuuttia ajatustensa tarkkailuun. Yksikään ajatus ei saa vetää häntä mukanaan pohdiskeluun, vaan hänen on opittava jättämään ajatukset pelkästään tarkkailtavaksi.

Tätä vaihtoa toistetaan kunnes potilas ymmärtää vaihdon merkityksen ja oppii seuraamaan omia ikäviä ajatuksiaan ulkopuolisen näkökulmasta ilman, että tempautuu niissä rypemiseen.

Metakognitiivisen terapian yksi tavoite on opetella toimimaan ilman motivaatiota. Vaikka pään sisällä jylläisi mitä tahansa ajatuksia, sovittua ja suunniteltua päiväohjelmaa kannattaa noudattaa tunteista ja fiiliksistä riippumatta.

Päätöksiä tehtäessä pohtimiselle on syytä varata määräaika ja sen jälkeen tehdä päätös ja lopettaa asian märehtiminen. Täydellistä päätöstä ei ole, eivätkä päätökset parane ainakaan loputtomalla pohdiskelulla. 

Synkät ajatukset ovat kirjan mukaan kuin ongenkoukkuja, joiden seassa pikkukalat uivat. Olisi hyvä, jos oppisimme jättämään ajatuskoukut rauhaan käyttämättä voimiamme edes niiden nujertamiseen tai pois ajamiseen.

Javier Marias kuoli 11. syyskuuta 70-vuotiaana

Javier Marias: Valkoinen sydän. Romaani. Otava 2012 (1997).

Valkoinen sydän 

Javier Mariaksen romaanissa Valkoinen sydän kirjoittaja häämatkallaan Havannassa seisoo hotellin parvekkeella, kun nainen kadulla odottaa merkkiä joltakin hotellin asukkaalta.

 

Myöhemmin kirjoittaja New Yorkissa yöllä odottaa merkkiä kadulla kämppäkaveriltaan jotta pääsisi nukkumaan.  

Sitten kirjoittaja hätkähtää nähdessään isänsä Ranzin tutun Gustardoyn nuoremman seisovan yöllä kotinsa ikkunan alla Madridissa odottaen merkkiä. Keneltä tämä isän ystävä odottaa merkkiä, ei kai vain kirjoittajan vaimolta?

Kirja pohtii rikoksia, salaisuuksia ja isän ja pojan suhdetta. Jos sinulla on salaisuuksia, älä kerro niitä vaimollesi, isä Ranz opettaa poikaansa tämän hääpäivänä.

On parasta, että ei tiedä aivan kaikkea puolison tai kenenkään muunkaan elämästä, sillä jo pelkästään menneisyyden kertominen sisältää petoksen.  Kukaan ei kerro, eikä voi kertoa, elämästään täyttä totuutta. 

Kirjoittaja ja hänen vaimonsa Luisa ovat molemmat tulkkeja kansainvälisten järjestöjen palveluksessa. Tulkit, jos ketkä tietävät, kuinka vaikeaa on puheen kääntäminen. Kumpi on tärkeämpää, viestin välittäminen vai totuudessa pysyminen? Tulkkaus sisältää usein myös tulkin omia ajatuksia, jotta sanomasta tulisi jollain tavalla johdonmukainen tarina. 

Kirjoittaja ja Luisa tapasivat valtioiden päämiesten keskusteluja tulkatessaan.  Juuri siinä tilanteessa kirjoittaja aivan tietoisesti muutti oman maansa korkean virkamiehen sanomisia. Luisa ei toisena tulkkina puuttunut asiaan, joten heidän suhteensa perustui alun perinkin yhteiseen petokseen. 

Vain sydämestä tulevissa huudahduksissa tai kehon voihkaisuissa kertomus on todenmukaista.

Ajan kuluessa kirjoittajalle paljastuu monta uutta tiedonjyvästä isänsä Ranzin elämästä: miksi Ranzin naiset ovat kuolleet ennen kuin hän itse.

Ranz on kyyninen ja häikäilemätön taideasiantuntija, joka rikastuu myös väärennöksillä, joita Gustardoyt, isä ja poika, ovat taitavasti maalanneet.

Ihmiselle on tyypillistä, että toisinaan hän haluaa uskoa mieluummin valheita kuin totuutta.

Pystyykö huolitellun ja ivallisen ulkokuoren säilyttävä Ranz koskaan oikeasti rakastamaan ketään? Ainakaan hänen ystävänsä poika, Gustardoy nuorempi, taideväärentäjä, ei pysty. Gustardoyn rakkaus on samanlaista petosta kuin hänen taiteensakin. 

Ranzin menneisyydessä on tapahtunut rikos, joka ei näytä painavan häntä itseään. Ranzin poika ja tämän nuorikko Luisa haluavat tietää, mitä on tapahtunut. Kuka on syyllinen ja mihin rikokseen? Onko rikoksen tekijän lisäksi rikokseen syyllinen se, joka kuulee rikoksesta, vaikka kuulisi tapahtuneesta rikoksesta rakkauden tunnustuksena häämatkallaan omalta tuoreelta aviomieheltään kuten Ranzin toinen vaimo sai kuulla? "Rakastan sinua niin paljon, että voisin tappaa. Itse asiassa olen jo tappanutkin."

Syyllisyyden lisäksi kirjassa analysoidaan tekojen ja puheiden eroa. Puheita voidaan jälkikäteen perua, sanoja voidaan saada takaisin, mutta teot ovat kertakaikkisia. Tekojen jälkeen niiden kanssa täytyy elää. Kaikki eivät siihen pysty. 

Lisäksi kirjoittaja analysoi hienolla tavalla menneisyyden, nykyhetken sekä tulevaisuuden suhdetta. Kannattaako mennyttä penkoa? Voiko nykyhetkeä elää raskaan menneisyyden kanssa? Ilmeisesti voi, siitä Ranz on esimerkkinä. Sen sijaan jos tulevaisuuden odotus romahtaa, ei nykyhetkikään enää merkitse mitään, sellaista ei voi kestää, näin tapahtui Ranzin toiselle vaimolle, kirjoittajan äidin sisarelle.

Mariaksen teksti on häkellyttävän kaunista, joskin ajoittain raskasta. Romaanin rakenne on kerta toisensa jälkeen yllättävä, mutta ei liian monimutkainen. Viittaukset Shakespearen Macbethiin ovat luontevan oloisia ja sopivat kirjan teemoihin. 

Ensimmäisen kerran luin Valkoisen sydämen joskus 20 vuotta sitten ja se jäi kytemään mielen pohjalle.  Myöhemmin kirja jäi mukaani joltain kirpputorilta ja luin sen saman tien uudelleen. Kolmannen kerran luin kirjan ääneen, jolloin tuli jatkuvasti pohdittua kuulijan kanssa kirjan sisältöä ja merkitystä.