Säädä ennakko-odotuksiasi

David Robson. Ennakko-odotusten vaikutus. Miten ajattelutapasi voi muuttaa elämäsi. Tuuma, 2022.

Usko ei ole uskovien yksinoikeus. Uskomukset muokkaavat ihmisen toimintaa monin tavoin, ei pelkästään uskonnollisilla ihmisillä, vaan myös muilla. 

Ennakko-odotuksemme muuttavat sekä psyykkisiä että myös fysiologisia reaktioitamme kohtaamiimme olosuhteisiin. Se miten kehystämme asioita sanelee niiden tulkintaa.

Aivot ovat ennustuskone. Tietoiset ja tiedostamattomat ennakko-odotuksemme vaikuttavat näkemyksiimme todellisuudesta.

Aivojen ennakko-odotusten vaikutus ohjaa kaikkia aistihavaintoja. 

Yhtenä esimerkkinä mainitaan testistä, jossa sopivilla suggestiivilla vihjeillä  koehenkilöt voidaan saada näkemään näytöllä hahmoja, vaikka ruudulla ei ollut muuta kuin satunnaista visuaalista kohinaa.

Ennakko-odotusten vääristävä todellisuuden kokemus tai oma maailmankuva tuntuvat itsestä tietenkin täysin objektiiviselta. Näin ei ole, vaan itse asiassa katselemme samoista tapahtumista kukin erilaista filmiä, jossa kiinnitämme huomiota eri vihjeisiin ja yksityiskohtiin. 

Esim. vihamielisyyden odotus ja aikaisemmat torjutuksi tulemisen kokemukset saavat jotkut kokemaan jatkuvasti epäystävällisyyden ilmauksia ympärillään.

Kun tunnistaa aivojen luontaisen subjektiivisuuden, ymmärtää tunteisiin liittyvien ennakko-odotusten helposti vääristävän havaintokykyä ja tarkkaavaisuutta.

Oma objektiivisuus silminnäkijänä pitäisi kyseenalaistaa. Aivojen simulaatiot ympäristöstä ovat usein oikein, mutta toisinaan virheellisiä.

Aivot voivat liioitella uhkaa. Altistusterapian avulla voi pystyä ymmärtämään pelättyjen uhkien todelliset mittasuhteet. Ne voivat olla luultuja vaatimattomat.

Plasebo 

Toisen maailmansodan aikana muuan sotilaslääkäri yllättyi,  kun useat vakavasti haavoittuneet eivät tunteneet kipua vammoista huolimatta. Selitys oli se, että taistelukentältä pelastuminen loi hyvän olon tunteen, joka turrutti kipuja. Potilaan tulkinta pelastumisesta sai aivot ja kehon lievittämään kipua, mikä oli niissä oloissa onnenpotku, sillä morfiinista oli pulaa. 

Tutkimuksen mukaan tunnollisten plasebojen eli lumelääkkeiden käyttäjien elinajan odote on pidempi kuin muiden. Selitys voi tietenkin olla se, että hoitomyönteisyys korreloi terveellisten elämäntapojen kanssa. 

Voi olla niinkin, että säännöllinen plasebon nauttiminen on rituaali, jota suoritetaan, koska se luo toiveita terveydestä.

Nosebo on plasebon vastakohta ja tarkoittaa, että sairastumme kun kehomme uskoo olevansa uhattuna. Aivojen ennustuskoneen toiminta saa aikaan sen, että pelkkä ajatus sairaudesta tai oireista voi joissakin tapauksissa saada ihmisen sairastumaan.

Virheellinen diagnoosi voi pahimmallaan aiheuttaa kuoleman. Kun eräälle henkilölle kerrottiin hänen sairastavan syöpää, syövän pelko sai henkilön menehtymään lyhyessä ajassa. Ruumiinavauksen jälkeen todettiin, että kasvain ei ollut vaarallinen eikä ollut kuolinsyy.

