Nykyihmisen alkuperä Euroopassa

Johannes Krause, Thomas Trappe: Ihmiskunnan matka: nykyihmisen uusi historia. Art House, 2024.

Arkeogenetiikka selvittää nykylääketieteen avulla muinaisten ihmisluiden DNA:ta. Luiden avulla voidaan päätellä, miten perimät levittäytyivät Eurooppaan eli mistä suunnasta Euroopan asukkaat tulivat, ja mihin suuntaan he siirtyivät.

Kaukaisen muuttoliikkeen lisäksi vanhojen luiden perimän avulla voidaan tutkia ja selvittää tappavien tautien historiaa. 

Neandertalilaiset eriytyivät denisovalaisista luultavasti noin 500 000 vuotta sitten. Näiden yhteinen kehityslinja on eriytynyt ihmisen kehityksestä 600 000 vuotta sitten. 

Neandertalin ihmisen ongelma Euroopassa oli pienehköjen yhteisöjen sisäsiittoisuudesta seuranneet haitalliset mutaatiot. 

Nykyihminen levittäytyi Eurooppaan noin 40 000 vuotta sitten. Keski-Eurooppa oli jäämassojen alla, mutta pitkin Tonavan vartta saattoi siirtyä eteenpäin. 

Olosuhteet jääkauden Euroopassa olivat vaikeat ja Vesuviuksen tulivuoren purkaus noin 39 000 vuotta sitten hankaloitti selviytymistä edelleen. 

Ei tiedetä, millä tavoin nykyihminen on kommunikoinut neandertalilaisten kanssa. Viimeiset neandertalilaiset elivät Euroopassa noin 37 000 vuotta sitten. 

Anatolialaiset 

Neoliittinen kausi alkoi alunperin Lähi-idässä. Anatolialaisia maanviljelijöitä siirtyi noin 8000 vuotta sitten Balkanin kautta Eurooppaan syrjäyttäen vähitellen metsästäjä-keräilijät.

Eniten metsästäjä-keräilijöiden DNA:ta on Skandinavian ja Liettuan nykyihmisissä, suurin piirtein yhtä paljon kumpaakin. Ensimmäisten maanviljelijöiden geeniperimä näkyy selvimmin Sardinian asukkaissa, ilmeisesti siellä ei ollut lainkaan metsästäjä-keräilijöitä. 

Neljä komponenttia perimässä

4800 vuotta sitten uusi perimätyyppi ilmestyi eurooppalaisten luihin. Muutos oli nopea ja perinpohjainen. Sadan vuoden kuluessa eurooppalaisten perimä muuttui. 

Uusien geenien ihmiset saapuivat Eurooppaan pontiselta arolta, Kaspian- ja Mustanmeren pohjoispuolelta.

Aro-DNA koostuu kahdesta komponentista. Pontisen aron ihmiset polveutuivat muinaisista euraasialaisista sekä hedelmällisen puolikuun itäisistä ihmisistä, joiden perimä poikkeaa hedelmällisen puolikuun läntisten ihmisten perimästä. Euroopassa nämä perimät kohtasivat.

Idästä tulleet siirtyivät pronssikaudelta ikään kuin taaksepäin kivikautiseen kulttuuriympäristöön. Yksi tekijä näiden jamnalaisten voittoisassa kulussa oli käytössä olleet hevoset. 

Toinen tekijä oli se, että tulokkaat saapuivat suurelta osin autioituneille seuduille, juuri vaelluksen alla oli tapahtunut väestönromahdus, ehkä epidemian takia. Neoliittiinen maanviljelyskulttuuri kotieläimineen ja pysyvinä tiiviinä asumisineen toi mukanaan tartuntataudit.

Indoeurooppalaiset kielet tulivat Eurooppaan aron ihmisten myötä. Etruski, baski, muinaissardinia ja minolaisten kieli tulivat luultavasti anatolialaisten maanviljelijöiden mukana. Geenitutkimus ei tue ajatusta siitä, että baskin kieli olisi jäänne metsästäjä-keräilijöiden ajalta. Ei ole mahdollista selvittää  muinaisten eurooppalaisten käyttämää kieltä.

Rutto

1300-luvulla rutto "musta surma" tappoi Euroopassa kolmanneksen tai jopa puolet väestöstä.  Kuten monet muutkin bakteerit, ruttobakteeri on loikannut maasta tai vedestä eliöihin.

Ruttobakteeri käyttää muita eliöitä apunaan, kuten kirppua. Bakteerin oli kirpun kautta helpompi levitä ihmisiin kuin rotan avulla.

