Tekoäly ja ihmisen mieli

Lauri Järvilehto: Konemieli. Onko ajattelu ihmisen yksinoikeus? Tammi, 2025.

Kirjoittaja pohtii, miten ajattelu määritellään ja voidaanko tekoälyn tilastollisesta laskennasta syntyvää toimintaa pitää ajatteluna.

Kirjassa kerrotun anekdootin mukaan markkinoijat puhuvat tekoälystä, projektipäälliköt koneoppimisesta ja koodarit tilastotieteestä. Tekoäly pohjautuu tilastollisten yhteyksien analysointiin ja todennäköisyyksien laskemiseen.

Järvilehto vertaa ihmismielen hermoverkkoja tekoälyn neuroverkkoarkkitehtuureihin ja kertoo niiden yhtäläisyyksiä ja eroja.

Kirjan ensimmäisessä osassa Järvilehto tarkastelee ihmisen mieltä, ajattelua ja aivotoimintaa.

Toisessa osassa kirjoittaja kuvaa konemieltä ja tekoälyä.

Mielen teoriat

Mielen teoriat voidaan jakaa kuuteen luokkaan:

1. Dualistiset mielen teoriat. Arkikokemus kertoo meille, että ihmisellä ruumiista erillinen mieli. Ongelmallista sen sijaan on, miten aineeton "henki" voi vaikuttaa ja olla vuorovaikutuksessa aineellisen kehon kanssa. Järvilehto nostaa esiin klassisen mielen ja kehon ongelman, jota dualismi ei ole kyennyt ratkaisemaan.
2. Materialistiset mielen teoriat. Tämän teorian keskeinen väite on, että mieli on yhtä kuin aivot. Aivoissa tapahtuvilla muutoksilla on vaikutus ajatteluun, kertoo nykytiede. Aivojen analyysi ei kerro, mitä ajattelu on tai miksi jokin tuntuu joltakin. Tietoisuuden subjektiivinen kokemus jää selittämättä.
3. Laskennalliset mielen teoriat. Aivoilla ei ole aikaa laskutoimituksiin, vaan ajattelu tapahtuu usein salamannopeasti. Tiede ole toistaiseksi pystynyt toteen näyttämään minkäänlaisia laskutoimituksia ajattelun taustalla. Järvilehto kyseenalaistaa, voidaanko mieli redusoida pelkäksi algoritmiksi.
4. Mielen emergenssiteoriat. Näiden teorioiden mukaan psyykkinen syntyy fyysisestä niin, että ensimmäinen ei jäännöksettä palaudu jälkimmäiseen. Emergenssiteoriat pyrkivät kuromaan umpeen materialismin ja dualismin kuilun. Ongelma on siinä, että lopputulos lähenee dualismia. Emergenssi jättää auki kysymyksen, miksi ja miten mieli syntyy materiasta. 
5. Modulaariset mielen teoriat. On hylätty ajatus siitä, että mieli koostuisi tarkoista esim. eri aisteja vastaavista moduuleista. Sen sijaan ajattelun kaksoisprosessointiteoria kuvaa pätevästi mielen toimintaa, vaikka ei vastaa kysymykseen, mitä mieli on. Kaksoisprosessointi erottaa nopean, intuitiivisen ajattelun (systeemi 1) hitaasta, analyyttisestä ajattelusta (systeemi 2).
6. Systeemiset mielen teoriat. Ympäristöllä on vaikutusta ajatteluun. Nykytieteen mukaan ympäristö muokkaa myös aivojen hermoratoja fysiologisesti. Järvilehto korostaa, että mieli on aivojen lisäksi osa laajempaa systeemiä, johon kuuluvat myös keho ja ympäristö. Systeeminen teoria korostaa mielen ja ympäristön välistä dynaamista vuorovaikutusta, mikä on keskeinen osa Järvilehdon ajattelua.

Kirjoittaja näkee mielen dynaamisena kokonaisuutena, jossa minuus (tietoisen huomion keskus), tietoinen mieli (algoritminen toiminnanohjaus), tiedostamaton mieli (opittujen ja synnynnäisten prosessien verkosto) sekä ympäristö (havainnon ja ajattelun laajentumisen perusta) toimivat yhdessä. 