Väärä diagnoosi oli "loitsu", joka aiheutti kuoleman. On olemassa ihmisiä, joille kuoleman lähestymisen tajuaminen aiheuttaa niin suurta epätoivoa, että he kuolevat ennen aikojaan. 

Urheilijat ja taiteilijat saattavat turvautua ennen suoritusta itselleen muodostuneeseen rituaaliin. Kyse on muustakin kuin taikauskosta, sillä kirjoittaja viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan rituaaleja noudattavat saavat muita parempia tuloksia. 

Uskomukset ja rituaalit vähentävät ahdistusta luomalla tunteen hallinnasta. Ne saavat meidät luottamaan henkisiin voimavaroihimme, auttavat keskittymään ja ylläpitämään itsekuria.

Jos tuntee uupuvansa ja menettää kurinalaisuuttaan, usko näkymättömään käteen voi lisätä voimavaroja.

Ehkä juuri halu lisätä itsehillintä ja tahdonvoima oli syy, miksi menneisyyden kulttuurit alkoivat noudattaa uskonnollisia rituaaleja. Haluttiin välttää äkkipikaista käyttäytymistä ja suitsimaan välittömää nautintoa pitkäaikaisempien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Neuroplastisuus

Aivojen hermoyhteydet muokkautuvat jatkuvasti, ei vain lapsilla, vaan myös aikuisilla. Kun oivaltaa aivojen muokkautuvuuden, ymmärtää että samoihin ajattelukuvioihin ei tarvitse jämähtää.

Kivun tai ahdistuksen uudeelleenkehystäminen on vaikeaa, useille jopa mahdotonta. Nyt täytyy ymmärtää, että ennakko-odotuksiemme vaikutukset säätelevät tunteiden merkityksiin ja seurauksiin liittyviä oletuksia sen sijaan, että ne muuttaisivat saman tien itse tunteita.

Tunteet ovat välittömiä, siksi esimerkiksi uppoudumme helposti kielteisten ajatusten vietäviksi. Etäännyttämällä itseämme tunteistamme voimme yrittää tarkastella päälle kaatuvia asioita objektiivisesti. Yksi tehokas menetelmä on pyrkiä pohtimaan, miten suhtautuisi tähän käsillä olevaan asiaan vuoden tai useamman vuoden kuluttua. Silloin ehkä vain naurahtaisi nyt voittamattomalta tuntuvaan vastoinkäymiseen.

Itsekkäät aivot

Dean Burnett: Idioottiaivot. Kuinka aivomme oikeastaan toimivat. Suomentaja Risto Mikkonen. Kuopio: Scanria, 2017.

Uusia muistiinpanoja kirjasta Idioottiaivot.

Uhat ja riskit

Aivoilla on taipumus valmistautua uhkiin. Läheltä piti -tilanteet myllertävät mielessä päiväkausia, vaikka mitään onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Ihminen voi pitkänkin aikaa kauhuissaan pohtia, mitä olisi voinut tapahtua, jos tilanne olisi ollut vähänkin erilainen. Joskus tuntuu, että vain pienestä hetkestä saattoi olla kyse, että vältti onnettomuuden. Seuraavalla sekunnilla olisi tullut katastrofi.

Paniikkihäiriöiden yksi syy on taipumus katastrofaaliseen ajatteluun. Tällaiseen taipuvainen ihminen pelkää jatkuvasti pahinta. Muita syitä voivat olla perinnölliset tekijät, aikaisemmin koetut traumat, muutamien aivojen välittäjäaineiden määrä sekä sosiaaliset pelot, jotka pahimmillaan ovat fobioita. 

Viimeksi mainitussa kyse on siitä, että muiden ihmisten kielteisten reaktioiden pelko aiheuttaa toimintakyvyttömyyttä. Joillakin ihmisillä muiden miellyttämisen tarve on niin voimakas, että he pelkäävät yli kaiken loukkaavansa tai vain kyllästyttävänsä toista osapuolta. 

