Saksan kanssasotijat olivat erilaisia

Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet. Suomi ja muut Saksan rinnalla taistelleet 1939-1944. Docendo 2015.

Natsien kanssasotijat

Suomesta käsin voisi luulla, että Saksan liittolaiset ja kanssasotijat olivat kaikki yhtä innokkaasti ja samoista syistä sodassa. Tämä kirja osoittaa tuon ennakkokäsityksen virheelliseksi.

Suomi taisteli Saksan rinnalla, koska meillä oli yhteinen vihollinen Neuvostoliitto. Suomi pelkäsi bolsevismia ja NL:n laajentumista.

Unkarissa haaveiltiin  unkarilaisten alueiden palauttamisesta Suur-Unkarin valtakuntaan. 

Tsekkoslovakialta Unkari vaati vähintään autonomiaa unkarilaisten asuttamille alueille Slovakiassa ja Karpato-Ruteniassa. 

Trianonin rauhassa 1920 Unkari menetti huomattavia alueita ja kolme miljoonaa asukasta Romanialle, Tsekkoslovakialle ja Jugoslavialle. 

Romanialle menetetystä Transsilvaniasta tuli pitkäaikainen haava maiden välisiin suhteisiin. 

Unkari etsi tukea ja sai jossain määrin ymmärrystä Italialta.

Slovakian valtio syntyi sen jälkeen kun Saksa oli raadellut Tsekkoslovakian. Slovakia oli Saksan suojelusvaltio.

Romania oli perinteisesti länsimielinen. Neuvostoliitto vaati Bessarabiaa ja Bukovinaa 1940. Ranskalta tai Britannialta ei apua ollut saatavissa. Ranska oli kukistunut ja britit eivät olleet edes yrittäneet puolustaa takaamiaan rajoja Puolan osalta. 

Lisäksi Romaniassa oli pelko, että Unkari käyttäisi tilaisuuden Transsilvanian saamiseksi. Romania antoi Neuvostoliitolle periksi. Päinvastoin kuin Suomessa menetetyiltä alueilta ei asukkaita ehditty siirtää pois. Osa alueilla asuneista joutui Siperiaan. 

Seuraus oli Romanian siirtyminen Saksan siipien suojaan. Lännen tukipuheet olivat osoittautuivat katteettomiksi.

Sattumoisin Romanian alueluovutusten aikoihin Hitler alkoi pohtia aiempaa vakavammin Neuvostoliittoon hyökkäämistä.

Syksyllä 1940 Unkari, Romania ja Slovakia liittyivät Kolmen vallan sopimukseen (Saksa, Italia ja Japani), vaikka kaksi ensin mainittua olivat käytännössä rajataisteluissa toistensa kanssa.

Syyskuun 1940 ja elokuun 1944 välisenä aikana Unkarin ja Romanian rajalla oli yli 250 aseellista välikohtausta.

Vuonna 1941 Kolmen vallan sopimukseen liittyivät Jugoslavia, Kroatia ja Bulgaria. Viimeksi mainittu ei lähettänyt sotilaita Barbarossaan. Eniten bulgarialaiset inhosivat Turkkia. Neuvostoliitto miehitti Bulgariankin sodan loppumelskeissä. 

Romaniasta tuli Saksan vilja-aitta ja elintärkeä öljyn tuottaja. Saksahan toi jatkosodan aikana viljaa ja öljyä Suomeen. Romaniaan alkoi hyvissä ajoin ennen Barbarossaa virrata  saksalaisia sotilaita.

Britannia oli valmis hyväksymään puskurivaltioiden kuulumisen Neuvostoliiton valtapiiriin, jos Stalin kääntyisi Hitleriä vastaan.

Saksan johdolla Jugoslavia likvidoitiin "yhdellä kolahduksella". Italia sai Dalmatian rannikon.

Romanian ja Suomen perustelut Barbarossaan osallistumiselle olivat samankaltaisia, molemmat olivat menettäneet alueita Neuvostoliitolle. Oli valittava Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Muuta mahdollisuutta ei ollut. 

Unkari oli Saksalle strateginen sotilaiden kauttakulkumaa. Sekä Romania että Unkari kärsivät huomattavia tappioita Stalingradissa.

Taloudellisesti Suomi oli sodan aikana riippuvainen Saksasta, tosin niin oli käytännössä puolueeton Ruotsikin. Muuta mahdollisuutta ei ollut. 

Poliittisesti ja ideologisesti Suomi pystyi pitämään enemmän etäisyyttä Saksaan kuin muut kanssasotijat. Suomea lukuun ottamatta muut kanssasotijat joutuivat katkaisemaan diplomaattisuhteet Yhdysvaltojen kanssa.

Sodan edetessä loppua kohden Balkanilla toivottiin liittoutuneiden maihinnousua Adrianmeren rannikolle. Sellaisesta huhuttiin ja huhuksi se jäi. Mieluummin olisi antauduttu lännelle kuin Neuvostoliitolle. 

Maaliskuussa 1944 Saksa miehitti Unkarin. Syyskuussa 1944 Romania allekirjoitti välirauhan Neuvostoliiton kanssa. Samassa kuussa myös Bulgaria romahti Neuvostoliiton haltuun. 

Romania ehti vielä taistella Unkarin kanssa Transsilvanian omistuksesta. Neuvostoliitto otti Unkarin haltuun huhtikuussa 1945.

Lopulta tunnetusti Suomi säilytti itsenäisyytensä ja demokratian, vaikka joutui suomettumaan. Itä-Euroopan ja Balkanin maat bolsevisoitiin.

Kaipaamme onnea

Juhani Mattila: Onnea etsimässä: mitä kaipaamme kun kaipaamme onnellisuutta. Kirjapaja, 2023.

Tietoisen toiminnan tasolla ihminen on onnellinen kun hän menestyy ja hänellä on tunne elämänhallinnasta. Kääntöpuolena on se, että jatkuva asiantuntijan rooli voi muuttaa persoonan joustamattomaksi, jolloin ei voi kovin helposti luopua järkevän ihmisen roolista ilman häpeää.

Ihanteiden taso tarkoittaa, että ihminen on onnellinen noudattaessaan omia ihanteitaan. Tällöin vaarana joissakin tapauksissa on eläminen liian ankaran ja vaativan yliminän tai omantunnon jatkuvan tarkkailun alaisena. Täydellisyyteen ja ihanteellisuuteen pyrkiminen aiheuttaa masennusta, jos tulee tuonne, että on kuilu ihanneminän ja todellisen minän välillä.

Tiedostamattomien tarpeiden tasolla ihminen toimii tunteidensa ohjaamana ja etsii tyydytystä. Tarpeiden tyydytys ja viettipaineen aleneminen eivät välttämättä tuo onnea.

Erityisen kiintoisaa on kirjoittajan teksti vihasta ja aggressiosta onnellisuuden yhteydessä. Terve aggressiivisuus on osa ihmisen itsesuojeluvaistoa. 

Viha on tervettä silloin, kun se ei kohdistuu ihmiseen itseensä, vaan kohdistuu johonkin toiseen, joka on onnen esteenä! Viha pitää pystyä käsittelemään, sillä sisälle patoutuessaan se aiheuttaa ahdistusta ja itsevihana masennusta.

Voittamisen tarve sisältää aggressiivisuutta ja sitä kautta paljon energiaa, mutta voitot voivat tuoda mukanaan myös syyllisyyden tunteita.

Kostonhalu on luonnollinen tunnereaktio, vaikka sitä pidetään erityisen paheksuttavana. Itsensä puolustaminen voi tuoda tyydytyksen. Kun uskaltaa suuttua, se voi lisätä itsetuntoa. Ääritapauksissa ihminen hakee hyvitystä kärsimälleen loukkaukselle niin raivokkaasti, että toimii itselleen vahingollisesti.

Vahingoniloa ihminen tuntee, kun vihan kohde joutuu kärsimään, vaikka itse on ollut vain passiivinen ilman kostotoimenpiteitä. Ihminen tuntee saaneensa hyvityksen kokemistaan kärsimyksistä ja mielihyvän tunnetta lisää, kun ihmistä itseään suuremmat voimat ovat asialla. Kohtalo puuttuikin peliin ja sai vääryyden tekijän kärsimään.

Mitä ihminen kaipaa?

Ihminen kaipaa luonnostaan elämään merkityksellisyyttä. 

Huomion kaipaus on pohjimmiltaan halua tuntea olevansa olemassa. Kun ihminen havaitsee muiden huomaavan hänet, hän kokee olevansa olemassa. 

Perusturvallisuuden puuttuminen saa ihmisen vetäytymään neuroottisten oireiden lieventämiseksi.

Hyväksyntää kaipaava voi olla valmis tekemään mitä tahansa, jotta ei joutuisi kokemaan itseään riittämättömäksi.

Myötätunnon kaipaus tarkoittaa halua kokea sen, että hänen ajatuksensa ja tunteensa ymmärretään. Kyse on myös halusta molemminpuoliseen jakamiseen. 

Rajattoman läheisyyden kaipaus ja toiseen samaistuminen voivat lopulta johtaa oman identiteetin katoamiseen. 

Itsenäisyyden kaipaus voi johtaa onnellisuuden kadottamiseen, jos itsenäisyyden tavoittelussa joutuu kieltämään avuttomuutensa ja mahdollisen avun tarpeensa.

Hallinnan kaipaus on elämäntilanteen, tekojen ja tunteiden kontrollia. Siitä voi muodostua persoonan ydin. Liiallinen itsekontrolli ja sisäisen tarkkailijan kuunteleminen voivat johtaa ongelmiin sosiaalisissa suhteissa. 

Itsetunnon kaipauksessa saattaa olla kyse rohkeuden puutteesta, vaikka puhutaan itsetunnosta.

Onnen etsijä voisi myöntää omat ylpeyden aiheensa. Joskus ihmisessä on ikään kuin kaksi persoonaa, ylpeilevä ja häpäilevä.

Ihailun kaipauksessa ihminen haluaa muita havaitsemaan ne hyvät asiat, joista hän on ylpeä. 

Itsensä toteuttamisen kaipauksessa ihminen ei aina ymmärrä, mikä on opittu rooli ja mikä aitoa. Omana itsenä oleminen vaatii kykyä ja uskallusta elää vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Vapautta kaivatessamme haluamme irti ulkopuolisesta kontrollista. Joskus vapauden kaipuusta tulee itsetarkoitus, joko johtaa kaikenlaisen sitoutumisen välttelyyn.

Harmonian kaipauksessa ihminen haluaa olla ehyt oma itsensä. Harmonia voi olla näennäistä, jos ihminen kieltää osan kaipauksistaan.

Rakkauden kaipaus on merkityksellisin onnen lähde. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, eivät viha tai itserakkaus. Välinpitämättömyys on usein tiedostamatonta suojautumista ihmisen pelätessä tulevansa onnettomaksi. Rakkaus voi tuoda myös surua.

Onnen esteet 

Ahdistus voi olla turhautumista kun ei tiedä mistä suunnasta onnea voisi etsiä. Kirjoittajan ohje on, että ahdistuksen sisältöä tulisi miettiä siinä valossa, mihin kaipaukseen se liittyy. 

Menneisyyden traumat voivat estää nykyhetken onnen. Aikaisemmat pettymykset vääristävät todellisuutta. Ihminen saattaa pelätä torjutuksi tulemista. 

Sisäinen harmonia voi olla rikki. Joskus sopeutuminen vaadittuun muottiin tuo mukanaan joidenkin kaipausten ja tunteiden kieltämisen. Silloin ihminen kieltää jotakin sellaista, mikä olisi onnen tavoittelussa tärkeää.

Jos ihminen on liian kiltti ja haluaa kieltää oman vihansa, se johtaa arkuuteen ja pelkoon muiden vihastumisesta ja suuttumisesta. Viha ja aggressio ovat kuitenkin tärkeitä omien rajojen selkeyttämiseksi.

Jos psyykkiset rajat ovat epäselvät ja puolustuskyky riittämätön, ihminen ottaa liikaa muiden murheita itselleen.

Negatiiviset tunteet eivät sinänsä ole esteitä onnellisuudelle. Pikemminkin ne kertovat, että jotkut onnen kaipaukset eivät toteudu.

Pettymyksiä pelätään, mutta olisi hyödyllistä tutkia, mitä kaipauksia niiden takana on.

Onnelliseksi tulemisen pelko voi aiheuttaa sen, että ei ota onnea vastaan, koska silloin ei voi sitä menettää. Liian pitkään kestänyt onnen odotus voi aiheuttaa lopulta ahdistusta, kun se vihdoin tulee.

Rutinoituminen latistaa, jokapäiväinen hyvä ei enää tuota onnellisuutta. Onnellisuutta eniten arvostaa pitkään onnettomana ollut.

Liiallinen vertailu aiheuttaa turhaa mielipahaa. Oma onnellisuus voi tuntua vaatimattomalta kun sitä vertaa muiden onneen.

Kateus on onnen kaipausta. Pahimmallaan kateus muuttuu pelkäksi häpeäksi huonommuuden tunteesta. Kateus voi saada aikaan terveen kilpailuvietin, jolloin ihminen tavoittelee sitä, mitä on kadehtinut.

Ulkopuolelle jäämisen pelko voi olla valmiina ihmisen mielessä alemmuudentuntoisena kuvitelmana huonommuudesta. 

Tyydyttämättömät rakkauden ja onnellisuuden kaipaukset aiheuttavat monia neuroottisia pelkoja, jotka ovat hinta pettymyksestä matkalla onneen. Tukahtunut kaipaus ja pelot vetävät ihmistä eri suuntiin.

Valmius onneen on psyykkistä terveyttä.

Ahdistuksen ja masennuksen biologinen tausta

Anders Hansen. Aivoblues: miksi voimme huonosti, vaikka kaikki on hyvin? Atena 2021.

Nykyihminen tuntuu voivan huonosti, vaikka monet asiat ovat paremmin kuin aikaisemmin. Syytä voi etsiä ihmisen biologiasta, sillä olemme perineet esi-isiltämme kyvyn selviytymiseen ja geenien levittämiseen, emme kykyä hyvän olon tunteeseen.

Aivot eivät ymmärrä, että emme enää ole metsästäjä-keräilijöitä.

