Nyt Vilho Helanen on nimi, joka useimmille ei kerro mitään. Aikanaan hän oli mies, joka sai kirkkokansan itkemään ja ylioppilaat marssimaan, mutta lopulta hän joutui vankilaan maanpetoksesta.
Mies ja aate
Oululaissyntyinen Vilho Helanen (1899-1952) oli Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtaja 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla. Silloin jokainen ylioppilas tunsi ja tiesi Helasen, itseoikeutetun ylioppilasjohtajan. Kuuluisa Helanen oli varsinkin puhelahjoistaan.
Oikeistoradikaaliksi Helasta voi luonnehtia, mutta missään vaiheessa hän ei ollut natsi, vaikka sellaista väärää tietoa näkee joskus kirjoitetun. Helanen oli Suur-Suomen kannattaja.
Akateeminen Karjala-Seura syntyi heimosotien jatkoksi. Aatteellisia juuria olivat fennomania (ns. itäruotsalaisuutta oli vastustettava) sekä ryssänviha (ryssästä saa puhua vain hammasta purren).
Tärkeitä asioita AKS:n aktiiveille olivat maanpuolustuksen kehittäminen sekä virolaisten auttaminen ja suomensukuisten heimojen vapauttaminen. Suomen rajat olisivat kulkeneet suomenkielisten kansojen sijainnin perusteella.
Yhteistyötä suomensukuisten virolaisten kanssa kannatettiin, sillä sen nähtiin vahvistavan myös suomalaista kulttuuria ja kansallisuutta. Helanen lähtikin keväällä 1919 Viroon osallistuakseen Viron vapaussotaan.
AKS kantoi huolta myös Länsi-Pohjan ja Ruijan suomalaisvähemmistöjen asemasta.
Itä-Karjalan hallinto ja "mielettömät" suunnitelmat
Kesällä 1939 Helanen oli organisoimassa vapaaehtoisia Karjalan kannaksen linnoitustalkoita. Talvisodan aikana Helanen perusti Maan Turva -organisaation, joka loi uskoa ja maanpuolustustahtoa vaikeina aikoina.
Jatkosodassa Helanen komennettiin Itä-Karjalan sotilashallinnon palvelukseen. Itä-Karjala ajateltiin asuttaa suomensukuisilla heimoilla siten että venäläiset olisivat siirtyneet tai siirretty muille Saksan valtaamille alueille.
Nykyajan näkökulmasta mielettömältä tuntuu alun perin saksalaisten suunnitelma, jota kehiteltiin Helasen ja ulkoministeriön kansliapäällikkö Aaro Pakaslahden välisissä keskusteluissa heinäkuussa 1941. Saksalaiset olisivat uudisasuttaneet Viron ja virolaiset olisi siirretty Etelä-Aunukseen ja Lounais-Suomeen.
AKS:n aktiivien ja Suur-Suomesta haaveilevien pettymykseksi neuvostoaika oli jo kantanut karvasta hedelmää; Karjala, Aunus ja Viena eivät olleetkaan halukkaita suomalaistumaan. Yli-innokkaiden sotilaspappien luterilainen käännytystyö ortodoksien parissa ei suomalaisuutta edistänyt.
Kohtaaminen Kupanitsassa
Helanen toimi myös inkeriläisten värväämiseksi Suomeen. Inkeriläiset olivat jääneet pahasti sodan jalkoihin, osa oli saarretussa Leningradissa, osa oli saksalaisten miehittämillä alueilla. Helanen kiersi pitkin inkeriläisalueita vetoamassa Suomeen siirtymisen puolesta.
Helasen apuna toimivat mm. tohtorit Niilo Pesonen ja Pentti Kaitera. Sodan raunioittamassa Kupanitsan kirkossa mukana ollut Pesonen muisteli myöhemmin inkeriläisseurakunnan kuunnelleen Helasen tunteisiin vetoavaa puhetta suomalaisuudesta hiiskumatta ja hiljaa. Puheen päätyttyä kirkkoon kokoontuneen liikuttuneen väkijoukon valtasi itkun hyrske.
Inkeriläisten kohtalo oli synkkä, sillä vuoden 1944 välirauhan pykälien nojalla noin 55 000 inkeriläistä palautettiin Neuvostoliittoon. Ei tarvitse arvailla näiden ihmisten traagista kohtaloa.
Viron tapahtumat ja vankeus
Loputkin saksalaissympatiat karisivat Helasesta tämän työskennellessä Saksan miehittämässä Virossa. Helaselle oli vierasta saksalaisten "herrakansa”-ajattelu.
Saksalaisvastaisuudesta kertoo sekin, että Helanen organisoi virolaisten nuorukaisten pakomatkoja Suomeen näiden jouduttua Saksan armeijan asekutsuntojen kohteeksi.
Suomen taipuessa rauhaan syksyllä 1944 Helanen toimi parhaillaan Tallinnassa. Saamansa yksipuolisen informaation varassa Helanen alkoi hahmotella mahdollista vastarintaliikettä Suomeen ja laati varotoimenpiteenä pakolaishallituksen ministerilistan. Sodan jälkeen Helanen tuomittiin maanpetoksesta vankilaan.
Suur-Suomi toteutui hetkeksi
Helanen näki ja koki AKS:n suuruuden ja myös lopun. Suur-Suomi toteutettiin, mutta vain muutamaksi vuodeksi. Suomen lippu liehui Äänisen rannoilla. AKS:n 20-vuotisjuhlaa vietettiin 22. maaliskuuta 1942 Äänislinnassa.
Vielä maaliskuussa 1944 AKS:n veljesillassa Helanen piti puheen, jossa hän oli valmis syrjäyttämään Mannerheimin, koska "luopumuksen henki on tarttunut itseensä ylipäällikköönkin".
Mannerheim puolestaan ymmärsi sodan ja varsinkin sodan häviämisen realiteetit: ylipäällikkö oli valmistautunut vetämään suomalaiset joukot pois Itä-Karjalasta.
Mannerheimille Itä-Karjala oli ollut strateginen valloitus, jota suunniteltiin vaihdettavan rauhaan tai siedettäviin rajoihin. Näiltäkin osin Itä-Karjalan miehitys osoittautui turhaksi. Neuvostoarmeijan suurhyökkäyksen alkaessa kesällä 1944 suomalaiset joutuivat vetäytymään kaikilla rintamilla.
Lopuksi
Neuvostoliiton romahduksen jälkeisinä vuosikymmeninä kuva AKS:stä on monipuolistunut ja suomalaiset ovat pikku hiljaa alkaneet oivaltaa ja jopa hyväksyäkin aikaisemmin historian roskakoriin työnnetyn AKS:n aatetta ja tavoitteita.
Yhtäällä AKS:n aktivistit haaveilivat, ehkä osin perusteettomasti ja illuusion vallassa, suuresta Suomenmaasta. Toisaalta he tahtoivat vapauttaa suomensukuiset heimot bolsevikkien vallan alta.
Historia antoi tuoreeltaan tuomionsa Helasen suurisuuntaisille, jopa yltiöpäisille toimille suomensukuisten heimojen, inkeriläisten ja virolaisten auttamiseksi.
Turvallisissa rauhan oloissa eläneiden jälkipolvien voi olla vaikea ymmärtää intohimoisesti asialleen omistautunutta, ihanteidensa mukaan toiminutta aktivistia ja heimosoturia.
Kannattaa kuitenkin muistaa historian merkillinen luonne; jokainen sukupolvi katselee menneitä omasta näkövinkkelistään. Ehkä tulevat sukupolvet näkevät Vilho Helasen työn isänmaan hyväksi myönteisessä valossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti