Immanuel Kantin vapauden käsitteestä

 ​1. Suuri ristiriita: Luonnon lait vs. Moraali

​Kantin filosofian ytimessä on jännite kahden asian välillä:

1. ​Determinismi: Fyysisessä maailmassa vallitsee syy-seuraussuhde. Kaikki, mitä tapahtuu, on edeltävien syiden seurausta.
2. ​Vapaus: Moraalinen tietoisuutemme vaatii, että olemme vapaita. Jos emme voisi valita toisin, emme voisi olla vastuussa teoistamme.

​Kant ratkaisee tämän transsendentaalisella idealismilla. Hän jakaa todellisuuden kahteen näkökulmaan: ilmiömaailmaan (fenomenaalinen), jossa olemme osa luonnon kausaaliketjuja, ja olemusmaailmaan (noumenaalinen), jossa olemme järjellisiä ja vapaita toimijoita.

​2. Vapauden eri kasvot

​Kantilla ei ole vain yhtä vapauden käsitettä. Keskeisimpiä ovat:

• ​Transsendentaalinen vapaus: Kyky aloittaa uusi syy-seurausketju täysin itsenäisesti, ilman että menneisyys määrää sitä. Se on "järjen kausaatiota".
• ​Praktinen vapaus: Kyky hallita aistiärsykkeitä ja haluja. Toisin kuin eläimet, ihminen voi harkita ja asettaa itselleen päämääriä.
• ​Autonomia (Moraalinen vapaus): Tämä on vapauden korkein muoto. Se tarkoittaa, että ihminen asettaa itse itselleen moraalilain (kategorinen imperatiivi) ja noudattaa sitä.

​3. "Minä teen" – Spontaanisuus vapauden lähteenä

​Kant puhuu spontaanisuudesta eli kyvystä tuottaa tekoja ja ajatuksia "itse". Hän erottaa tämän "psykologisesta vapaudesta" (jonka hän rinnastaa paistinkääntäjän vartaaseen – se liikkuu mekaanisesti, vaikka liike onkin sen sisäistä). Todellinen vapaus on sitä, että rationaalinen toimija on tekojensa alkuperäinen lähde.

​4. Vapaus vaatii lakia

​Paradoksaalista kyllä, Kantille vapaus ei ole mielivaltaa.

• ​Vapaa tahto (Willkür) on kyky valita eri maksiimien eli toimintaohjeiden välillä.
• ​Tahto (Wille) taas on järjen osa, joka antaa meille moraalilain.

​Vapaus toteutuu parhaiten autonomiassa: kun ihminen vapaaehtoisesti noudattaa yleispätevää moraalilakia, hän on vapaa omien halujensa ja ulkopuolisten paineiden orjuudesta.

​5. Vastuu ja "ajaton" valinta

​Miten voimme olla vastuussa luonteestamme? Kant esittää hurjan ajatuksen: ehkä olemme "valinneet" perusluonteemme ajattomasti (noumenaalisesti). Vaikka arkielämässä toimintamme näyttää seuraavan luonnettamme deterministisesti, olemme silti vastuussa, koska olemme järjellisinä olentoina itse oman karaktäärimme perusta.

​Tiivistelmä:

• ​Vapaus on mysteeri: Sitä ei voi todistaa tieteellisesti, mutta se on välttämätön oletus moraalille.
• ​Kaksi näkökulmaa: Olemme samanaikaisesti luonnonlakien alaisia (keho) ja vapauden piirissä (järki).
• ​Vastuu: Vapaus tarkoittaa kykyä aloittaa uusi ketju – olla "liikkumaton liikuttaja" omassa elämässään.

Kategorinen imperatiivi: Vapauden laki

​Moni mieltää vapauden "vapaudeksi säännöistä", mutta Kantille todellinen vapaus on itse asetettujen sääntöjen noudattamista. Tätä hän kutsuu autonomiaksi. Tämän vapauden ytimessä on kategorinen imperatiivi – ehdoton käsky, joka ei riipu haluistamme tai tavoitteistamme.