Ihmisen "suojelusenkeli" on usein mantelitumake eli amygdala. Aistimukset kulkevat ensin mantelitumakkeen kautta ennen kuin aivot ehtivät prosessoida niitä.

Kun refleksinomaisesti viime hetkellä väistämme yllättäen kohti tulevaa ajoneuvoa, kyse on mantelitumakkeen toiminnasta. 

Emootiot aiheuttavat liikkeen ja stressihormonin erittymistä, tunteet ryöpsähtävät vasta sen jälkeen, kun aivosaaressa sisäiset ja ulkoiset ärsykkeet yhdistyvät.

Aivot eivät hahmota maailmaa sellaisenaan, vaan muokkaavat ärsykkeiden luomaa kuvaa ihmisen selviytymistä varten.

Jos aikojen kuluessa tunteet ovat johtaneet vääränlaiseen käyttäytymiseen, hinta on ollut geenipoolista poistuminen. 

Ahdistus

Stressin aiheuttaa jokin uhka, ahdistumiseen riittää ajatus mahdollisesta uhasta. Ahdistus on aivojen tapa viestiä, että jokin asia on huonosti. Paniikkikohtaus on ahdistuksen äärimmäinen muoto.

Mantelitumake ilmoittaa vaarasta, johon elimistö reagoi käynnistämällä taistele tai pakene -reaktion. Stressijärjestelmä kiihdyttää sykettä ja hengitystä. Aivot tulkitsevat tämän virheellisesti otaksuen todellisen vaaran uhkaavan. Oletettu uhka kiihdyttää sykettä ja hengitystä entisestään ja johtaa helposti paniikkiin.

Ne ihmisten esi-isistä, jotka näkivät savannilla vaaroja kaikkialla, selvisivät todennäköisemmin kuin ne, jotka vain makoilivat ruohikolla.

Jos nykyihminen näkee uhkia joka puolella, hän kärsii ahdistuksesta. Tausta on siis se, että ihmisen aivot mukautuivat aikoinaan pitämään jokaista epäilyttävää ilmiötä vaarana. 

Ahdistuskohtaus kertoo toimivista aivoista, vaikka usein ahdistusta kokiessaan ihminen luulee erheellisesti, että hänessä on jotain vikaa. 

Aivojen näkökulmasta paniikkikohtaus on usein väärä hälytys. 

Vaikka itse haluaisimme unohtaa aikaisemmat traumaattiset muistot, aivot eivät anna meidän unohtaa. Aivot haluavat suojella meitä siltä, että emme joutuisi samankaltaiseen onnettomuuteen uudestaan ja siksi muistuttavat meitä jatkuvasti entisestä onnettomuudesta. 

Aivojen kannalta tärkeintä on selviytyminen, siksi ikävät asiat ponnahtavat tietoisuuteen jatkuvasti.

Masennus

Alttius masennukseen on yksilöllistä. Masennusgeeniä ei ole löydetty, sen sijaan lähes kaikilla on geenejä, joilla on yhteys masennusriskiin.

Kirjoittaja esittää, että kyky kehittää masennusoireita on ihmisen keino suojautua bakteerien ja virusten aiheuttamalta tartunnalta.

Historiallisesti yli puolet lapsista on kuollut erilaisiin tartuntatauteihin ehtimättä aikuisikään. Kaikki nykyihmiset ovat tietenkin niiden jälkeläisiä, jotka selvisivät, eivätkä menehtyneet lapsina.

Nykyihmisen aivot ja elimistö ovat siis kehittyneet selviytymään sellaisesta, joka historian aikana on tappanut erityisesti lapsia ja nuoria.

Stressi on ollut luotettava signaali kasvaneesta infektioriskistä. Savannilla esi-ihmisen loukkaantuminen ja haavat aiheuttivat stressiä, koska tulehdus saattoi viedä hengen. 

Esimerkiksi vaativan työhaastattelun aiheuttama stressi voi saada elimistön uskomaan, että loukkaantumisriski on koholla. Elimistö valmistautuu uhkaavaan vaaratilanteeseen. Aivot tuottavat tunteita, jotka saavat ihmisen painumaan kasaan eli masentuvan.

Tulehdus suojaa monilta infektioilta, mutta krooninen tulehdus on monien vakavien sairauksien taustalla. Pitkittyneen tulehduksen aiheuttavat sairaudet vaivaavat usein vasta nuoruuden jälkeen. Kuten todettu pitkän historian aikana suuri osa ihmisistä ei yltänyt edes aikuisuuteen.

Ennen tulehduksia aiheuttivat virukset, bakteerit ja haavat, nykyään esim. istuminen, tupakointi ja pitkäkestoinen stressi ja muut elintapoihin liittyvät. 

Aivot eivät tunnista tulehduksen aiheuttajaa, vaan  reagoivat jatkuviin signaaleihin tuottamalla masennusta.

Kirjoittajan mukaan noin kolmasosan masennuksesta arvioidaan olevan tulehdusten aiheuttamia.

Masennus voi toimia myös suojauskeinona. Hyvällä tuulella olevia on nimittäin helpompi huijata kuin alakuloisia. Alakuloiset ihmiset ovat kriittisempiä kuin hyväntuuliset.

Suurten valintatilanteiden kohdatessa aivojen strategia voi olla vetäytyminen masentuneena ratkomaan elintärkeitä kysymyksiä. 

Liikunta ja ihmissuhteet 

Masennuksen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä olennaisia ovat liikunta ja sosiaalisista suhteista huolehtiminen.

Alun alkaen ihminen oli laumaeläin. Laumassa eläminen toi turvallisuutta ja antoi mahdollisuuden selviytymiseen eli siihen mikä aivoille on olennaista. 

Kun nykyihminen on yksin, aivot olettavat, että vaaran kohdatessa kukaan ei tule auttamaan. Tällöin ihminen on jatkuvasti varuillaan ja joutuu helposti taistele tai pakene -moodiin. 

Tällöin elimistö on hälytystilassa ja päällä on pitkäkestoinen stressi. Seurauksia voivat olla kohonnut verenpaine ja korkeat tulehdusarvot. 

Yksinäisyyden kokeminen uhkaavana vaaratilanteena on voinut esi-isille olla hyödyksi, mutta nykyihmiselle se on haitaksi.

Kauan sitten esim. yleisön edessä puhuminen merkitsi esivanhemmillemme sitä, että oli joutunut oman lauman ulkopuolelle, siis usein hengenvaaraan. Siksi julkinen esiintyminen voi aiheuttaa monille paniikkikohtauksia. 

Liikenne on paljon vaarallisempaa kuin yleisölle puhuminen, mutta meille ei ole ehtinyt kehittyä autoille samanlaista pelkotilaa.

Liikunta ennaltaehkäisee masennusta ja ahdistusta. Liikunta opettaa elimistön olemaan reagoimatta stressiin, oli sen aiheuttaja mikä hyvänsä. Elimistö oppii vähitellen, että sykkeen kohoaminen ei tarkoita vaaratilannetta.

Liikunta kohentaa oloa, mutta lisää myös kognitiivisia kykyjä. Selitys löytyy kehityksestä, kognitiiviset kyvyt ovat olleet tarpeen juuri metsästäessä ja keräilyssä.

Miten huijarit käsittelevät syyllisyyden tunteita?

Huijarien Suomi: rehellisen kansan petolliset kasvot / Annukka Jokipii, Nadia Paavola. Docendo 2023.

Kirjassa käydään läpi yritysten ja organisaatioiden erilaisia petoksia ja huijauksia. 

Petokselle pitää olla tilaisuus. Järjestelmässä on puute tai heikkous, joka mahdollistaa vilpin. 

Vilpin tekijällä pitää olla painetta hairahtumiseen. Usein motiivi on taloudellinen, halu saada helppoa ylimääräistä rahaa. Työntekijä voi olla myös tylsistynyt tai haluaa kostaa koettuaan omasta mielestään epäoikeudenmukaista kohtelua.

Vilpin tekijä on rationalisoinut eli järkeillyt asian itselleen, petos kannattaa, koska riski jäädä kiinni on pieni. Petoksen tekijän pitää olla riittävän kyvykäs ja osaava suoriutumaan vilpistä ja hänellä on oltava sopivat luonteenpiirteet.

Lopuksi tekijän pitää olla riittävän häikäilemätön ja arrogantti. Hän ajattelee, että yhteiset pelisäännöt eivät koske häntä, koska hän uskoo olevansa muiden yläpuolella. 

Erityisen kiinnostavaa kirjassa on väärintekijöiden psykologinen analysointi. Mikä on vilpintekijöiden polku, ja miten petolliset ihmiset selittävät tekojaan ja miten he käsittelevät niitä mielessään?

Polussa ensimmäinen vaihe on valintatilanne, jossa joudutaan päättämään kumpaan suuntaan lähdetään, petoksen tielle vai pysytäänkö rehellisenä.  

Aina tekijä ei ylipäätään ole itse tietoinen tekojen vääryydestä tai lainvastaisuudesta, ainakaan heti.

Organisaatiossa petos ja vilppi voivat olla normaali tapa, jolloin on odotusarvona, että toimii kuten muutkin.

Osa ihmisistä tottelee melko sokeasti auktoriteetteja. Jos johtajat, esimiesasemassa olevat tai yhteisön vahvat mielipidejohtajat ohjaavat tai vihjaavat johonkin väärään suuntaan tai koko organisaatio toimii vilpillisellä tavalla, yksilön voi olla vaikea nousta auktoriteetteja tai ryhmäpainetta vastaan.

Egoistinen organisaatio, joka pyörii itsensä ja jäsentensä ympärillä, ajautuu useammin moraalisesti harmaalle vyöhykkeelle kuin ulospäin suuntautunut organisaatio.

Toisessa vaiheeessa testataan henkilöiden moraalista intuitiota eli luontaista kykyä erottaa oikea ja väärä. Tekijälle voi tulla syyllinen olo, mutta silti hän jatkaa petosta tai vilppiä. 

Petoksen tai muun vilpin tekijä saattaa kokea eettistä stressiä toimiessaan omien arvojen vastaisesti.

Jos intuitio ei ole voimakas, henkilö joutuu miettimään ja järkeilemään, kannattaako vilppi.

Väärin tekeminen voi aiheuttaa stressin lisäksi tunnontuskia, kiinnijäämisen ja rangaistuksen pelkoa. Hinta väärin tekemisestä voi olla kova, vaikka tekijä saisi rahallista hyötyä tai koston kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta.

Tekijä käsittelee petoksen, vilpin tai vääryyden aiheuttamia kielteisiä tunteita näillä tavoilla:

• Kielteisten tunteiden sietäminen, vähättely tai tuntemisen siirtäminen tuonnemmaksi.
• Tunnustaminen ja väärien tekojen korjaaminen. Tunnustaminen ilman pakkoa kertoo vahvasta syyllisyyden tunteesta tai kiinnijäämisen pelosta. Joskus väärintekijä voi yrittää hyvittää tekonsa nimettömänä.
• Itsetunnon vahvistaminen. Väärintekijä voi kompensoida kolhuja saanutta minäkuvaansa esim. hyväntekeväisyydellä tai rahaa lahjoittamalla. Epärehelliset ihmiset voivat haluta puhdistautumista. Joidenkin tutkimusten mukaan väärintekijät peseytyvät tavallista useammin. Syyllisyyden tunnetta voi lieventää myös asenteitaan muuttamalla eli pohtimalla mikä oikeastaan on tuomittavaa ja mikä ei.
• Teon rationalisointi eli itselleen järkeily. Teot tuntuvat vääriltä, mutta ne voidaan oikeuttaa näillä tavoin:

• 1. Ryhmän etu. Väärintekijä haluaa olla lojaali petoksessa mukana oleville työkavereille tai organisaatiolle.
• 2. Välttämättömyys. Tekijän mielestä hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta.
• 3. Tuomitsijoiden tuomitseminen. Systeemi on mätä ja tuomitsijat tekopyhiä. Tekijä on sankari, joka panee kampoihin järjestelmälle tai koneistolle. 
• 4. Vertailu ja vähättely. Tekijä vetoaa siihen, kuinka vähäinen hänen petoksensa tai rikkeensä on todella suuriin rikoksiin verrattuna. 
• 5. Seurausten vähättely. Tekijä voi todeta, että kukaan ei oikeastaan kärsinyt tai loukkaantunut hänen teoistaan. Tämä on tehokas keino, sillä näin toimivat eivät muista tekoaan ja sen seurauksia. 
• 6. Uhrin tai organisaation syy. Työnantaja onkin ansainnut esim. petoksen, koska tekijää on kaltoin kohdeltu eikä hän ole saanut sitä arvostusta, minkä olisi ansainnut. 
• 7. Vastuun välttely. Tekijä saattaa ajatella, että häntä suuremmat voimat ohjaavat toimimaan väärin. Esim. kapitalismi tarkoittaa, että huijataan.

Kirjassa nostetaan kiintoisia seikkoja esille, mutta kovin syvällisesti niitä ei käsitellä.

Huijarien Suomi

Sattuman ja syyn rajamailla

On useitakin mahdollisuuksia määritellä sattuma. Ensimmäiseksi voimme määritellä sattuman tapahtumaksi, jonka syy ei ole ainakaan toistaiseksi tiedossa. Tässä tapauksessa meidän täytyy puhua sattumasta, koska emme tunne yksittäisten tilanteiden kaikkia edeltäneitä tapahtumia riittävän tarkasti voidaksemme eritellä syy-seuraussuhteita. Tapahtumilla on siis syynsä, mutta maailma on niin monimutkainen, että seuraukset tulevat meille yllätyksinä. 

Vaikka voisimme ennakoida kuinka monta uhria liikenneonnettomuudet vaativat vuosittain, kysymme silti miksi, kun onnettomuus osuu meihin itseemme tai lähipiiriimme. Yksittäistapaukset ovat satunnaisia ja ne tuntuvat monta kertaa epäoikeudenmukaisilta, jos kyse on onnettomuudesta.

Kun heitämme kolikkoa yhden kerran, sattuma sanelee, onko tulos kruuna vai klaava. Kun heitämme kolikkoa riittävän monta kertaa, voimme sanoa että todennäköisyyden lakien mukaan molempia, kruunuja ja klaavoja, on suurin piirtein yhtä paljon, mikäli olosuhteet muuten ovat samanlaiset eri heitoille. Tosin kaaosteorian mukaan kaikki arvontapelit ovat deterministisiä, mutta koska pienetkin muutokset alkuehdoissa aiheuttavat monikertaiset muutokset, tulokset näyttäytyvät meille satunnaisina. 