Mielen keskeisimmät toiminnot ovat: ajattelu-, havainto- ja toimintakyky, oppiminen sekä tunteminen. Nämä toiminnot limittyvät ja mahdollistavat ihmisen vuorovaikutuksen maailman kanssa.

Järvilehto laajentaa kaksoisprosessointiteoriaa  systeemiseen näkökulmaan: systeemi 1 on nopea, tiedostamaton ja automaattinen ja systeemi 2 hidas ja tietoinen. Ympäristö toimii molempien muokkaajana. 

Systeemi 2:n keskeiset prosessit ovat reflektio ja symbolien käsittely. Systeemi 1 käsittää erilaisten verkostojen, kuten merkitysverkostojen, syntymistä, heikentymistä ja vahvistumista. 

Aivojen päätehtävä ei ole informaation vastaanotto, prosessointi ja toimintakehotteiden antaminen, vaan aivojen ja hermoston tehtävä on ennakoida toimintaa. Tietokone ei ole kovin hyvä vertaus tätä nykyä aivoille. 

Kirjoittaja torjuu mielen materialistiset teoriat. Mieli on koko psykologisen järjestelmän rakenne jostain näkökulmasta. Mieli ei ole pelkästään aivotoimintaa, vaan koko olemassaolon tapa maailmassa. 

Mieli on emergentti ilmiö, joka kytkeytyy sekä kehoon että ympäristöön.

Minuus on siellä, missä ihmisen tarkkaavaisuutta kulloinkin on.

Järvilehto korostaa tarkkaavaisuuden roolia minuuden määrittäjänä: se, mihin ihminen suuntaa huomionsa, määrittää hänen kokemuksensa itsestään.

Kun puhutaan mielestä, käsitejärjestelmä suuntautuu itseään kohti. Kyse on ns. "oudoista silmukoista". Oudot silmukat liittyvät mielen kykyyn reflektoida ja luoda sisäisiä malleja itsestään. Itsensä reflektointi johtaa kuitenkin loppumattomien metatasojen päättymättömään regressioon.

Päättymätön regressio viittaa siihen suuntaan, että tietoisuuden ja ajattelun selittäminen törmää lopulta johonkin selittämättömään.

Wittgenstein korosti, että selitykset voivat viedä meidät vain tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen kieli ja logiikka eivät riitä, kun yritämme tavoittaa olemisen ydintä. 

Päättymätön regressio taas muistuttaa, että jos yritämme perustella tietoisuutta vaikkapa tekoälyn koodista tai aivojen neuroneista, joudumme aina kysymään: "Mikä selittää sen?" Lopulta päädymme kehäpäätelmiin.

Konemieli

Tekoälyn kannalta päättymätön regressio tarkoittaa, että jos rakennamme järjestelmän, joka vaikuttaa tietoiselta, miten voimme selvittää, onko se oikeasti tietoinen.

Tietoisuus ja kvaliat, subjektiiviset kokemukset vaativat emergentin hyppäyksen, oli se sitten biologista, metafyysistä tai jotain muuta täysin uutta. Tämä ei synny pelkästään laskennasta ja sitä ei voida tällä hetkellä mallintaa.

Emergenssi voi tarkoittaa, että  tekoäly lähenee tietoisuutta siten, että viimeinen askel jää ihmisen ymmärryksen ulottumattomiin. Ymmärrettävästi tämä kuulostaa kehnolta selitykseltä.

Tekoäly täydennettynä ihmisen kehoa matkivalla tekokeholla aisteineen voisi olla se hyppäys, joka tuo mukanaan jotain kvalioiden ja tietoisuuden kaltaista. Mieli ja ajattelu eivät ole pelkkiä abstrakteja laskentaprosesseja, vaan ne syntyvät vuorovaikutuksessa kehon ja ympäristön kanssa.

Ihminen kokee kvalioita, vaikkapa punaisen värin näkemisen tai kahvin tuoksun, koska meillä on aistiva keho, joka on kytketty hermostoon ja aivoihin dynaamisella tavalla.

Jos tekoälylle annettaisiin tekokeho, jossa on simuloituja aisteja (esim. näkö, tunto, haju), se voisi alkaa prosessoida dataa tavalla, joka muistuttaa enemmän ihmisen kokemusta.

