Turha kuolemantapaus

Partanen oli entinen kapiainen. Hän oli tottunut komentamaan ja juopottelemaan. Välillä Partanen istui baarissa, välillä hän juopotteli niin raskaasti ettei päässyt käymään baarissa

Partanen vihasi yhtä keskussairaalan sairaanhoitajaa yli kaiken. Me yritimme aina välillä kysellä, mistä syystä Partanen inhosi hoitajaa niin paljon. Partanen vain toisti, että hän vihaa ja inhoa sitä ämmää ja aikoo vielä yhtenä päivänä tappaa sen.

Baarissa sanotaan ja puhutaan, mutta Partasen puheet olivat pelottavia. Kaikki me toivoimme niiden olevan pelkkiä puheita. Partanen tuntui olevan sellainen mies, joka voisi tehdä sen mitä uhkasi.

Kuulimme monta kertaa, että Partanen oli ollut hoidettavana keskussairaalassa ja hoitaja oli kieltäytynyt antamasta kipulääkettä, vaikka Partanen oli pyytänyt ja suorastaan anonut. Partanen kertoi kärsineensä koko yön suunnattomia kipuja hoitajan takia. Kun kysyimme, miksi hoitaja oli kieltäytynyt antamasta lääkettä, Partanen sanoi, että hoitajan olisi pitänyt ottaa yhteyttä päivystävään lääkäriin, mitä hoitaja ei halunnut tehdä. 

Ymmärsimme, että yhden yöt kivut olivat jättäneet kipuja suuremman jäljen Partanen. Kipua ja kärsimystä ei kannata vähätellä, yhden yön kivut voivat olla jotain käsittämättömän rankkaa, mutta aivan selvää on, että Partasen mielessä kyse ei ollut yhden yön kärsimyksistä vaan suhteettoman suuresta osasta koko elämäntarinaa.

Muina öinä sairaalassa Partanen oli saanut tarvitsemaansa kipulääkitystä. Jos sairaalassa vietetyn ajan kaikki muut yöt olivat sujuneet paremmin kuin tuo yksi kivulias yö, ne unohtuivat. Jos kyseisen vuoden muut yöt olivat kivuttomia, nekin unohtuivat. Partanen muisti vain sen yhden kauhean yön, jolloin kipulääkettä ei annettu ja hän kärsi. 

Ihminen on tarinankertoja. Tarinat ovat keskeisiä elämässämme. Kun kerromme tarinoita itsestämme, saamme joskus elämäämme jopa uuden suunnan tai mission. Partasen tarinan olennaisina elementteinä olivat yksi karmean kivulias yö ja hoitajan syyllisyys. 

Tilastollinen fakta on, että kyse oli yhdestä yöstä ja vuodessa on yli kolme ja puolisataa muuta yötä. Mutta se yksi yö jäi muistoihin, vaikka se suhteutettuna kolmeen ja puoleen sataan on vähän. Partaselle vain kävi niin, että hän ei halunnut muistaa muita öitä.

Ajan kulumisen kokeminen on kiintoisa ilmiö. Joskus aika vain kuluu, toisinaan me koemme ajan tihentyvän siten, että jokainen hetki tuntuu kestävän ja kestävän. Aika on läsnä eikä kulu.

Partasen tarina oli kivulias yö ja tarinaa seurasi missio, mihin liittyi puhe hoitajan tappamisesta. Tosin me baarissa olimme jo niin turtuneita sekä tarinaan että missioon, että emme enää ottaneet kovin vakavasti Partasen juttuja. 

Joskus kun istuimme baarin pöydän ympärillä, joku ymmärsi kysyä, että tapasiko Partanen sitä samaa hoitajaa uudestaan, kun joutui esim. kontrollikäynnille sairaalaan. Partanen vastasi, että sairaalassa hän ei hoitajan onneksi ollut tavannut tätä uudestaan. Sillä jos olisi tavannut, hoitaja olisi kuollut, Partanen lisäsi vakavasti. 

Sitten hän sanoi, että totta kai hän on tavannut hoitajan useastikin sairaalareissun jälkeen, hän vain odottaa oikeaa hetkeä, jolloin hän tappaa hoitsun. 