​Kategorinen imperatiivi toimii ikään kuin "vapauden testinä". Se auttaa meitä tunnistamaan, olemmeko toimimassa hetkellisen mieliteon (heteronomia) vai järjen (autonomia) ohjaamana.

​Miten vapaa tahto käyttää moraalilakia?

​Kant esittää moraalilaille useita muotoiluja, joista blogiin kannattaa nostaa kaksi keskeisintä:

1. ​Yleistettävyys (Universaali laki):
2. ​"Toimi vain sellaisen periaatteen mukaan, jonka voit tahtoa tulevan yleiseksi laiksi."

Tämä on rationaalisen toimijan vapautta: pystynkö asettumaan oman etuni yläpuolelle ja katsomaan maailmaa ikään kuin olisin säätämässä lakia koko maailmankaikkeudelle? Jos en voi tahtoa tekoani yleiseksi laiksi, teko ei ole vapaa, vaan itsekkyyden tai impulssin orjuuttama.

​Ihmisyys päämääränä:

​"Kohtele ihmisyyttä aina päämääränä sinänsä, älä koskaan pelkkänä välineenä."

Tämä kytkee vapauden kunnioitukseen. Koska jokainen rationaalinen olento on vapaa "itseisarvo" (päämäärä sinänsä), emme saa käyttää muita ihmisiä vain työkaluina omien tavoitteidemme saavuttamiseksi.

​Vapaus on "Järjen tosiasia"

​Ehkä hämmentävin mutta kiehtovin osa Kantin ajattelua on se, miten tiedämme olevamme vapaita. Kant toteaa, ettemme voi todistaa vapautta järkeilemällä, mutta tiedämme sen olevan totta moraalisen velvollisuuden kautta.

​Kun tunnemme piston sydämessämme tai ajattelemme "minun pitäisi tehdä näin", koemme samalla olevamme vapaita tekemään niin. Velvollisuus osoittaa meille vapauden: "Minun pitää, siis minä voin."

Jos Kant on oikeassa, vapaus ei ole taakasta vapautumista, vaan kykyä asettaa itselleen laki, jota on arvokasta noudattaa. Mikä on se periaate, jonka sinä tahtoisit tulevan yleiseksi laiksi tänään?

Voivatko vapaa tahto ja determinismi molemmat olla totta?

Ovatko vapaus ja determinismi molemmat mahdollisia?

​Jos vastaan kyllä  (Kompatibilismi):

• Vapaus ja luonnonlait eivät sulje toisiaan pois. Ajatusmalli etenee näin:
• ​Luonnonlaki hallitsee: Kaikki tapahtuu syy-seuraussuhteen perusteella.
• ​Vapaus on halun toteuttamista: Valitsemme mielenkiintomme mukaan. Vaikka valintojemme taustalla on tekijöitä (kuten kasvatus tai geenit), joihin emme ole vaikuttaneet, toimimme silti vapaasti, jos kukaan ei pakota meitä.

​Tärkeät erottelut:

• ​Ei fatalismia: Determinismi ei tarkoita, että "kohtalo" määrää lopputuloksen teoistasi huolimatta. Tekosi ovat välttämätön osa ketjua.
• ​Ei mekanismia: Emme ole robotteja. Meillä on tietoisuus, harkintakyky ja tunteet, vaikka ne olisivatkin biologisia prosesseja.

​Jos vastaan ei  (Inkompatibilismi / Seuraus-argumentti):

Vapaus ja determinismi ovat mahdoton yhdistelmä. Perustelu on looginen ketju:

1. ​Menneisyys on lukittu: Emme voi muuttaa sitä, mitä tapahtui ennen syntymäämme.
2. ​Luonnonlait ovat vakioita: Emme voi muuttaa fysiikan lakeja.
3. ​Välttämätön seuraus: Nykyiset tekomme ovat suoraa ja välttämätöntä seurausta menneisyydestä ja luonnonlaeista.
4. ​Johtopäätös: Jos emme hallitse alkuperäisiä syitä (1 ja 2), emme voi hallita myöskään niiden seurauksia eli nykyisiä valintojamme.Ovatko vapaus (myös vapaa tahto) ja determinismi molemmat mahdollisia? 

