Kaipaamme onnea

Juhani Mattila: Onnea etsimässä: mitä kaipaamme kun kaipaamme onnellisuutta. Kirjapaja, 2023.

Tietoisen toiminnan tasolla ihminen on onnellinen kun hän menestyy ja hänellä on tunne elämänhallinnasta. Kääntöpuolena on se, että jatkuva asiantuntijan rooli voi muuttaa persoonan joustamattomaksi, jolloin ei voi kovin helposti luopua järkevän ihmisen roolista ilman häpeää.

Ihanteiden taso tarkoittaa, että ihminen on onnellinen noudattaessaan omia ihanteitaan. Tällöin vaarana joissakin tapauksissa on eläminen liian ankaran ja vaativan yliminän tai omantunnon jatkuvan tarkkailun alaisena. Täydellisyyteen ja ihanteellisuuteen pyrkiminen aiheuttaa masennusta, jos tulee tuonne, että on kuilu ihanneminän ja todellisen minän välillä.

Tiedostamattomien tarpeiden tasolla ihminen toimii tunteidensa ohjaamana ja etsii tyydytystä. Tarpeiden tyydytys ja viettipaineen aleneminen eivät välttämättä tuo onnea.

Erityisen kiintoisaa on kirjoittajan teksti vihasta ja aggressiosta onnellisuuden yhteydessä. Terve aggressiivisuus on osa ihmisen itsesuojeluvaistoa. 

Viha on tervettä silloin, kun se ei kohdistuu ihmiseen itseensä, vaan kohdistuu johonkin toiseen, joka on onnen esteenä! Viha pitää pystyä käsittelemään, sillä sisälle patoutuessaan se aiheuttaa ahdistusta ja itsevihana masennusta.

Voittamisen tarve sisältää aggressiivisuutta ja sitä kautta paljon energiaa, mutta voitot voivat tuoda mukanaan myös syyllisyyden tunteita.

Kostonhalu on luonnollinen tunnereaktio, vaikka sitä pidetään erityisen paheksuttavana. Itsensä puolustaminen voi tuoda tyydytyksen. Kun uskaltaa suuttua, se voi lisätä itsetuntoa. Ääritapauksissa ihminen hakee hyvitystä kärsimälleen loukkaukselle niin raivokkaasti, että toimii itselleen vahingollisesti.

Vahingoniloa ihminen tuntee, kun vihan kohde joutuu kärsimään, vaikka itse on ollut vain passiivinen ilman kostotoimenpiteitä. Ihminen tuntee saaneensa hyvityksen kokemistaan kärsimyksistä ja mielihyvän tunnetta lisää, kun ihmistä itseään suuremmat voimat ovat asialla. Kohtalo puuttuikin peliin ja sai vääryyden tekijän kärsimään.

Mitä ihminen kaipaa?

Ihminen kaipaa luonnostaan elämään merkityksellisyyttä. 

Huomion kaipaus on pohjimmiltaan halua tuntea olevansa olemassa. Kun ihminen havaitsee muiden huomaavan hänet, hän kokee olevansa olemassa. 

Perusturvallisuuden puuttuminen saa ihmisen vetäytymään neuroottisten oireiden lieventämiseksi.

Hyväksyntää kaipaava voi olla valmis tekemään mitä tahansa, jotta ei joutuisi kokemaan itseään riittämättömäksi.

Myötätunnon kaipaus tarkoittaa halua kokea sen, että hänen ajatuksensa ja tunteensa ymmärretään. Kyse on myös halusta molemminpuoliseen jakamiseen. 

Rajattoman läheisyyden kaipaus ja toiseen samaistuminen voivat lopulta johtaa oman identiteetin katoamiseen. 

Itsenäisyyden kaipaus voi johtaa onnellisuuden kadottamiseen, jos itsenäisyyden tavoittelussa joutuu kieltämään avuttomuutensa ja mahdollisen avun tarpeensa.

Hallinnan kaipaus on elämäntilanteen, tekojen ja tunteiden kontrollia. Siitä voi muodostua persoonan ydin. Liiallinen itsekontrolli ja sisäisen tarkkailijan kuunteleminen voivat johtaa ongelmiin sosiaalisissa suhteissa. 

Itsetunnon kaipauksessa saattaa olla kyse rohkeuden puutteesta, vaikka puhutaan itsetunnosta.

Onnen etsijä voisi myöntää omat ylpeyden aiheensa. Joskus ihmisessä on ikään kuin kaksi persoonaa, ylpeilevä ja häpäilevä.

