Ukrainan kohtalo olisi kohdannut Suomeakin
Anne Applebaum: Punainen nälkä. Stalinin sota Ukrainassa. Suom. Antero Helasvuo. Siltala, 2018.
Ukrainan 1930-luvun alun holodomor eli nälänhätä vaati miljoonia kuolonuhreja. Nälänhädän syyt olivat mitä suurimmassa määrin poliittiset. Stalin halusi tehdä vähäisestäkin jäljelle jääneestä ukrainalaisesta nationalismista lopun ja luoda uuden neuvostoihmisen myös Ukrainaan.
Ukraina on alue, jolla ei ole helposti puolustettavia luonnollisia rajoja. Sen sijaan Euroopan vilja-aittana tunnetussa mustan mullan maassa olosuhteet ovat ihanteelliset maatalouden harjoittamiseen. Ukrainassa on lauhkean ilmastonsa vuoksi kaksi satokautta.
Vallankumouksen vuodet olivat veristä aikaa myös Ukrainassa. Kun bolsevikit vakiinnuttivat valtansa Ukrainassa, Lenin näki Ukrainan pelkkänä viljavarastona, josta täytyi mahdollisimman paljon ryöstää elintarvikkeita venäläisten käyttöön.
Ukrainan talonpoikaiskapina muutti Neuvosto-Venäjän bolsevikkien suhtautumista Ukrainaan. Jos siihen asti Ukraina oli nähty Venäjän lounaisena osana, talonpoikaiskapinan jälkeen ymmärrettiin, että Ukraina voi olla neuvostovallan uhka. Ukrainasta oli parasta kitkeä kansallismielisyys.
Bolsevikkien vallan myötä viljankeruun pakko-otot saivat vauhtia. Sen seurauksena talonpoikien into kylvää ja varastoida viljaa lopahti. Kun ei tullut satoa ja varastot oli ryövätty, seurauksena oli ankara nälänhätä vuonna 1921. Samaan aikaan Neuvosto-Venäjä myi viljaa ulkomaille saadakseen teollistamisessa tarvittavia koneita sekä aseita.
Neuvostovalta ei onnistunut poistamaan köyhyyttä eikä poistamaan ruokapulaa, vaikka suoranainen nälänhätä hellittikin. Talvella 1928 Stalin teki matkan Siperiaan selvittämään mistä elintarvikkeiden pula johtui. Stalinin mielestä oli liian paljon pientilallisia. Ideologia ei tietenkään mahdollistanut yksityisten suurten tilojen paluuta, joten ainoa ratkaisu oli suuret kollektiivitilat.
Vuonna 1928 neuvostojohto aloitti ensimmäisen viisivuotissuunnitelman toteutuksen, Neuvostoliitto oli teollistettava vaikka väkisin ja tehtaat tarvitsivat koneita ja työvoimaa. Koneita sai vain länsimaisella valuutalla. Työvoimaa löytyi maaseudulta, kolhoosit eivät tarvinneet kaikkia entisiä maatyöläisiä ja suurin osa talonpojista ei edes halunnut työskennellä kolhooseilla, koska olivat jo menettäneet maatilkkunsa, karjansa ja työvälineensä.
Neuvostoliitossa 1930-luvun molemmin puolin noin kymmenisen miljoonaa talonpoikaa lähti tehtaisiin työhön.
Kollektivisointi alkoi NKP:n päätöksellä marraskuussa 1929. Neuvostoliiton keskushallinnon lähettämät kollektivisoinnin toteuttajat olivat kaukana talonpojan arjesta. Eräskin politrukki sekoitti varsan ja vasikan. Kun häntä korjattiin, vastaus oli: "Varsa tai vasikka, sillä ei ole väliä. Maailman proletaarinen vallankumous ei siitä kärsi." (s. 155).
Pian tämän jälkeen alkoi "kulakkien eliminointi luokkana" ja pidätettyjen kyyditykset. Kulakiksi kelpasi kuka tahansa, joka oli ollut sen verran vauras talonpoika, että oli herättänyt kateutta. Kulakki omisti kaksi sikaa, kun naapureilla oli vain yksi. Miljoonat neuvostokansalaiset pakkosiirrettiin Siperiaan tai muualle Pohjois-Venäjälle sekä myös Keski-Aasiaan tai muihin väestöpulasta kärsiviin NL:n osiin.
Neuvostoliiton ensimmäiset pakkotyöleirit olivat Solovetskin saarella Vienanmerellä. Muutamassa vuodessa pakkotyöjärjestelmä kehittyi vankileirien saaristoksi, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Gulag. Kyse oli raskaasta ruumiillisesta työnteosta, lukemattomat menettivät henkensä rakentaessaan esim. Stalinin kanavaa, joka yhdisti Vienanmeren ja Itämeren. Työvoimaa tarvittiin jatkuvana virtana lisää, koska sairaat ja menehtyneet eivät enää kuoki, kaiva eivätkä rakenna.
