Tarpeellinen kirja tahdonvapaudesta

Aku Visala: Vapaan tahdon filosofia. Gaudeamus, 2018

Aku Visala on kirjoittanut tahdonvapaudesta tarpeellisen kirjan suomenkielellä. Vapaan tahdon filosofiasta on tietenkin olemassa mm. englanninkielisiä johdanto- ja perusteoksia, joista itsekin olen lukenut mm. Robert Kanen kirjan A Contemporary Introduction to Free Will, 2005, mutta suomenkielistä yleisesitystä on kaivattu.

Vapaan tahdon puolustajien haaste on vaativa. Ensin pitää osoittaa, että vapaa tahto ja determinismi eivät voi olla samanaikaisesti tosia. Sen jälkeen pitää vielä pystyä osoittamaan miten vapaa tahto on mahdollinen.

Miksi vapaa tahdon filosofia on tärkeä kysymys? Ainakin siksi, että ihmisten moraalista vastuullista on vaikea perustella rikostuomioistuimissa, jos ihmiset ovat pelkkiä deterministisiä koneistoja, jotka eivät itse voi vaikuttaa omiin päätöksiinsä ja tekoihinsa.

Pakko vai mahdollisuus tehdä toisin

Perinteinen tapa määritellä vapaus hieman suppeassa mielessä tarkoittaa sitä, että tekijä tai toimija olisi tarvittaessa kyennyt tekemään myös toisin, koska kukaan ulkopuolinen ei meitä pakota eikä meillä ole myös psyykkistä pakkotilaa toistaa jotakin kaavaa. Tällöin ihminen voidaan nähdä autonomisena toimijana.
 
Tämä määritelmä ei kuitenkaan tyydytä useinkaan niitä, jotka puolustavat vapaata tahtoa laajassa mielessä. Ihmisen pitäisi olla omien tekojensa lähde, mikä sekin on filosofisesti vaikea kysymys. Sillä vaikka ihminen välillä tekisikin tekoja, jotka syvällisessä mielessä siitä lähtien määrittävät hänen luonnettaan ja identiteettiään, nämäkään eivät voi syntyä missään tyhjiössä. Kaikella on syynsä, myös luonnetta muuttavilla ja määrittävillä teoilla. Syiden ja seurausten maailmassa ihminen ei voi tehdä päätöstä millainen hän on tai haluaa olla ilman edeltäviä kausaalisia syitä. Sellaista on sekä filosofisesti että tieteellisesti vaikea perustella. Ihmisen valinnat perustuvat aikaisempaan elämänhistoriaan.

Indeterminismi ei sekään voi olla vastaus. Silloin ihminen on sattuman heiteltävänä, jos hän ilman edeltäviä vaikuttavia syitä päättää tai tahtoo asioita. Teot irtaantuvat päätöksistä, sillä jos yhtäällä ihminen on tilassa A ja tekee päätöksen tai teon B ja toisaalla, jos hän on uudestaan samassa tilassa A ja  tekeekin erilaisen päätöksen tai teon B', voimme todeta että kyseinen ihminen toimii sattumanvaraisesti, sillä tuossa hypoteettisessa ajatusleikissä on vaikea ymmärtää mikä oli oikea syy valita ensin B ja sitten B'. Korostettakoon, että kyse on ajatusharjoituksesta, sillä kahta samanlaista elämäntilannetta ei varmaan voi olla.

Jos ihminen on itse alullepanija sellaisissa kausaalisissa ketjuissa, jotka eivät riipu edeltävistä syistä, tällöin tietenkin voimme ajatella, että ihmisellä on materiasta ja sen lainalaisuuksista irrallinen sielu, joka on varsinainen toimija tai ainakin toiminnan alkuperäinen syy. Näin ovat ajatelleet monet idealismiin taipuvaiset filosofit ja teologit.

Meidän on siis löydettävä jokin suhde teon perusteiden ja itse teon välillä, mutta tuo suhde ei voi olla vahvassa mielessä deterministinen eikä indeterministinen. Muutamat filosofit ovatkin sitä mieltä, että ongelma voidaan välttää kun puhutaan järjellisistä perusteista, mutta ei syysuhteesta. Perinteinen humanistinen tapa on määrittää ihminen päämäärien ja tarkoitusten kautta. Luonnontieteellisen selittämisen rinnalla tai sijaan pitää ymmärtää ihmisiä tarkoituksellisina olioina. Toisaalta voidaan kaiketi sanoa, että tarkoitukset ja perusteet ovat mielentiloja, joita vastaavat määrätyt aivojen tilat. Nykytieteen valossa on vaikea uskoa, että ihmisen mielessä olisi mitään sellaista, mikä lopulta ei olisi palautettavissa aivojen toimintaan ja rakenteeseen.