Vapaus valita

Sattuma kohtaa meitä usein päätöksenteossa ja valintoja tehtäessä. Tämä voi olla yllättävää, sillä luulisi vapaasti tehtävien valintojen olevan kaikkein kauimpana sattumasta. Valinnan hetkellähän me toteutamme itseämme, sitä mikä meissä on tärkeintä. 

Deterministit kieltävät sekä valinnanvapauden että sattuman. Maailma on kausaalisten syiden katkeamaton ketju. Sekä vapaa tahto että sattuma ovat mielen illuusioita, jotka saattavat olla hyödyllisiä arkipäivän kielenkäytössä, mutta tieteelliseen kielenkäyttöön ne eivät sovi.

Vaikka emme hyväksyisi deterministien näkemystä sellaisenaan, se opettaa meitä siinä, että valinnat ja tahdon vapaus eivät toteudu tyhjiössä, vaan perustuvat aina syihin. Valinnalla on aina oma historiansa, valitsisimme toisin, ainakin hieman eri tavoin, jos elämänhistoriamme olisi erilainen. 

Luonteemme vaikuttaa aina päätöksiin, joita teemme. Lukemattomat seikat ovat puolestaan muokanneet luonnettamme. Suurin osa seikoista on sellaisia, joihin emme ole voineet itse vaikuttaa, ja osa on varmasti sellaisia, joista emme ole edes tietoisia.

Olemmeko jossakin vaiheessa elämäämme tehneet ratkaisevan valinnan ja valinneet itsemme, luonteemme ja persoonamme? Eikö silloinkin valinta ole perustunut jälleen aikaisempiin syihin, joko sisäisiin tai ulkoisiin tekijöihin? 

Näin yrittäessämme miettiä luonnettamme huomaamme päättymättömän ketjun, aina voimme löytää edeltäviä syitä. Emme ole koskaan voineet hypätä ulos ”historiasta” ja tehdä ratkaisevaa päätöstä ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Jos päätöksenteolle tai valinnalle ei ole rationaalisia perusteita, kyse on mitä suurimmassa määrin sattumasta, erilaisista satunnaisista tekijöistä. Valitsemme mitä kulloinkin huvittaa tai jätämme kokonaan päättämättä mitä tehdä. 

Jean Buridanin kuuluisan anekdootin mukaan aasi nääntyy lopulta nälkään kahden heinäpaalin välissä, kun aasiparka ei osaa päättää kummasta paalista pitäisi syödä. Aasilla kun ei ole mitään syytä, miksi pitäisi valita jompikumpi heinäpaaleista. 

Samoin voisimme kuvitella, että jos olisi kaksi täsmälleen saman elämänhistorian omaavaa olentoa, Olento1 ja täydellinen kaksoisolento Olento2, jotka valintatilanteessa tekisivät erilaisen valinnan, kyse olisi mielivaltaisesta päätöksenteosta, joka ei tapahtuisi rationaalisista syistä. Kummallakin olennolla olisi vapaus, mutta se vapaus muistuttaisi hyvin paljon sattumaa.

Kuten eksistentialistit aikoinaan totesivat, vapaus ahdistaa. On raskasta tehdä valintoja ja kantaa niistä vastuu. Jos olemme rehellisiä, päätöstä tehtäessä joudumme myöntämään, kuinka vähän voimme tietää kaikista käsillä olevaan asiaan liittyvistä yksityiskohdista ja päätöksen mahdollisista seurauksista.

Päätöksenteon teoriassa onkin erotettu riskin ja epävarmuuden käsitteet: riski on mitattavissa olevaa vaihtelua jonkun asteikon sisällä, epävarmuus viittaa yllättäen esiintyvään ”mustaan joutseneen”, jota ei osattu etukäteen edes arvuutella.

Vapaus ja sattuma saattavatkin tehdä meistä yllättäen fatalisteja, jos meille tulee tunne, että emme voi vaikuttaa asiaan, vaikka valitsemme tai teemme päätöksen ja panemme sen toimeksi. Teemme niin tai näin, asiat eivät muutu, joten olemme sattuman armoilla, emme voi välttää kohtaloa. Tällöin joko alistumme kohtaloomme tyynesti, passivoidumme tai siten voimme suorastaan heittäytyä uusiin valintoihin. Alamme suorastaan tahallamme valitsemaan kaikkea sitä, mitä aikaisemmin emme olisi uskaltaneet edes haluta, koska meillä on tunne ja suorastaan käsitys, että millään ei ole mitään merkitystä. 

Haluamme ikään kuin kokeilla kaikki käsillä olevat korttimme viimeistä myöden, vaikka tiedämme sen olevan perimmältään turhaa ja vahingollista. Olemme valmiita luopumaan aikaisemmasta kurinalaisesta käyttäytymisestä. Perinteiset käyttäytymissäännöt joutavat roskakoriin, sillä sattuman olosuhteiden uhriksi joutuminen ei ole tehnyt meistä ainoastaan fatalisteja vaan myös kyynikkoja, koska emme saavuttaneet aikaisemmin omaksutuilla käyttäytymiskoodeilla sitä mitä luulimme.

On aika selvää, että tiedonmäärän kasvaessa ensimmäisen määritelmän sattuman tila pienenee vähitellen. On tietenkin oikeutettua sanoa, että näin on tapahtunutkin. 

Tieteen edistyminen

Modernin luonnontieteen kehittyessä tieto on lisääntynyt valtavasti. Monet aikaisemmin arvoituksilta tai sattumilta tapahtuneet ilmiöt ovat saaneet selityksensä. Toisaalta kuitenkaan tiedon määrän lisääntyminen ei ole poistanut sattuman roolia maailmasta. Tieteen edistyminen, erityisesti kvanttifysiikan syntyminen, on tuonut uusia ulottuvuuksia sattuman käsitteelle.

Kognitiotieteen parissa on käsitelty ihmisen rationaalisuutta ja päätöksentekoa epävarmuuden vallitessa. Yksi kiintoisa tutkimustulos on sellainen, että keskimäärin ihmisten subjektiiviset arviot todennäköisyyksistä eroavat objektiivisista todennäköisyyksistä. 

Yhtäältä ihmiselle on luonteenomaista nähdä sekä mahdollisuuksia ja uhkia enemmän kuin niitä onkaan, toisaalta samat ihmiset myös haluavat pelata mieluummin varman päälle silloinkin, kun olisi hyvä mahdollisuus saavuttaa haluamansa tavoitteen hallittua riskiä ottamalla.

Sattuma voidaan myös määritellä tapahtumaksi, joka on seurausta kahden (tai useamman) toisistaan riippumattoman kausaalisen ketjun yhdistymisestä.

Englannin kielessä käytetään tällaisesta sattumasta usein termejä coincidences ja conjunctures, joista jälkimmäinen voidaan kääntää suomeksi termeiksi suhdanteet tai konjunktuurit, jolloin helposti herää mielikuva ihmisestä suhdanteiden tai konjunktuurien armoilla.

Ajatellaan tilannetta, jossa vilkasliikenteisen kadun varrella sijaitsevan kerrostalon kattotiilen liitos on alkanut hapertua. Tuhannet ihmiset saattavat kulkea turvallisesti kadulla, kunnes sattumoisin yhden ihmisen kohdalla tiili irtoaa ja putoaa ja tappaa kadulla kulkeneen. Oliko näiden kausaalisten ketjujen sattumalta yhdistyminen tuon uhrin kohtalo vai pelkkää yhteensattumaa?

Voimme lisäksi tarkoittaa sattumalla puhdasta sattumaa, sellaista tapahtumaa, jolla ei ole mitään syytä. Kyse ei siis ole siitä, että ihmiset eivät vielä tietäisi sattumaksi kutsuttavan ilmiön syytä, vaan koska sattuma tapahtuu ilman syytä. 

Kvanttifysiikan mukaan todellisuuden perimmäinen tai lopullinen lainalaisuus on indeterminismi. Kvanttifysiikan mukaan atomien sisällä mikromaailmassa pätee ainoastaan tilastollinen kausaliteetti eli hiukkasmaailman tapahtumia voidaan kuvata vain tilastollisten todennäköisyyksien avulla. Tällöin on kuitenkin kysyttävä, ovatko atomien sisällä tapahtumat todella ilman syytä vai ovatko näiden tapahtumien syyt yksinkertaisesti toistaiseksi liian monimutkaisia ihmisten ymmärrettäviksi.

Jos todellisuuteen sisältyy laskemattomia elementtejä ja maailma on epämääräinen, ei mekanistinen, tämä pätee kuitenkin vain mikrotasolla, makrotasolla ilmiöt ovat kausaliteetin alaisia. 

Lopuksi

Ihminen kokee usein olevansa sattuman armoilla tai heiteltävänä. Ylipäätään ihmisillä on tärkeää ainakin uskotella itselleen pystyvänsä hallitsemaan oman elämänsä kulkua. Kukaan ei halua olla sattuman riepoteltavana, vaan haluamme ainakin tuntea pitävämme elämän ohjakset hallinnassamme.

Ihmiset haluavat elämänsä tapahtumille uskottavan selityksen. Ihminen on tarinoita kertova eläin, ja usein tarinan uskottavuus on tärkeämpää kuin sen todennäköisyys tai totuudenmukaisuus. Hyvä ja johdonmukainen tarina elämän oikuista tai kohtalosta rauhoittaa, se antaa selityksen, miksi mitäkin on tapahtunut.

Omalla tavallaan on paradoksaalista, että ihmisen halu etsiä kaikille tapahtumille syy, saattaa estää häntä näkemästä elämän kulkua ja maailman tapahtumia realistisesti ilman illuusioita. Syyn etsiminen ja löytäminen ovat kuitenkin länsimaisen ihmisen tieteellis-teknisen edistyksen ensimmäinen askel ja sen kulmakivi. Tarinoita kertoessamme emme kuitenkaan halua myöntää olleemme sattuman armoilla, vaan yritämme väen väkisin löytää itseämme miellyttävän selityksen. Usein nämä syyt sysäävät vastuun pois omilta hartioiltamme ja lohduttavat meitä: vaikka jouduimme ongelmiin, teimme oikein ja toimimme parhaan kykymme mukaan. 

Tutkimuskirjallisuudessa kerrotaan kiintoisaa koeasetelmaa. Koehenkilöt istutetaan monitorin eteen ja heille annetaan laite, jonka avulla he voivat siirtää monitorilla näkyvää palloa ylös tai alas. Koehenkilöitä myös varoitetaan, että palloon saattavat vaikuttaa myös satunnaiset töytäisyt, joten he eivät voi aivan täydellisesti hallita pallon liikkeitä. 

Kokeen jälkeen koehenkilöt pääsääntöisesti kertoivat hallinneensa pallon liikkeitä. Tosiasiassa pallonhallintalaitetta ei ollut kytketty monitoriin eikä tietokoneeseen, eivätkä koehenkilöt voineet vaikuttaa palloon, vaikka luulivat. Mutta illuusio siitä, että omilla tekemisillään ja toimenpiteillä vaikuttaa asioiden kulkuun, usein voimaannuttaa, vaikka se ei olisi totta.

Voimme erottaa kohtalon (fate), onnen (fortune) ja onnekkaan tuurin (luck). Kohtalo ja onni liittyvät elämämme yleisiin ehtoihin ja olosuhteisiin, onnekkaan tuurin ollessa enemmänkin satunnainen yllätys.

Minun kohtaloni on se, että synnyin Suomessa 1960. Sille en voinut itse mitään. Onnea oli se, että pääsin osalliseksi hyvinvointivaltion kehityksestä 1960- ja 1970-luvuilla ja sain mahdollisuuden kehittää taitoja, joiden kehittämiseen muuten ei olisi ollut mahdollisuutta. Yllättävät ja ennakoimattomat tapahtumat ovat puolestaan onnekkuutta tai epäonnea. 

Kaikkien näiden kolmen, kohtalon, onnen ja tuurin takana on aina jokin syy. Kohtaloon voi vaikuttaa päättäiväisyydellä ja ankaralla työllä. Onnea voimme houkutella puolellemme tekemällä rouva Fortunan kanssa yhteistyötä eli toimimalla trendien ja suhdanteiden mukaan tyyliin ”Trend is your friend”.

Satunnainen onnekkuus tulee yllättäen. Ihminen ei ole luonnostaan kovinkaan hyvä todennäköisyyksien arvioija, mutta voimme kouluttaa itseämme arvioimaan milloin onnekkuus on ylipäätään mahdollista. 

Sattuma ja neoliberalismi

Ramey, Joshua. Politics of Divination : Neoliberal Endgame and the Religion of Contingency, Rowman & Littlefield Unlimited Model, 2016. 

Kirjassa Joseph Ramey väittää, että nykyinen neoliberaalistinen markkinafundamentalismi on palannut toistamaan ikivanhaa ennustamiseen liittyvää riittiä, jossa yritetään selvittää sattuman rooli. 

Sattuma ehdittiin jo kesyttää ymmärrykseksi  sattumanvaraisuudesta. Tiede ja tutkijat unohtivat sattuman aatehistorian, jossa sattuman osana olivat ennustamisen rituaalit. Moderni tiede typisti sattuman suurten joukkojen analysoitavaksi tilastoksi. 

Neoliberalismi on talousteoria, mutta se on myös ideologia, jonka mukaan vain markkinat kykenevät luomaan sosiaalisen järjestyksen tässä ihmisten kontingentissa maailmassa. Opin mukaan vain neoliberalismi kykenee tulkitsemaan sattumanvaraisuudet taloudessa ja sosiaalisessa elämässä. 

Kyse ei ole vain taloustieteellisestä koulukunnasta, vaan ennen kaikkea kyse on todellisuutta koskevasta  kokonaisnäkemyksestä, jonka mukaan ihmiset ovat luontaisesti viritettyjä markkinavoimien rationaalisuuteen. 

Friedrich Hayek, neoliberalismin filosofinen isä, totesi markkinoiden rakentuvan epävarmuudesta. Asiantuntijat, markkinatoimijat voivat hyödyntää markkinoiden epävarmuuden ominaisuutta ja voittaa ihmisen kyvyttömyyden nähdä ennalta tulevaisuutta.