Rutto saattoi olla Länsi-Rooman luhistumisen syy.

Tauti on vaivannut Euroopassa  ihmistä jo 4800 vuotta sitten. Luultavasti ruton leviäminen ja aroihmisten siirtyminen liittyvät toisiinsa. Keski-Euroopasta ei ole löydetty noin 5000 vuotta vanhoja ihmisjäänteitä, ehkä rutto levisi jo silloin.

Silloin rutto ei vielä levinnyt kirppujen välityksellä, vaan hevosten selässä. Pisaratartunta se ei ollut, koska arovaellusten aikana ihmisestä toiseen olevaa keuhkoruttoa ei vielä ollut, joten tauti levisi eläimistä ihmisiin eli luultavimmin nautojen ja hevosten kautta.

Menneisyyden ote

Oded Galor: Ihmiskunnan nousu. Vaurauden ja eriarvoisuuden juuret. Bazar, 2022. 

Ulkopuolelta sanellut uudistukset kehittyville maille ovat usein tehottomia, koska suuri osa kehittyvien ja kehittymättömien valtioiden eroista löytyy kaukaa menneisyydestä.

Vuosituhansien maantieteelliset, institutionaaliset ja kulttuuriset  kehitysprosessit ovat ohjanneet sivilisaatioita ja valtioita eri kehitysurille. 

Taloudellisen menestyksen kannalta hyödyllisiä instituutioita ja kulttuurisia tekijöitä voidaan toki omaksua itseään paremmin kehittyneiltä mailta. Samoin epäsuotuisan maantieteen ja liiallisen moninaisuuden aiheuttamia hankaluuksia voidaan yrittää vähentää. 

Hyvinvointi ja elämänlaatu ovat tuoreita ilmiöitä ihmisen historiassa. Kirjan ensimmäisessä osassa tutkitaan  vuosituhansien ajan köyhyyttä aiheuttanutta mekanismia sekä voimia, jotka alkoivat tuottaa sitä yltäkylläisyyttä, mistä nykyään nautitaan. 

Neoliittinen aika

Noin 12 000 vuotta sitten alkoi neoliittinen kausi, kun paikoitellen metsästäjä-keräilijät alkoivat viljellä maata. Olennaista oli, että oli löytynyt sopivia kasveja ja eläimiä kesytettäväksi. Ruoan tuotanto lisääntyi, kun kasveja ja eläimiä oli domestikoitu riittävä määrä.

Eekkeri maata elätti sata kertaa enemmän maanviljelijöitä ja paimenia kuin metsästäjiä ja keräilijöitä. Lisäksi maantieteellisistä syistä maanviljelyä oli helppo levittää itä-länsisuunnassa. Tosin maanviljelijöiden ruoka ei ollut yhtä monipuolista kuin aiemmin metsästäjä-keräilijöiden. 

Ei ollut sattumaa, että ensimmäiset sivilisaatiot syntyivät suurten jokien hedelmällisille rannikoille. Maantiede oli siellä sopiva maanviljelykselle sekä ensimmäisille suurkaupungeille.

Varhaisimpien kulttuurien edut kuitenkin hävisivät teollisella aikakaudella. Maanviljelyn mahdollistaneet innovaatiot eivät olleet keskeisessä asemassa teollistumisessa. Teollistuminen syntyi uusien keksintöjen myötä ja sai aikaan kaupungistumista.  

Teollistuminen

Alkuvaiheessa teollistuminen ei tarvinnut työntekijöiden koulutusta, vaan halpaa työvoimaa. Varsin nopeasti omistajat ymmärsivät, että vain koulutustasoa nostamalla jatkuvaa uudistumista vaatinut teollistuminen jatkuisi.

Maanomistajat vastustivat tehtaiden omistajia ponnekkaammin yleistä koulutusta. Siellä missä maanomistus oli keskittynyt harvoille, koulutuksen vastustaminen oli voimakkaampaa kuin siellä, missä maanomistus oli tasa-arvoisempaa.

Perheillä, jotka panostivat lasten inhimilliseen pääomaan, oli yleensä eniten aikuisikään selvinneitä jälkeläisiä. Paradoksaalisesti niillä vanhemmilla, joilla oli kohtuullinen määrä lapsia, oli eniten jälkeläisiä sukupolvien jälkeen.

Koulutukseen panostaminen toi mukanaan lapsikuolleisuuden vähenemisen ja elinajanodotteen kasvun. Syntyvyyden väheneminen tarkoitti sitä, että populaation kasvu ei enää vienyt teknologian tuomaa ylijäämää.

