Säädä ennakko-odotuksiasi

David Robson. Ennakko-odotusten vaikutus. Miten ajattelutapasi voi muuttaa elämäsi. Tuuma, 2022.

Usko ei ole uskovien yksinoikeus. Uskomukset muokkaavat ihmisen toimintaa monin tavoin, ei pelkästään uskonnollisilla ihmisillä, vaan myös muilla. 

Ennakko-odotuksemme muuttavat sekä psyykkisiä että myös fysiologisia reaktioitamme kohtaamiimme olosuhteisiin. Se miten kehystämme asioita sanelee niiden tulkintaa.

Aivot ovat ennustuskone. Tietoiset ja tiedostamattomat ennakko-odotuksemme vaikuttavat näkemyksiimme todellisuudesta.

Aivojen ennakko-odotusten vaikutus ohjaa kaikkia aistihavaintoja. 

Yhtenä esimerkkinä mainitaan testistä, jossa sopivilla suggestiivilla vihjeillä  koehenkilöt voidaan saada näkemään näytöllä hahmoja, vaikka ruudulla ei ollut muuta kuin satunnaista visuaalista kohinaa.

Ennakko-odotusten vääristävä todellisuuden kokemus tai oma maailmankuva tuntuvat itsestä tietenkin täysin objektiiviselta. Näin ei ole, vaan itse asiassa katselemme samoista tapahtumista kukin erilaista filmiä, jossa kiinnitämme huomiota eri vihjeisiin ja yksityiskohtiin. 

Esim. vihamielisyyden odotus ja aikaisemmat torjutuksi tulemisen kokemukset saavat jotkut kokemaan jatkuvasti epäystävällisyyden ilmauksia ympärillään.

Kun tunnistaa aivojen luontaisen subjektiivisuuden, ymmärtää tunteisiin liittyvien ennakko-odotusten helposti vääristävän havaintokykyä ja tarkkaavaisuutta.

Oma objektiivisuus silminnäkijänä pitäisi kyseenalaistaa. Aivojen simulaatiot ympäristöstä ovat usein oikein, mutta toisinaan virheellisiä.

Aivot voivat liioitella uhkaa. Altistusterapian avulla voi pystyä ymmärtämään pelättyjen uhkien todelliset mittasuhteet. Ne voivat olla luultuja vaatimattomat.

Plasebo 

Toisen maailmansodan aikana muuan sotilaslääkäri yllättyi,  kun useat vakavasti haavoittuneet eivät tunteneet kipua vammoista huolimatta. Selitys oli se, että taistelukentältä pelastuminen loi hyvän olon tunteen, joka turrutti kipuja. Potilaan tulkinta pelastumisesta sai aivot ja kehon lievittämään kipua, mikä oli niissä oloissa onnenpotku, sillä morfiinista oli pulaa. 

Tutkimuksen mukaan tunnollisten plasebojen eli lumelääkkeiden käyttäjien elinajan odote on pidempi kuin muiden. Selitys voi tietenkin olla se, että hoitomyönteisyys korreloi terveellisten elämäntapojen kanssa. 

Voi olla niinkin, että säännöllinen plasebon nauttiminen on rituaali, jota suoritetaan, koska se luo toiveita terveydestä.

Nosebo on plasebon vastakohta ja tarkoittaa, että sairastumme kun kehomme uskoo olevansa uhattuna. Aivojen ennustuskoneen toiminta saa aikaan sen, että pelkkä ajatus sairaudesta tai oireista voi joissakin tapauksissa saada ihmisen sairastumaan.

Virheellinen diagnoosi voi pahimmallaan aiheuttaa kuoleman. Kun eräälle henkilölle kerrottiin hänen sairastavan syöpää, syövän pelko sai henkilön menehtymään lyhyessä ajassa. Ruumiinavauksen jälkeen todettiin, että kasvain ei ollut vaarallinen eikä ollut kuolinsyy.

Väärä diagnoosi oli "loitsu", joka aiheutti kuoleman. On olemassa ihmisiä, joille kuoleman lähestymisen tajuaminen aiheuttaa niin suurta epätoivoa, että he kuolevat ennen aikojaan. 

Urheilijat ja taiteilijat saattavat turvautua ennen suoritusta itselleen muodostuneeseen rituaaliin. Kyse on muustakin kuin taikauskosta, sillä kirjoittaja viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan rituaaleja noudattavat saavat muita parempia tuloksia. 

Uskomukset ja rituaalit vähentävät ahdistusta luomalla tunteen hallinnasta. Ne saavat meidät luottamaan henkisiin voimavaroihimme, auttavat keskittymään ja ylläpitämään itsekuria.

Jos tuntee uupuvansa ja menettää kurinalaisuuttaan, usko näkymättömään käteen voi lisätä voimavaroja.

Ehkä juuri halu lisätä itsehillintä ja tahdonvoima oli syy, miksi menneisyyden kulttuurit alkoivat noudattaa uskonnollisia rituaaleja. Haluttiin välttää äkkipikaista käyttäytymistä ja suitsimaan välittömää nautintoa pitkäaikaisempien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Neuroplastisuus

Aivojen hermoyhteydet muokkautuvat jatkuvasti, ei vain lapsilla, vaan myös aikuisilla. Kun oivaltaa aivojen muokkautuvuuden, ymmärtää että samoihin ajattelukuvioihin ei tarvitse jämähtää.