Markkinat hintamekanismeineen ovat eräänlainen kosmisen järjestyksen muoto. Jos onnistuu nähdä ennalta tulevaisuuteen, se puolestaan tuo taloudellisen menestyksen.

Ramey yrittää kiintoisalla tavalla osoittaa, miten neoliberalismin sattuma eroaa Adam Smithin näkymättömästä kädestä ja ylipäätään vanhan uskonnollisen kaitselmuksen järjestyksestä. Ramey siis käyttää termiä kaitselmus (providence). Neoliberalismin uusi sattuma eroaa traditionaalisesta liberalismista palauttamalla uskon maagiseen.

Nostin kirjasta esiin yhden teeman, sattuman käsittelyn, koska se minua erityisesti kiinnostaa.

Tietoisuus ja neurotiede

Anil Seth: Sinuna oleminen. Uusi tietoisuuden tiede. Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita 2022.

Tietoisuuden ns. "vaikea ongelma" on ymmärtää, miten fysikaaliset prosessit tuottavat meille rikkaan sisäisen maailman. Aivoissa miljardien neuronien toiminta yhdistyy ja tuottaa tietoisen kokemuksen. Miksi ylipäätään koemme elämän ensimmäisessä persoonassa?

Kirjoittaja haluaa selvittää tietoisuuden "todellista ongelmaa". Hän ei pohdi miten ja miksi maailmassa on ylipäätään tietoisuutta, sen sijaan hän rakentaa teoriaa, joka voi selittää, ennustaa ja hallita tietoisen kokemuksen fenomenologisia ominaisuuksia. 

Suuri ratkaisematon ongelma tietoisuudesta jaetaan osiin tietoisuuden kokemuksiksi ja näiden neuraalisiksi vastineiksi tutkimista varten.

Tietoisuuden taso ei ole sama kuin valvetila. Neurologiset standardimenetelmät perustuvat siihen, miten aivovammapotilas reagoi aistiärsykkeisiin, jotka ovat fysiologisen valppauden merkki.

Uudet tietoisuuden testausmenetelmät ovat paljastaneet tietoisuutta sellaisillakin potilailla, joilla standardimenetelmä ei sitä löytänyt. Kirjoittaja kysyy, kuinka monta nykyisiin tietoisuuden testeihin reagoimatonta, mutta tietoista potilasta viruu jossakin. 

Tietoisuuden integroitu informaatioteoria (ITT) on neurotieteellinen teoria, joka tarttuu tietoisuuden vaikeaan ongelmaan ja tarjoaa ratkaisuksi eräänlaista panpsykismiä, tietoisuutta eli informaatiota voi olla jossain määrin missä tahansa. Tietoisuus on olemassaolon perustuva ominaisuus kuten ovat aine ja energia sekä sähkövaraus. 

Kirjoittaja kuitenkin itse kallistuu siihen suuntaan, että tietoisuuden tutkimisessa on syytä edetä kuten elämän ymmärtämisessä. Vitalismiin kuulunut näkemys elämän erityisestä ainesosasta jäi syrjään, kun ruvettiin tutkimaan elävien olentojen eri ominaisuuksia fysikaalisten ja kemiallisten mekanismien käsitteiden avulla.

Informaatio määritellään siten, että jokainen tietoinen kokemus vähentää epävarmuutta ja edesauttaa elämän jatkumista. Järjestelmän kokonaisuuden näkökulmasta tietoinen kokemus rajaa lukemattoman joukon muita mahdollisia tiloja pois.

Tietoiset kokemukset ilmenevät integroituneina eli yhtenäisinä. Emme koe esim. esineitä taustastaan erillään. Kaikki tietoiset kokemukset ovat ainutlaatuisia, täsmälleen samanlaisia kokemuksia ei ole.

Järjestelmän tietoisuuden mitta on, kuinka paljon enemmän informaatiota kokonaisuus tuottaa kuin se osat.

Tietoisuuden sisältö ei ole ulkoisen maailman tarkka kopio tai heijastus.

Havaitseminen on aktiivista toimintaa eikä ulkoisen maailman objektiivista rekisteröintiä. Aivot luovat bayesilaisessa tilastollisen päättelyn prosessissa hallitun hallusinaation. Esim. värit eivät ole objektien todellisia ominaisuuksia, vaan väline ymmärtää objekteja eri valaistusolosuhteissa.

Tietoinen itseys on erityinen sinuna tai minuna olemisen kokemus. Kokemus itseydestä on kohtalaisen vakaa. Siitä huolimatta itseys ei ole mikään olemus eikä substanssi, vaan havainnossa luotu hallittu hallusinaatio. Kokemus minusta itsestäni olemassa olevana on havaintopäättelyn ilmentymä.  "Sielua" voidaan pitää mielen ja elämän jatkuvuuden havaintoihin perustuvina kokemuksina.

Termodynamiikan toisen säännön mukaan eristetyn järjestelmän entropia kasvaa. Voidakseen vastustaa entropian kasvua, vapaan energian periaatteen mukaan elävä järjestelmä bayesilaisessa tilastollisessa mielessä ennakoi tulevaa. 

Elävät järjestelmät pyrkivät minimoimaan entropian. Järjestelmä selviytyy, jos sillä on pätevä malli ympäristöstä, johon sisältyy näkemys mm. omasta kehosta. Mallin avulla eliöt pienentävät ennakoitujen ja todellisten aistisignaalien eroja.  Säilyäkseen hengissä eliöiden on vähennettävä tulevaisuuden epävarmuutta. 

Kirjoittaja pitää perinteistä filosofista kysymystä vapaasta tahdosta versus determinismistä vanhentuneena. Hän hylkää oitis vapaan tahdon sellaisena voimana, joka puuttuisi aivojen fysikaalisten syiden ja seurauksien mekanismiin ulkopuolelta. Vapaan tahdon kokemukset ovat oikeastaan itseen kohdistuvan havainnoinnin muotoja. 

Kirjoittajan näkemyksen mukaan on  väärin luonnehtia vapaan tahdon kokemuksia harhoiksi, sillä ne ovat yhtä todellisia kuin muutkin tietoiset havainnot eli nekin ovat hallittuja hallusinaatioita.

Sekä antropomorfismia että antroposentrismiä on syytä välttää silloin kun tutkitaan eläinten tietoisuutta. Useilla eläimillä on tietoisuus, mutta ei välttämättä samanlainen kuin ihmisillä.

Kirjoittaja epäilee älykkyyden ja tietoisuuden läheistä yhteyttä. Hänen käsityksensä mukaan tietoisuus liittyy elossa olemiseen ja elämän ylläpitämiseen, jossa älykkydellä on oma rooli. Kuitenkin esim. surua voi tuntea ilman älyä. Onko sureva eliö tietoinen?

Tekoälyllä sen sijaan kirjoittajan mielestä ei ole tietoisuutta. Konetietoisuus on kuitenkin otettava vakavasti. Tekoälyn sijaan kenties bioteknologia kykenee synnyttämään synteettistä tietoisuutta.

Lopuksi

Tietoiset kokemukset ovat aivoihin perustuvan ennustamisen muotoja "hallittuja hallusinaatioita". Ihminen on pikemmin "tunteva kone" kuin "kognitiivinen  tietokone".

Erityinen kiitos lopussa olevasta hakemistosta, siitä on hyötyä kirjaa luettaessa.

Hyvä tiivistelmä ja arvio:

https://blogs.lse.ac.uk/lsereviewofbooks/2022/11/17/book-review-being-you-a-new-science-of-consciousness-by-anil-seth/

Mannerheimin "läheltä piti" - tilanteita

Mikko Tyni: Marsalkan muskettisoturit. Mannerheimin henkivartiointi ja turvallisuus 1918-1946. Docendo, 2022.

Tässä joitakin kiinnostavia tapauksia:

• Maaliskuussa 1917 Pietarissa Mannerheim pakeni raivostunutta väkijoukkoa hotellista henkilökuntaoven kautta.
• Joulukuussa 1917 Mannerheim matkusti junalla Odessasta pohjoiseen. Bolsevikit yrittivät viedä Mannerheimin junasta kun juna pysähtyi. Sotilaspalvelija pelasti Mannerheimin.
• 18. tammikuuta 1918 junamatkalla Helsingistä Vaasaan junan pysähtyessä Tampereella kolme venäläissotilasta epäilivät "kauppias Malmbergia" venäläiseksi upseeriksi. Rautatievirkailijan toiminta pelasti Mannerheimin. 
• 27. tammikuuta 1918 Mannerheim seurueineen matkusti reellä Vaasasta Ylihärmään usean venäläisten sotilaiden hallitseman paikkakunnan läpi.
• Hyökkäysyritys mahdollisesti 25. helmikuuta 1918 päämajan junaan Seinäjoen "kanakoppia" vastaan. Mahdollisen yrityksen takana olisi ollut muutamat jääkäreiden ääriainekseen kuuluvat, Walter von Gerich, V. O. Siven ja Wilhelm Thesleff.
• Helmikuussa 1918 samaiselta rata-alueelta saatiin kiinni punaiseksi osoittautunut mies, jolla oli hallussa dynamiittia.
• Myös junaonnettomuus oli lähellä huhtikuun alussa 1918.
• Helmikuun puolivälissä valtionhoitajan Pohjoismaiden matkan aikana huhuttiin äärivasemmistolaisten aikovan tappaa Mannerheimin. 
• Kesällä 1919 paljastui entisten punakaartilaisten salahanke pommi-iskusta valtionhoitaja Mannerheimin virka-asuntoon.
• Tuon ajan tunnetuin on Tampereen suojeluskuntaparaatissa suunniteltu Mannerheimin murhayritys huhtikuussa 1920. Yrityksen takana olivat Eino Rahjan valitsemat punaupseerikoulun oppilaat. Ampujaksi valikoituneen kantti ei kuitenkaan kestänyt keskellä väkijoukkoa, vaikka hän oli päässyt 15 metrin läheisyyteen Mannerheimista.
• Rintamavierailuilla tapahtui vaarallisia tilanteita mm. syyskuussa 1941 Syvärillä, Karhumäellä kesäkuussa 1942 ja syyskuussa 1943.
• Syksyllä 1944 välirauhan sopimuksen ja suhteiden katkaisemisen Saksaan jälkeen jääkärieverstiluutnantti Gunnar von Hertzen aikoi ampua Mannerheimin. Hän näki ainoaksi vaihtoehdoksi kulkea "Schaumanin latua".
• Saksan tiedustelupalvelu SD suunnitteli ruotsalaisen sanomalehden mukaan Lapin sodan aikaan talvella 1945 Mannerheimin ja muiden valtiojohtoon kuuluvien surmaamista. Tappajat olisivat olleet saksalaismielisiä suomalaisia.
• Teoksen kirjoittaja Mikko Tyni on kirjoittanut erillisen artikkelin desantin saamasta toimeksiannosta tappaa Mannerheim maaliskuussa 1943. Linkki juttuun: Tynin artikkeli

Päämaja 1918 

"Seinäjoen kanakoppi"

Pahu[u]s vieköön

Lauri Nummenmaa: Pahuus. Ihmisluonnon pimeä puoli. Tammi, 2022.

Pääasiassa kirjoittaja etsii pahuuden syytä evoluutiosta ja ihmisen biologiasta. Pahuus terminä jää määrittelemättä.

Evoluutio on virittänyt ihmisestä tehokkaan saalistus- ja tappokoneiston. Tämä koneisto on auttanut ihmissukua selviytymään olemassaolon taistelussa.

Kirjoittaja käsittelee mm.  aggressiota, miesten väkivaltaa, raiskauksia, perheväkivaltaa, moraalisia tunteita, kostoa, valehtelua, psykopatiaa, sadismia ja elokuvaväkivaltaa.

Aggressiivisuus 

Ihmisen aggressiivisuus on lajinkehityksen eikä sosiaalisen oppimisen tulosta.

Luonnossa aggressiivisuus on yleisintä sosiaalisilla lajeilla, jotka ovat territoriaalisia. Yhteiselämästä on paljon hyötyä, mutta yhteisen jakaminen, kuten esim. kuka saa ravintoa tai mikä uros saa paritella naaraiden kanssa, aiheuttaa myös erimielisyyksiä ja herättää aggressioita. 

Simpanssien taistelu reviireistä muistuttaa ihmisen valtakamppailuja. Naapurilaumojen urosten surmaaminen on oman lauman kannalta rationaalista. Naaraita ei surmata, vaan liitetään osaksi omaa laumaa. 

Pohjimmiltaan samasta ilmiöstä taitaa olla kyse, kun ihmiset ovat valmiita vaaratilanteissa pelastamaan naiset ensin. Hädästä pelastetut miehet saattavat muodostua uhaksi, naisia puolestaan voidaan käyttää yhteisön hyväksi.

Suurin osa simpanssilaumojen kuolemaan johtaneista kahakoista ja sodista tapahtuu alueilla, jotka toinen lauma on anastanut toiselta. Kyse on siis reviiristä ja elintilasta. 

Yhtäältä kyky tappaa lajitovereita ja toisaalta kyky vältellä väkivallan uhriksi joutumista ovat jatkuvaa evolutiivista kilpavarustelua. Evoluution myötä ihmiselle on kehittynyt "murhatutka" eli kyky tunnistaa vaaratilanteet ja yrittää vältellä niitä. 

Sekä eläimillä ja ihmisillä aggressio on joko impulsiivista tai strategista. Strateginen ei ole jatkuvaa voimien tuhlausta. Aggressio vaatii oletuksen siitä, että kamppailu olisi voitettavissa. Lisäksi yhteenotosta pitää olla jotain hyötyä. Strategista väkivaltaa esiintyy harvoin huvin vuoksi.

Impulsiivinen aggressio pyrkii ratkaisemaan eteen tulleen ongelman saman tien, siinä ei ole mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa eikä etua tai hyötyä.

Otsalohkon vauriot selittävät impulsiivista aggressiota, mutta eivät strategista. Toisaalta otsalohkojen vauriot heikentävät toiminnanohjausta ja pitkäjänteistä suunnittelua.

Impulsiiviset voivat olla vaarallisia pikaistuksissaan, strategiset voivat suunnitelmallisuudessaan saada aikaan järkyttäviä hirmutekoja. 

Päihteet korreloivat väkivaltaisen käyttäytymisen kanssa. Samoin tekevät mielenterveyden sairaudet ja häiriöt. 