Ihailun kaipauksessa ihminen haluaa muita havaitsemaan ne hyvät asiat, joista hän on ylpeä. 

Itsensä toteuttamisen kaipauksessa ihminen ei aina ymmärrä, mikä on opittu rooli ja mikä aitoa. Omana itsenä oleminen vaatii kykyä ja uskallusta elää vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Vapautta kaivatessamme haluamme irti ulkopuolisesta kontrollista. Joskus vapauden kaipuusta tulee itsetarkoitus, joko johtaa kaikenlaisen sitoutumisen välttelyyn.

Harmonian kaipauksessa ihminen haluaa olla ehyt oma itsensä. Harmonia voi olla näennäistä, jos ihminen kieltää osan kaipauksistaan.

Rakkauden kaipaus on merkityksellisin onnen lähde. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, eivät viha tai itserakkaus. Välinpitämättömyys on usein tiedostamatonta suojautumista ihmisen pelätessä tulevansa onnettomaksi. Rakkaus voi tuoda myös surua.

Onnen esteet 

Ahdistus voi olla turhautumista kun ei tiedä mistä suunnasta onnea voisi etsiä. Kirjoittajan ohje on, että ahdistuksen sisältöä tulisi miettiä siinä valossa, mihin kaipaukseen se liittyy. 

Menneisyyden traumat voivat estää nykyhetken onnen. Aikaisemmat pettymykset vääristävät todellisuutta. Ihminen saattaa pelätä torjutuksi tulemista. 

Sisäinen harmonia voi olla rikki. Joskus sopeutuminen vaadittuun muottiin tuo mukanaan joidenkin kaipausten ja tunteiden kieltämisen. Silloin ihminen kieltää jotakin sellaista, mikä olisi onnen tavoittelussa tärkeää.

Jos ihminen on liian kiltti ja haluaa kieltää oman vihansa, se johtaa arkuuteen ja pelkoon muiden vihastumisesta ja suuttumisesta. Viha ja aggressio ovat kuitenkin tärkeitä omien rajojen selkeyttämiseksi.

Jos psyykkiset rajat ovat epäselvät ja puolustuskyky riittämätön, ihminen ottaa liikaa muiden murheita itselleen.

Negatiiviset tunteet eivät sinänsä ole esteitä onnellisuudelle. Pikemminkin ne kertovat, että jotkut onnen kaipaukset eivät toteudu.

Pettymyksiä pelätään, mutta olisi hyödyllistä tutkia, mitä kaipauksia niiden takana on.

Onnelliseksi tulemisen pelko voi aiheuttaa sen, että ei ota onnea vastaan, koska silloin ei voi sitä menettää. Liian pitkään kestänyt onnen odotus voi aiheuttaa lopulta ahdistusta, kun se vihdoin tulee.

Rutinoituminen latistaa, jokapäiväinen hyvä ei enää tuota onnellisuutta. Onnellisuutta eniten arvostaa pitkään onnettomana ollut.

Liiallinen vertailu aiheuttaa turhaa mielipahaa. Oma onnellisuus voi tuntua vaatimattomalta kun sitä vertaa muiden onneen.

Kateus on onnen kaipausta. Pahimmallaan kateus muuttuu pelkäksi häpeäksi huonommuuden tunteesta. Kateus voi saada aikaan terveen kilpailuvietin, jolloin ihminen tavoittelee sitä, mitä on kadehtinut.

Ulkopuolelle jäämisen pelko voi olla valmiina ihmisen mielessä alemmuudentuntoisena kuvitelmana huonommuudesta. 

Tyydyttämättömät rakkauden ja onnellisuuden kaipaukset aiheuttavat monia neuroottisia pelkoja, jotka ovat hinta pettymyksestä matkalla onneen. Tukahtunut kaipaus ja pelot vetävät ihmistä eri suuntiin.

Valmius onneen on psyykkistä terveyttä.

Miten huijarit käsittelevät syyllisyyden tunteita?

Huijarien Suomi: rehellisen kansan petolliset kasvot / Annukka Jokipii, Nadia Paavola. Docendo 2023.

Kirjassa käydään läpi yritysten ja organisaatioiden erilaisia petoksia ja huijauksia. 

Petokselle pitää olla tilaisuus. Järjestelmässä on puute tai heikkous, joka mahdollistaa vilpin. 

