Laurence Rees: Natsin mieli. Suomentanut Tähti Schmidt. Tammi, 2025.
Evoluutiopsykologia ja kognitiiviset vinoumat
Kirja tutkii sitä, miten psykologia tieteenalana voi auttaa ymmärtämään natsien mentaliteettia. Ihmisen aivot kehittyivät muinaisten ihmisten metsästäessä aroilla, aivan erilaisessa ympäristössä missä nykyään elämämme. Kognitiiviset vinoumat voivat selittää ihmisen epärationaalista toimintaa.
Sen sijaan mitään "natsipersoonallisuutta" ei ole olemassa. Ihmisen toiminnan selittämiseen vaikuttavat monet tekijät kuten geneettinen perimä, kasvuympäristö, vanhempiemme sosioekonominen asema, oppimamme käyttäytymismallit yms.
Vielä keväällä 1918 Saksa menestyi sodassa hyvin, mutta hinta oli kova, sillä Saksa menetti valtavan määrän sotilaita. Saksa ei enää kyennyt uusiin aloitteisiin rintamalla.
Venäjän bolsevikkien toteuttama vallankumous pelotti saksalaisia. Hindenburg ja Ludendorff eivät halunneet joutua syytettyjen penkille, vaan siirsivät vastuun saksalaisille poliitikoille. Armeija jatkoi positiivista tiedotusta, jotta estettäisiin kotirintaman levottomuudet. Siksi marraskuun aselepo oli kansalle järkytys.
Evoluutiopsykologian mukaan kieli on kehittynyt juoruilua varten. Salaliittoteoriat voidaan nähdä äärimmäisenä juoruiluna. Yleisesti pohdittiin kaikkialla, ketkä olivat syyllisiä Saksan romahdukseen, alueluovutuksiin, sotakorvauksiin sekä tunteita kuohuttaneeseen väitteeseen "Saksa on yksin syyllinen sotaan". Syyllisiksi löydettiin vieraat saksalaisten joukossa eli juutalaiset sekä sosialistit ja kommunistit, joiden uskottiin juonittelevan kansainvälisesti yli valtioiden rajojen.
Aivojen manipulointi
Esi-isiemme mahdollisuus selvitä hengissä edellytti kykyä reagoida välittömästi uhkiin. Lähestyvät lajitoverit saattoivat olla vaara. Ihmisellä on kehittynyt lajityypillinen valmius tehdä jako meihin ja muihin.
Siitä ei ole pitkä matka mielten manipulointiin ketkä kuuluvat "meihin". Lietsomalla vihaa juutalaisia vastaan Hitler ja natsit onnistuivat aktivoimaan aivoissa mantelitumakkeen, joka joutuu käsittelemään nopeasti vihan, raivon ja ahdistuksen tunteita.
Kun "meistä" saadaan vieraat ainekset puhdistettua, tuloksena olisi kansanyhteisö, johon kaikki rodullisesti puhtaat germaanit kuuluisivat. Tämä oli utopia, jonka odotus ja puolesta työskenteleminen olivat tärkeämpiä kuin sen konkreettinen toteutuminen. Dopamiinia erittyy eniten jonkun toivotun valmistelussa ja odottamisessa. Odotuksen täyttyessä dopamiiniryöppy vähenee.
Nuoriso oli altis natsien äärimmäisyyksiin menevälle ja tunteisiin vetoavalle propagandalle. Aivojen otsalohko, joka käsittelee tunneimpulsseja ja liittyy ongelmanratkaisuun, kehittyy kunnolla vasta noin 25 vuoden iässä. Aivojen ne osat, jotka viehättyvät uudesta vaarallisest ja kaipaavat jännitystä ja seikkailua, ovat jo valmiiksi kehittyneet.
Natsien "me" rakentui vihollisen varaan. Kyse oli äärimmäisestä ratkaisusta, joko me tai vihollinen. Vain jompikumpi voi jäädä jäljelle. Elämän merkitys määriteltiin kuoleman kautta, arvokkainta oli antaa elämänsä Hitlerin, isänmaan ja rodun puolesta.
Sankarijohtaja
Hitler oli karismaattinen johtaja ja suggestiivinen puhuja. Hitler onnistui olemaan "yksi meistä", tavallinen rivisotilas, joka kuitenkin oli sotasankari. Hän sanoi ääneen, mitä suuri joukko tunnetasolla kannatti.
Karismaattista sankarijohtajaa tarvittiin siinä vaiheessa kun metsästäjä-keräilijät alkoivat muodostaa kyläyhteisöjä ja kaupungistuminen alkoi. Hitlerin sotasankaruuden lisäksi hänen mainettaan sankarina tuki menestys vuoden 1924 oikeudenkäynnissä. Baijerin vallankaappaus marraskuussa 1923 epäonnistui mm. Hitlerin virheiden takia. Hänen onnekseen vallankaappauksella oli muitakin johtajia, joten Hitlerin ei tarvinnut ottaa yksin vastuuta epäonnistumisesta. Toinen asia on, että viranomaiset olisivat voineet pysäyttää Hitlerin poliittisen uran tuossa vaiheessa.
Hitlerin tapa johtaa oli antaa alaisille epämääräisiä ja ristiriitaisia toimeksiantoja. Tällöin he joutuivat jatkuvasti riitelemään keskenään ja suorastaan tappelemaan johtajan suosiosta. Johtajaperiaate rohkaisi alaisia tekemään radikaaleja ehdotuksia kunhan ne olivat sopusoinnussa Hitlerin ideologian ja näkemysten kanssa.
Itseään Hitler piti nerona, joka halusi päättää asiat intuitiivisesti ilman että olisi perehtynyt alaisten valmisteleviin esityksiin. Vasta sen jälkeen kun hän oli tehnyt päätöksen tai linjauksen, saattoi alaisten työ alkaa.
Tuhoaminen
- Salaliittoteorioiden viljely
- Me ja muut -ajattelu
- Johtajan sankaruus
- Nuorison turmeleminen
- Valtaeliitin kanssa vehkeily
- Kansalaisoikeuksien polkeminen
- Uskon hyödyntäminen
- Vihollisten merkitys
- Vastarinnan nujertaminen
- Rasismiin yllyttäminen
- Tappamisen etäännyttäminen
- Pelon lietsonta