Paniikkihäiriöt korreloivat vanhempien kasvatustyylien kanssa. Sekä ylikriittiset että ylisuojelevat vanhemmat ovat tässä mielessä ongelmallisia. 

Elämyshakuinen ihminen voi olla adrenaliinikoukussa, hän ei saa kyllikseen. Mitä vähemmän jännittävää tilannetta pystyy hallitsemaan, sen suuremman elämyksen ja adrenaliiniryöpyn se aiheuttaa. Jossain on kuitenkin raja. Vaikka olisi jännittävää ja hauskaa hypätä lentokoneesta laskuvarjon kanssa, varjon puuttuminen muuttaa pelin hengen. Riskejä pitää olla, mutta täytyy olla myös mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen.

Elämyshakuisuus sumentaa kyvyn ymmärtää riskejä. Ihminen altistaa itsensä vähitellen ottamaan suurempia ja suurempia riskejä.

Lyhytkestoisen muistin kapasiteetti on suppea: jos lähtee hakemaan toisesta huoneesta jotain tavaraa ja matkalla huomio kiinnittyy uusiin ärsykkeisiin, sitä saattaa havahtua ihmettelemään, miksi oikeastaan onkaan tullut toiseen huoneeseen. Syy on jo ehtinyt kadota lyhytkestoisesta muistista. 

Ihmiset, joiden hippokampus on vaurioitunut, eivät näytä kykenevän muistamaan uusia asioita. Toisaalta taas jos joutuu opettelemaan jatkuvasti uusia asioita muistamista varten, hippokampus suurenee, kuten esim. Lontoon taksikuskeilla.

Mitä enemmän yhteyksiä muistijäljen yhteyteen syntyy, sen helpompaa se on palauttaa mieleen. Irrallisia ja toistuvia muistijälkiä on vaikea palauttaa mieleen.

Traumaattiset tapahtumat aiheuttavat välähdysmuistikuvia. Joutuessaan onnettomuuteen ihmisen keho ja aivot tuottavat adrenaliinia, mikä terävöittää aisteja ja tietoisuutta. Koetut tunteet saavat muistijäljen tallentumaan mieleen voimakkaana. Aivot sanovat: älä koe tätä samaa uudelleen! Valitettavasti usein käy juuri päinvastoin, ikävät muistot tulevat jatkuvasti mieleen, pyytämättä ja yllättäen.

Muistijäljen palauttaminen on helpompaa siinä samassa ympäristössä missä siitä on muistijälki syntynyt kuin muualla. Tapahtumamuisti käsittelee siis kokemuksiamme. Sen lisäksi ovat olemassa semanttiset muistijäljet, joihin ei liity kokemusta. Semanttinen muistijälki on esim. tieto siitä, että valo kulkee ääntä nopeampaa.

Proseduraaliseen muistiin kuuluvat taidot, kuten autolla ajaminen, joka säilyy sen jälkeen kun sen on oppinut. Näistä muistijäljistä meidän ei tarvitse edes olla tietoisia.

Suuttuminen on ehkä kehittynyt itsepuolustusmekanismina. Se on alitajuinen nopea tapa reagoida silloin kun tulee tunne siitä, että rajojani rikotaan tai kun joudun häviölle. Aikoinaan eri kehitysvaiheissa suuttumisella on voinut olla henkiin jäämisen kannalta suuri merkitys. 

Neurologian kannalta kyse on uhkaan reagoimisesta. Tilanteen ei tarvitse tosin olla fyysisesti uhkaava. Jos meille vaikka nauretaan, maineemme ja sosiaalinen asemamme on vaakalaudalla ja silloin me helpisti suutumme.

Suuttuminen ja vihastuminen nähdään haitallisina, tuhoavina ja kielteisinä ilmiöinä. Kuitenkin suuttuminen alentaa stressihormoni kortisolia, mikä on hyvä asia. Kortisolin aleneminen vähentää koettua ahdistusta. 