Kivun tai ahdistuksen uudeelleenkehystäminen on vaikeaa, useille jopa mahdotonta. Nyt täytyy ymmärtää, että ennakko-odotuksiemme vaikutukset säätelevät tunteiden merkityksiin ja seurauksiin liittyviä oletuksia sen sijaan, että ne muuttaisivat saman tien itse tunteita.

Tunteet ovat välittömiä, siksi esimerkiksi uppoudumme helposti kielteisten ajatusten vietäviksi. Etäännyttämällä itseämme tunteistamme voimme yrittää tarkastella päälle kaatuvia asioita objektiivisesti. Yksi tehokas menetelmä on pyrkiä pohtimaan, miten suhtautuisi tähän käsillä olevaan asiaan vuoden tai useamman vuoden kuluttua. Silloin ehkä vain naurahtaisi nyt voittamattomalta tuntuvaan vastoinkäymiseen.

Itsekkäät aivot

Dean Burnett: Idioottiaivot. Kuinka aivomme oikeastaan toimivat. Suomentaja Risto Mikkonen. Kuopio: Scanria, 2017.

Uusia muistiinpanoja kirjasta Idioottiaivot.

Uhat ja riskit

Aivoilla on taipumus valmistautua uhkiin. Läheltä piti -tilanteet myllertävät mielessä päiväkausia, vaikka mitään onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Ihminen voi pitkänkin aikaa kauhuissaan pohtia, mitä olisi voinut tapahtua, jos tilanne olisi ollut vähänkin erilainen. Joskus tuntuu, että vain pienestä hetkestä saattoi olla kyse, että vältti onnettomuuden. Seuraavalla sekunnilla olisi tullut katastrofi.

Paniikkihäiriöiden yksi syy on taipumus katastrofaaliseen ajatteluun. Tällaiseen taipuvainen ihminen pelkää jatkuvasti pahinta. Muita syitä voivat olla perinnölliset tekijät, aikaisemmin koetut traumat, muutamien aivojen välittäjäaineiden määrä sekä sosiaaliset pelot, jotka pahimmillaan ovat fobioita. 

Viimeksi mainitussa kyse on siitä, että muiden ihmisten kielteisten reaktioiden pelko aiheuttaa toimintakyvyttömyyttä. Joillakin ihmisillä muiden miellyttämisen tarve on niin voimakas, että he pelkäävät yli kaiken loukkaavansa tai vain kyllästyttävänsä toista osapuolta. 

Paniikkihäiriöt korreloivat vanhempien kasvatustyylien kanssa. Sekä ylikriittiset että ylisuojelevat vanhemmat ovat tässä mielessä ongelmallisia. 

Elämyshakuinen ihminen voi olla adrenaliinikoukussa, hän ei saa kyllikseen. Mitä vähemmän jännittävää tilannetta pystyy hallitsemaan, sen suuremman elämyksen ja adrenaliiniryöpyn se aiheuttaa. Jossain on kuitenkin raja. Vaikka olisi jännittävää ja hauskaa hypätä lentokoneesta laskuvarjon kanssa, varjon puuttuminen muuttaa pelin hengen. Riskejä pitää olla, mutta täytyy olla myös mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen.

Elämyshakuisuus sumentaa kyvyn ymmärtää riskejä. Ihminen altistaa itsensä vähitellen ottamaan suurempia ja suurempia riskejä.

Lyhytkestoisen muistin kapasiteetti on suppea: jos lähtee hakemaan toisesta huoneesta jotain tavaraa ja matkalla huomio kiinnittyy uusiin ärsykkeisiin, sitä saattaa havahtua ihmettelemään, miksi oikeastaan onkaan tullut toiseen huoneeseen. Syy on jo ehtinyt kadota lyhytkestoisesta muistista. 

Ihmiset, joiden hippokampus on vaurioitunut, eivät näytä kykenevän muistamaan uusia asioita. Toisaalta taas jos joutuu opettelemaan jatkuvasti uusia asioita muistamista varten, hippokampus suurenee, kuten esim. Lontoon taksikuskeilla.

Mitä enemmän yhteyksiä muistijäljen yhteyteen syntyy, sen helpompaa se on palauttaa mieleen. Irrallisia ja toistuvia muistijälkiä on vaikea palauttaa mieleen.

Traumaattiset tapahtumat aiheuttavat välähdysmuistikuvia. Joutuessaan onnettomuuteen ihmisen keho ja aivot tuottavat adrenaliinia, mikä terävöittää aisteja ja tietoisuutta. Koetut tunteet saavat muistijäljen tallentumaan mieleen voimakkaana. Aivot sanovat: älä koe tätä samaa uudelleen! Valitettavasti usein käy juuri päinvastoin, ikävät muistot tulevat jatkuvasti mieleen, pyytämättä ja yllättäen.

Muistijäljen palauttaminen on helpompaa siinä samassa ympäristössä missä siitä on muistijälki syntynyt kuin muualla. Tapahtumamuisti käsittelee siis kokemuksiamme. Sen lisäksi ovat olemassa semanttiset muistijäljet, joihin ei liity kokemusta. Semanttinen muistijälki on esim. tieto siitä, että valo kulkee ääntä nopeampaa.

