Pahu[u]s vieköön

Lauri Nummenmaa: Pahuus. Ihmisluonnon pimeä puoli. Tammi, 2022.

Pääasiassa kirjoittaja etsii pahuuden syytä evoluutiosta ja ihmisen biologiasta. Pahuus terminä jää määrittelemättä.

Evoluutio on virittänyt ihmisestä tehokkaan saalistus- ja tappokoneiston. Tämä koneisto on auttanut ihmissukua selviytymään olemassaolon taistelussa.

Kirjoittaja käsittelee mm.  aggressiota, miesten väkivaltaa, raiskauksia, perheväkivaltaa, moraalisia tunteita, kostoa, valehtelua, psykopatiaa, sadismia ja elokuvaväkivaltaa.

Aggressiivisuus 

Ihmisen aggressiivisuus on lajinkehityksen eikä sosiaalisen oppimisen tulosta.

Luonnossa aggressiivisuus on yleisintä sosiaalisilla lajeilla, jotka ovat territoriaalisia. Yhteiselämästä on paljon hyötyä, mutta yhteisen jakaminen, kuten esim. kuka saa ravintoa tai mikä uros saa paritella naaraiden kanssa, aiheuttaa myös erimielisyyksiä ja herättää aggressioita. 

Simpanssien taistelu reviireistä muistuttaa ihmisen valtakamppailuja. Naapurilaumojen urosten surmaaminen on oman lauman kannalta rationaalista. Naaraita ei surmata, vaan liitetään osaksi omaa laumaa. 

Pohjimmiltaan samasta ilmiöstä taitaa olla kyse, kun ihmiset ovat valmiita vaaratilanteissa pelastamaan naiset ensin. Hädästä pelastetut miehet saattavat muodostua uhaksi, naisia puolestaan voidaan käyttää yhteisön hyväksi.

Suurin osa simpanssilaumojen kuolemaan johtaneista kahakoista ja sodista tapahtuu alueilla, jotka toinen lauma on anastanut toiselta. Kyse on siis reviiristä ja elintilasta. 

Yhtäältä kyky tappaa lajitovereita ja toisaalta kyky vältellä väkivallan uhriksi joutumista ovat jatkuvaa evolutiivista kilpavarustelua. Evoluution myötä ihmiselle on kehittynyt "murhatutka" eli kyky tunnistaa vaaratilanteet ja yrittää vältellä niitä. 

Sekä eläimillä ja ihmisillä aggressio on joko impulsiivista tai strategista. Strateginen ei ole jatkuvaa voimien tuhlausta. Aggressio vaatii oletuksen siitä, että kamppailu olisi voitettavissa. Lisäksi yhteenotosta pitää olla jotain hyötyä. Strategista väkivaltaa esiintyy harvoin huvin vuoksi.

Impulsiivinen aggressio pyrkii ratkaisemaan eteen tulleen ongelman saman tien, siinä ei ole mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa eikä etua tai hyötyä.

Otsalohkon vauriot selittävät impulsiivista aggressiota, mutta eivät strategista. Toisaalta otsalohkojen vauriot heikentävät toiminnanohjausta ja pitkäjänteistä suunnittelua.

Impulsiiviset voivat olla vaarallisia pikaistuksissaan, strategiset voivat suunnitelmallisuudessaan saada aikaan järkyttäviä hirmutekoja. 

Päihteet korreloivat väkivaltaisen käyttäytymisen kanssa. Samoin tekevät mielenterveyden sairaudet ja häiriöt. 

Kamppailussa heikompi osapuoli  puolustautuu myös väkivaltaa käyttämällä, koska muuten tulisi todennäköisesti tapetuksi. Tällöin väkivaltainen käyttäytyminen puolustautumisessa on mielekästä ja rationaalista.

Kirjoittajan mukaan suurin osa ihmisten väkivallasta on rationaalista, ei täysin mielivaltaista. Pääsääntöisesti väkivaltaan ei turvauduta, jos tavoite on muulla tavoin saavutettavissa, kuten neuvotteluilla tai suostuttelulla. 

Väkivalta ja toisten satuttaminen tai tappaminen on yleensä ihmisille vaikeaa. Tunteiden säätäminen on työlästä. Jos taistelija alkaa itkeä ruumiskasojen äärellä, hän on varmaan seuraava ruumis. Siksi väkivaltaa pyritään oikeuttamalla: syy on uhreissa itsessään tai kyse on vain itsepuolustuksesta tms.