Kysymys, joka yleensä esitetään: jos determinismi on totta, voimmeko pitää ihmisiä moraalisesti vastuullisina teoistaan.

Näkökulmia vapauteen

Mitä vapaus oikeastaan on?

​Vapaus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Tässä lyhyt tiivistys siitä, miten termiä "vapaus" voidaan ymmärtää:

​1. Esteiden puute (Vapaus jostakin)

Jos haluan käydä kirjastossa, olen vapaa, jos ovi on auki eikä kukaan estä minua fyysisesti. Tässä näkökulmassa vapaus on ulkoisten esteiden poissaoloa. Jos taas pelkoni tai vainoharhaisuuteni estävät minua menemästä sisään, kyse on sisäisestä rajoitteesta.

​2. Itsekontrolli (Vapaus hallita itseään)

Kuvitellaan tilanne, jossa joku tarjoaa sinulle jotain koukuttavaa. Olet vapaa toimimaan halusi mukaan, mutta oletko todella vapaa, jos olet riippuvuuden orja? Tässä määritelmässä vapaus on kykyä nousta omien mielihalujensa yläpuolelle – ihminen ei ole vain "halukone", vaan pohtii, mitä hänen kannattaisi haluta.

​3. Järki ja moraali

Tässä vapaus ymmärretään kykynä arvioida toiminnan oikeat perusteet. Vapaa ihminen on se, joka kykenee tunnistamaan hyvän ja toimimaan sen mukaisesti, sen sijaan että toimisi sokeasti vaistojen varassa.

​4. Radikaali itsemäärääminen (Vapaa tahto)

Tämä on vapauden syvin muoto. Se tarkoittaa, että ihminen on enemmän kuin vain geeniensä, kasvatuksensa tai ympäristönsä tuote. Sinulla on kyky muodostaa oma tahtosi tyhjästä – olet itse vastuussa paitsi teoistasi, myös motiiveistasi.

​Lopuksi: Onko maailma ennalta määrätty?

Kolme ensimmäistä määritelmää sopivat maailmankuvaan, jossa kaikki tapahtuu syyn ja seurauksen ketjuna (determinismi). Mutta viimeinen kohta – aito vapaa tahto – vaatii rinnalleen ajatuksen siitä, että maailmassa on tilaa sattumalle, spontaanisuudelle tai jollekin yliluonnolliselle vaikuttajalle.

Tekoälyn tuottama kuvituskuva.

Tarpeellinen kirja tahdonvapaudesta

Aku Visala: Vapaan tahdon filosofia. Gaudeamus, 2018

Aku Visala on kirjoittanut tahdonvapaudesta tarpeellisen kirjan suomenkielellä. Vapaan tahdon filosofiasta on tietenkin olemassa mm. englanninkielisiä johdanto- ja perusteoksia, joista itsekin olen lukenut mm. Robert Kanen kirjan A Contemporary Introduction to Free Will, 2005, mutta suomenkielistä yleisesitystä on kaivattu.

Vapaan tahdon puolustajien haaste on vaativa. Ensin pitää osoittaa, että vapaa tahto ja determinismi eivät voi olla samanaikaisesti tosia. Sen jälkeen pitää vielä pystyä osoittamaan miten vapaa tahto on mahdollinen.

Miksi vapaa tahdon filosofia on tärkeä kysymys? Ainakin siksi, että ihmisten moraalista vastuullista on vaikea perustella rikostuomioistuimissa, jos ihmiset ovat pelkkiä deterministisiä koneistoja, jotka eivät itse voi vaikuttaa omiin päätöksiinsä ja tekoihinsa.