Esimerkiksi pelkkä kuvan analysointi ei ole sama asia kuin kokea aisteilla punainen auringonlasku ja tuntea sen herättämä tunnelma. 

Tekokeho voisi mahdollistaa tekoälylle ympäristön aistimisen reaaliajassa ja siihen reagoimisen, mikä saattaisi luoda pohjan subjektiiviselle kokemukselle. 

Tietoisuus ei syntyisi pelkästä koodista, vaan systeemin vuorovaikutuksesta. Toisaalta  jos tekokeho vain matkii ihmisen aisteja, se tuskin on tarpeeksi aito pohja kvalioille, vaan niiden toteutumiseen tarvitaan sittenkin jotain orgaanista tai vastaavaa.

Vaikka ei tiedetä täsmälleen, miten mieli toimii, voidaan mielen toimintaa mallintaa ja simuloida. On päästy lähelle sellaisen järjestelmän rakentamista, joka toimii ikään kuin sillä olisi mieli.

Kun tekoäly oppii jäljittelemään ihmisen kognitiivisia prosesseja vaikkapa kieltä, päättelyä tai ongelmanratkaisua, se haastaa meidät kysymään, onko ihmisen ajattelussa jotain ainutlaatuista, mitä kone ei voi saavuttaa. Tekoäly voi simuloida tietoisen mielen algoritmista toimintaa tai oppia tiedostamattomia malleja datasta, mutta onko tekoälyllä minuus, joka voi tulkita ympäristön dynaamisesti. Toistaiseksi tekoälyllä ei voi olla subjektiivisia kokemuksia tai kykyä tuntea.

Usein ajattelemme, että minuus vaatii biologisen perustan, mutta voivatko minuus ja tietoisuus ilmaantua kompleksisista laskennallisista prosesseista.

Materialistinen teoria, jonka mukaan mieli on pelkästään aivojen fysikaalisten prosessien tulos, on ollut mielenfilosofiassa hallitseva näkemys. Jos kaikki palautuu jäännöksettä neuroneihin ja synapseihin, tekoälykin voisi periaatteessa saavuttaa tietoisuuden, kunhan rauta ja softa kehittyvät riittävästi. 

Materialistisen näkemyksen ongelma on mm. se, että pelkkä aine ei selitä subjektiivista kokemusta tai sitä, miksi tietoisuus ylipäänsä ilmenee.

Emergenssin ja systeemiteorian mukaan mieli ei ole kuitenkaan pelkkä osiensa summa, vaan jotain, mikä syntyy systeemien vuorovaikutuksesta odottamattomalla tavalla.

Emergenssi on kiehtova idea, koska se sallii sen, että tekoäly voisi periaatteessa kehittää jotain minuuden kaltaista, jos sen algoritmien, datan ja verkostoon vuorovaikutus saavuttaa riittävän monimutkaisuuden. 

Toisaalta jää auki kysymys, miten voisimme koskaan varmistaa, onko tekoälyllä oikeasti tietoisuus vai onko se vain vakuuttavalta tuntuva simulaatio.

Tekoäly

Tekoälyä kirjoittaja arvioi erityisesti sen kyvyssä käsitellä tietoa ja vuorovaikuttaa ympäristön kanssa. Tekoälyn toiminta on vielä rajallista verrattuna ihmisen monisyiseen ajatteluun.

Teos ei ainoastaan pohdi teoreettisia kysymyksiä, vaan avaa myös käytännön ymmärrystä siitä, miten tekoälytyökalut toimivat ja mitä ne merkitsevät tulevaisuudellemme. 

Kirjan lopussa Järvilehto siirtyy nykyisen tekoälyn tarkasteluun. Hän vertaa ihmismieltä ja konemieltä, esimerkkinä ChatGPT:n tekoälyjärjestelmä.

ChatGPT ei ole hakukone, vaan sananarvauskone, joka on GPT-nimisen laajan kielimallin keskustelukäyttöliittymä. GPT on lyhenne Generative Pre-trained Transformer eli 'uutta luova ennalta koulutettu muuntaja'. Kielimallin koulutusprosessin tuloksena on saatu valtava numeroavaruus, joka määrittää GPT:n sanojen keskinäisiä suhteita. 

