On useitakin mahdollisuuksia määritellä sattuma. Ensimmäiseksi voimme määritellä sattuman tapahtumaksi, jonka syy ei ole ainakaan toistaiseksi tiedossa. Tässä tapauksessa meidän täytyy puhua sattumasta, koska emme tunne yksittäisten tilanteiden kaikkia edeltäneitä tapahtumia riittävän tarkasti voidaksemme eritellä syy-seuraussuhteita. Tapahtumilla on siis syynsä, mutta maailma on niin monimutkainen, että seuraukset tulevat meille yllätyksinä.
Vaikka voisimme ennakoida kuinka monta uhria liikenneonnettomuudet vaativat vuosittain, kysymme silti miksi, kun onnettomuus osuu meihin itseemme tai lähipiiriimme. Yksittäistapaukset ovat satunnaisia ja ne tuntuvat monta kertaa epäoikeudenmukaisilta, jos kyse on onnettomuudesta.
Kun heitämme kolikkoa yhden kerran, sattuma sanelee, onko tulos kruuna vai klaava. Kun heitämme kolikkoa riittävän monta kertaa, voimme sanoa että todennäköisyyden lakien mukaan molempia, kruunuja ja klaavoja, on suurin piirtein yhtä paljon, mikäli olosuhteet muuten ovat samanlaiset eri heitoille. Tosin kaaosteorian mukaan kaikki arvontapelit ovat deterministisiä, mutta koska pienetkin muutokset alkuehdoissa aiheuttavat monikertaiset muutokset, tulokset näyttäytyvät meille satunnaisina.
Vapaus valita
Sattuma kohtaa meitä usein päätöksenteossa ja valintoja tehtäessä. Tämä voi olla yllättävää, sillä luulisi vapaasti tehtävien valintojen olevan kaikkein kauimpana sattumasta. Valinnan hetkellähän me toteutamme itseämme, sitä mikä meissä on tärkeintä.
Deterministit kieltävät sekä valinnanvapauden että sattuman. Maailma on kausaalisten syiden katkeamaton ketju. Sekä vapaa tahto että sattuma ovat mielen illuusioita, jotka saattavat olla hyödyllisiä arkipäivän kielenkäytössä, mutta tieteelliseen kielenkäyttöön ne eivät sovi.
Vaikka emme hyväksyisi deterministien näkemystä sellaisenaan, se opettaa meitä siinä, että valinnat ja tahdon vapaus eivät toteudu tyhjiössä, vaan perustuvat aina syihin. Valinnalla on aina oma historiansa, valitsisimme toisin, ainakin hieman eri tavoin, jos elämänhistoriamme olisi erilainen.
Luonteemme vaikuttaa aina päätöksiin, joita teemme. Lukemattomat seikat ovat puolestaan muokanneet luonnettamme. Suurin osa seikoista on sellaisia, joihin emme ole voineet itse vaikuttaa, ja osa on varmasti sellaisia, joista emme ole edes tietoisia.
Olemmeko jossakin vaiheessa elämäämme tehneet ratkaisevan valinnan ja valinneet itsemme, luonteemme ja persoonamme? Eikö silloinkin valinta ole perustunut jälleen aikaisempiin syihin, joko sisäisiin tai ulkoisiin tekijöihin?
Näin yrittäessämme miettiä luonnettamme huomaamme päättymättömän ketjun, aina voimme löytää edeltäviä syitä. Emme ole koskaan voineet hypätä ulos ”historiasta” ja tehdä ratkaisevaa päätöstä ikään kuin puhtaalta pöydältä.
Jos päätöksenteolle tai valinnalle ei ole rationaalisia perusteita, kyse on mitä suurimmassa määrin sattumasta, erilaisista satunnaisista tekijöistä. Valitsemme mitä kulloinkin huvittaa tai jätämme kokonaan päättämättä mitä tehdä.
Jean Buridanin kuuluisan anekdootin mukaan aasi nääntyy lopulta nälkään kahden heinäpaalin välissä, kun aasiparka ei osaa päättää kummasta paalista pitäisi syödä. Aasilla kun ei ole mitään syytä, miksi pitäisi valita jompikumpi heinäpaaleista.
Samoin voisimme kuvitella, että jos olisi kaksi täsmälleen saman elämänhistorian omaavaa olentoa, Olento1 ja täydellinen kaksoisolento Olento2, jotka valintatilanteessa tekisivät erilaisen valinnan, kyse olisi mielivaltaisesta päätöksenteosta, joka ei tapahtuisi rationaalisista syistä. Kummallakin olennolla olisi vapaus, mutta se vapaus muistuttaisi hyvin paljon sattumaa.