Proseduraaliseen muistiin kuuluvat taidot, kuten autolla ajaminen, joka säilyy sen jälkeen kun sen on oppinut. Näistä muistijäljistä meidän ei tarvitse edes olla tietoisia.

Suuttuminen on ehkä kehittynyt itsepuolustusmekanismina. Se on alitajuinen nopea tapa reagoida silloin kun tulee tunne siitä, että rajojani rikotaan tai kun joudun häviölle. Aikoinaan eri kehitysvaiheissa suuttumisella on voinut olla henkiin jäämisen kannalta suuri merkitys. 

Neurologian kannalta kyse on uhkaan reagoimisesta. Tilanteen ei tarvitse tosin olla fyysisesti uhkaava. Jos meille vaikka nauretaan, maineemme ja sosiaalinen asemamme on vaakalaudalla ja silloin me helpisti suutumme.

Suuttuminen ja vihastuminen nähdään haitallisina, tuhoavina ja kielteisinä ilmiöinä. Kuitenkin suuttuminen alentaa stressihormoni kortisolia, mikä on hyvä asia. Kortisolin aleneminen vähentää koettua ahdistusta. 

Jos alkaa työstää stressiä aiheuttavaa asiaa, kortisolitasot putoavat entisestään. Hieman yllättäen vihastuminen voikin saada ajattelemaan aiempaa positiivisemmin, varsinkin jos ongelmat ovatkin ratkaistavissa.

Jengit (ja työyhteisöt)

Aivot on koodattu ryhmänmuodostukseen. Aivojen kannalta minäkuva ja kokemus ryhmään kuulumisesta ovat sisäkkäisiä ilmiöitä. Eipä siis ihme, että omaa ryhmää vastaan toimiminen koetaan helposti "minää" vastaan kohdistetulta hyökkäykseltä. Näin selittyy jengien (ja työyhteisöjen) armoton käyttäytyminen niitä kohtaan, jotka eivät ole laumasieluja eivätkä myötäile joukon mielipiteitä ja toimintaa.

Aivot toimivat itsekeskeisesti. Asioita tarkastellaan omasta suppeasta näkökulmasta. Lisäksi aivot olettavat maailman  oikeudenmukaiseksi paikaksi, jossa palkitaan hyvät ja rangaistaan huonoja. Taipumus on avuksi yhteisöille, sillä se hillitsee huonoa käytöstä ja lisää yställisyyttä yhteisön sisällä.

Oletus oikeudenmukaisuudesta motivoi ihmistä toimimaan. Mikäli ajattelisimme maailman toimivan pelkästään satunnaisesti, me lamautuisimme. Maailma vain on valitettavasti paikka, jossa sattumalla näyttää olevan huomattava rooli.

Ikävä puoli aivojen taipumuksesta olettaa maailma oikeudemukaiseksi on se, että alamme helposti uskoa epäonnistuneiden ansainneen huono-osaisuutensa niin kauan kuin emme itse ajaudu epäonnistuneiksi luettavien joukkoon. Voimme tuudittautua ajattelemaan, emme ole tehneet mitään sellaista, mikä ansaitsisi kohtalolta rangaistuksen.

Jos myöntäisimme maailman olevan monimutkainen ja satunnainen, silloin meidän tulisi rehellisesti myöntää, että yhtä hyvin sattuman ikävä arpa olisi voinut osua meihin itseemme kuin keneen muuhun tahansa. Tämä on liian raskasta, siksi on helpompi uskoa perusteettomaan oletukseen oikeudenmukaisuudesta, jonka olemme ansainneet.

Itsearvioinnin tarkkuus korreloi etuotsalohkon aivokuoren ventromediaalisen kudoksen määrän kanssa. Dementiasta kärsivät saattavat olla aggressiivisia. Syy voi olla se, että kun he eivät kykene samanlaiseen toimintaan kuin aikaisemmin, he turhautuvat, koska eivät ymmärrä syytä siihen.

Hallusinaatiot

Kirjan sanoma on, että aivot pettävät ihmistä useilla eri tavoilla, vaikka toimivat normaalilla tavalla. 

Neurologiset ongelmat ovat hardwareen liittyviä, mielenterveyden häiriöt softwareen liittyviä. 

Yleisimmät aistiharhat ovat kuuloharhoja silloin kun todellisuuden taju hämärtyy. Voi kuulla omat ajatuksensa jonkun ulkopuolisen sanomana, kuulee erillisen äänen puhuvan tai kuulee jonkun tai joidenkin puhuvan henkilöstä itsestään.

Yleensä aivot kykenevät erottamaan sisäisen aktiviteetin ulkoisesta aistien tuottamasta, mutta jos erottelu ei onnistu, syntyy hallusinaatioita. Tällöin ihminen alkaa ymmärtää oman sisäisen monologinsa jonkun ulkopuolisen puheeksi. 

On kuitenkin hyvä muistaa, että työmuisti nojaa kuuloaistiin. Siksi käymme jatkuvaa monologia ja ajattelemme kielen avulla emmekä kuvien tai filmin avulla. 

Saksan kanssasotijat olivat erilaisia

Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet. Suomi ja muut Saksan rinnalla taistelleet 1939-1944. Docendo 2015.