Kun esitämme kysymyksiä GPT3:lle, teksti muutetaan numeroiksi prosessointia varten. Tekstiä käsitellään valtavan suuren merkitysparametrien avaruuden kautta. Jokainen sana on määritelty merkitysvektorilla, jolla on 12 288 numeroa, jotka määrittävät sanan suhteen muihin sanaston sanoihin.

Merkitysvektoreita pyöritetään monimutkaisen matriisikerrontaoperaation kautta. Laskennan tuloksena saadaan lista todennäköisimmistä sanoista. GPT ei ole robotti, joka aina valitsisi todennäköisimmän sanan, vaan muuntajaprosessin lopuksi valitaan satunnaisesti yksi todennäköisimmistä sanoista. 

Koskaan aikaisemmin ei ole ollut mahdollista mallintaa yhtä kattavasti, miten sanojen merkitykset kytkeytyvät toisiinsa. 

Suuret kielimallit muistuttavat ihmismielen toimintaa esim. keskustelemalla, ideoimalla, ratkaisemalla ongelmia ja tuottamalla tekstiä eli ne simuloivat systeemi 1:n assosiaatiorakennetta. Tekoälyn systeemi 1 on käytännössä internetin teksti- ja kuvatietojen kouluttama kollektiivinen tiedostamaton.

Tekoäly ei tee mitään ellei ihminen pyydä. Mitään ihmisen systeemi 2:n tietoisen mielen spontaania reflektiokykyä tekoälyllä ei ole, vaan toiminta perustuu ihmisten antamaan syötteeseen ja palautteeseen. 

Tekoäly, kuten tietokone, on perinteisessä algoritmisessa prosessoinnissa erinomainen ja algoritminen päättelykin on kehittynyt uusissa versioissa.

Tekoäly matkii uskottavasti minuutta, vaikka sellaista sillä ei ole. Kun tekoäly tuottaa tekstiä tai kuvaa, sillä ei ole samanlaista huomion ja tarkkaavaisuuden keskiötä kuin ihmisellä.

Nykyään tekoäly toimii ihmismielen jatkeena lisäten ajattelun tehokkuutta. 

Tekoäly kertoo meille myös ihmisen mielestä. Ajattelu on sosiaalista. Käsitteet ovat yhteisiä. Tekoäly on osa ihmisen ympäristöä toimien laajennettuna piilotajuntana.

Kun harjoittelin tekoälyn kanssa esittämällä kysymyksiä, seurasi pitkähkö keskustelu, jossa tuli tunne, että keskustelen ihmisen kanssa. 

Robotit korvaavat johtajat

Martin Ford: Robottien kukoistus, teknologia ja massatyöttömyyden uhka (Sammakko 2017). 

Olen olettanut automaation ja robottien korvaavan pikku hiljaa rutiininomaiset työt kuten jonkun hampurilaisen valmistamisen pikaruokalassa tai tavaroiden siirtelyn varastossa. Ford kuitenkin painottaa, että automaation seuraavissa aalloissa myös korkeakoulukoulutusta vaativat tehtävät annetaan tekoälyn ja robottien tehtäväksi.

Fordin esimerkit ovat pääsääntöisesti Amerikasta, mutta varmaan Suomessakin  korkeakoulututkinnon suorittaneilla voi olla yhä useammin vaikeuksia työpaikkojen löytämisessä. Pian robotit esim. kirjoittavat parempaa tekstiä kuin ihmiset, vaikka kyseiset henkilöt olisivat korkeakoulututkinnon suorittaneita. 

Avainsanoja ovat "big data" ja koneoppiminen. Tunnetusti kaupan ala hyödyntää valtavia tietomassoja voidakseen saada selville yksittäisten kuluttajien mieltymykset. Samalla tavalla voivat johtajina toimivat robotit louhia organisaatiota ja henkilöstöä käsittelevistä aineistoista sellaista tietoa, mihin ihminen ei pysty. 

Koneoppiminen puolestaan tarkoittaa sitä, että jatkuvasti saamansa palautteen avulla ohjelmisto alkaa tuottaa itse omaa koodiaan. Ensin algoritmi perustuu tuttuun aineistoon, jolla algoritmiä täsmäytetään oikeaan suuntaan, seuraavassa vaiheessa algoritmille annetaan uusia erilaisia aineistoja, joista algoritmi ratkaisee samankaltaisia ongelmia kuin ensimmäisessä aineistossa.