Kuten eksistentialistit aikoinaan totesivat, vapaus ahdistaa. On raskasta tehdä valintoja ja kantaa niistä vastuu. Jos olemme rehellisiä, päätöstä tehtäessä joudumme myöntämään, kuinka vähän voimme tietää kaikista käsillä olevaan asiaan liittyvistä yksityiskohdista ja päätöksen mahdollisista seurauksista.
Päätöksenteon teoriassa onkin erotettu riskin ja epävarmuuden käsitteet: riski on mitattavissa olevaa vaihtelua jonkun asteikon sisällä, epävarmuus viittaa yllättäen esiintyvään ”mustaan joutseneen”, jota ei osattu etukäteen edes arvuutella.
Vapaus ja sattuma saattavatkin tehdä meistä yllättäen fatalisteja, jos meille tulee tunne, että emme voi vaikuttaa asiaan, vaikka valitsemme tai teemme päätöksen ja panemme sen toimeksi. Teemme niin tai näin, asiat eivät muutu, joten olemme sattuman armoilla, emme voi välttää kohtaloa. Tällöin joko alistumme kohtaloomme tyynesti, passivoidumme tai siten voimme suorastaan heittäytyä uusiin valintoihin. Alamme suorastaan tahallamme valitsemaan kaikkea sitä, mitä aikaisemmin emme olisi uskaltaneet edes haluta, koska meillä on tunne ja suorastaan käsitys, että millään ei ole mitään merkitystä.
Haluamme ikään kuin kokeilla kaikki käsillä olevat korttimme viimeistä myöden, vaikka tiedämme sen olevan perimmältään turhaa ja vahingollista. Olemme valmiita luopumaan aikaisemmasta kurinalaisesta käyttäytymisestä. Perinteiset käyttäytymissäännöt joutavat roskakoriin, sillä sattuman olosuhteiden uhriksi joutuminen ei ole tehnyt meistä ainoastaan fatalisteja vaan myös kyynikkoja, koska emme saavuttaneet aikaisemmin omaksutuilla käyttäytymiskoodeilla sitä mitä luulimme.
On aika selvää, että tiedonmäärän kasvaessa ensimmäisen määritelmän sattuman tila pienenee vähitellen. On tietenkin oikeutettua sanoa, että näin on tapahtunutkin.
Tieteen edistyminen
Modernin luonnontieteen kehittyessä tieto on lisääntynyt valtavasti. Monet aikaisemmin arvoituksilta tai sattumilta tapahtuneet ilmiöt ovat saaneet selityksensä. Toisaalta kuitenkaan tiedon määrän lisääntyminen ei ole poistanut sattuman roolia maailmasta. Tieteen edistyminen, erityisesti kvanttifysiikan syntyminen, on tuonut uusia ulottuvuuksia sattuman käsitteelle.
Kognitiotieteen parissa on käsitelty ihmisen rationaalisuutta ja päätöksentekoa epävarmuuden vallitessa. Yksi kiintoisa tutkimustulos on sellainen, että keskimäärin ihmisten subjektiiviset arviot todennäköisyyksistä eroavat objektiivisista todennäköisyyksistä.
Yhtäältä ihmiselle on luonteenomaista nähdä sekä mahdollisuuksia ja uhkia enemmän kuin niitä onkaan, toisaalta samat ihmiset myös haluavat pelata mieluummin varman päälle silloinkin, kun olisi hyvä mahdollisuus saavuttaa haluamansa tavoitteen hallittua riskiä ottamalla.
Sattuma voidaan myös määritellä tapahtumaksi, joka on seurausta kahden (tai useamman) toisistaan riippumattoman kausaalisen ketjun yhdistymisestä.
Englannin kielessä käytetään tällaisesta sattumasta usein termejä coincidences ja conjunctures, joista jälkimmäinen voidaan kääntää suomeksi termeiksi suhdanteet tai konjunktuurit, jolloin helposti herää mielikuva ihmisestä suhdanteiden tai konjunktuurien armoilla.
Ajatellaan tilannetta, jossa vilkasliikenteisen kadun varrella sijaitsevan kerrostalon kattotiilen liitos on alkanut hapertua. Tuhannet ihmiset saattavat kulkea turvallisesti kadulla, kunnes sattumoisin yhden ihmisen kohdalla tiili irtoaa ja putoaa ja tappaa kadulla kulkeneen. Oliko näiden kausaalisten ketjujen sattumalta yhdistyminen tuon uhrin kohtalo vai pelkkää yhteensattumaa?
Voimme lisäksi tarkoittaa sattumalla puhdasta sattumaa, sellaista tapahtumaa, jolla ei ole mitään syytä. Kyse ei siis ole siitä, että ihmiset eivät vielä tietäisi sattumaksi kutsuttavan ilmiön syytä, vaan koska sattuma tapahtuu ilman syytä.
Kvanttifysiikan mukaan todellisuuden perimmäinen tai lopullinen lainalaisuus on indeterminismi. Kvanttifysiikan mukaan atomien sisällä mikromaailmassa pätee ainoastaan tilastollinen kausaliteetti eli hiukkasmaailman tapahtumia voidaan kuvata vain tilastollisten todennäköisyyksien avulla. Tällöin on kuitenkin kysyttävä, ovatko atomien sisällä tapahtumat todella ilman syytä vai ovatko näiden tapahtumien syyt yksinkertaisesti toistaiseksi liian monimutkaisia ihmisten ymmärrettäviksi.
Jos todellisuuteen sisältyy laskemattomia elementtejä ja maailma on epämääräinen, ei mekanistinen, tämä pätee kuitenkin vain mikrotasolla, makrotasolla ilmiöt ovat kausaliteetin alaisia.
Lopuksi
Ihminen kokee usein olevansa sattuman armoilla tai heiteltävänä. Ylipäätään ihmisillä on tärkeää ainakin uskotella itselleen pystyvänsä hallitsemaan oman elämänsä kulkua. Kukaan ei halua olla sattuman riepoteltavana, vaan haluamme ainakin tuntea pitävämme elämän ohjakset hallinnassamme.
Ihmiset haluavat elämänsä tapahtumille uskottavan selityksen. Ihminen on tarinoita kertova eläin, ja usein tarinan uskottavuus on tärkeämpää kuin sen todennäköisyys tai totuudenmukaisuus. Hyvä ja johdonmukainen tarina elämän oikuista tai kohtalosta rauhoittaa, se antaa selityksen, miksi mitäkin on tapahtunut.
Omalla tavallaan on paradoksaalista, että ihmisen halu etsiä kaikille tapahtumille syy, saattaa estää häntä näkemästä elämän kulkua ja maailman tapahtumia realistisesti ilman illuusioita. Syyn etsiminen ja löytäminen ovat kuitenkin länsimaisen ihmisen tieteellis-teknisen edistyksen ensimmäinen askel ja sen kulmakivi. Tarinoita kertoessamme emme kuitenkaan halua myöntää olleemme sattuman armoilla, vaan yritämme väen väkisin löytää itseämme miellyttävän selityksen. Usein nämä syyt sysäävät vastuun pois omilta hartioiltamme ja lohduttavat meitä: vaikka jouduimme ongelmiin, teimme oikein ja toimimme parhaan kykymme mukaan.
Tutkimuskirjallisuudessa kerrotaan kiintoisaa koeasetelmaa. Koehenkilöt istutetaan monitorin eteen ja heille annetaan laite, jonka avulla he voivat siirtää monitorilla näkyvää palloa ylös tai alas. Koehenkilöitä myös varoitetaan, että palloon saattavat vaikuttaa myös satunnaiset töytäisyt, joten he eivät voi aivan täydellisesti hallita pallon liikkeitä.
Kokeen jälkeen koehenkilöt pääsääntöisesti kertoivat hallinneensa pallon liikkeitä. Tosiasiassa pallonhallintalaitetta ei ollut kytketty monitoriin eikä tietokoneeseen, eivätkä koehenkilöt voineet vaikuttaa palloon, vaikka luulivat. Mutta illuusio siitä, että omilla tekemisillään ja toimenpiteillä vaikuttaa asioiden kulkuun, usein voimaannuttaa, vaikka se ei olisi totta.
Voimme erottaa kohtalon (fate), onnen (fortune) ja onnekkaan tuurin (luck). Kohtalo ja onni liittyvät elämämme yleisiin ehtoihin ja olosuhteisiin, onnekkaan tuurin ollessa enemmänkin satunnainen yllätys.
Minun kohtaloni on se, että synnyin Suomessa 1960. Sille en voinut itse mitään. Onnea oli se, että pääsin osalliseksi hyvinvointivaltion kehityksestä 1960- ja 1970-luvuilla ja sain mahdollisuuden kehittää taitoja, joiden kehittämiseen muuten ei olisi ollut mahdollisuutta. Yllättävät ja ennakoimattomat tapahtumat ovat puolestaan onnekkuutta tai epäonnea.
Kaikkien näiden kolmen, kohtalon, onnen ja tuurin takana on aina jokin syy. Kohtaloon voi vaikuttaa päättäiväisyydellä ja ankaralla työllä. Onnea voimme houkutella puolellemme tekemällä rouva Fortunan kanssa yhteistyötä eli toimimalla trendien ja suhdanteiden mukaan tyyliin ”Trend is your friend”.
Satunnainen onnekkuus tulee yllättäen. Ihminen ei ole luonnostaan kovinkaan hyvä todennäköisyyksien arvioija, mutta voimme kouluttaa itseämme arvioimaan milloin onnekkuus on ylipäätään mahdollista.