Pakko vai mahdollisuus tehdä toisin

Perinteinen tapa määritellä vapaus hieman suppeassa mielessä tarkoittaa sitä, että tekijä tai toimija olisi tarvittaessa kyennyt tekemään myös toisin, koska kukaan ulkopuolinen ei meitä pakota eikä meillä ole myös psyykkistä pakkotilaa toistaa jotakin kaavaa. Tällöin ihminen voidaan nähdä autonomisena toimijana.
 
Tämä määritelmä ei kuitenkaan tyydytä useinkaan niitä, jotka puolustavat vapaata tahtoa laajassa mielessä. Ihmisen pitäisi olla omien tekojensa lähde, mikä sekin on filosofisesti vaikea kysymys. Sillä vaikka ihminen välillä tekisikin tekoja, jotka syvällisessä mielessä siitä lähtien määrittävät hänen luonnettaan ja identiteettiään, nämäkään eivät voi syntyä missään tyhjiössä. Kaikella on syynsä, myös luonnetta muuttavilla ja määrittävillä teoilla. Syiden ja seurausten maailmassa ihminen ei voi tehdä päätöstä millainen hän on tai haluaa olla ilman edeltäviä kausaalisia syitä. Sellaista on sekä filosofisesti että tieteellisesti vaikea perustella. Ihmisen valinnat perustuvat aikaisempaan elämänhistoriaan.

Indeterminismi ei sekään voi olla vastaus. Silloin ihminen on sattuman heiteltävänä, jos hän ilman edeltäviä vaikuttavia syitä päättää tai tahtoo asioita. Teot irtaantuvat päätöksistä, sillä jos yhtäällä ihminen on tilassa A ja tekee päätöksen tai teon B ja toisaalla, jos hän on uudestaan samassa tilassa A ja  tekeekin erilaisen päätöksen tai teon B', voimme todeta että kyseinen ihminen toimii sattumanvaraisesti, sillä tuossa hypoteettisessa ajatusleikissä on vaikea ymmärtää mikä oli oikea syy valita ensin B ja sitten B'. Korostettakoon, että kyse on ajatusharjoituksesta, sillä kahta samanlaista elämäntilannetta ei varmaan voi olla.

Jos ihminen on itse alullepanija sellaisissa kausaalisissa ketjuissa, jotka eivät riipu edeltävistä syistä, tällöin tietenkin voimme ajatella, että ihmisellä on materiasta ja sen lainalaisuuksista irrallinen sielu, joka on varsinainen toimija tai ainakin toiminnan alkuperäinen syy. Näin ovat ajatelleet monet idealismiin taipuvaiset filosofit ja teologit.

Meidän on siis löydettävä jokin suhde teon perusteiden ja itse teon välillä, mutta tuo suhde ei voi olla vahvassa mielessä deterministinen eikä indeterministinen. Muutamat filosofit ovatkin sitä mieltä, että ongelma voidaan välttää kun puhutaan järjellisistä perusteista, mutta ei syysuhteesta. Perinteinen humanistinen tapa on määrittää ihminen päämäärien ja tarkoitusten kautta. Luonnontieteellisen selittämisen rinnalla tai sijaan pitää ymmärtää ihmisiä tarkoituksellisina olioina. Toisaalta voidaan kaiketi sanoa, että tarkoitukset ja perusteet ovat mielentiloja, joita vastaavat määrätyt aivojen tilat. Nykytieteen valossa on vaikea uskoa, että ihmisen mielessä olisi mitään sellaista, mikä lopulta ei olisi palautettavissa aivojen toimintaan ja rakenteeseen.