Olen vuosikymmenet seurannut vierestä tietoalan kehittymistä, ja olen mielestäni ollut henkisesti valmistautunut rutiinitöiden automatisointiin. Automatisoinnin muutosvauhti tuntuu hitaalta näin jälkikäteenkin katsottuna. En tosin tiedä miten olisi pitänyt edetä, kun en itsekään haluaisi viedä keneltäkään työpaikkaa, mutta toisaalta on typerää tehdä töitä kahdella tavalla, automaation avulla sekä manuaalisesti.

Johtajatkin ovat tulleet ja menneet niiden vuosikymmenten aikana, mitä työurani on kestänyt. Aina välillä on tullut mieleen, että onpas näillä työpaikoilla ollut huono "herraonni" (tarkoittaa myös naisjohtajia). Voisi olla perusteita uskoa, että tekoälyyn perustuvat robotit olisivat parempia johtajia kuin nämä, joita on joutunut katselemaan vuosien ja vuosikymmenten ajan.

Pystyisivätkö robotit tekemään päätöksiä asioiden ja faktojen pohjalta, eivätkä jähmettyisi joko vanhoin kaavoihin ja henkilökemioihin tai vaihtoehtoisesti johtajan oman ja lähipiirin edun tavoittelemiseen? Fakta tosin on hieman huono termi, sillä ymmärtääkseni "big data" pohjautuu enemmänkin aineistoissa ilmeneviin korrelaatioihin kuin kausaliteettiin eli syy- ja seuraussuhteisiin.

Olisivatko robotit virheettömiä johtajia näissä asioissa, joissa usein alitajuntaiset tunteet sanelevat päätöksiä? Muistettakoon, että on mm. sanottu robottien auton kuljettajina olevan parempia kuin ihmiset, koska eivät tee inhimillisyydestä johtuvia virheitä, mutta kuitenkaan robottiautot eivät ole viime aikoina ottaneet ratkaisevaa loikkaa. Edelleen on enemmän lupauksia kuin toimivia järjestelmiä. Jää nähtäväksi miten Fordin ajatukset toteutuvat, mutta haluaisin nähdä sen päivän kun robotit tekevät henkilöhallinnon päätöksiä ihmisten sijaan. 

Ken elää, hän näkee.

Tekoäly demokratian ja markkinatalouden pelastajana

George Zarkadakis: Cyber republic. Reinventing democracy in the age of intelligent machines. MIT Press, 2020. 

Vaikka selviäisimme nykyisestä pandemiasta, edessä on valtavia ongelmia. Jos robotit ja tekoäly korvaavat ihmiset työntekijöinä, entistä suurempi joukko länsimaiden asukkaista jää joko työmarkkinoiden ulkopuolelle tai vaille vakituista pysyvää työsuhdetta ja joutuu miettimään, miten voisi elättää itsensä.  

Kirjassaan Cyber republic George Zarkadakis ehdottaa ratkaisuiksi seuraavaa kolmea asiaa:

1. digitalouden liiketoimintamallien uudelleen miettimistä, 
2. ihmiskeskeisestä tekoälyä sekä 
3. kansalaisoikeuksien laajentamista.
   

Valtiokeskeisen hyvinvointisektorin laajentaminen on kallis ja tehoton ratkaisu. Kansalaispalkka ei sinällään ole ratkaisu, sillä työnteko on elatuksen ansaitsemisen lisäksi elämän merkityksellisyyden kannalta tärkeää.

Suurin osa työntekijöistä joutuu tyytymään free lancerin rooliin.  Digiaikana työntekijät myyvät osaamistaan jatkuvasti ilman toivoa pysyvästä työsuhteesta.

Nykyisten jättimäisten digiyritysten sijaan hajautettu tietotalous olisi sekä tehokkaampi että oikeudenmukaisempi. Kansalaisilta ja kuluttajilta jatkuvasti kerättävästä datasta on jokaisen kansalaisen päästävä taloudellisesti hyötymään.