Sadistisia piirteitä on noin joka kymmenelle ihmisellä. Ihminen tyypillisesti haluaa nautintoa pyrkien pois kivusta, mutta sadisti nauttii kivusta ja muiden satuttamisesta. Ehkä sadismia on alunperin evoluution sopeutuma, joka on edesauttanut saalistamista.

Miesten väkivalta

Miehet tekevät suurimman osan henkirikoksista ja enemmistö uhreistakin on miehiä.

Sekä ihmisillä että  simpansseilla 95 prosenttia surmista on urosten tekemiä. Urosten aggressiivisuus on lajikehityksen seurausta.

Miesten aggressiivisuus juontaa juurensa kilpailuasetelmasta parisuhdemarkkinoilla. Parisuhdemarkkinoilla 80 prosenttia miehistä kamppailee 20 prosentista tavoitelluimpia naisia. 

Evoluutio on tehnyt ihmiselle tappajan mielen. Onneksi vain harvoin turvaudumme väkivaltaan, meidät on myös varustettu kyvyllä välttää väkivaltaa. Vältämme väkivaltaa, koska siihen liittyy aina riski, väkivaltaan turvautuvat voivat itse loukkaantua tai kuolla. Jos säilyy hengissä, myöhemmin uhrin sukulaiset tai liittolaiset saattavat kostaa.  

Leposyke on aggressiivisuuden paras ennustaja. Todennäköinen kaava selitykselle on siinä, että mitä matalampi leposyke, sitä vähemmän ihminen on ahdistunut. Ahdistuneisuus puolestaan toimii eräänlaisena väkivallan jarruna. Normaali ihminen ahdistuu pelkästä väkivallan ajatuksesta. Pelottomuus onkin keskeisiä väkivaltaisen käyttäytymisen varhaisia tuntomerkkejä.

Moraali         

Ihminen kykenee jatkuvaan moraaliseen arviointiin. Kyky erottaa hyvä ja paha on ihmisillä yhteinen, mutta yhteisö tai kulttuuri määrittää, mikä on hyvää ja mikä pahaa.                                                              

Yllättävää on sen sijaan se, että moraalisia tunteita oli jo noin 5-7 miljoonaa vuotta sitten ennen kuin simpanssien ja ihmisten lajit eriytyivät. 

Moraaliset tunteet pitävät yhteisöä koossa ja helpottavat tunnistamaan ketkä ovat ystäviä, ketkä vihollisia.

Moraalisten tunteiden loukkuun on helppo jäädä. Ihmisellä on tarve olla oikeassa ja moraalin sisältö vaihtelee kulttuureittain. 

Uskonsodat ovat esimerkki siitä, kun oma moraali yritetään pakottaa muillekin. Ideologian mukanaan tuoma aggressiivisuus tai moraalinen raivo ei ole strategista, koska siinä on tavoite pahan hävittäminen vaikka tappamalla koko kansa myös naiset ja lapset.

Ihmisen pelkotiloja hallitsemalla hallitsee ihmistä. Jos diktaattori pystyttää alaisten pelkotiloihin perustuvan totalitarismin, siinä on myös sen heikkous. Jos joudutaan keskittymään pelkäämiseen, ihmisten luovuus, älyllisyys ja itsensä toteuttaminen kärsivät lopulta järjestelmän tuhoksi.

Mistä pahuus kumpuaa?

Taina Kuuskorpi: Pahat mielessä : tieteen näkökulmia pahuuteen. Siltala, 2021.

Mitä tapahtuu ihmisessä silloin kun mielen valtaa pahuus, joka purkautuu väkivaltana?

Lajina ihminen ei olisi selviytynyt ellei olisi kyennyt  tunnistamaan pahuutta sekä varomaan ja kontrolloimaan väkivaltaisuutta.

Mielisairaudet eivät kirjoittajan mielestä sinänsä riitä selittämään ihmisten pahuutta eivätkä väkivaltaisuutta. Mielisairaat ottavat todennäköisesti useammin itseltään hengen pois kuin tappaisivat tai murhaisivat. 

Kaikkein parhaiten esim. skitsofreniaa sairastavien väkivaltaista käyttäytymistä ennustaa aiempi väkivaltaisuus. Väkivaltaiset skitsofreenikot käyttävät muita skitsofreenikkoja enemmän päihteitä ja elävät sosiaalisesti syrjäytynyttä elämää. 