Eriarvoisuus

Toisessa osassa tutkitaan eri yhteiskuntien kehityskulkujen erojen syitä. Lisäksi selvitetään miksi elinolot ovat viimeisen 200 vuoden aikana eriarvoistuneet niin paljon.

Eriarvoisuuden taustalla on sekä välittömiä että perimmäisiä tekijöitä. Ensin mainittuja ovat mm. erot koulutuksessa ja teknologiassa. Jälkimmäisiä ovat instituutiot, kulttuuri, maantiede ja väestön moninaisuus. 

Kaupankäynti edellyttää poliittisia ja taloudellisia instituutioita kuten sopimuksia. Instituutiot ovat taipuvaisia pysyvyyteen, dramaattiset muutokset, kuten Korean niemimaan jako pitkin 38 leveyspiiriä, ovat pitkässä juoksussa harvinaisia. 

Etelä-Italiaa hallitsivat aikoinaan normannit, joiden yhteiskunta oli feodaalinen. Pohjois-Italia puolestaan sai nauttia suhteellisesti etelää suuremmasta vapaudesta, mikä synnytti demokraattisia instituutioita. 

Seurauksena Italian eteläosissa luotetaan perheeseen ja sukuun, mutta suhtaudutaan varauksellisesti ulkopuolisiin eikä ponnistella yhteisten pyrkimysten hyväksi kuten pohjoisessa, joka on taloudellisesti menestyneempää aluetta luottamuksen ja sosiaalisen pääoman ansiosta.

Maantiede selittää miksi Eurooppa nousi pitkän sivilisaation omaavan Kiinan ohi. Kiinan maantieteellinen yhtenäisyys edesauttoi ja suorastaan vaati hallinnon keskittämistä. Euroopan maantieteellinen pirstaleisuus esti pyrkimystä hallita koko Eurooppaa. Euroopan sisäinen kilpailu suosi pitkässä kehityksessä innovointia ja yritteliäisyyttä. 

Tämän valossa alkaa epäillä järkevyyttä muuttaa Euroopan unioni federalistiseksi liittovaltioksi.

Tulevaisuuteen suuntautunut ajattelu on taloudellisen menestyksen tärkeimpiä tekijöitä. Potentiaalisesti paremmilta viljelyalueilta kotoisin olevat ovat yleensä tulevaisuuteen suuntautuneita. Siirtolaisten osalta on havaittu, että piirre on kulttuurista ja ylisukupolvista. 

Samoin tappioiden välttely on kulttuurisidonnaista ja vanhemmilta periytyvää, siirtolaisten osalta se korreloi vanhempien kotimaan ilmasto-olosuhteiden kanssa, ei maahanmuuttajien oman kotimaan maantieteen kanssa.

Homo sapiensin matka Afrikasta

Hämmästyttävin väite löytyy kirjan lopusta: Homo sapiensin alkuperäinen muutto Afrikasta vaikuttaa edelleen elinolosuhteisiin. Kunkin maan tai etnisen ryhmän esivanhempien alkuperäisten vanhempien tekemän matkan pituus vaikuttaa moninaisuuden/ homogeenisuuden kautta moniin kehitystä koskeviin asioihin, mm. taloudelliseen  tuottavuuteen. 

Idea on se, että mitä kauemmas ryhmä vaelsi Itä-Afrikasta, sen homogeenisemmäksi populaatio kehittyi. Mitä etäämmälle ihmiset alunperin muuttivat, sen vähemmän kulttuurista, kielellistä tai ruumiinrakenteellista moninaisuutta yhteiskunnassa oli. 

Tasapainon löytäminen moninaisuuden ja homogeenisuuden välillä on tärkeää. Jos Bolivia, yksi maailman homogeenisemmistä valtioista, pyrkisi kasvattamaan kulttuurista moninaisuutta, sen talouskin voisi kehittyä. Mikäli Etiopia, yksi heterogeenisimmistä valtioista, pyrkisi sosiaaliseen yhtenäisyyteen, silläkin voisi olla myönteisiä taloudellisia vaikutuksia. 

500 vuotta sitten ihanteellinen moninaisuuden aste vallitsi Kiinassa, Koreassa ja Japanissa. Teknologisen kehityksen myötä homogeeniset maat eivät enää edusta ihanteellisinta moninaisuuden astetta. 

Jää vastausta vaille mikä on tulevaisuuden tekoälyä hyväksikäyttävän tietoyhteiskunnan kannalta paras sekoitus diversiteettiä.