Talonpoikien epäluulo ja haluttomuus muuttaa kollektiivitiloille johtivat protesteihin, joiden seuraukset olivat vakavat, mutta myös ennalta arvattavissa. Oma karja mieluummin teurastettiin kuin luovutettiin kollektiiville, oma vilja käytettiin tai yritettiin piilottaa, sillä kommunistisen ideologien lupaama "uusi neuvostokansalainen" oli jäänyt syntymättä. Viimeiseen saakka ihmiset yrittivät pitää vähäisestä omaisuudestaan kiinni ja mieluummin hävittivät sen kuin antoivat valtion tilojen käyttöön.
Samaan aikaan kiihtyneet hyökkäykset uskontoa, kirkkoja ja papistoa kohtaan eivät tilannetta helpottaneet Ukrainassa. Syvästi uskonnollinen Ukrainan kansa näki bolsevismin antikristuksen edustajaksi, jolle ei haluttu eikä voitu luovuttaa viimeistä kotieläintä ja siemenviljaa. Monet maalaiset ymmärsivät elävänsä "lopun aikoja", jolloin dramaattisten tapahtumien kautta historia loppuisi.
Salaisen poliisin raportit paljastavat tilanteen karmeuden kesästä 1930 alkaen. Viljankorjuu sujui kehnosti, sato jäi pieneksi, lisäksi alkoi olla selvää, että myös kylvökausi epäonnistuisi. Vaikka kollektivisoinnin takia viljantuotanto oli romahtanut, sitä edelleen kerättiin entisten kiintiöiden verran keskushallinnon tarpeisiin. Kiintiöt oli saatava täytettyä.
Ukrainan nälänhädän huippukohta oli keväällä 1933. Kaikkiaan nälkään kuoli Ukrainan runsaasta 30 miljoonasta reilusti yli 10 prosenttia, mikä on hirvittävä määrä ihmisiä. Maaseudulla kuoli paljon enemmän kuin kaupungeissa, mikä on yllättävä asia, mutta selittyy sillä, että maaseudulta ryöstettiin kaikki elintarvikkeet. Mitään ei jätetty, ei edes siemenviljaa seuraavaan kylvöön. Tehostaakseen viimeistenkin kätköjen löytymistä puolue muodosti työprikaateja, joilla oli suunnaton valta. Löytäjät saivat pitää osan löydöistään, mikä oli huomattava porkkana.
Nälänhätää piiloteltiin kansainväliseltä yleisöltä. Suurin osa ulkomaisista sanomalehtimiehistä uskoi Stalinin selityksiä ja totesi, että pientä puutetta voi olla, mutta nälänhätä on keksittyä. Stalin itse loi ilmapiirin, joka ruokki käsityksiä salaliitosta. Syyllisiä olivat talonpojat ja maaseudun asukkaat. Jos nälkää oli nähty, se oli ollut uhrien oma vika.
Nälänhädän poliittinen tarkoitus oli tukahduttaa Ukrainan viimeinenkin kansallistunne ja tehdä Ukrainan asukkaista kunnon neuvostokansalaisia. Ukrainaa pidettiin kommunistien kannalta epäluotettavana. Talonpoikien lisäksi haluttiin päästä eroon älymystöstä, papeista ja kaikista vähänkin kansallismielisistä. Ukrainassa, kuten muuallakin Neuvostoliitossa, puhdistukset ulottuivat myös kommunisteihin, jopa vallankumouksen sankareihin. Sanonnan mukaan 'vallankumous syö omat lapsensa'.
Olisiko Ukrainan karvas tie ollut Suomenkin kohtalo, jos Suomi olisi vuodesta 1918 tai pian sen jälkeen ollut osa Neuvosto-Venäjää?
Osana bolsevistista Neuvosto-Venäjää Suomen kansallismielisyyttä olisi varmaan yritetty tukahduttaa kuten tapahtui Ukrainassakin.
Siihen aikaan Suomi oli köyhä ja erittäin maatalousvaltainen maa, vaikka Suomi ei ollut mikään vilja-aitta. Suurin osa kansasta asui maaseudulla ja elätti itsensä maa- ja metsätaloudessa. Suomen väestöstä noin 70 prosenttia sai elantonsa maataloudesta.
Suomi ei ole ollut viljan suhteen omavarainen, vaan viljaa on jouduttu historian aikana pikemminkin tuomaan ulkomailta. Voi oli se elintarvike, jota Suomesta vietiin ulkomaille.
Jos Suomi olisi ollut neuvostovallan alla, Suomestakin olisi puristettu kaikki maataloustuotteet Neuvosto-Venäjän käyttöön. Ukrainassa ei jätetty mitään maaseudun asukkaiden omiin tarpeisiin. Ukrainan tapaan Suomessakin olisi varmaan tapahtunut kollektivisointi. Tällöin monet olisivat joutuneet siirtymään tehdastyöhön eri Neuvostoliiton osiin, osa väestöstä olisi pakkosiirretty ja osa olisi joutunut raskaaseen pakkotyöhön vankileirien saaristoon.
Kuvia löytyy KVG eli tekemällä Google-haun esim. termeillä: holodomor Ukraine