Kiinnostavaa on se, että samat kolme asiaa, rikoshistoria, päihteet ja sosiaalinen syrjäytyminen ennustavat myös tavallisten ihmisten elämässä väkivaltaista käyttäytymistä.

Kirja on perusteellinen tietopaketti mielen erilaisista sairauksista ja niiden yhteydestä pahuuteen ja väkivaltaan. 

Psykoosi

Psykoosissa ihmisen todellisuudentaju on häiriintynyt.  Kun todellisuudentaju häiriintyy, ihminen ei kykene erottamaan mikä on totta ja mikä ei. Hän elää erilaisessa todellisuudessa kuin terveet.

Psykoosi ei välttämättä merkitse sitä, että ihminen olisi aggressiivinen tai väkivaltainen. Useimmiten ajatuksiltaan sekava ihminen eristäytyy ja passivoituu. 

Psykoottisesti sairas voi olla tilassa, jolloin hän ei muuta kuin kykene tottelemaan jatkuvia pään sisältä kumpuvia kehotuksia, jotka esim. käskevät vahingoittamaan jotakuta.  Tällaisten käskevien äänisarjojen vaikutus riippuu myös siitä, millaisia seurauksia henkilö luulottelee saavansa, jos hän jättää käskyt noudattamatta. 

Tilastollisesti psyykoosista kärsivän henkilön väkivallan kohde on joku lähipiiristä. Väkivaltaan liittyy usein halu vahingoittaa uhrin kasvoja.

Millaiset persoonallisuuden piirteet voivat selittää rikollista käyttäytymistä? Persoonallisuus  tarkoittaa ihmisen suhteellisen pysyvää tapaa tuntea, ajatella ja toimia. Persoonallisuus ohjaa miten havaitsemme, tulkitsemme ja ennakoimme tapahtumia. 

Linkki: Wikin teksti persoonallisuushäiriöistä

Impulsiivisuus, elämyshakuisuus, hillittömyys, empatiakyvyttömyys ja tunteettomuus ovat persoonallisuudenpiirteitä, jotka voimakkaasti kehittyneinä liittyvät rikosten ja pahojen tekojen todennäköisyyteen.  

Impulsiivisuus eikä mikään mukaan noista piirteistä ole  tietenkään sinällään ole pahojen tekojen syy, mutta jos impulsiivisuteen yhdistyy äärimmäinen vihamielisyys, seuraukset voivat olla karmeita.

Sosiopatia

Sosiopaatit eli antisosiaaliset persoonallisuushäiriöiset eivät kykene toimimaan yhteiskunnassa sen sääntöjen mukaan, siksi he löytävät itsensä hankaluuksista vähän väliä. 

Antisosiaalinen eroaa psykopaatista mm. siinä, että psykopaateilla ei ole kuohuvia tunteita, kun taas antisosiaalisilla on kiivas kielteinen tunnemaailma. Päinvastoin kuin psykopaatit, antisosiaaliset elävät impulssien armoilla. 

Antisosiaalista persoonallisuushäiriötä ei kyetä parantamaan. Se on yksi vaikeimmin hoidettavista mielenterveysongelmista. 

Aivojen tasolla sosiopatian syy on se, että tästä sairaudesta kärsivien etuotsalohkot eivät kykene säätelemään mantelitumakkeista nousevia ärsykkeitä.

Itsehillinnän puute voi selittää osaa rikoksista. Toisaalta on paljon rikoksia, jotka vaativat huolellista suunnittelua ja kylmäveristä harkintaa. 

Itsehillinnässä on kyse otsalohkojen etuosien kyvystä hallita mantelitumakkeessa herääviä tunteita ja impulsseja. Provosoivan yllykkeen jälkeen etuotsalohkoissa käynnistyy vaativia tiedonkäsittelyprosesseja, jotka punnitsevat ja ennakoivat reagoinnista aiheutuvia seurauksia. 

Mitä useampia kierroksia prosessi kestää, sen parempi. Impulsiivinen ja itsekuriton ihminen jättää käyttämättä omien etuotsalohkojensa resurssit, sillä hän ei anna aivoilleen aikaa ajatella.   

Machiavellistinen persoonallisuushäiriö tarkoittaa sitä, että sosiaalista kanssakäymistä ohjaa oman edun tavoittelu muita manipuloimalla moraalista välittämättä. Tällaiset henkilöt saattavat vaikuttaa hyvinkin yhteistyökykyisiltä, mutta se on silmänlumetta. 