Natsien kanssasotijat

Suomesta käsin voisi luulla, että Saksan liittolaiset ja kanssasotijat olivat kaikki yhtä innokkaasti ja samoista syistä sodassa. Tämä kirja osoittaa tuon ennakkokäsityksen virheelliseksi.

Suomi taisteli Saksan rinnalla, koska meillä oli yhteinen vihollinen Neuvostoliitto. Suomi pelkäsi bolsevismia ja NL:n laajentumista.

Unkarissa haaveiltiin  unkarilaisten alueiden palauttamisesta Suur-Unkarin valtakuntaan. 

Tsekkoslovakialta Unkari vaati vähintään autonomiaa unkarilaisten asuttamille alueille Slovakiassa ja Karpato-Ruteniassa. 

Trianonin rauhassa 1920 Unkari menetti huomattavia alueita ja kolme miljoonaa asukasta Romanialle, Tsekkoslovakialle ja Jugoslavialle. 

Romanialle menetetystä Transsilvaniasta tuli pitkäaikainen haava maiden välisiin suhteisiin. 

Unkari etsi tukea ja sai jossain määrin ymmärrystä Italialta.

Slovakian valtio syntyi sen jälkeen kun Saksa oli raadellut Tsekkoslovakian. Slovakia oli Saksan suojelusvaltio.

Romania oli perinteisesti länsimielinen. Neuvostoliitto vaati Bessarabiaa ja Bukovinaa 1940. Ranskalta tai Britannialta ei apua ollut saatavissa. Ranska oli kukistunut ja britit eivät olleet edes yrittäneet puolustaa takaamiaan rajoja Puolan osalta. 

Lisäksi Romaniassa oli pelko, että Unkari käyttäisi tilaisuuden Transsilvanian saamiseksi. Romania antoi Neuvostoliitolle periksi. Päinvastoin kuin Suomessa menetetyiltä alueilta ei asukkaita ehditty siirtää pois. Osa alueilla asuneista joutui Siperiaan. 

Seuraus oli Romanian siirtyminen Saksan siipien suojaan. Lännen tukipuheet olivat osoittautuivat katteettomiksi.

Sattumoisin Romanian alueluovutusten aikoihin Hitler alkoi pohtia aiempaa vakavammin Neuvostoliittoon hyökkäämistä.

Syksyllä 1940 Unkari, Romania ja Slovakia liittyivät Kolmen vallan sopimukseen (Saksa, Italia ja Japani), vaikka kaksi ensin mainittua olivat käytännössä rajataisteluissa toistensa kanssa.

Syyskuun 1940 ja elokuun 1944 välisenä aikana Unkarin ja Romanian rajalla oli yli 250 aseellista välikohtausta.

Vuonna 1941 Kolmen vallan sopimukseen liittyivät Jugoslavia, Kroatia ja Bulgaria. Viimeksi mainittu ei lähettänyt sotilaita Barbarossaan. Eniten bulgarialaiset inhosivat Turkkia. Neuvostoliitto miehitti Bulgariankin sodan loppumelskeissä. 

Romaniasta tuli Saksan vilja-aitta ja elintärkeä öljyn tuottaja. Saksahan toi jatkosodan aikana viljaa ja öljyä Suomeen. Romaniaan alkoi hyvissä ajoin ennen Barbarossaa virrata  saksalaisia sotilaita.

Britannia oli valmis hyväksymään puskurivaltioiden kuulumisen Neuvostoliiton valtapiiriin, jos Stalin kääntyisi Hitleriä vastaan.

Saksan johdolla Jugoslavia likvidoitiin "yhdellä kolahduksella". Italia sai Dalmatian rannikon.

Romanian ja Suomen perustelut Barbarossaan osallistumiselle olivat samankaltaisia, molemmat olivat menettäneet alueita Neuvostoliitolle. Oli valittava Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Muuta mahdollisuutta ei ollut. 

Unkari oli Saksalle strateginen sotilaiden kauttakulkumaa. Sekä Romania että Unkari kärsivät huomattavia tappioita Stalingradissa.

Taloudellisesti Suomi oli sodan aikana riippuvainen Saksasta, tosin niin oli käytännössä puolueeton Ruotsikin. Muuta mahdollisuutta ei ollut. 

Poliittisesti ja ideologisesti Suomi pystyi pitämään enemmän etäisyyttä Saksaan kuin muut kanssasotijat. Suomea lukuun ottamatta muut kanssasotijat joutuivat katkaisemaan diplomaattisuhteet Yhdysvaltojen kanssa.

Sodan edetessä loppua kohden Balkanilla toivottiin liittoutuneiden maihinnousua Adrianmeren rannikolle. Sellaisesta huhuttiin ja huhuksi se jäi. Mieluummin olisi antauduttu lännelle kuin Neuvostoliitolle. 

Maaliskuussa 1944 Saksa miehitti Unkarin. Syyskuussa 1944 Romania allekirjoitti välirauhan Neuvostoliiton kanssa. Samassa kuussa myös Bulgaria romahti Neuvostoliiton haltuun. 

Romania ehti vielä taistella Unkarin kanssa Transsilvanian omistuksesta. Neuvostoliitto otti Unkarin haltuun huhtikuussa 1945.

Lopulta tunnetusti Suomi säilytti itsenäisyytensä ja demokratian, vaikka joutui suomettumaan. Itä-Euroopan ja Balkanin maat bolsevisoitiin.