Vilpin tekijällä pitää olla painetta hairahtumiseen. Usein motiivi on taloudellinen, halu saada helppoa ylimääräistä rahaa. Työntekijä voi olla myös tylsistynyt tai haluaa kostaa koettuaan omasta mielestään epäoikeudenmukaista kohtelua.

Vilpin tekijä on rationalisoinut eli järkeillyt asian itselleen, petos kannattaa, koska riski jäädä kiinni on pieni. Petoksen tekijän pitää olla riittävän kyvykäs ja osaava suoriutumaan vilpistä ja hänellä on oltava sopivat luonteenpiirteet.

Lopuksi tekijän pitää olla riittävän häikäilemätön ja arrogantti. Hän ajattelee, että yhteiset pelisäännöt eivät koske häntä, koska hän uskoo olevansa muiden yläpuolella. 

Erityisen kiinnostavaa kirjassa on väärintekijöiden psykologinen analysointi. Mikä on vilpintekijöiden polku, ja miten petolliset ihmiset selittävät tekojaan ja miten he käsittelevät niitä mielessään?

Polussa ensimmäinen vaihe on valintatilanne, jossa joudutaan päättämään kumpaan suuntaan lähdetään, petoksen tielle vai pysytäänkö rehellisenä.  

Aina tekijä ei ylipäätään ole itse tietoinen tekojen vääryydestä tai lainvastaisuudesta, ainakaan heti.

Organisaatiossa petos ja vilppi voivat olla normaali tapa, jolloin on odotusarvona, että toimii kuten muutkin.

Osa ihmisistä tottelee melko sokeasti auktoriteetteja. Jos johtajat, esimiesasemassa olevat tai yhteisön vahvat mielipidejohtajat ohjaavat tai vihjaavat johonkin väärään suuntaan tai koko organisaatio toimii vilpillisellä tavalla, yksilön voi olla vaikea nousta auktoriteetteja tai ryhmäpainetta vastaan.

Egoistinen organisaatio, joka pyörii itsensä ja jäsentensä ympärillä, ajautuu useammin moraalisesti harmaalle vyöhykkeelle kuin ulospäin suuntautunut organisaatio.

Toisessa vaiheeessa testataan henkilöiden moraalista intuitiota eli luontaista kykyä erottaa oikea ja väärä. Tekijälle voi tulla syyllinen olo, mutta silti hän jatkaa petosta tai vilppiä. 

Petoksen tai muun vilpin tekijä saattaa kokea eettistä stressiä toimiessaan omien arvojen vastaisesti.

Jos intuitio ei ole voimakas, henkilö joutuu miettimään ja järkeilemään, kannattaako vilppi.

Väärin tekeminen voi aiheuttaa stressin lisäksi tunnontuskia, kiinnijäämisen ja rangaistuksen pelkoa. Hinta väärin tekemisestä voi olla kova, vaikka tekijä saisi rahallista hyötyä tai koston kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta.

Tekijä käsittelee petoksen, vilpin tai vääryyden aiheuttamia kielteisiä tunteita näillä tavoilla:

• Kielteisten tunteiden sietäminen, vähättely tai tuntemisen siirtäminen tuonnemmaksi.
• Tunnustaminen ja väärien tekojen korjaaminen. Tunnustaminen ilman pakkoa kertoo vahvasta syyllisyyden tunteesta tai kiinnijäämisen pelosta. Joskus väärintekijä voi yrittää hyvittää tekonsa nimettömänä.
• Itsetunnon vahvistaminen. Väärintekijä voi kompensoida kolhuja saanutta minäkuvaansa esim. hyväntekeväisyydellä tai rahaa lahjoittamalla. Epärehelliset ihmiset voivat haluta puhdistautumista. Joidenkin tutkimusten mukaan väärintekijät peseytyvät tavallista useammin. Syyllisyyden tunnetta voi lieventää myös asenteitaan muuttamalla eli pohtimalla mikä oikeastaan on tuomittavaa ja mikä ei.
• Teon rationalisointi eli itselleen järkeily. Teot tuntuvat vääriltä, mutta ne voidaan oikeuttaa näillä tavoin:

• 1. Ryhmän etu. Väärintekijä haluaa olla lojaali petoksessa mukana oleville työkavereille tai organisaatiolle.
• 2. Välttämättömyys. Tekijän mielestä hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta.
• 3. Tuomitsijoiden tuomitseminen. Systeemi on mätä ja tuomitsijat tekopyhiä. Tekijä on sankari, joka panee kampoihin järjestelmälle tai koneistolle. 
• 4. Vertailu ja vähättely. Tekijä vetoaa siihen, kuinka vähäinen hänen petoksensa tai rikkeensä on todella suuriin rikoksiin verrattuna. 
• 5. Seurausten vähättely. Tekijä voi todeta, että kukaan ei oikeastaan kärsinyt tai loukkaantunut hänen teoistaan. Tämä on tehokas keino, sillä näin toimivat eivät muista tekoaan ja sen seurauksia. 
• 6. Uhrin tai organisaation syy. Työnantaja onkin ansainnut esim. petoksen, koska tekijää on kaltoin kohdeltu eikä hän ole saanut sitä arvostusta, minkä olisi ansainnut. 
• 7. Vastuun välttely. Tekijä saattaa ajatella, että häntä suuremmat voimat ohjaavat toimimaan väärin. Esim. kapitalismi tarkoittaa, että huijataan.

Kirjassa nostetaan kiintoisia seikkoja esille, mutta kovin syvällisesti niitä ei käsitellä.

Huijarien Suomi

Pahu[u]s vieköön

Lauri Nummenmaa: Pahuus. Ihmisluonnon pimeä puoli. Tammi, 2022.

Pääasiassa kirjoittaja etsii pahuuden syytä evoluutiosta ja ihmisen biologiasta. Pahuus terminä jää määrittelemättä.

Evoluutio on virittänyt ihmisestä tehokkaan saalistus- ja tappokoneiston. Tämä koneisto on auttanut ihmissukua selviytymään olemassaolon taistelussa.

Kirjoittaja käsittelee mm.  aggressiota, miesten väkivaltaa, raiskauksia, perheväkivaltaa, moraalisia tunteita, kostoa, valehtelua, psykopatiaa, sadismia ja elokuvaväkivaltaa.

Aggressiivisuus 

Ihmisen aggressiivisuus on lajinkehityksen eikä sosiaalisen oppimisen tulosta.

Luonnossa aggressiivisuus on yleisintä sosiaalisilla lajeilla, jotka ovat territoriaalisia. Yhteiselämästä on paljon hyötyä, mutta yhteisen jakaminen, kuten esim. kuka saa ravintoa tai mikä uros saa paritella naaraiden kanssa, aiheuttaa myös erimielisyyksiä ja herättää aggressioita. 

Simpanssien taistelu reviireistä muistuttaa ihmisen valtakamppailuja. Naapurilaumojen urosten surmaaminen on oman lauman kannalta rationaalista. Naaraita ei surmata, vaan liitetään osaksi omaa laumaa. 

Pohjimmiltaan samasta ilmiöstä taitaa olla kyse, kun ihmiset ovat valmiita vaaratilanteissa pelastamaan naiset ensin. Hädästä pelastetut miehet saattavat muodostua uhaksi, naisia puolestaan voidaan käyttää yhteisön hyväksi.

Suurin osa simpanssilaumojen kuolemaan johtaneista kahakoista ja sodista tapahtuu alueilla, jotka toinen lauma on anastanut toiselta. Kyse on siis reviiristä ja elintilasta. 

Yhtäältä kyky tappaa lajitovereita ja toisaalta kyky vältellä väkivallan uhriksi joutumista ovat jatkuvaa evolutiivista kilpavarustelua. Evoluution myötä ihmiselle on kehittynyt "murhatutka" eli kyky tunnistaa vaaratilanteet ja yrittää vältellä niitä. 

Sekä eläimillä ja ihmisillä aggressio on joko impulsiivista tai strategista. Strateginen ei ole jatkuvaa voimien tuhlausta. Aggressio vaatii oletuksen siitä, että kamppailu olisi voitettavissa. Lisäksi yhteenotosta pitää olla jotain hyötyä. Strategista väkivaltaa esiintyy harvoin huvin vuoksi.

Impulsiivinen aggressio pyrkii ratkaisemaan eteen tulleen ongelman saman tien, siinä ei ole mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa eikä etua tai hyötyä.

Otsalohkon vauriot selittävät impulsiivista aggressiota, mutta eivät strategista. Toisaalta otsalohkojen vauriot heikentävät toiminnanohjausta ja pitkäjänteistä suunnittelua.

Impulsiiviset voivat olla vaarallisia pikaistuksissaan, strategiset voivat suunnitelmallisuudessaan saada aikaan järkyttäviä hirmutekoja. 