Machiavellistit toimivat vallan, rahan ja kilpailun parissa. He voivat olla tehokkaita työntekijöitä yritykselleen tai organisaatiolleen, mutta usein he myös saavat koko työilmapiirin pilalle vehkeilyllään.

Varmaan jokaisella on jonkinlaisia lieviä ja tilapäisiä narsistisia piirteitä, vasta voimakkaat ja pysyvät piirteet tarkoittavat  persoonallisuushäiriötä.

Narsismi 

Narsismi tarkoittaa itsekeskeisyyttä. Narsisti korostaa jatkuvasti itseään verrattuna muihin. Narsisti tarvitsee muita todistamaan omasta ylivertaisuudestaan. 

Narsistit eivät tunne alakuloa, surua eivätkä oikeastaan syyllisyyttä, vaan voimakasta häpeää ja kateutta, jotka synnyttävät aggressiivista käyttäytymistä.

Narsismitutkimuksen merkittävä löydös on se, että kyseinen häiriö aiheuttaa kahta täysin erilaista käyttäytymistä. Ensimmäinen käyttäytymistyyppi on suureellisesti esiintyvä ja itsevarma ihailun kohde ja toinen muiden seurasta eristäytyvä herkkänahkainen ja epävarma introvertti. 

Eristäytyneet kokevat voimakkaita syyllisyydentunteita, minkä lisäksi tämän toisen tyypin narsistit kärsivät ahdistuksesta, häpeästä, pelosta sekä riittämättömyydestä. He kokevat haavoittuvansa sosiaalisissa tilanteissa. 

Molemmat narsistityypit asettavat omat tarpeensa etusijalle välittämättä vahingollisista seurauksista muille. Molemmilla on puutteita itsesäätelyssä, itsetunnossa sekä tunteiden hallinnassa. 

Narsistien ongelma on huono itsetunto, joka voi romahtaa pelkästä kritiikin kuvittelusta. Narsisti on lopulta yleisönsä vanki. Narsisti on vaarallinen kun hänen omanarvon tunnettaan loukataan. 

Yllättävää on, että narsistisuuteen taipuvaiset tunnistavat narsismin luonteenpiirteen itsestään ja ovat siitä ylpeitä. Selitys on siinä, että narsisti ei myönnä, että hänen narsismissaan olisi mitään paheksuttavaa. 

Nöyryytetyn häpeäraivo

Koulusurmien taustalla on useimmiten syyllisen elämänhistoriasta löytyvä nöyryyttäminen, mikä on synnyttänyt vihaa ja johtaa käsittämättömiin tekoihin.

Häpeä tekee kipeää ja voi olla vaarallista. Ihmisen aivot ovat herkistyneet tarkkailemaan sitä, miten muut suhtautuvat minuun. 

Häpeääkin vaarallisempi on nöyryytyksen tunne. 

Muiden antama arvostelu ja kritiikki voivat synnyttää seuraavia tunteita:

• Nolous. Muilta saatu kritiikki kohdistuu usein vain yhteen tekoon tai tapahtumaan. Nolous menee nopeasti ohitse ja myöhemmin sille voi naurahtaa.
• Syyllisyys. Ihminen tuntee syyllisyyttä silloin kun ymmärtää tehneensä väärin. Väärin tekemisen jälkeen ihminen haluaa pyytää anteeksi ja korjata aiheuttamansa tilanteen.
• Häpeä. Ihminen häpeää silloin kun hänen minäkäsityksensä murentuu ja hän tuntee olevansa arvoton.  Muiden kritiikki kohdistuu kohtisuoraan identiteettiin. Kritiikki tuntuu oikeudenmukaiselta ja siksi se sisäistyy. Ensin häpeä lamaannuttaa ja johtaa eristäytymiseen. Myöhemmin alkaa muiden syyttely. Aggressiivisuus lisääntyy. Väkivallan riski kasvaa. 
• Nöyryytys. Kritiikki saattaa olla epäoikeudenmukaista ja jopa väärää, jolloin ihminen kokee olevansa vailla keinoja. Silloin ihminen saattaa alkaa rypeä vihassa ja miettiä, miten voisi kostaa niille, jotka ovat kohdelleet häntä väärin ilman todellista syytä. 