Kummallinen uni

Näin aikoinaan unen:

Edessäni oli kuilu, sellainen kuilu, jota pitkin voi palotikkaita pitkin kiivetä ylös tai alas. Alas oli pitkä matka. Minulla oli kädessäni kankainen kauppakassi täynnä  romua. Hetken mielijohteesta heitin sen kassin kohti kuilua. Kuilussa oli kansi, mutta se oli jotenkin puolittain auki.

Kun kauppakassi valahti luukusta alas, tiesin, että nyt käy huonosti. Kesti hetken aikaa ennen kuin kuului tömähdys ja erilaisia ääniä. En ymmärrä miksi se kesti niin kauan ennen kuin kassi oli pohjalla, vaikka unessa kaikki käy yleensä nopeasti.

Seuraavassa hetkessä olin alhaalla kadulla keskustelemassa kahden belgialaisen naisen kanssa. Yritän tivata heiltä, olivatko he Valloniasta vai Flanderista. En tiedä miksi unessa sitä tivasin, koska olen sitä mieltä, että vallonit erottuvat flanderilaisista jo ulkonäön perusteella.

Ennen kuin ehdin selvittää naisten alkuperän, vilkaisin kadun ylitse baariin, jonka ikkunat olivat sepposen selällään. Näin, että tarjoilija juoksi yhteen pöytään, johon oli pudonnut jotain ja kaikki pöydän ääressä istuvat olivat jotenkin loukkaantuneita. He pyyhkivät kasvoiltaan joko verta tai punaviiniä. Ymmärsin tietenkin mihin kangaskassi oli pudonnut.

Tunsin unessa valtavaa syyllisyyttä, vaikka en ollut mitenkään suunnitellut kassin heittämistä kuiluun enkä voinut tietää minne kuilu johtaisi. Hetken mielijohteesta nakkasin kassin kuilun aukkoa kohden samalla tavalla kuin heitetään urheilukassi nurkkaan silloin kun tullaan harjoituksista. En edes ollut ajatellut etukäteen kassin heittämistä, puhumattakaan sen heittämistä kohti kuilua.

Kun pohdin unta sen taustoja,  mieleen tuli kysymys, että kävelenkö joskus punaisia päin ilman, että oikeastaan teen päätöstä, huomaan vain ylittäväni katua, vaikka punaiset palavat.

Se ei kuitenkaan tapahdu ilman syytä, vaikka siltä tuntuukin. Jossakin vaiheessa persoonallisuuden kehitystä olen tehnyt ratkaisun, tietoisen tai tiedostamattoman, että rikon liikennesääntöjä tarvittaessa. Koska en halua vaikeuksiin viranomaisten kanssa, rikon sääntöjä silloin kun se on turvallista. 

Kaikilla teoilla ja tapahtumilla on syynsä, vaikka syitä on joskus vaikea havaita.

Kaikella on alkunsa. Joskus tuntuu, että päivästä tulee erilainen, hankala, jos sattuu nousemaan väärällä jalalla sängystä ylös. Ei se kuitenkaan niin mene, sillekin on oma syynsä, millä jalalla nousee sängystä.

Jos on nukkunut huonosti, nähnyt painajaisia tai valvonut, se johtuu usein väärästä ruokavaliosta, liiallisesta stressistä, turhautumisesta tai jostain muusta syystä. Seuraus on, että on aamulla huonotuulinen ja päivä voi mennä pilalle.

Armeijassa kun seisottiin kolmijonossa pihalla ja odotettiin, että jono kerrallaan komennettiin sisään, muutamat nulikat alkoivat leikkiä sillä tavoin, että toisen ja kolmannen jonon viimeiset siirtyivät ensimmäisen jonon perään lennosta. 

Tätä tietysti tehtiin vain jos kapiaisia ei ollut paikalla. Paheksuin moista touhua, se oli typerää leikkiä mielestäni.

Kerran seisottiin kesällä pihalla kolmijonossa ja odotettiin ruokailuun menoa. Oli jotenkin pahaenteisen hiljaista. Taisin olla toisen jonon viimeinen. Kun ensimmäinen jono alkoi liikkua, siirryin sujuvasti sen jatkeeksi. Vasta kun jono ohitti upseerit, huomasin että komppanian päällikkö oli poikkeuksellisesti paikalla. Minua nolotti. Onneksi kukaan ei huomannut. 

En tiennyt miksi siirryin ensimmäisen jonon jatkoksi. En ollut koskaan suunnitellut osallistuvani moiseen leikkiin. Se tapahtui hetken mielijohteesta, yhtä hyvin se olisi voinut olla tapahtumattakin. Sille oli kuitenkin syynsä, vaikka en itse tekoani ymmärtänyt. 

Kerran avaimet putosivat kädestäni mennessäni hissiin ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä avaimet livahtivat pienestä raosta hissikuiluun. Siinä olivat sekä koti- että työavaimet. 

Vaikka olisin tähdännyt, en olisi osunut niin pieneen rakoon. Jostain syystä rako ikään kuin imaisi avaimet kuiluun. Pienten todennäköisyyksien tapahtumat ovat todellisia, vaikka usein elämässä jätämme ne ottamatta huomioon.