Onko mahdollisuus tehdä toisin ylipäätään moraalisen vastuun ennakkoehto? Ajatellaanpa yksinkertaista esimerkkiä, että lähdemme ajamaan autolla paikasta A paikkaan B. Matka on sellainen, että meidän ei tarvitse muuta kuin aina kääntyä oikealle. Sattumoisin autoa on säädetty meidän tietämättämme siten, että sillä ei voisikaan kääntyä kuin oikealle. Vaikka emme olisi voineet tehdä toisin, taidamme kuitenkin olla täysin itse vastuussa ajomatkastamme ja siitä että käännyimme omasta tahdostamme aina vain oikealle. 

Halujen hierarkia

Tarkastellaanpa ongelmaa vielä halujen hierarkian kannalta. Itsensä kanssa sovussa eläviä ihmisiä saatetaan luonnehtia tasapainoisiksi. He viettävät elämäntapaa, joka tyydyttää myös heidän sisimpänsä vaatimuksia. He eivät riitele itsensä kanssa sen paremmin julkisesti kuin salassakaan. He pystyvät elämään määrittelemiensä elämänarvojen mukaan, elämän tuulet ja myrskyt eivät hevin heiluttele heitä. Vapauden filosofian kannalta voidaan todeta, että todennäköisesti tällaisilla ihmisillä sekä ensimmäisen että toisen kerta-asteen halut tai toiveet ovat yhtenevät.

Ajatellaanpa sitten että noudatat elämäntapaa, johon et ole itsekään tyytyväinen. Monet addiktiot ovat tyypillisiä esimerkkejä. Jos kukaan ei pakota meitä esim. nauttimaan huumaavia aineita, meillä on ainakin näennäisesti vaihtoehtoja, mutta vaikka ensimmäisen kertaluvun vapaus täyttyy, meidän sisäinen äänemme saattaa sanoa, että jos voisimme oikeasti valita, lopettaisimme itseämme orjuuttavan addiktion. Tarkastellessamme haluja hierarkiana päällisin puoli vapaalta toiminnalta näyttävä voikin paljastua pakoksi. Pakottajina eivät ole ulkopuoliset ihmiset tai tekijät, vaan ihmisen omat addiktiot.

Halujen hierarkia-ajattelun ongelmallisuuskin käy nopeasti ilmeiseksi. Neuvostoliiton Gulagin virkailijat saattoivat elää sovussa itsensä kanssa, koska heillä sekä ensimmäisen että toisen kerta-asteen halut olivat tasapainossa. Ihminen voi viettää sisäisesti ja ulkoisesti tasapainoista elämää, koska hänet on aivopesty, manipuloitu tai käyttäytymisen insinöörit ovat sorvanneet hänen mielensä sellaiseksi, että hänelle ei koskaan tule tarvetta reflektoida tai arvioida omia halujaan. Hänelle riittää vapaudeksi halujen tasapaino riippumatta niiden sisällöstä. Lisäksi kaikki tasapainoista elämää viettävät eivät varmaankaan ole itse tietoisesti valinneet tai määritelleet toisen asteen haluja, silloin voimme kysyä, tarvitaanko vielä seuraava aste, jossa tietoiset vapaaehtoiset valinnat ovat tapahtuneet.

Aku Visalan kirja on laaja ja kattava yleisesitys vapaan tahdon filosofiasta ja sen nykykeskustelusta. Ongelman käsiteapparaatti on raskas eri termeineen, vaikka tässä lyhyessä jutussa yritin noita käsitteitä vältellä. Lukijan onneksi kirjan tekijä on liittänyt loppuun vielä valaisevan sanaston sekä kiinnostavan luettelon lisälukemistoksi. Kun vertaan Visalan kirjaa alussa mainitsemaani Robert Kanen englanninkieliseen yleisesitykseen, ainakin yksi asia kirjojen kompositiossa on eri tavalla: Visala ei käsittele itsenäisenä lukuna filosofista ongelmaa, joka syntyy perinteisestä uskonnonfilosofisesta kysymyksestä, miten sovittaa Jumalan kaikkivoipaisuus tai edeltä näkeminen ihmisen mahdollisen vapaan tahdon tai vapauden kanssa.