Häpeä ja nöyryytys merkitsevät vaaratilannetta. Ihminen on joutumassa sosiaalisesti ulkopuoliseksi. Kuitenkin ihmisen alkukantainen perustarve on yhteenkuuluvuus lähellä olevien ihmisten kanssa. 

Nöyryytyksen tunne on subjektiivinen, mutta esim. omien vanhempien antama nöyryytys tuntuu pahemmalta kuin sisarusten antama. 

Nöyryytettyä ei välttämättä voi kovin paljon auttaa, sillä auttaminen saattaa lisätä uhrin kokemaa nöyryytyksen tunnetta mikäli auttajaksi ilmaantuu asemaltaan uhria korkeampi henkilö tai ventovieras. Ainoastaan tasavertaisen ja luotetun henkilön tarjoama apu voi olla avuksi. 

Aivojen sähkötoiminnan EEG-mittauksissa  on huomattu, että nöyryytys on voimakkaampi kuin viha, joten nöyryytyksen mahdollista merkitystä väkivaltaisten tekojen syynä ei ole syytä aliarvioida. 

Nöyryyttävät muistot eivät kovin helposti unohdu, vaan säilyvät mielessä, vaikka aikaa kuluisi. Nöyryytys on läpitunkeva ja hellittämätön tunne. Kirjoittaja toteaa: "Sellaisen tuottamista ihmisille on järkevintä varoa aina, kun tahtoo vähentää väkivallan todennäköisyyttä."

Häpeä on erityisen vaarallista narsisteille. Häpeäraivossaan he alkavat ruokkia kostofantasioita. Yllättävää ehkä on, että suuruskuvitelmilla pöyhkeilevät narsistit eivät ole niin vaarallisia kuin sisäänpäin kääntyneet narsistit, jotka jäävät kiereskelemään koetuissa loukkauksissa ja kostofantasioissa. 

Aivot pitävät koston ajatuksesta, vaikka kosto ei olekaan suloinen kuten etukäteen luullaan. Kostonhimo johtaa helposti väkivallan noidankehään. Kuten tunnettua, koston asema yhteiskunnassa on kulttuurisidonnaista.

Ihminen pidättäytyy kostamasta, jos hän kykenee selittämään alkuperäisen tilanteen itselleen vähäpätöiseksi episodiksi. Koska mahdollinen loukkaus tai vääryys ei lopultakaan ollut hänelle mikään iso juttu, ei ole mitään syytä ruveta miettimään kostotoimenpiteitä. Aivokuvien perusteella etuotsalohkot pystyvät silloin ikään kuin tukahduttamaan reaktiot, jotka kumpuavat tunteesta epäreilusta kohtelusta.

Psykopatia

Psykopaattinen persoonallisuushäiriö on yksi pahimmista persoonallisuuden häiriöistä. Psykopaateilla ei ole normaalia moraalitajua. Psykopaateilta on turha odottaa myötätuntoa. He eivät kykene lukemaan ihmisten kehonkieltä tai kasvojen ilmeistä tunteita. 

Linkki: Psykopatian tuntomerkit Robert Haren mukaan

Psykopaatit ovat rikoksentekijöinä tunteettomia ja julmia, sosiopaatit puolestaan impulsiivisia.

Psykopaattien aivoissa kanava tunneaivoista (mantelitumake) tietoaivoihin (etuotsalohkot) ei toimi kunnolla. Tällöin toiminnasta jäävät väistämättä puuttumaan sekä järjen ääni että moraalinen arvionti. 

Psykopaatti ei kykene jakamaan tarkkaavaisuuttaan, tällöin häneltä jää huomaamatta muiden ihmisten jakamat välähdyksenomaiset tunnevihjeet. Psykopaatti ei voi kokea empatiaa, koska hän ei huomaa vihjettä siitä, mitä muut tuntevat ja kokevat.  

Yleensä sairaita yritetään hoitaa diagnoosin tekemisen jälkeen. Psykopatian toteaminen ei kuitenkaan johda hoitotoimiin. Psykopaatit nimittäin yrittävät hyödyntää terapiassa oppimiaan keinoja miten voisi jatkossa manipuloida muita ihmisiä entistä paremmin. 

Kirjan teoriaosuus on vahva ja kiinnostava. Sen sijaan caset julkisuuden henkilöistä eivät ole kovin kiinnostavia ja joiltakin kohdin jopa tympeitä.