Keskiajalla eläneen Jean Buridanin anekdootti kertoo miten vaikeaa valitseminen voi olla.  Aasilla on sekä vasemmalla että oikealla puolella heinäpaali syötäväksi, mutta kuitenkin se kuolee nälkään, koska aasiparalla ei ole mitään syytä, miksi se valitsisi toisen paalin toisen kustannuksella. 

Unen aikaiset tapahtumat muodostivat yhtenäisen ajanjakson elämässäni. Näin yleensäkin paljon unia ja jouduin pohtimaan niitä.

Tuohon aikaan minulla oli tarve pohtia omaa toimintaani, toiminnan motiiveja ja mahdollisia seurauksia. Tietenkin tein sitä kaiken aikaa ja taidan tehdä vieläkin. Ylipäätään unet ja havainnot elämästä ovat aina sekoittuneet mielessäni. 

Minun oli pakko myöntää itselleni, että elämäni oli ollut paljon sattuman soittoa, vaikka jälkikäteen syyt ja seuraukset olisivatkin helposti nähtävissä.

Näin unikin sai selityksensä. Vaikka en aina tunnistanut omia valintojani ja niiden seurauksia, unessa selvisi, että niillä voi olla yllättäviä seurauksia.

Uran valinta

Reijon ura näytti olevan nousujohteinen. Hän oli muodollisesti pätevä, aluksi hän oli innostunut kehittämään omaa alaansa ja mikä merkittävintä, ylin johto oli kiinnostunut hänen ideoistaan. 

Reijo oli paikkakunnan omia poikia. Hän kuului löyhään verkostoon, jota kutsuttiin nimellä "kauppalan pojat". Kaveria autetaan, se oli ensimmäinen sääntö.

Reijolle oli pedattu paikka johtajaksi. Reijo valittiin johtajaksi, koska hänellä oli sekä nostetta että myötätuulta.

Reijo oli pidetty esimies. Vieläkin baarissa saatetaan muistella Reijon johtajan aikaa myönteisesti. Hyviä johtajia on harvassa ja heidät muistetaan. Tosin yksikään muistelija ei ollut töissä Reijon alaisena.

Kauan Reijo ei johtajana viihtynyt, sillä hän paloi loppuun. Ensin hän kyllästyi ja sen jälkeen hän alkoi puhua burnoutista ja masennuksesta. 

Historian pyörä pyörähtää joskus pienten marginaalien ansioista, samoin elämänkulku. Reijon elämän suunta vaihtui, vaikka mitään merkittävää ei oikeastaan tapahtunut. Hän ei joutunut työpaikalla vaikeuksiin, siinä vaiheessa avioliitto toimi ainakin jotenkin ja arki näytti olevan kunnossa. 

Aivan varmaa on, että Reijo alkoi kärsiä, mutta ainakaan aluksi syy ei ollut depressio. Ehkä sairauden sijaan voisi puhua vain toivottomuudesta tai kyynisyydestä. Filosofit varmaan antaisivat tuollaisessa tapauksessa ahdistuksen tai tarkoituksettomuuden diagnoosin. Kyseessä on kuolemansairaus. 

Reijo hakeutui työterveyslääkärin vastaanotolle ja valitti masennusta. Kun kysyttiin omaa arvioita syystä, hän sanoi vaikeudet työpaikalla. 

Se oli tietysti totta, kaikilla on jonkinlaisia vaikeuksia työpaikalla, ihmissuhteet eivät toimi, muut eivät arvosta ja kollegat ovat kateellisia ja pimittävät kriittistä tietoa.

Se ei ollut totta, koska varsinaisia vaikeuksia ei ollut, alaiset eivät kiusanneet, ei ollut palkan suhteen ongelmaa, koska se oli taulukon yläpäässä eikä irtisanominen uhannut. 

Ensin Reijo jäi sairauslomalle. Sitten hän palasi töihin, mutta ei enää pystynyt keskittymään työntekoon samalla tavalla kuin aikaisemmin. Välillä Reijo kävi töissä, välillä hän oli sairauslomalla. Muutama vuosi kului ja Reijo istui yhä useammin iltaa baarissa. Lääkkeitäkin hän söi, sen hän kertoi itse. 

Lopulta Reijolle kirjoitettiin eläkepaperit ja hän siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle. Johtajat pääsivät ainakin siihen aikaan melko helposti sairauseläkkeelle, helpommin kuin rivityöläiset.

Miranda oli hyvä kaveri Reijon kanssa jo niiltä ajoilta kun Reijo oli johtaja. Reijo oli siihen aikaan vakioasiakas Mirandan baarissa. 

Reijo oli rehellisesti tunnustanut, että jotakin kummaa tapahtui hänen elämässään sillä hetkellä kun hän maksoi asuntovelan viimeisen erän. Hän ei yhtäkkiä tuntenut itseään täysin vapaaksi, mutta jonkinlaisen helpotuksen tunteen hän koki, vaikka joitakin muita velkoja jäikin jäljelle. 

Sen sijaan, että hän olisi miettinyt, pitäisikö perheen kanssa ruveta miettimään entistä uudemman ja tilavamman asunnon etsimistä ja ostamista, hän olikin päättänyt mielessään hypätä oravanpyörästä pois. 