Onko mahdollisuus tehdä toisin ylipäätään moraalisen vastuun ennakkoehto? Ajatellaanpa yksinkertaista esimerkkiä, että lähdemme ajamaan autolla paikasta A paikkaan B. Matka on sellainen, että meidän ei tarvitse muuta kuin aina kääntyä oikealle. Sattumoisin autoa on säädetty meidän tietämättämme siten, että sillä ei voisikaan kääntyä kuin oikealle. Vaikka emme olisi voineet tehdä toisin, taidamme kuitenkin olla täysin itse vastuussa ajomatkastamme ja siitä että käännyimme omasta tahdostamme aina vain oikealle. 

Halujen hierarkia

Tarkastellaanpa ongelmaa vielä halujen hierarkian kannalta. Itsensä kanssa sovussa eläviä ihmisiä saatetaan luonnehtia tasapainoisiksi. He viettävät elämäntapaa, joka tyydyttää myös heidän sisimpänsä vaatimuksia. He eivät riitele itsensä kanssa sen paremmin julkisesti kuin salassakaan. He pystyvät elämään määrittelemiensä elämänarvojen mukaan, elämän tuulet ja myrskyt eivät hevin heiluttele heitä. Vapauden filosofian kannalta voidaan todeta, että todennäköisesti tällaisilla ihmisillä sekä ensimmäisen että toisen kerta-asteen halut tai toiveet ovat yhtenevät.

Ajatellaanpa sitten että noudatat elämäntapaa, johon et ole itsekään tyytyväinen. Monet addiktiot ovat tyypillisiä esimerkkejä. Jos kukaan ei pakota meitä esim. nauttimaan huumaavia aineita, meillä on ainakin näennäisesti vaihtoehtoja, mutta vaikka ensimmäisen kertaluvun vapaus täyttyy, meidän sisäinen äänemme saattaa sanoa, että jos voisimme oikeasti valita, lopettaisimme itseämme orjuuttavan addiktion. Tarkastellessamme haluja hierarkiana päällisin puoli vapaalta toiminnalta näyttävä voikin paljastua pakoksi. Pakottajina eivät ole ulkopuoliset ihmiset tai tekijät, vaan ihmisen omat addiktiot.

Halujen hierarkia-ajattelun ongelmallisuuskin käy nopeasti ilmeiseksi. Neuvostoliiton Gulagin virkailijat saattoivat elää sovussa itsensä kanssa, koska heillä sekä ensimmäisen että toisen kerta-asteen halut olivat tasapainossa. Ihminen voi viettää sisäisesti ja ulkoisesti tasapainoista elämää, koska hänet on aivopesty, manipuloitu tai käyttäytymisen insinöörit ovat sorvanneet hänen mielensä sellaiseksi, että hänelle ei koskaan tule tarvetta reflektoida tai arvioida omia halujaan. Hänelle riittää vapaudeksi halujen tasapaino riippumatta niiden sisällöstä. Lisäksi kaikki tasapainoista elämää viettävät eivät varmaankaan ole itse tietoisesti valinneet tai määritelleet toisen asteen haluja, silloin voimme kysyä, tarvitaanko vielä seuraava aste, jossa tietoiset vapaaehtoiset valinnat ovat tapahtuneet.

Aku Visalan kirja on laaja ja kattava yleisesitys vapaan tahdon filosofiasta ja sen nykykeskustelusta. Ongelman käsiteapparaatti on raskas eri termeineen, vaikka tässä lyhyessä jutussa yritin noita käsitteitä vältellä. Lukijan onneksi kirjan tekijä on liittänyt loppuun vielä valaisevan sanaston sekä kiinnostavan luettelon lisälukemistoksi. Kun vertaan Visalan kirjaa alussa mainitsemaani Robert Kanen englanninkieliseen yleisesitykseen, ainakin yksi asia kirjojen kompositiossa on eri tavalla: Visala ei käsittele itsenäisenä lukuna filosofista ongelmaa, joka syntyy perinteisestä uskonnonfilosofisesta kysymyksestä, miten sovittaa Jumalan kaikkivoipaisuus tai edeltä näkeminen ihmisen mahdollisen vapaan tahdon tai vapauden kanssa.