Päihteet korreloivat väkivaltaisen käyttäytymisen kanssa. Samoin tekevät mielenterveyden sairaudet ja häiriöt. 

Kamppailussa heikompi osapuoli  puolustautuu myös väkivaltaa käyttämällä, koska muuten tulisi todennäköisesti tapetuksi. Tällöin väkivaltainen käyttäytyminen puolustautumisessa on mielekästä ja rationaalista.

Kirjoittajan mukaan suurin osa ihmisten väkivallasta on rationaalista, ei täysin mielivaltaista. Pääsääntöisesti väkivaltaan ei turvauduta, jos tavoite on muulla tavoin saavutettavissa, kuten neuvotteluilla tai suostuttelulla. 

Väkivalta ja toisten satuttaminen tai tappaminen on yleensä ihmisille vaikeaa. Tunteiden säätäminen on työlästä. Jos taistelija alkaa itkeä ruumiskasojen äärellä, hän on varmaan seuraava ruumis. Siksi väkivaltaa pyritään oikeuttamalla: syy on uhreissa itsessään tai kyse on vain itsepuolustuksesta tms.

Sadistisia piirteitä on noin joka kymmenelle ihmisellä. Ihminen tyypillisesti haluaa nautintoa pyrkien pois kivusta, mutta sadisti nauttii kivusta ja muiden satuttamisesta. Ehkä sadismia on alunperin evoluution sopeutuma, joka on edesauttanut saalistamista.

Miesten väkivalta

Miehet tekevät suurimman osan henkirikoksista ja enemmistö uhreistakin on miehiä.

Sekä ihmisillä että  simpansseilla 95 prosenttia surmista on urosten tekemiä. Urosten aggressiivisuus on lajikehityksen seurausta.

Miesten aggressiivisuus juontaa juurensa kilpailuasetelmasta parisuhdemarkkinoilla. Parisuhdemarkkinoilla 80 prosenttia miehistä kamppailee 20 prosentista tavoitelluimpia naisia. 

Evoluutio on tehnyt ihmiselle tappajan mielen. Onneksi vain harvoin turvaudumme väkivaltaan, meidät on myös varustettu kyvyllä välttää väkivaltaa. Vältämme väkivaltaa, koska siihen liittyy aina riski, väkivaltaan turvautuvat voivat itse loukkaantua tai kuolla. Jos säilyy hengissä, myöhemmin uhrin sukulaiset tai liittolaiset saattavat kostaa.  

Leposyke on aggressiivisuuden paras ennustaja. Todennäköinen kaava selitykselle on siinä, että mitä matalampi leposyke, sitä vähemmän ihminen on ahdistunut. Ahdistuneisuus puolestaan toimii eräänlaisena väkivallan jarruna. Normaali ihminen ahdistuu pelkästä väkivallan ajatuksesta. Pelottomuus onkin keskeisiä väkivaltaisen käyttäytymisen varhaisia tuntomerkkejä.

Moraali         

Ihminen kykenee jatkuvaan moraaliseen arviointiin. Kyky erottaa hyvä ja paha on ihmisillä yhteinen, mutta yhteisö tai kulttuuri määrittää, mikä on hyvää ja mikä pahaa.                                                              

Yllättävää on sen sijaan se, että moraalisia tunteita oli jo noin 5-7 miljoonaa vuotta sitten ennen kuin simpanssien ja ihmisten lajit eriytyivät. 

Moraaliset tunteet pitävät yhteisöä koossa ja helpottavat tunnistamaan ketkä ovat ystäviä, ketkä vihollisia.

Moraalisten tunteiden loukkuun on helppo jäädä. Ihmisellä on tarve olla oikeassa ja moraalin sisältö vaihtelee kulttuureittain. 

Uskonsodat ovat esimerkki siitä, kun oma moraali yritetään pakottaa muillekin. Ideologian mukanaan tuoma aggressiivisuus tai moraalinen raivo ei ole strategista, koska siinä on tavoite pahan hävittäminen vaikka tappamalla koko kansa myös naiset ja lapset.

Ihmisen pelkotiloja hallitsemalla hallitsee ihmistä. Jos diktaattori pystyttää alaisten pelkotiloihin perustuvan totalitarismin, siinä on myös sen heikkous. Jos joudutaan keskittymään pelkäämiseen, ihmisten luovuus, älyllisyys ja itsensä toteuttaminen kärsivät lopulta järjestelmän tuhoksi.