Reijo taisi tajuta, että kun lapset olisivat pian omillaan, aikaisempaa suurempi asunto olisi vain oman varallisuuden näyttämistä, ei asumismukavuuden lisäämistä. 

Samalla tavalla uralla eteneminen oli ennen muuta kilpailua, ei sen tekemistä, mistä pitää ja mitä arvostaa. Johtajan rooliin sopii kuka tahansa, ajatteli Reijo. Sellaisesta työstä ihminen ei oikeastaan kovin paljon nauti.

Reijo oli kokenut omalla tavallaan eksistentiaalisen kriisin. Hän käytti itse tuota määritelmää. Työ oli ihan oikeasti alkanut tuntua merkityksettömältä. Hän oli tajunnut käyneensä töissä vain roolin, palkan ja näyttämisen halun takia. Palkan hän tarvitsi lainanlyhennyksiin ja perheen elättämiseen. 

Vaikka se olisi liioittelua, mielestäni voidaan sanoa, että Reijo valitsi virkauran sijaan mielenterveyspotilaan uran. 

Reijon vaimo lähti. Lapset eivät halunneet tavata isää ja Reijo kulutti aikaa baarissa.

Jonkin ajan kuluttua Reijo kärähti rattijuoppoudesta. Se nopeutti alamäkeä, sillä Reijo luovutti ja kaatoi viimeisetkin kulissit elämästään.

Kun kerta toisensa jälkeen kuuntelin Mirandan kertomusta, mietin, miksi Reijolle ei ollut riittänyt tasaisen puurtajan rooli. Kun kysyin Mirandan mielipidettä, hän pohtimatta sanoi, että Reijolle mikään ei riittänyt. Silloin ei ole enää motivaatioita tavoitella mitään.

Minusta se oli pätevä analyysi. Reijo oli saavuttanut kaiken muutamassa hetkessä. Ensimmäiset päivät johtajana olivat varmaan kertoneet, minkälaisia hänen työuransa loput päivät olisivat. 

Jostakin tuli mieleeni ajatus, että jotkut ovat kuin uhkapelureita, jotka kaiken aikaa yhtäältä pelkäävät ja toisaalta alitajuntaisesti toivovat häviävänsä lopulta kaiken, jopa elämänsä.

Kaipaamme onnea

Juhani Mattila: Onnea etsimässä: mitä kaipaamme kun kaipaamme onnellisuutta. Kirjapaja, 2023.

Tietoisen toiminnan tasolla ihminen on onnellinen kun hän menestyy ja hänellä on tunne elämänhallinnasta. Kääntöpuolena on se, että jatkuva asiantuntijan rooli voi muuttaa persoonan joustamattomaksi, jolloin ei voi kovin helposti luopua järkevän ihmisen roolista ilman häpeää.

Ihanteiden taso tarkoittaa, että ihminen on onnellinen noudattaessaan omia ihanteitaan. Tällöin vaarana joissakin tapauksissa on eläminen liian ankaran ja vaativan yliminän tai omantunnon jatkuvan tarkkailun alaisena. Täydellisyyteen ja ihanteellisuuteen pyrkiminen aiheuttaa masennusta, jos tulee tuonne, että on kuilu ihanneminän ja todellisen minän välillä.

Tiedostamattomien tarpeiden tasolla ihminen toimii tunteidensa ohjaamana ja etsii tyydytystä. Tarpeiden tyydytys ja viettipaineen aleneminen eivät välttämättä tuo onnea.

Erityisen kiintoisaa on kirjoittajan teksti vihasta ja aggressiosta onnellisuuden yhteydessä. Terve aggressiivisuus on osa ihmisen itsesuojeluvaistoa. 

Viha on tervettä silloin, kun se ei kohdistuu ihmiseen itseensä, vaan kohdistuu johonkin toiseen, joka on onnen esteenä! Viha pitää pystyä käsittelemään, sillä sisälle patoutuessaan se aiheuttaa ahdistusta ja itsevihana masennusta.

Voittamisen tarve sisältää aggressiivisuutta ja sitä kautta paljon energiaa, mutta voitot voivat tuoda mukanaan myös syyllisyyden tunteita.

Kostonhalu on luonnollinen tunnereaktio, vaikka sitä pidetään erityisen paheksuttavana. Itsensä puolustaminen voi tuoda tyydytyksen. Kun uskaltaa suuttua, se voi lisätä itsetuntoa. Ääritapauksissa ihminen hakee hyvitystä kärsimälleen loukkaukselle niin raivokkaasti, että toimii itselleen vahingollisesti.

Vahingoniloa ihminen tuntee, kun vihan kohde joutuu kärsimään, vaikka itse on ollut vain passiivinen ilman kostotoimenpiteitä. Ihminen tuntee saaneensa hyvityksen kokemistaan kärsimyksistä ja mielihyvän tunnetta lisää, kun ihmistä itseään suuremmat voimat ovat asialla. Kohtalo puuttuikin peliin ja sai vääryyden tekijän kärsimään.

Mitä ihminen kaipaa?

Ihminen kaipaa luonnostaan elämään merkityksellisyyttä. 

Huomion kaipaus on pohjimmiltaan halua tuntea olevansa olemassa. Kun ihminen havaitsee muiden huomaavan hänet, hän kokee olevansa olemassa. 