Jos alkaa työstää stressiä aiheuttavaa asiaa, kortisolitasot putoavat entisestään. Hieman yllättäen vihastuminen voikin saada ajattelemaan aiempaa positiivisemmin, varsinkin jos ongelmat ovatkin ratkaistavissa.

Jengit (ja työyhteisöt)

Aivot on koodattu ryhmänmuodostukseen. Aivojen kannalta minäkuva ja kokemus ryhmään kuulumisesta ovat sisäkkäisiä ilmiöitä. Eipä siis ihme, että omaa ryhmää vastaan toimiminen koetaan helposti "minää" vastaan kohdistetulta hyökkäykseltä. Näin selittyy jengien (ja työyhteisöjen) armoton käyttäytyminen niitä kohtaan, jotka eivät ole laumasieluja eivätkä myötäile joukon mielipiteitä ja toimintaa.

Aivot toimivat itsekeskeisesti. Asioita tarkastellaan omasta suppeasta näkökulmasta. Lisäksi aivot olettavat maailman  oikeudenmukaiseksi paikaksi, jossa palkitaan hyvät ja rangaistaan huonoja. Taipumus on avuksi yhteisöille, sillä se hillitsee huonoa käytöstä ja lisää yställisyyttä yhteisön sisällä.

Oletus oikeudenmukaisuudesta motivoi ihmistä toimimaan. Mikäli ajattelisimme maailman toimivan pelkästään satunnaisesti, me lamautuisimme. Maailma vain on valitettavasti paikka, jossa sattumalla näyttää olevan huomattava rooli.

Ikävä puoli aivojen taipumuksesta olettaa maailma oikeudemukaiseksi on se, että alamme helposti uskoa epäonnistuneiden ansainneen huono-osaisuutensa niin kauan kuin emme itse ajaudu epäonnistuneiksi luettavien joukkoon. Voimme tuudittautua ajattelemaan, emme ole tehneet mitään sellaista, mikä ansaitsisi kohtalolta rangaistuksen.

Jos myöntäisimme maailman olevan monimutkainen ja satunnainen, silloin meidän tulisi rehellisesti myöntää, että yhtä hyvin sattuman ikävä arpa olisi voinut osua meihin itseemme kuin keneen muuhun tahansa. Tämä on liian raskasta, siksi on helpompi uskoa perusteettomaan oletukseen oikeudenmukaisuudesta, jonka olemme ansainneet.

Itsearvioinnin tarkkuus korreloi etuotsalohkon aivokuoren ventromediaalisen kudoksen määrän kanssa. Dementiasta kärsivät saattavat olla aggressiivisia. Syy voi olla se, että kun he eivät kykene samanlaiseen toimintaan kuin aikaisemmin, he turhautuvat, koska eivät ymmärrä syytä siihen.

Hallusinaatiot

Kirjan sanoma on, että aivot pettävät ihmistä useilla eri tavoilla, vaikka toimivat normaalilla tavalla. 

Neurologiset ongelmat ovat hardwareen liittyviä, mielenterveyden häiriöt softwareen liittyviä. 

Yleisimmät aistiharhat ovat kuuloharhoja silloin kun todellisuuden taju hämärtyy. Voi kuulla omat ajatuksensa jonkun ulkopuolisen sanomana, kuulee erillisen äänen puhuvan tai kuulee jonkun tai joidenkin puhuvan henkilöstä itsestään.

Yleensä aivot kykenevät erottamaan sisäisen aktiviteetin ulkoisesta aistien tuottamasta, mutta jos erottelu ei onnistu, syntyy hallusinaatioita. Tällöin ihminen alkaa ymmärtää oman sisäisen monologinsa jonkun ulkopuolisen puheeksi. 

On kuitenkin hyvä muistaa, että työmuisti nojaa kuuloaistiin. Siksi käymme jatkuvaa monologia ja ajattelemme kielen avulla emmekä kuvien tai filmin avulla.