Tämä voisi tapahtua hajautettujen digitaalisten platformien kautta. Tulevaisuuden yritykset ovat toisiinsa verkottuneita työntekijöiden muodostamia osuuskuntia. Lohkoketjut ovat oikein oivallettuna tekniikka, mitä tulevaisuuden verkostot käyttävät hyödykseen. (Linkki lohkoketjun wiki-sivuun)

Ihmiskeskeinen tekoäly perustuu kybernetiikkaan, jolloin järjestelmä rakentuu jatkuvasti saatavasta palautteesta, feedbackista ja pyrkii hakeutumaan homeostaasiin, tasapainoon. Ihmiset ja koneet ovat partnereita. Tekoäly ei siis voi alkaa elää omaa elämäänsä ja lopulta hallita ihmiskuntaa, mikä lienee tyypillinen tekoälyyn liitetty pelko. Kyberneettisessä keskustelevassa järjestelmässä tekoäly on asiantuntijan roolissa, ei hallitsijan.

Perinteinen länsimainen demokratia on vaarassa. Länsimaiset yhteiskunnat  joutuvat jatkuvasti tasapainoilemaan ei-liberaalin demokratian ja ei-demokraattisen liberalismin välillä. Eliitti voi jättää kansalaisten mielipiteet huomioon ottamatta vaika liberalismin nimissä, mutta kyse ei ole silloin kansanvallasta. Vai onko liberalismi tärkeämpää kuin demokratia, vaikka sillä ei olisi enää kansan enemmistön tukea?

Nykyisen edustuksellisen demokratian rinnalle olisi suotavaa saada väyliä välittömälle suoralla demokratialle. Kansanäänestykset, joissa äänestetään kyllä tai ei, eivät ole parhaita tapoja saada kansan tahto esille. Zarkadakis ehdottaa kansalaiskokouksia uutena instituutiona. Kansalaiskokouksissa pyrittäisiin tekoälyn avulla pääsemään konsensukseen ja seulomaan esiin perusteltuja esityksiä. Demokratia voidaan esittää kyberneettisenä järjestelmänä.

Kirjoittajan esiin nostamat ongelmat ovat todellisia. Ratkaisuehdotuksetkin ovat kiinnostavia. Kuitenkin jää tunne, että ongelmat ovat liian suuria, jotta niitä voitaisiin kirjasssa ehdotetuilla menetelmillä ratkaista. Markkinatalous taitaa toimia omien lainalaisuuksien mukaan, mikä tarkoittaa mm. pääomien kasautumista eli suuryrityksiä on jatkossakin, vaikka ne eivät olisi kansalaisten tai kuluttajien etu.

On ilahduttavaa lukea ihmiskeskeisestä tekoälystä, koska yleensä tekoälyn tulevaisuuteen liitetään dystooppisia pelkoja.

Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen olisi kannatettavaa, ainakin olisi syytä kokeilla erilaisia e-demokratian suomia mahdollisuuksia. 

Muistan kuinka suuret odotukset ladattiin verkkodemokratiaan 1990-luvulla kun internet oli vielä nuori. Nuo odotukset eivät toteutuneet. Vaikka internet on paljolti pahimpien painajaisunien kaltainen, se on kuitenkin tarjonnut vaihtoehdon "leipää ja sirkushuveja" -mentaliteetille sekä ylhäältä alas julistetulle yksipuolisille poliittiselle ideologialle. 

Zarkadakiksen ajattelun logiikka on tällainen, kun oikaistaan mutkia: 

• Digiajalla toimeentulon hankkiminen on vaikeaa, koska pysyvät työpaikat vähenevät.
  
• Luottamus sekä länsimaiseen liberaaliin demokratiaan että markkinatalouteen on romahtamaisillaan.
  
• Tekoäly on taloudellisesti suunnaton mahdollisuus.
• Digitalouden voitot kuuluvat kansalaisille ja kuluttajille eivätkä pelkästään suuryrityksille.
  
• Tulevaisuuden yritykset ovat tekoälyä ja lohkoketjuja hyödyntäviä hajautettuja osuuskuntia, jotka toisiinsa kietoutuneina muodostavat verkoston.
  
• Tekoäly määritellään keskustelevan kybernetiikan perustalta.
• Demokratia tarkoittaa kyberneettistä järjestelmää.
  
• Kansalaisten luottamus voi palautua länsimaiseen demokratiaan ja markkinatalouteen, kun heillä on mahdollisuus sekä elättää itsensä omalla työllään että he kokevat voivansa vaikuttaa yhteisiin asioihin.
  

D