Perusturvallisuuden puuttuminen saa ihmisen vetäytymään neuroottisten oireiden lieventämiseksi.

Hyväksyntää kaipaava voi olla valmis tekemään mitä tahansa, jotta ei joutuisi kokemaan itseään riittämättömäksi.

Myötätunnon kaipaus tarkoittaa halua kokea sen, että hänen ajatuksensa ja tunteensa ymmärretään. Kyse on myös halusta molemminpuoliseen jakamiseen. 

Rajattoman läheisyyden kaipaus ja toiseen samaistuminen voivat lopulta johtaa oman identiteetin katoamiseen. 

Itsenäisyyden kaipaus voi johtaa onnellisuuden kadottamiseen, jos itsenäisyyden tavoittelussa joutuu kieltämään avuttomuutensa ja mahdollisen avun tarpeensa.

Hallinnan kaipaus on elämäntilanteen, tekojen ja tunteiden kontrollia. Siitä voi muodostua persoonan ydin. Liiallinen itsekontrolli ja sisäisen tarkkailijan kuunteleminen voivat johtaa ongelmiin sosiaalisissa suhteissa. 

Itsetunnon kaipauksessa saattaa olla kyse rohkeuden puutteesta, vaikka puhutaan itsetunnosta.

Onnen etsijä voisi myöntää omat ylpeyden aiheensa. Joskus ihmisessä on ikään kuin kaksi persoonaa, ylpeilevä ja häpäilevä.

Ihailun kaipauksessa ihminen haluaa muita havaitsemaan ne hyvät asiat, joista hän on ylpeä. 

Itsensä toteuttamisen kaipauksessa ihminen ei aina ymmärrä, mikä on opittu rooli ja mikä aitoa. Omana itsenä oleminen vaatii kykyä ja uskallusta elää vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Vapautta kaivatessamme haluamme irti ulkopuolisesta kontrollista. Joskus vapauden kaipuusta tulee itsetarkoitus, joko johtaa kaikenlaisen sitoutumisen välttelyyn.

Harmonian kaipauksessa ihminen haluaa olla ehyt oma itsensä. Harmonia voi olla näennäistä, jos ihminen kieltää osan kaipauksistaan.

Rakkauden kaipaus on merkityksellisin onnen lähde. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, eivät viha tai itserakkaus. Välinpitämättömyys on usein tiedostamatonta suojautumista ihmisen pelätessä tulevansa onnettomaksi. Rakkaus voi tuoda myös surua.

Onnen esteet 

Ahdistus voi olla turhautumista kun ei tiedä mistä suunnasta onnea voisi etsiä. Kirjoittajan ohje on, että ahdistuksen sisältöä tulisi miettiä siinä valossa, mihin kaipaukseen se liittyy. 

Menneisyyden traumat voivat estää nykyhetken onnen. Aikaisemmat pettymykset vääristävät todellisuutta. Ihminen saattaa pelätä torjutuksi tulemista. 

Sisäinen harmonia voi olla rikki. Joskus sopeutuminen vaadittuun muottiin tuo mukanaan joidenkin kaipausten ja tunteiden kieltämisen. Silloin ihminen kieltää jotakin sellaista, mikä olisi onnen tavoittelussa tärkeää.

Jos ihminen on liian kiltti ja haluaa kieltää oman vihansa, se johtaa arkuuteen ja pelkoon muiden vihastumisesta ja suuttumisesta. Viha ja aggressio ovat kuitenkin tärkeitä omien rajojen selkeyttämiseksi.

Jos psyykkiset rajat ovat epäselvät ja puolustuskyky riittämätön, ihminen ottaa liikaa muiden murheita itselleen.

Negatiiviset tunteet eivät sinänsä ole esteitä onnellisuudelle. Pikemminkin ne kertovat, että jotkut onnen kaipaukset eivät toteudu.

Pettymyksiä pelätään, mutta olisi hyödyllistä tutkia, mitä kaipauksia niiden takana on.

Onnelliseksi tulemisen pelko voi aiheuttaa sen, että ei ota onnea vastaan, koska silloin ei voi sitä menettää. Liian pitkään kestänyt onnen odotus voi aiheuttaa lopulta ahdistusta, kun se vihdoin tulee.

Rutinoituminen latistaa, jokapäiväinen hyvä ei enää tuota onnellisuutta. Onnellisuutta eniten arvostaa pitkään onnettomana ollut.

Liiallinen vertailu aiheuttaa turhaa mielipahaa. Oma onnellisuus voi tuntua vaatimattomalta kun sitä vertaa muiden onneen.

Kateus on onnen kaipausta. Pahimmallaan kateus muuttuu pelkäksi häpeäksi huonommuuden tunteesta. Kateus voi saada aikaan terveen kilpailuvietin, jolloin ihminen tavoittelee sitä, mitä on kadehtinut.

Ulkopuolelle jäämisen pelko voi olla valmiina ihmisen mielessä alemmuudentuntoisena kuvitelmana huonommuudesta. 

Tyydyttämättömät rakkauden ja onnellisuuden kaipaukset aiheuttavat monia neuroottisia pelkoja, jotka ovat hinta pettymyksestä matkalla onneen. Tukahtunut kaipaus ja pelot vetävät ihmistä eri suuntiin.

Valmius onneen on psyykkistä terveyttä.