Kamppailussa heikompi osapuoli  puolustautuu myös väkivaltaa käyttämällä, koska muuten tulisi todennäköisesti tapetuksi. Tällöin väkivaltainen käyttäytyminen puolustautumisessa on mielekästä ja rationaalista.

Kirjoittajan mukaan suurin osa ihmisten väkivallasta on rationaalista, ei täysin mielivaltaista. Pääsääntöisesti väkivaltaan ei turvauduta, jos tavoite on muulla tavoin saavutettavissa, kuten neuvotteluilla tai suostuttelulla. 

Väkivalta ja toisten satuttaminen tai tappaminen on yleensä ihmisille vaikeaa. Tunteiden säätäminen on työlästä. Jos taistelija alkaa itkeä ruumiskasojen äärellä, hän on varmaan seuraava ruumis. Siksi väkivaltaa pyritään oikeuttamalla: syy on uhreissa itsessään tai kyse on vain itsepuolustuksesta tms.

Sadistisia piirteitä on noin joka kymmenelle ihmisellä. Ihminen tyypillisesti haluaa nautintoa pyrkien pois kivusta, mutta sadisti nauttii kivusta ja muiden satuttamisesta. Ehkä sadismia on alunperin evoluution sopeutuma, joka on edesauttanut saalistamista.

Miesten väkivalta

Miehet tekevät suurimman osan henkirikoksista ja enemmistö uhreistakin on miehiä.

Sekä ihmisillä että  simpansseilla 95 prosenttia surmista on urosten tekemiä. Urosten aggressiivisuus on lajikehityksen seurausta.

Miesten aggressiivisuus juontaa juurensa kilpailuasetelmasta parisuhdemarkkinoilla. Parisuhdemarkkinoilla 80 prosenttia miehistä kamppailee 20 prosentista tavoitelluimpia naisia. 

Evoluutio on tehnyt ihmiselle tappajan mielen. Onneksi vain harvoin turvaudumme väkivaltaan, meidät on myös varustettu kyvyllä välttää väkivaltaa. Vältämme väkivaltaa, koska siihen liittyy aina riski, väkivaltaan turvautuvat voivat itse loukkaantua tai kuolla. Jos säilyy hengissä, myöhemmin uhrin sukulaiset tai liittolaiset saattavat kostaa.  

Leposyke on aggressiivisuuden paras ennustaja. Todennäköinen kaava selitykselle on siinä, että mitä matalampi leposyke, sitä vähemmän ihminen on ahdistunut. Ahdistuneisuus puolestaan toimii eräänlaisena väkivallan jarruna. Normaali ihminen ahdistuu pelkästä väkivallan ajatuksesta. Pelottomuus onkin keskeisiä väkivaltaisen käyttäytymisen varhaisia tuntomerkkejä.

Moraali         

Ihminen kykenee jatkuvaan moraaliseen arviointiin. Kyky erottaa hyvä ja paha on ihmisillä yhteinen, mutta yhteisö tai kulttuuri määrittää, mikä on hyvää ja mikä pahaa.                                                              

Yllättävää on sen sijaan se, että moraalisia tunteita oli jo noin 5-7 miljoonaa vuotta sitten ennen kuin simpanssien ja ihmisten lajit eriytyivät. 

Moraaliset tunteet pitävät yhteisöä koossa ja helpottavat tunnistamaan ketkä ovat ystäviä, ketkä vihollisia.

Moraalisten tunteiden loukkuun on helppo jäädä. Ihmisellä on tarve olla oikeassa ja moraalin sisältö vaihtelee kulttuureittain. 

Uskonsodat ovat esimerkki siitä, kun oma moraali yritetään pakottaa muillekin. Ideologian mukanaan tuoma aggressiivisuus tai moraalinen raivo ei ole strategista, koska siinä on tavoite pahan hävittäminen vaikka tappamalla koko kansa myös naiset ja lapset.

Ihmisen pelkotiloja hallitsemalla hallitsee ihmistä. Jos diktaattori pystyttää alaisten pelkotiloihin perustuvan totalitarismin, siinä on myös sen heikkous. Jos joudutaan keskittymään pelkäämiseen, ihmisten luovuus, älyllisyys ja itsensä toteuttaminen kärsivät lopulta järjestelmän tuhoksi.

Aivot järjestäytyvät tarvittaessa uudelleen

Aivojen ääretön tarina. David Eagleman. Suom. Nina Mäki-Kihniä. Atena, 2022.

Elävät kytkennät 

On henkilöitä, joilta puuttuu tai on jouduttu poistamaan aivojen toinen puolisko, mutta jotka silti kykenevät lähes normaaliin elämään.

Toipuminen vaatii määrätietoista kuntoutusta sekä fysio- ja puheterapiaa.

Aivojen hermosolut kuitenkin kykenevät järjestäytymään uudelleen. Jäljelle jäänyt puolisko ottaa vastuun myös poistetun puolen toimintojen ohjauksesta.  

Kyse on aivojen plastisuudesta, kun aistisyötteiden muutokset saavat aikaan aivokuoressa uudelleen järjestäytymistä. Plastisuus näyttää kuitenkin kirjoittajan mukaan olevan nyt jo vanhentunut paradigma. 

Muovautuvuutta parempi termi aivoille on 'livewired', joka kuvaa aivoja mukautuvana, dynaamisena ja tietoa etsivänä järjestelmänä. 

Aivoissa ei voida erottaa softaa ja rautaa kuten tietokoneissa. Tietokone ei ole nykytiedon mukaan pätevä aivojen analogia. 

Jos raaja joudutaan poistamaan, potilas voi tuntea aavesärkyä ikään kuin raaja olisikin vielä olemassa. Toisaalta, jos kehosta jokin osa ei enää lähetä syötettä aivoihin, vierusosat valtaavat tuon aivojen alueen. 

Sokeutuneen ihmisen aivoissa muut aistit valtaavat näköaistin tilan. Siinä on myös selitys, miksi sokea voi jatkossa aistia muilla aisteilla herkemmin kuin aikaisemmin. 

Aavesärky johtuu siitä, että vaikka muutos alueiden valtaamisesta on nopeaa aivokuoren tasolla, järjestelmän alemmilla tasoilla muutokset ovat hitaampia.

Unet

Miksi ihminen näkee unia? Neurotieteen kannalta unien näkeminen liittyy maapallon pyörimisliikkeeseen, jonka seurauksena pimeys on vallinnut noin puolet vuorokaudesta. 

Jos näköaisti ei anna syötettä aivoille, muut aistit eli vierusalueet aivoissa ovat valmiina valtaamaan näköaivokuoren. Näköaivokuori puolustautuu unilla.

Hippokampus ja etuotsalohko eivät unien aikaan ole niin aktiivisia kuin valveilla. Tämä selittää, miksi unia on vaikea muistaa. Niitä ei ole tarkoitettu muistettavaksi, unien tehtävä on pitää näköaivokuori toiminnassa.

Aistit

Aivoilla on hämmästyttävä kyky oppia ymmärtämään erilaisia informaatiosyötteitä. Kirjoittaja ennustaa, että yksittäinen aistikanava saadaan vielä välittämään jonkun toisen aistin tietoa, kuten esim. videokameran datavirta voitaisiin kokea iholla kosketuksena. 

Kirjassa esitellään useita neurologisia apuvälineitä.  Tasapainoaistin menettäneille suunnitellaan kypärää, joka antureillaan mittaa pään asentoa. Tämä tieto ohjataan kielessä olevaan elektrodimattoon, jolloin tasapainon kokeminen olisi jälleen mahdollista.

Apuvälineiden avulla voidaan korjata aistivammoja, mutta lisäksi niitä tulevaisuudessa käytetään myös tehostamaan aisteja.

Samoin joskus vielä varmaan kehitetään aivan uusia aisteja.

Leikkaussalissa potilasdataa voitaisiin syöttää kirurgille siten, että hän tuntisi datan kehossaan. Monitoreita ei tarvitsisi seurata.

Ihminen voisi seurata jatkuvasti kehollaan omaa lämpöään, verenpainetta, sykettä ja paljon muuta. Puolisot voisivat seurata toistensa dataa omassa kehossaan. 

Globaalilla tasolla politiikan tarkkailija voisi tuntea kehossaan yhtäkkiä poliittisen kriisin toisella puolen maapalloa. Tämä voitaisiin toteuttaa tiivistämällä riittävä määrä tviittejä yhteen hetkeen ja ohjaamalla tiivistelmä kehon tuntemukseksi. 

Vain mielikuvitus olisi rajana, miten aisteja voisi laajentaa: tekijä mainitsee näkökyvyn venyttämisen sähkömagmeettisen spektrin molempiin päihin tai ultraäänikuulon kehittämisen.

Toinen suunta olisi miettiä,  miten ihminen voisi saada nykyistä paremman kehon. Halvaantuneille on hahmoteltu koko vartalon pukua,  joka tottelee aivojen käskyjä eli tavoitteena on päästä liikkumaan ajatuksen voimalla. Idea toteutettaisiin istuttamalla tiheä ryväs mikroelektrodeja aivoihin, joiden aktivaatiota kanavoimalla voisi hallita monimutkaista robottia.

Vaihtoehtoinen ratkaisu olisi sellainen, kun halvaantunut ajattelee liikuttavansa kättään, signaali ohjataan ensin tulkattavaksi koneoppimista käyttäville algoritmeille. Vaurioitunut selkäydin ohitettaisiin ja sen sijaan signaali kulkisi lihassimulaattoriin tavoitteena saada halvaantunut potilas liikuttamaan kättään.

Muistot

Miksi dementian vaivaamana muistaa vanhoja asioita lapsuudesta, mutta ei tuoreita tapahtumia? Kun potilaalta poistettiin hippokampukset toiveena saada epilepsiakohtaukset kuriin, leikkauksen jälkeen huomattiin, että potilaalla oli säilynyt vanhoja muistoja, mutta uusia muistoja ei enää syntynyt.

Hippokampus on tärkeä muistin kannalta. Se on olennainen oppimiselle, mutta ei aikaisemmin opitun muistamiselle.

Hippokampus on välipysäke, opitut asiat välitetään eri puolille aivokuorta, minne muistot tallentuvat. 

Kirjaa lukiessa käy välillä mielessä, onko tämä tietokirja vai scifiä. 

Metakognitiivinen terapia

Pia Callesen: Elä enemmän, mieti vähemmän. Irti masennuksesta ja surusta. Suom. Heikki Eskelinen. Tammi, 2022.

Pia Callesenin kirja on sivumäärältään (176 s.)  vaatimaton, mutta esittelee metakognitiivisen terapian masennuksesta kärsiville. Metakognitiivinen terapia voidaan nähdä vaihtoehtona  perinteisille terapioille. Terapian on kehittänyt Manchesterin yliopiston professori Adrian Wells.

Kielteiset ajatukset

On mahdotonta estää mieleen tulemasta kielteisiä tunteita ja ajatuksia. Sen sijaan ihminen voi itse säädellä kuinka paljon hän antaa valtaa kielteisille ajatuksille. 

Jos antaa kielteisille ajatuksille vallan, masennus uhkaa. Kaikilla on elämässä synkkiä ja kielteisiä ajatuksia, mutta itsesäätelyn avulla voi estää niissä ylenmääräistä rypemistä.

Kirjoittaja toteaa, että masennuksen ensisijainen syy on CAS-oireyhtymä (the Cognitive Attentional Syndrome) eli kognitiivinen huomion kohdistamissyndrooma. 

Kys. syndroomalla tarkoitetaan liiallista asioiden pohdiskelua, ylenmääräistä huolestumista, itsetarkkailua ja kuvitelmaa siitä, miten menneet tapahtumat hallitsevat elämää.

Jos pelkää masentuvansa tai kokee helposti vaipuvansa alakuloisuuteen, on tärkeää ymmärtää, millaiset mielleyhtymät tai takautumat saattavat laukaista omat pohdiskelut.  Olennaista on, että vaikka ajatusten takana olevat tapahtumat sinänsä ovat todellisia onnettomuuksia tai traumoja, ikävien asioiden liiallisesta pohdiskelusta ja vatvomisesta ei ole hyötyä.

Ratkaisuvalta on itsellä 

Synkkiä ajatuksia tulee mieleen automaattisesti. Kun ihminen tajuaa, mikä laukaisee synkät ajatukset, hän voi itse ruveta säätämään kuinka kauan hän niissä rypee ja mässäilee. 

Kirjoittajalla on siis optimistinen näkemys, synkkien ajatusten vatvomisen voi lopettaa itseä käskemällä! Tämä tapahtuu kolmiportaisen harjoitteluohjelman avulla.

Ensin lykätään ikäviä ajatuksia valittuun kellonaikaan eli huolihetkeen. Huolet ja murheet päätetään käsitellä vain tiettynä aikana päivästä.

Toiseksi ikävien ajatusten esiin tulemisesta huolimatta yritetään kohdistaa huomio uuteen suuntaan. Harjoittelussa tavoitteena on tiedostaa, että huomion voi siirtää muualle huolimatta millaisia tunteita tai ajatuksia meillä on. Tavoitteena on mielenhallinta, jotta ei tarvitsisi rypeä synkissä painajaismaisissa ajatuksissa. 

Käytännössä voidaan harjoitella erilaisten samanaikaisten äänten kuuntelua ja erottelua toisistaan. Äänet voivat olla puhetta, liikenteen ääniä ja vaikka linnunlaulua. Asiakas oppii kohdistamaan huomionsa eri äänille ja oivaltaa, että vain yhtä ääntä ei ole pakko kuunnella.

Toinen harjoitus on sellainen, että asiakas kirjoittaa tussilla ongelmistaan ikkunaruudulle. Kun hän katsoo kirjoitustaan, hän ei näe selvästi ikkunasta maisemaa tai liikennettä. Kun katse vaihtaa hieman suuntaa, hän näkeekin autot, puut ja maiseman hyvin, mutta ei enää saa selvää omasta kirjoituksestaan. Huomion kohdistamista voi siis itse säätää.

Kolmanneksi opitaan irtautumaan huomion kohdistamisesta siten, että havaitaan synkkyyttä laukaisevat ajatukset, mutta ei tartuta niihin.  Tavoitteena on passiivisesti seurata ajatusten kulkua ilman, että reagoidaan niihin. Ajatuksia tarkkaillaan ikään kuin itsen ulkopuolelta. 

Käytännön harjoitus on vaikkapa sellainen, että ajatellaan junaan nousemista ja siitä poistumista. Asiakas ajattelee vaikka kaksi minuuttia synkkyyttä laukaisevia ajatuksia, kuten "miksi juuri minä sain potkut? tai "miksi olen epäonnistunut parisuhteessa?" 

Tämän jälkeen hän jättää tuon pohtimisen ikään kuin jäisi junasta pois ja käyttää kaksi minuuttia ajatustensa tarkkailuun. Yksikään ajatus ei saa vetää häntä mukanaan pohdiskeluun, vaan hänen on opittava jättämään ajatukset pelkästään tarkkailtavaksi.

Tätä vaihtoa toistetaan kunnes potilas ymmärtää vaihdon merkityksen ja oppii seuraamaan omia ikäviä ajatuksiaan ulkopuolisen näkökulmasta ilman, että tempautuu niissä rypemiseen.

Metakognitiivisen terapian yksi tavoite on opetella toimimaan ilman motivaatiota. Vaikka pään sisällä jylläisi mitä tahansa ajatuksia, sovittua ja suunniteltua päiväohjelmaa kannattaa noudattaa tunteista ja fiiliksistä riippumatta.

Päätöksiä tehtäessä pohtimiselle on syytä varata määräaika ja sen jälkeen tehdä päätös ja lopettaa asian märehtiminen. Täydellistä päätöstä ei ole, eivätkä päätökset parane ainakaan loputtomalla pohdiskelulla. 

Synkät ajatukset ovat kirjan mukaan kuin ongenkoukkuja, joiden seassa pikkukalat uivat. Olisi hyvä, jos oppisimme jättämään ajatuskoukut rauhaan käyttämättä voimiamme edes niiden nujertamiseen tai pois ajamiseen.

Mistä pahuus kumpuaa?

Taina Kuuskorpi: Pahat mielessä : tieteen näkökulmia pahuuteen. Siltala, 2021.

Mitä tapahtuu ihmisessä silloin kun mielen valtaa pahuus, joka purkautuu väkivaltana?

Lajina ihminen ei olisi selviytynyt ellei olisi kyennyt  tunnistamaan pahuutta sekä varomaan ja kontrolloimaan väkivaltaisuutta.

Mielisairaudet eivät kirjoittajan mielestä sinänsä riitä selittämään ihmisten pahuutta eivätkä väkivaltaisuutta. Mielisairaat ottavat todennäköisesti useammin itseltään hengen pois kuin tappaisivat tai murhaisivat. 

Kaikkein parhaiten esim. skitsofreniaa sairastavien väkivaltaista käyttäytymistä ennustaa aiempi väkivaltaisuus. Väkivaltaiset skitsofreenikot käyttävät muita skitsofreenikkoja enemmän päihteitä ja elävät sosiaalisesti syrjäytynyttä elämää. 

Kiinnostavaa on se, että samat kolme asiaa, rikoshistoria, päihteet ja sosiaalinen syrjäytyminen ennustavat myös tavallisten ihmisten elämässä väkivaltaista käyttäytymistä.

Kirja on perusteellinen tietopaketti mielen erilaisista sairauksista ja niiden yhteydestä pahuuteen ja väkivaltaan. 

Psykoosi

Psykoosissa ihmisen todellisuudentaju on häiriintynyt.  Kun todellisuudentaju häiriintyy, ihminen ei kykene erottamaan mikä on totta ja mikä ei. Hän elää erilaisessa todellisuudessa kuin terveet.

Psykoosi ei välttämättä merkitse sitä, että ihminen olisi aggressiivinen tai väkivaltainen. Useimmiten ajatuksiltaan sekava ihminen eristäytyy ja passivoituu. 

Psykoottisesti sairas voi olla tilassa, jolloin hän ei muuta kuin kykene tottelemaan jatkuvia pään sisältä kumpuvia kehotuksia, jotka esim. käskevät vahingoittamaan jotakuta.  Tällaisten käskevien äänisarjojen vaikutus riippuu myös siitä, millaisia seurauksia henkilö luulottelee saavansa, jos hän jättää käskyt noudattamatta. 

Tilastollisesti psyykoosista kärsivän henkilön väkivallan kohde on joku lähipiiristä. Väkivaltaan liittyy usein halu vahingoittaa uhrin kasvoja.

Millaiset persoonallisuuden piirteet voivat selittää rikollista käyttäytymistä? Persoonallisuus  tarkoittaa ihmisen suhteellisen pysyvää tapaa tuntea, ajatella ja toimia. Persoonallisuus ohjaa miten havaitsemme, tulkitsemme ja ennakoimme tapahtumia. 

Linkki: Wikin teksti persoonallisuushäiriöistä

Impulsiivisuus, elämyshakuisuus, hillittömyys, empatiakyvyttömyys ja tunteettomuus ovat persoonallisuudenpiirteitä, jotka voimakkaasti kehittyneinä liittyvät rikosten ja pahojen tekojen todennäköisyyteen.  

Impulsiivisuus eikä mikään mukaan noista piirteistä ole  tietenkään sinällään ole pahojen tekojen syy, mutta jos impulsiivisuteen yhdistyy äärimmäinen vihamielisyys, seuraukset voivat olla karmeita.

Sosiopatia

Sosiopaatit eli antisosiaaliset persoonallisuushäiriöiset eivät kykene toimimaan yhteiskunnassa sen sääntöjen mukaan, siksi he löytävät itsensä hankaluuksista vähän väliä. 

Antisosiaalinen eroaa psykopaatista mm. siinä, että psykopaateilla ei ole kuohuvia tunteita, kun taas antisosiaalisilla on kiivas kielteinen tunnemaailma. Päinvastoin kuin psykopaatit, antisosiaaliset elävät impulssien armoilla. 

Antisosiaalista persoonallisuushäiriötä ei kyetä parantamaan. Se on yksi vaikeimmin hoidettavista mielenterveysongelmista. 

Aivojen tasolla sosiopatian syy on se, että tästä sairaudesta kärsivien etuotsalohkot eivät kykene säätelemään mantelitumakkeista nousevia ärsykkeitä.

Itsehillinnän puute voi selittää osaa rikoksista. Toisaalta on paljon rikoksia, jotka vaativat huolellista suunnittelua ja kylmäveristä harkintaa. 

Itsehillinnässä on kyse otsalohkojen etuosien kyvystä hallita mantelitumakkeessa herääviä tunteita ja impulsseja. Provosoivan yllykkeen jälkeen etuotsalohkoissa käynnistyy vaativia tiedonkäsittelyprosesseja, jotka punnitsevat ja ennakoivat reagoinnista aiheutuvia seurauksia. 

Mitä useampia kierroksia prosessi kestää, sen parempi. Impulsiivinen ja itsekuriton ihminen jättää käyttämättä omien etuotsalohkojensa resurssit, sillä hän ei anna aivoilleen aikaa ajatella.   

Machiavellistinen persoonallisuushäiriö tarkoittaa sitä, että sosiaalista kanssakäymistä ohjaa oman edun tavoittelu muita manipuloimalla moraalista välittämättä. Tällaiset henkilöt saattavat vaikuttaa hyvinkin yhteistyökykyisiltä, mutta se on silmänlumetta. 

Machiavellistit toimivat vallan, rahan ja kilpailun parissa. He voivat olla tehokkaita työntekijöitä yritykselleen tai organisaatiolleen, mutta usein he myös saavat koko työilmapiirin pilalle vehkeilyllään.

Varmaan jokaisella on jonkinlaisia lieviä ja tilapäisiä narsistisia piirteitä, vasta voimakkaat ja pysyvät piirteet tarkoittavat  persoonallisuushäiriötä.

Narsismi 

Narsismi tarkoittaa itsekeskeisyyttä. Narsisti korostaa jatkuvasti itseään verrattuna muihin. Narsisti tarvitsee muita todistamaan omasta ylivertaisuudestaan. 

Narsistit eivät tunne alakuloa, surua eivätkä oikeastaan syyllisyyttä, vaan voimakasta häpeää ja kateutta, jotka synnyttävät aggressiivista käyttäytymistä.

Narsismitutkimuksen merkittävä löydös on se, että kyseinen häiriö aiheuttaa kahta täysin erilaista käyttäytymistä. Ensimmäinen käyttäytymistyyppi on suureellisesti esiintyvä ja itsevarma ihailun kohde ja toinen muiden seurasta eristäytyvä herkkänahkainen ja epävarma introvertti. 

Eristäytyneet kokevat voimakkaita syyllisyydentunteita, minkä lisäksi tämän toisen tyypin narsistit kärsivät ahdistuksesta, häpeästä, pelosta sekä riittämättömyydestä. He kokevat haavoittuvansa sosiaalisissa tilanteissa. 

Molemmat narsistityypit asettavat omat tarpeensa etusijalle välittämättä vahingollisista seurauksista muille. Molemmilla on puutteita itsesäätelyssä, itsetunnossa sekä tunteiden hallinnassa. 

Narsistien ongelma on huono itsetunto, joka voi romahtaa pelkästä kritiikin kuvittelusta. Narsisti on lopulta yleisönsä vanki. Narsisti on vaarallinen kun hänen omanarvon tunnettaan loukataan. 

Yllättävää on, että narsistisuuteen taipuvaiset tunnistavat narsismin luonteenpiirteen itsestään ja ovat siitä ylpeitä. Selitys on siinä, että narsisti ei myönnä, että hänen narsismissaan olisi mitään paheksuttavaa. 

Nöyryytetyn häpeäraivo

Koulusurmien taustalla on useimmiten syyllisen elämänhistoriasta löytyvä nöyryyttäminen, mikä on synnyttänyt vihaa ja johtaa käsittämättömiin tekoihin.

Häpeä tekee kipeää ja voi olla vaarallista. Ihmisen aivot ovat herkistyneet tarkkailemaan sitä, miten muut suhtautuvat minuun. 

Häpeääkin vaarallisempi on nöyryytyksen tunne. 

Muiden antama arvostelu ja kritiikki voivat synnyttää seuraavia tunteita:

• Nolous. Muilta saatu kritiikki kohdistuu usein vain yhteen tekoon tai tapahtumaan. Nolous menee nopeasti ohitse ja myöhemmin sille voi naurahtaa.
• Syyllisyys. Ihminen tuntee syyllisyyttä silloin kun ymmärtää tehneensä väärin. Väärin tekemisen jälkeen ihminen haluaa pyytää anteeksi ja korjata aiheuttamansa tilanteen.
• Häpeä. Ihminen häpeää silloin kun hänen minäkäsityksensä murentuu ja hän tuntee olevansa arvoton.  Muiden kritiikki kohdistuu kohtisuoraan identiteettiin. Kritiikki tuntuu oikeudenmukaiselta ja siksi se sisäistyy. Ensin häpeä lamaannuttaa ja johtaa eristäytymiseen. Myöhemmin alkaa muiden syyttely. Aggressiivisuus lisääntyy. Väkivallan riski kasvaa. 
• Nöyryytys. Kritiikki saattaa olla epäoikeudenmukaista ja jopa väärää, jolloin ihminen kokee olevansa vailla keinoja. Silloin ihminen saattaa alkaa rypeä vihassa ja miettiä, miten voisi kostaa niille, jotka ovat kohdelleet häntä väärin ilman todellista syytä. 

Häpeä ja nöyryytys merkitsevät vaaratilannetta. Ihminen on joutumassa sosiaalisesti ulkopuoliseksi. Kuitenkin ihmisen alkukantainen perustarve on yhteenkuuluvuus lähellä olevien ihmisten kanssa. 

Nöyryytyksen tunne on subjektiivinen, mutta esim. omien vanhempien antama nöyryytys tuntuu pahemmalta kuin sisarusten antama. 

Nöyryytettyä ei välttämättä voi kovin paljon auttaa, sillä auttaminen saattaa lisätä uhrin kokemaa nöyryytyksen tunnetta mikäli auttajaksi ilmaantuu asemaltaan uhria korkeampi henkilö tai ventovieras. Ainoastaan tasavertaisen ja luotetun henkilön tarjoama apu voi olla avuksi. 

Aivojen sähkötoiminnan EEG-mittauksissa  on huomattu, että nöyryytys on voimakkaampi kuin viha, joten nöyryytyksen mahdollista merkitystä väkivaltaisten tekojen syynä ei ole syytä aliarvioida. 

Nöyryyttävät muistot eivät kovin helposti unohdu, vaan säilyvät mielessä, vaikka aikaa kuluisi. Nöyryytys on läpitunkeva ja hellittämätön tunne. Kirjoittaja toteaa: "Sellaisen tuottamista ihmisille on järkevintä varoa aina, kun tahtoo vähentää väkivallan todennäköisyyttä."

Häpeä on erityisen vaarallista narsisteille. Häpeäraivossaan he alkavat ruokkia kostofantasioita. Yllättävää ehkä on, että suuruskuvitelmilla pöyhkeilevät narsistit eivät ole niin vaarallisia kuin sisäänpäin kääntyneet narsistit, jotka jäävät kiereskelemään koetuissa loukkauksissa ja kostofantasioissa. 

Aivot pitävät koston ajatuksesta, vaikka kosto ei olekaan suloinen kuten etukäteen luullaan. Kostonhimo johtaa helposti väkivallan noidankehään. Kuten tunnettua, koston asema yhteiskunnassa on kulttuurisidonnaista.

Ihminen pidättäytyy kostamasta, jos hän kykenee selittämään alkuperäisen tilanteen itselleen vähäpätöiseksi episodiksi. Koska mahdollinen loukkaus tai vääryys ei lopultakaan ollut hänelle mikään iso juttu, ei ole mitään syytä ruveta miettimään kostotoimenpiteitä. Aivokuvien perusteella etuotsalohkot pystyvät silloin ikään kuin tukahduttamaan reaktiot, jotka kumpuavat tunteesta epäreilusta kohtelusta.

Psykopatia

Psykopaattinen persoonallisuushäiriö on yksi pahimmista persoonallisuuden häiriöistä. Psykopaateilla ei ole normaalia moraalitajua. Psykopaateilta on turha odottaa myötätuntoa. He eivät kykene lukemaan ihmisten kehonkieltä tai kasvojen ilmeistä tunteita. 

Linkki: Psykopatian tuntomerkit Robert Haren mukaan

Psykopaatit ovat rikoksentekijöinä tunteettomia ja julmia, sosiopaatit puolestaan impulsiivisia.

Psykopaattien aivoissa kanava tunneaivoista (mantelitumake) tietoaivoihin (etuotsalohkot) ei toimi kunnolla. Tällöin toiminnasta jäävät väistämättä puuttumaan sekä järjen ääni että moraalinen arvionti. 

Psykopaatti ei kykene jakamaan tarkkaavaisuuttaan, tällöin häneltä jää huomaamatta muiden ihmisten jakamat välähdyksenomaiset tunnevihjeet. Psykopaatti ei voi kokea empatiaa, koska hän ei huomaa vihjettä siitä, mitä muut tuntevat ja kokevat.  

Yleensä sairaita yritetään hoitaa diagnoosin tekemisen jälkeen. Psykopatian toteaminen ei kuitenkaan johda hoitotoimiin. Psykopaatit nimittäin yrittävät hyödyntää terapiassa oppimiaan keinoja miten voisi jatkossa manipuloida muita ihmisiä entistä paremmin. 

Kirjan teoriaosuus on vahva ja kiinnostava. Sen sijaan caset julkisuuden henkilöistä eivät ole kovin kiinnostavia ja joiltakin kohdin jopa tympeitä.

Robotit korvaavat johtajat

Martin Ford: Robottien kukoistus, teknologia ja massatyöttömyyden uhka (Sammakko 2017). 

Olen olettanut automaation ja robottien korvaavan pikku hiljaa rutiininomaiset työt kuten jonkun hampurilaisen valmistamisen pikaruokalassa tai tavaroiden siirtelyn varastossa. Ford kuitenkin painottaa, että automaation seuraavissa aalloissa myös korkeakoulukoulutusta vaativat tehtävät annetaan tekoälyn ja robottien tehtäväksi.

Fordin esimerkit ovat pääsääntöisesti Amerikasta, mutta varmaan Suomessakin  korkeakoulututkinnon suorittaneilla voi olla yhä useammin vaikeuksia työpaikkojen löytämisessä. Pian robotit esim. kirjoittavat parempaa tekstiä kuin ihmiset, vaikka kyseiset henkilöt olisivat korkeakoulututkinnon suorittaneita. 

Avainsanoja ovat "big data" ja koneoppiminen. Tunnetusti kaupan ala hyödyntää valtavia tietomassoja voidakseen saada selville yksittäisten kuluttajien mieltymykset. Samalla tavalla voivat johtajina toimivat robotit louhia organisaatiota ja henkilöstöä käsittelevistä aineistoista sellaista tietoa, mihin ihminen ei pysty. 

Koneoppiminen puolestaan tarkoittaa sitä, että jatkuvasti saamansa palautteen avulla ohjelmisto alkaa tuottaa itse omaa koodiaan. Ensin algoritmi perustuu tuttuun aineistoon, jolla algoritmiä täsmäytetään oikeaan suuntaan, seuraavassa vaiheessa algoritmille annetaan uusia erilaisia aineistoja, joista algoritmi ratkaisee samankaltaisia ongelmia kuin ensimmäisessä aineistossa.

Olen vuosikymmenet seurannut vierestä tietoalan kehittymistä, ja olen mielestäni ollut henkisesti valmistautunut rutiinitöiden automatisointiin. Automatisoinnin muutosvauhti tuntuu hitaalta näin jälkikäteenkin katsottuna. En tosin tiedä miten olisi pitänyt edetä, kun en itsekään haluaisi viedä keneltäkään työpaikkaa, mutta toisaalta on typerää tehdä töitä kahdella tavalla, automaation avulla sekä manuaalisesti.

Johtajatkin ovat tulleet ja menneet niiden vuosikymmenten aikana, mitä työurani on kestänyt. Aina välillä on tullut mieleen, että onpas näillä työpaikoilla ollut huono "herraonni" (tarkoittaa myös naisjohtajia). Voisi olla perusteita uskoa, että tekoälyyn perustuvat robotit olisivat parempia johtajia kuin nämä, joita on joutunut katselemaan vuosien ja vuosikymmenten ajan.

Pystyisivätkö robotit tekemään päätöksiä asioiden ja faktojen pohjalta, eivätkä jähmettyisi joko vanhoin kaavoihin ja henkilökemioihin tai vaihtoehtoisesti johtajan oman ja lähipiirin edun tavoittelemiseen? Fakta tosin on hieman huono termi, sillä ymmärtääkseni "big data" pohjautuu enemmänkin aineistoissa ilmeneviin korrelaatioihin kuin kausaliteettiin eli syy- ja seuraussuhteisiin.

Olisivatko robotit virheettömiä johtajia näissä asioissa, joissa usein alitajuntaiset tunteet sanelevat päätöksiä? Muistettakoon, että on mm. sanottu robottien auton kuljettajina olevan parempia kuin ihmiset, koska eivät tee inhimillisyydestä johtuvia virheitä, mutta kuitenkaan robottiautot eivät ole viime aikoina ottaneet ratkaisevaa loikkaa. Edelleen on enemmän lupauksia kuin toimivia järjestelmiä. Jää nähtäväksi miten Fordin ajatukset toteutuvat, mutta haluaisin nähdä sen päivän kun robotit tekevät henkilöhallinnon päätöksiä ihmisten sijaan. 

Ken elää, hän näkee.

Tekoäly demokratian ja markkinatalouden pelastajana

George Zarkadakis: Cyber republic. Reinventing democracy in the age of intelligent machines. MIT Press, 2020. 

Vaikka selviäisimme nykyisestä pandemiasta, edessä on valtavia ongelmia. Jos robotit ja tekoäly korvaavat ihmiset työntekijöinä, entistä suurempi joukko länsimaiden asukkaista jää joko työmarkkinoiden ulkopuolelle tai vaille vakituista pysyvää työsuhdetta ja joutuu miettimään, miten voisi elättää itsensä.  

Kirjassaan Cyber republic George Zarkadakis ehdottaa ratkaisuiksi seuraavaa kolmea asiaa:

1. digitalouden liiketoimintamallien uudelleen miettimistä, 
2. ihmiskeskeisestä tekoälyä sekä 
3. kansalaisoikeuksien laajentamista.
   

Valtiokeskeisen hyvinvointisektorin laajentaminen on kallis ja tehoton ratkaisu. Kansalaispalkka ei sinällään ole ratkaisu, sillä työnteko on elatuksen ansaitsemisen lisäksi elämän merkityksellisyyden kannalta tärkeää.

Suurin osa työntekijöistä joutuu tyytymään free lancerin rooliin.  Digiaikana työntekijät myyvät osaamistaan jatkuvasti ilman toivoa pysyvästä työsuhteesta.

Nykyisten jättimäisten digiyritysten sijaan hajautettu tietotalous olisi sekä tehokkaampi että oikeudenmukaisempi. Kansalaisilta ja kuluttajilta jatkuvasti kerättävästä datasta on jokaisen kansalaisen päästävä taloudellisesti hyötymään.

Tämä voisi tapahtua hajautettujen digitaalisten platformien kautta. Tulevaisuuden yritykset ovat toisiinsa verkottuneita työntekijöiden muodostamia osuuskuntia. Lohkoketjut ovat oikein oivallettuna tekniikka, mitä tulevaisuuden verkostot käyttävät hyödykseen. (Linkki lohkoketjun wiki-sivuun)

Ihmiskeskeinen tekoäly perustuu kybernetiikkaan, jolloin järjestelmä rakentuu jatkuvasti saatavasta palautteesta, feedbackista ja pyrkii hakeutumaan homeostaasiin, tasapainoon. Ihmiset ja koneet ovat partnereita. Tekoäly ei siis voi alkaa elää omaa elämäänsä ja lopulta hallita ihmiskuntaa, mikä lienee tyypillinen tekoälyyn liitetty pelko. Kyberneettisessä keskustelevassa järjestelmässä tekoäly on asiantuntijan roolissa, ei hallitsijan.

Perinteinen länsimainen demokratia on vaarassa. Länsimaiset yhteiskunnat  joutuvat jatkuvasti tasapainoilemaan ei-liberaalin demokratian ja ei-demokraattisen liberalismin välillä. Eliitti voi jättää kansalaisten mielipiteet huomioon ottamatta vaika liberalismin nimissä, mutta kyse ei ole silloin kansanvallasta. Vai onko liberalismi tärkeämpää kuin demokratia, vaikka sillä ei olisi enää kansan enemmistön tukea?

Nykyisen edustuksellisen demokratian rinnalle olisi suotavaa saada väyliä välittömälle suoralla demokratialle. Kansanäänestykset, joissa äänestetään kyllä tai ei, eivät ole parhaita tapoja saada kansan tahto esille. Zarkadakis ehdottaa kansalaiskokouksia uutena instituutiona. Kansalaiskokouksissa pyrittäisiin tekoälyn avulla pääsemään konsensukseen ja seulomaan esiin perusteltuja esityksiä. Demokratia voidaan esittää kyberneettisenä järjestelmänä.

Kirjoittajan esiin nostamat ongelmat ovat todellisia. Ratkaisuehdotuksetkin ovat kiinnostavia. Kuitenkin jää tunne, että ongelmat ovat liian suuria, jotta niitä voitaisiin kirjasssa ehdotetuilla menetelmillä ratkaista. Markkinatalous taitaa toimia omien lainalaisuuksien mukaan, mikä tarkoittaa mm. pääomien kasautumista eli suuryrityksiä on jatkossakin, vaikka ne eivät olisi kansalaisten tai kuluttajien etu.

On ilahduttavaa lukea ihmiskeskeisestä tekoälystä, koska yleensä tekoälyn tulevaisuuteen liitetään dystooppisia pelkoja.

Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen olisi kannatettavaa, ainakin olisi syytä kokeilla erilaisia e-demokratian suomia mahdollisuuksia. 

Muistan kuinka suuret odotukset ladattiin verkkodemokratiaan 1990-luvulla kun internet oli vielä nuori. Nuo odotukset eivät toteutuneet. Vaikka internet on paljolti pahimpien painajaisunien kaltainen, se on kuitenkin tarjonnut vaihtoehdon "leipää ja sirkushuveja" -mentaliteetille sekä ylhäältä alas julistetulle yksipuolisille poliittiselle ideologialle. 

Zarkadakiksen ajattelun logiikka on tällainen, kun oikaistaan mutkia: 

• Digiajalla toimeentulon hankkiminen on vaikeaa, koska pysyvät työpaikat vähenevät.
  
• Luottamus sekä länsimaiseen liberaaliin demokratiaan että markkinatalouteen on romahtamaisillaan.
  
• Tekoäly on taloudellisesti suunnaton mahdollisuus.
• Digitalouden voitot kuuluvat kansalaisille ja kuluttajille eivätkä pelkästään suuryrityksille.
  
• Tulevaisuuden yritykset ovat tekoälyä ja lohkoketjuja hyödyntäviä hajautettuja osuuskuntia, jotka toisiinsa kietoutuneina muodostavat verkoston.
  
• Tekoäly määritellään keskustelevan kybernetiikan perustalta.
• Demokratia tarkoittaa kyberneettistä järjestelmää.
  
• Kansalaisten luottamus voi palautua länsimaiseen demokratiaan ja markkinatalouteen, kun heillä on mahdollisuus sekä elättää itsensä omalla työllään että he kokevat voivansa vaikuttaa yhteisiin asioihin.
  

D

Geenit kertovat kohtalomme

The Science Of Fate : Why Your Future is More Predictable Than You Think / Hannah  Critchlow. Hodder & Stoughton, 2019.

Hannah Critchlow tasapainoilee perimän, ympäristön ja vapaan tahdon välimaastossa yrittäessään selvittää aivotutkimuksen näkökulmasta, kuinka paljon geenit ja perimä sanelevat ihmisen käyttäytymistä. Filosofian kannalta käsittely vapaasta tahdosta jää pintapuoliseksi, sen sijaan kirja tarjoaa kiinnostavaa tietoa perimän vaikutuksesta ihmisen elämään. Kirjoittaja on biologi ja neurotieteilijä.

Kirjoittaja haluaa tutkia vanhaa kohtalon ajatusta biologian näkökulmasta. Emme edes ymmärrä kuinka suuri osa päätöksenteostamme ja toiminnastamme on tietoisen tason ulkopuolella. Jos suurin osa ihmisen toiminnasta on tietoisen kontrollin ulkopuolella, voidaanko enää sanoa, että ihminen on itse vastuussa tekemisistään. Tämä on varmasti merkittävä yhteiskunnallinen kysymys, joka askarruttaa lainsäätäjiä ympäri maailman.

Kirjoittaja varoittaa kaiken aikaa liian yksioikoisista tulkinnoista. Aivotutkimuksen popularisointiin kannattaa suhtautua kriittisesti. Vielä tutkijat eivät tiedä läheskään kaikkea aivoista, geeneistä ja DNA:sta. Elämä on monimutkainen kokonaisuus, perimä, kasvatus ja ympäristötekijät luovat yhdessä moniulotteisen kudonnan. Tuomalla esille kontekstistaan irrallisia tiedonjyväsiä suuren yleisön sensaationälkään, media tunnetusti yksinkertaistaa tiedettä ja sen tutkimustuloksia.

Perimä vai kasvatus

Kirjoittaja esittää, että esim. skitsofreniassa arviolta noin 80 prosenttia on syntymässä saatujen geenien vaikutusta, loput geenien ja ympäristön monimutkaista vuorovaikutusta. Surkein kohtalo on varmaan niillä, joilla on tuo 80 prosentin geenialtistus ja sen lisäksi huonot ympäristötekijät ovat altistamassa sairastumiseen. 

Kuinka suuri osuus esim. ihmisen erilaisista syömiseen ja painonhallintaan liittyvistä ongelmista ja muista häiriöistä on tietoisuuden kontrollin ulkopuolella? Kirjoittaja toteaa, että ihmisen painosta arvioidaan noin 70 prosenttia olevan geenien vaikutusta, loput 30 prosenttia on ympäristötekijöiden vaikutusta, johon voisi periaatteessa olla mahdollisuus vaikuttaa. 

Ehkä tulevaisuudessa kehitetään täsmälääke, jolla vaikutetaan ihmisen aivojen mielihyväkeskukseen eli nucleus accumbens -tumakkeeseen. Ruoan syönti loppuisi siihen kun nälän tunne häviää tai alkoholin käyttö ei enää tuota mielihyvän tunnetta. 

Tällä hetkellä esiintyy varmaan paljon epäröintiä tuollaista mahdollista aivojen insinööritiedettä vastaan. Olemmeko valmiita siihen, että liikalihavuuden vähentämiseksi ylensyöntiä vähennettäisiin peukaloimalla ihmisen aivojen mielihyväkeskusta? Olisiko eettistä (pakko)hoitaa alkoholismia aivojen mielihyväkeskusta operoimalla? Nämä ovat kysymyksiä, joihin on otettava kantaa lähitulevaisuudessa. 

Aivojen fysiologinen plastisuus mahdollistaa sen, että voimme ylipäätään muokata omaa käyttäytymistämme. Plastisuus tarkoittaa kirjoittajan selityksen mukaan sitä, että vain jonkin uuden asian oppimisen alussa aivot laajenevat. Kun asia on opittu tai taito hankittu, aivojen virtapiirit määrittyvät jatkuvasti uudelleen, mikä puolestaan vähentää aivojen kokoa. 

Voidaanko tulevaisuudessa äidin kohdussa olevan sikiön geeneistä ennustaa ihmisen tuleva elämä? Osaksi voidaan, osaksi ei voida. Tuntuu pelottavalta dystopiselta ajatukselta, jos sikiön geeninäytteistä voidaan joskus tulevaisuudessa määrittää elämän vaiheet kuten älykkyys, menestyminen, terveys tai uskonnollinen vakaumus.

Vastasyntyneet vauvat omaavat valmiudet pa. kaikille maailman kielille eli ovat kykeneviä kuulemaan kaikkia mahdollisia foneemeja, mutta lapset aika pian menettävät tämän kyvyn niiden äänteiden osalta, joita he eivät kuule ympäristössään. Tämä on tietysti sääli muiden kielten oppimisen kannalta. Tämä on myös kaava, ihminen osaa valikoida informaation, jota tarvitsee ja hylätä muun kohinan pikku hiljaa. Opitusta  tulee vähitellen tapa. Toisaalta ne neuraaliset piirit, joita ei aivoissa käytetä eikä tarvita, häviävät pikku hiljaa lopullisesti. 

Oppiminen ja manipulaatio

Oppiminen tapahtuu siten, että aivoissa pienen pienet dendriittien haarakkeet reagoivat sähköiseen ärsytykseen, mikä saa haarakkeet tavoittelemaan yhteyttä viereisten hermosolujen kanssa. Dendriittinen haarake jakautuu alahaarakkeiksi. Tämä on prosessi, jonka avulla jokainen hermosolu voi yhdistyä 10 000 toiseen soluun, mikä tarkoittaa sitä, että kaiken kaikkiaan aivojen virtapiireissä on lähes lukematon määrä yhteyksiä. Käytännössä oppiminen on vähittäinen prosessi, jossa aivot reagoivat ympäristön signaaleihin. 

Ihminen on monimutkainen kokonaisuus. Geenien lisäksi ihminen rationaalista käyttäymistä häiritsevät erilaiset kognitiiviset vinoumat sekä virhepäätelmät, joihin luonnostamme kovin helposti syyllistymme. Ihmisen ajattelu on vääristynyttä, vaikka sitäkään emme välttämättä itse ymmärrä.

Erilaiset näkemykset ja uskomukset voivat intuitiivisesti ajatellen olevan tietoisen ajattelun tulosta. Kirjan mukaan suurin osa ihmisen uskomuksistakin ja erilaisista näkemyksistä on pääosin tulosta alitajuntaisten ja sisäsyntyisten aivomekanismien ei-tietoista tuotosta. Ylipäätään uskomukset pohjautuvat yhtä paljon emootioihin kuin ovat älyllisen prosessoinnin tulosta. 

Aikamoinen yllätys on tutkimustulos, jonka mukaan konservatiivien ja liberaalien ihmisten aivot eroavat tärkeältä osin. Konservatiivien mantelitumake eroaa liberaalien vastaavasta. Tästä syystä konservatiivit ovat varautuneempia kuin liberaalit ja aistivat liberaaleja herkemmin mahdollisen uhan.

Entä jos yhteiskunnassa vallassa oleva poliittinen ryhmittymä keksii keinon saada loputkin kansasta oman näkemyksen tueksi vaikuttamalla jollakin operaatiolla  mantelitumakkeen anatomiaan? Pelkkä ajatuskin on pelottava.

C. P. Snow kirjoitti aikoinaan kirjan kahdesta kulttuurista, luonnontieteellisestä ja humanistisesta, jotka eivät kohtaa. Tässä kirjassa kaksi kulttuuria onneksi kohtaavat aika monella sivulla. Aivotutkimus on tieteenala, joka näyttää edistyvän huimaa vauhtia ja yhteiskunnallisista seurauksista on syytä keskustella. Voi kuitenkin pohtia, antaisiko perinteinen vapaan tahdon filosofia uusia näkökulmia, jos halutaan selittää kohtalon, determinismin ja vapaan tahdon suhdetta aivojen, geenien ja DNA:n näkökulmasta. 

Kirjaa ei ole käännetty suomeksi.

Linkki teokseen Amazon-kirjakaupassa.

Aivot luovat säännönmukaisuuksia

Dean Burnett: Idioottiaivot. Kuinka aivomme oikeastaan toimivat. Suomentaja Risto Mikkonen. Kuopio: Scanria, 2017.

Burnett on myös koomikko, ehkä sen takia kirja on puolihauskasti (joku voisi tosin sanoa tekonokkelasti) kirjoitettu. Vaikeasta asiasta ja haastavasta terminologiasta huolimatta Burnett osaa popularisoida uusimpia tutkimustuloksia.

Ihminen ei suinkaan skannaa ympäristöään täydellisenä kopiona, vaan luomme mielessämme kuvan saamiemme ärsykkeiden perusteella. Kuva on vaillinainen, koska se sisältää niin paljon arvauksia ja oletuksia.

Evoluution kuluessa aivot ovat muotoutuneet niin, että alkuperäiset ns. liskoaivot ovat jääneet pohjalle, mutta aikojen kuluessa älylliseen toimintaan tarvittava neokorteksi on kehittynyt. Eri aivojen kehitysvaiheet 

eivät toimi harmoniassa, vaan usein vetävät ihmistä eri suuntiin. 

Jääräpäisyydessään liskoaivot jarruttavat järkevää ajattelua ja loogista toimintaa ihmisen arjessa. Ihmisen esihistoriassa primitiiviset vaistot ovat olleet hengissä säilymisen väline.

Tutkimuksissa on todettu, että ihminen reagoi esim. käärmeiden ja hämähäkkien kuviin nopeammin kuin informaatio ehtii tietoiselle tasolle.

Burnett on oiva tieteen popularisoija myös siinä mielessä, että hän tarjoaa useita vaihtoehtoisia selityksiä ja myöntää kuinka paljon on vielä asioita, joista aivotutkimusta harjoittavilla tiedemiehillä ei ole vielä tietoa.

Aivotutkimuksen valossa ihmisen käyttäytyminen näyttää pohjautuvan haluun pysyä hengissä, ihmisellä on taipumus "pakene tai taistele" -reaktioon, mikä oli välttämätön ihmisen esihistoriassa, mutta edelleen tulee helposti päälle, vaikka sille ei enää olisi samanlaista tarvetta. 

Meihin kohdistuu jatkuvasti ärsykkeiden informaatiovirta, josta ihminen yrittää poimia tärkeäksi uskomansa. Päästääkseen helpommalla aivot yrittävät luoda säännönmukaisuuksia ja malleja, jotta ihminen säilyttäisi henkensä.

Aivot pääsääntöisesti ovat valmiina mahdollisiin uhkatilanteisiin. Voidaan myös todeta, että ihmisellä on taipumusta nauttia "pakene tai taistele" -tilanteista, mitä nykyviihde tunnetusti käyttää hyväkseen. 

Suuttuminen voidaan nähdä reagointina mahdollisiin uhkiin ja se on saattanut mahdollistaa hengissä säilymisen. Suuttuminen ei muutenkaan ole aina paha asia, sillä se usein vähentää stressihormoni kortisolia ja sitä kautta alentaa stressiä, kunhan vain säilytetään maltti vihastumisessakin.

Lajityypillisesti ihmisen aivot yhdistelevät mielessämme asioita toisiimme, vaikka aina niillä ei ole mitään suhdetta toisiinsa. Jos aamulla jätämme puuron syömättä ja joudumme työpaikalla sanaharkkaan, saatamme ajatella, että jos olisin syönyt puuron tätä ei olisi tapahtunut. Jokin selitys on löydettävä, oli se totta tai ei. Tosin Burnett sitten lisää ihan näppärästi: "Ehkäpä se, että aivot vastustavat satunnaisuutta, johtuu jostain satunnaisesta mutaatiosta, joka osoittautui ajan mittaan hyödylliseksi. Raakaa ironiaa." (s. 74)

Erilaiset pelot sekä irrationaaliset fobiat syntyvät niin, että mantelitumakkeet, jotka ovat vastuussa pelkojen muistiin tallentamisesta, liittävät erilaisiin aikaisemmin koettuihin tai kuultuihin asioiden ja tilanteiden muistijälkiin nimilapun tai merkinnän, jossa yksiselitteisesti on todettu 'vaara' ja 'vältä'. Opimme varomaan tuota kyseistä asiaa aina kuin siihen eri tilanteissa törmäämme, joskus aiheesta, joskus täysin aiheetta.

Säännönmukaisuuksien ja mallien luomisen kustannuksena ovat  ajoittaiset väärät hälytykset.

Mantelitumakkeet ovat mukana myös muiden kasvojen ilmeiden tunnistuksessa. Ihminen on sosiaalinen eläin, sillä samat mantelitumakkeet, jotka vastaavat omien pelkojemme ja tuntemustemme käsittelystä, ovat tärkeitä myös toisten ihmisten tunteita tunnistettaessa.

Kyse on taas todellakin hengissä selviytymisen strategiasta. Traumaattisten kokemusten läpikäyneet henkilöt kärsivät elävistä välähdysmuistikuvista, jotka eivät ole tahdonvaraisia ja siten usein haittaavat normaalia elämää.

Trauman aiheuttaneen onnettomuuden aikana kehoon kerääntyy valtava määrä adrenaliinia, jolloin muistijälki taltioituu mieleen voimakkaana ja säilyttää siihen alun perin liittyneet tunteet. Aivot yrittävät sanoa, että koeta jatkossa välttää samankaltaisen kokemista. Ongelmaksi muodostuu se, että vaikka aivojen ohje sinänsä on oikea, muisto on liian voimakas, se pulpahtelee häiritsevästi mieleen pyytämättä ja yllättäen. 

Pahimmillaan nämä elävät välähdysmuistikuvat voivat aiheuttaa ongelmia tunne-elämässä tai jopa irtaantumista todellisuudesta. Kognitiiviset ja toiminnalliset kyvyt saattavat häiriintyä pitkäksikin aikaa tai jopa pysyvästi.

Ihmisen älykkyys liittyy työmuistin kapasiteettiin ja ehkä aivokurkiaisen paksuuteen. Vaikka aivojen harmaassa aineessa tapahtuu suurin osa tärkeästä toiminnasta, valkean aineen eheys ja tiheys on yksi älykkyyden indikaattori. "Jos harmaa aine muodostaa tehtaan, valkea aine muodostaa ne tiet, joita pitkin tuotteet toimitetaan tehtaalta maailmalle ja raaka-aineet tehtaalle." (s. 130.)

Persoonallisuustesteistä Burnett toteaa, että paljon käytetty Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori (MBTI) ei ole kovin tieteellinen. Tässä linkissä lisätietoa MBTI:stä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Myers%E2%80%93Briggsin_tyyppi-indikaattori

Introverteilla ihmisillä on omasta takaa aivokuoressa riittävästi stimulaatiota ja aktiivisuutta, siksi heidän ei tarvitse etsiä uusia stimuloivia asioita kuten ekstrovertit tekevät. 

Ekstroverteillä on kohonnutta aktiivisuutta orbitofrontaalisen aivokuoren alueella, joka liitetään mm. päätöksentekoon. Ehkä ektroverttius on sitäkin, että ekstrovertti tekee useammin ja nopeammin päätöksiä kuin introvertti.

Neuroottisista oireista kärsivillä ihmisillä ovat keskimääräistä pienempiä ne aivojen osat, jotka ovat tekemisissä oppimisen, muistamisen ja päätöksenteon kanssa. Neuroottisuus on kykenemättömyyttä tukahduttaa vainoharhaisia kuvitelmia ja ajatuksia, joita mieleen tupsahtaa.

Aisteista hajuaisti on yllättäen tärkein ja monessa suhteessa kiehtova mm. siksi että se liittyy olennaisesti muistiin. Hajuaistijärjestelmä sijaitsee hippokampuksen ja muiden muistialueiden tuntumassa.

Tästä syystä hajut voivat nostaa muistoista esiin myös tunteita. Hajuaisti on osa limbistä järjestelmää, siksi se pääsee muita aisteja selkeämmin vaikuttamaan tunteisiin. Yllättäen makuaisti puolestaan on aivan liian yliarvostettu.

Aivot laittavat näköaistin muiden aistien etusijalle. Verkkokalvo saattaakin itse asiassa olla osa aivoja, ainakin se lienee samaa kudosta kuin aivot. Näkemisen prosessi on erilainen, jos siirrämme katsetta kohteesta toiseen tai seuraamme liikkuvaa kohdetta. 

Evoluution kannalta selitys on se, että jos ihminen on seurannut liikkuvaa kohdetta, kyse on ollut joko saaliista tai uhasta, jolloin on henki ollut kyseessä.

Samankaltaisia aivotutkimusta popularisoivia kirjoja suomeksi ovat mm: David Eaglemanin kaksi kirjaa: Aivot. Ihmisen tarina. Atena, 2018 sekä Incognito. Aivojen salattu elämä. Avain, 2012 ja norjalaisen Kaja Nordengin kirja Ainutlaatuiset aivot. Bazar, 2017. Suosittelen näitä kaikkia luettavaksi.