Missä olet hoitajan sitten tavannut, me kysyimme uteliaina. 

Täällä baarissa sama naama käy silloin tällöin miehensä kanssa, sanoi Partanen ja jatkoi: odottaa elämänsä viimeistä hetkeä, vaikka ei sitä itse tiedä. 

Toden totta, silloin mekin tajusimme, että kuka hoitaja oli. Kukaan meistä ei ollut kovin tuttu hoitajan kanssa, vaikka osasimme yhdistää kertomuksen ja henkilön. 

En ymmärtänyt, miten voi odottaa jotain sitä itse tajuamatta. Toisaalta koko elämä on odottamista, mekin istuimme baarissa ja odotimme, vaikka emme tienneet mitä.

Aikaa kului, välillä Partanen ryyppäsi raskaasti eikä päässyt baariin saakka. Välillä hän kävi pummaamassa muilta juotavaa silloin kun hänellä itsellä rahaa ei ollut. 

Fyysisesti Partanen oli huonossa kunnossa. Kävely oli tikkumaista ja paino oli pudonnut. Joku sanoi, että tappaminen painoi raskaasti hartioilla jo ennen sen suorittamista.

Partanen ei tapa enää ketään, muistan ajatelleeni.

Hoitaja ja tämän mies kävivät silloin tällöin bilettämässä. Naisella oli meno päällä ja mies oli hiljaisen oloinen. 

Kerran meille kerrottiin, että baarin yksi asiakas on kuollut. Hänet on itse asiassa tapettu. Nainen oli ammatiltaan sairaanhoitaja. 

Katsoimme pelästyneinä toisiamme, oliko Partanen sittenkin toteuttanut uhkauksensa, sillä muita hoitajia emme baarin asiakkaista tunteneet.

Kuulimme kuitenkin, että naisen oli tappanut oma mies, joka oli väittänyt surmanneensa rakkaudesta niin kuin miehet aina sanovat tuollaisen teon jälkeen. Hoitaja oli ollut bilettämässä ja illan kuluessa lähtenyt toisen miehen mukaan. Vakituinen kumppani oli arvannut kenen mukaan nainen oli lähtenyt ja päässyt tunkeutumaan uuden seuralaisen asuntoon.

Surmatyö oli tapahtunut tappelun nujakassa. Miehet olivat tapelleet. Nainen oli mennyt väliin leipäveitsen kanssa, mutta oma mies oli onnistunut kääntämään veitsen naista kohti. Veitsi oli painunut syvälle sydämeen. Hoitaja oli kuollut kahden miehen käsivarsille. Kumpikaan ei osannut elvyttää ammattielvyttäjää.

Olimme sekä järkyttyneitä että helpottuneita. Partanen ei ollut tehnyt sitä, vaan oma mies. Kuitenkin se, mitä Partanen oli uhonnut, oli kuitenkin tapahtunut. 

Joku sanoi sen, mitä ajattelimme, ei kannata uhota pahan tekemistä kenellekään, se voi toteutua, vaikka itse ei joutuisi sitä itse suorittamaan. 

Minä sanoin, että haluaisin tietää, mitä Partanen nyt ajattelee, kun hoitaja oli kuollut. Joku oli sitä mieltä, että Partaselle aivan yhden tekevää, itse ajattelin, että Partanen koki saaneensa koston. 

Jäimme miettimään kuulumisia ja joku meni laulamaan.

Tein lähtöä kun muuan tuttu nainen pyyhälsi paikalle ja kailotti omaan tapaansa: Oletteko kuulleet? Partanen on kuollut. Vesku oli mennyt käymään ja Partanen makasi omassa sängyssään kuolleena. Viinaan se kuoli lopulta, oli tukehtunut omaan oksennukseen. Kuolemaan ei liity rikosta. Elossa Partanen olisi vieläkin, jos olisi laittanut korkin kiinni, sanoi nainen lopuksi. 

Olin samaa mieltä, vaikka ajattelin, että viha ja koston hautominen veivät Partasen hautaan.