Arik Kershenbaum: Linnunradan käsikirja olioista: mitä evoluutio maapallolla kertoo elämästä avaruudessa. Ursa, 2023.
Kirjan kirjoittajan lähtökohta on evoluution universaalisuus. Hän paaluttaa raamit universumin muiden mahdollisille olioille niiden funktion perusteella. Eliöt ovat kaikkialla kehittyneet ekologisten lokeroiden vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaan.
Sen sijaan ei ole mahdollista eikä kirjan kirjoittajan mielestä ole kiinnostavaa pohtia, minkä muotoisia tai näköisiä mahdolliset oliot muualla ovat.
Eläimet liikkuvat saadakseen ravintoa ja yrittävät olla joutumatta muiden saaliiksi.
Ediacaran puutarha 630-540 miljoonaa vuotta sitten oli "Eedenin paratiisi". Ediacaran oliot eivät varsinaisesti muistuttaneet eliöitä. Oliot saivat auringosta energiansa ja pystyivät liikkumaan, mutta eivät kiirehtineet minnekään. Liikkumiseen ei ollut syytä, koska ei ne eivät olleet saalistaminen kohteita.
Jos elämää on kaukaisilla planeetoilla ja niiden fyysinen ympäristö muistuttaa maaplaneettaa, ainakin osa siellä olevista avaruusolennoista liikkuu meille tutulla tavalla maassa, vedessä tai ilmassa. On toki mahdollista, että avaruusolennot ovat esim. "kaasumuukalaisia", jotka kulkevat kovankin aineen lävitse.
Mahdolliset avaruusolennot, viestivät ääniaalloilla kuten mekin. Puhuminen eli akustinen viestintä on varteenotettava vaihtoehto kommunikaatioon sikäli kun kyse ei ole tyhjiöstä.
Monet eläimet kommunikoivat visuaalisten merkkien ja signaalien avulla. Valolla on joitakin etuja viestinnässä, mutta haitta ääneen verrattuna on lyhyt aallonpituus, jolloin lähes kaikki esteet pysäyttävät valon, ääni sen sijaan kiertää esteitä.
Haju on alkuperäinen tapa viestiä, mutta tehoton viestin levittämisen kannalta. Kemialliset signaalit kulkevat hitaasti.
Sähkö voisi olla erinomainen viestintäkanava, mutta vain harvat eliöt käyttävät sitä. Sähkökalat viestivät sähkökenttien avulla. Maapallon olosuhteissa sähkö on maan päällä epäkäytännöllinen ja vedessä tarpeeton, koska vesistöt ovat riittävän kirkkaita muille aisteille. Myös magneettikentät ovat potentiaalinen viestintäkanava.
Jostain syystä ihminen taitaa yleisesti olettaa, että avaruuden oliot ovat ihmistä älykkäämpiä ja teknologialtaan edistyneempiä.
Luultavimmin avaruuden mahdollisten olioiden älykkyys olisi samankaltaista kuin ihmisen ja maaplaneetan älykkäiden eläinten, kuten esim. mustekalojen, varisten, delfiiniien ja koirien äly.
Yleispätevää määritelmää älykkyydelle ei ole, mutta se koostuu erityisistä älyn muodoista sekä näitä yhdistelevästä yleisälystä.
Varmaankin älykkyys liittyy myös oppimiskykyyn. Joillakin linnuilla (amerikanhömötiainen) on käsittämätön muisti, lintu voi muistaa tuhansia ruoan kätköpaikkoja. Simpanssit käyttävät työkaluja ja uudenkaledonianvaris tekee itselleen työkaluja.
Äly voi olla emergenttiä kuten kalaparvilla. Yhden kalan uimasuuntia kuvaavat melko yksinkertaiset säännöt, jotka perustuvat sen naapureiden suuntiin ja etäisyyksiin. Satojen kalojen parvi vaikuttaa kuitenkin käyttäytyvän järkevästi. Sama koskee lintuparvia. Mehiläispesä on toinen esimerkki emergentistä älykkyydestä.
Kirjoittajan mielestä äly kehittyy, jos siitä on hyötyä selviytymistaistelussa.
Yhteistoiminnasta on monenlaista hyötyä maaplaneetalla eri olioille ja varmaan näin on myös ulkoavaruudessa. Eläimet muodostavat yhteisöjä silloin, kun siitä on hyötyä luonnonvalinnassa. Sukulaissuhteet kannustavat yhteistoimintaan. Luultavasti avaruuden oliot ovat sosiaalisia.
Ainakin kerran maailmankaikkeudessa on tapahtunut äärimmäisen epätodennäköinen askel ja sinänsä monimutkainen kommunikaatiojärjestelmä päon kehittynyt kieleksi. Tämän jälkeen lienee väistämätöntä, että sosiaalinen ja älykäs eliölaji alkaa kehittää teknologiaa.
Kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa maaplanetaan eri eliöistä ja näiden evoluutiohistoriasta, joiden perusteella voi mielessään hahmotella mahdollisia avaruusolentoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti