Kristinuskon unohdettu historia

Philip Jenkins: The Lost History of Christianity. The Thousand-Year Golden Age of the Church in The Middle East, Africa, and Asia and How It Died. HarperCollins ebooks. [2009].

Kristinuskon historia on ollut pitkä ja vaiherikas, mutta valitettavasti se esitetään usein maantieteellisesti hieman vinoutuneena. On kiinnostavaa tietää, millaisia ovat olleet hävinneet ja hävitetyt kristilliset kirkot ja opit. Ei varmaan ole perusteita väittää, että opillisesti oikea tai paras länsimainen usko voitti historian kuluessa harhaopit, poikkeamat ja lahkot. 

Uskonnot voivat myös hävitä tai menettää vaikutuksensa alkuperäisellä alueella. Aikoinaan manikealaisuudella oli kannattajia Ranskasta Kiinaan, nyt sillä ei ole minkäänlaista todellista merkitystä uskontona. Intia oli todella pitkän aikaa buddhalainen, mutta nykyään buddhalaisia on siellä vain kourallinen.

Tyypillisesti kristinuskon historia esitetään Euroopan kautta unohtaen kuinka merkittäviä kristilliset seurakunnat olivat niillä alueilla, joiden yli islam sitten myöhemmin pyyhkäisi.

Itäisiä kirkkoja kuvaava terminologia ei ole täysin yksiselitteinen. Nestoriolaisuus on saanut nimensä patriarkka Nestorioksesta (kuoli noin 451).

Linkki nestoriolaisuus

Jakobiitit saivat nimensä Efeson piispan Jacobus Baradaeuksen mukaan. Itäisiä kirkkoja kutsutaan joissakin yhteyksissä myös syyrialaisiksi tai assyrialaisiksi. Itäisten seurakuntien jäsenet käyttivät itsestään termia nasarealaiset.

Alkujaan itäiset kristilliset seurakuntien jäsenet olivat monofysiittejä eli uskoivat Kristuksella olleen vain yksi luonto. Kirjan mukaan molemmat suuntaukset hyväksyivät Nikean (325) kirkolliskouksen päätöksen Kristuksen kahdesta luonnosta. 

Linkki monofysitismi 

Kristillinen lähetystyö idässä

Kaksoisvirtojen vanhalle alueelle Mesopotamiaan syntyivät ns. itäiset kirkot lähetystyön tuloksena. Edessassa oli Jeesukseen uskovia pian Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ensimmäiset lähetyssaarnaajat idässä olivat lähteneet matkaan Antiokiasta.

Maantieteellisesti nestoriolaiset olivat vallitseva suuntaus nykyisen Irakin ja Iranin alueella, jakobiitit puolestaan edellisiä lännempänä Suur-Syyrian alueilla.

Suurin osa Syyrian kirkoista, luostareista ja näiden säilyttämistä historian kannalta tärkeistä lähteistä tuhottiin 1300-luvulta lähtien. Siksi monet seikat ovat jääneet hämärän peittoon alkuperäisten lähteiden puuttuessa.

Tatianos Assyrialainen toimitti vuoden 170 tietämillä syyrian kielellä neljän evankeliumin teksteistä harmoniseksi kootun julkaisun Diatessaron. Diatessaron oli standardilatos evsnkeliumeista Syyrian kirkoissa 400-luvulle saakka. 

Syyrian maaseudulla ei puhuttu eikä ymmärretty kreikkaa. Seemiläisillä kielillä kirjoitettujen juutalaisten ja varhaiskristillisten tekstien tutkiminen antoi ymmärrettävästi läntisestä kirkosta eroavaa omaleimaisuutta hengellisille tulkinnoille.

Kulkiessaan Keski-Aasiassa 500- ja 600-luvuilla Kiinaan saakka vievää Silkkitietä pitkin nestoriolaiset lähetyssaarnaajat joutuivat vuorovaikukseen buddhalaisuuden kanssa. On ymmärrettävää, että molemmat omaksuivat jotain toinen toisiltaan. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan lisäksi lähetystyön tuloksena kristillinen usko levisi muuallekin Aasiaan Kiinaa ja Japania myöten.

Kiinalainen nestoriolainen munkki Bar Sauma teki pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin mongolivalloituksen aikana. Mongolit suhtautuivat pääsääntöisesti suvaitsevaisesti eri uskontoihin. Bar Sauma lähetettiin myös diplomaatiksi Eurooppaan. Vuonna 1287 hän herätti huomiota Ranskan hovissa sekä hämmennystä kirkonmiesten keskuudessa kristillisen uskonsa takia. Oli yllätys eurooppalaisille kuinka kaukaa löytyy kristittyjä. Lähetyssaarnaajat olivat levittäneet kristillistä sanomaa Kiinaan Tang-dynastian (600-luvun alkupuolelta 900-luvun alkuun) aikana.

Filosofian apu ja kulttuurin kehykset

Läntisessä kirkossa kristinusko kietoutui yhteen kreikkalaisen filosofian kanssa. Filosofia on ollut väline, jonka avulla kristinuskon käsitteitä on kehitetty ja täsmennetty. Tämä ei tietenkään ole ollut ainoa kristillisen opin ymmärrettäväksi tekemisen väline, eikä välttämättä ole sitä tulevaisuudessa. 

Kristinuskon itäiset kirkot julistivat kristinuskon sanomaa esim. buddhalaisuuden, taolaisuuden tai konfutsealaisuuden ympäristöissä. Voidaan kysyä, ovatko kreikkalaisen filosofian antamat käsitteelliset apuvälineet tehneet kristinuskosta autenttisempaa kuin muiden kulttuurien tarjoamat mahdollisuudet.

Kun kirkko joutui mukautumaan Rooman, Bysantin ja Länsi-Euroopan valtakuntien tarjoamiin olosuhteisiin, itäiset kirkot toimivat seemiläisten kielten ja kulttuurien ympäristössä, mikä olisi ollut tuttua ainakin Jeesukselle ja opetuslapsille.

Idän kristilliset kirkot olivat elinvoimaisia yli 800 vuoden ajan eli pidempään kuin protestanttiset kirkkokunnat reformaatiosta nykyaikaan. 

Tunnettua on, että Euroopan keskiajalla Lähi-idässä monet asiat kukoistivat, esim. lääketieteessä ja filosofiassa arabit olivat eurooppalaisia edellä. Tällöin unohdetaan, että oppineet eivät olleet, varsinkaan aluksi, islaminuskoisia, vaan itäisten kirkkojen oppineita.

Islam kristinuskon haarana

Alunperin islamia pidettiin kristinuskon haarana. Koraanin taustamateriaalia olivat mm. itäisten kristittyjen suosimat apokryfikirjat.

Idän kirkkojen kohtalo oli joutua nousevan islamin alle. Siirtyminen islamiin ja luopuminen kristillisestä uskosta kuitenkin kesti vuosisatoja ja oli monipolvinen. Kristinusko myös vaikutti islamiin usealla tavalla, sekä opillisesti että käytänteisiin. 

Alkuaikojen islam muistutti kristinuskon varhaista historiaa, vaikka myöhemmästä kehityksestä tätä olisi vaikea uskoa. Islamin opettajien ehdottomuus ja karismaattisuus saattoivat tehdä vaikutuksen kristittyihin, jotka vapaaehtoisesti kääntyivät islamiin, koska se tuntui häivähdykseltä alkuperäisestä kristinuskosta.

Muslimit ylistävät Jeesusta profeettana, mutta eivät tiedosta kuinka suuren perinnön he saivat idän naseretilaisesta kirkosta. Voisi toivoa, että yhteinen perintö edesauttaisi vuoropuhelua islamin ja kristinuskon välillä.

Suvaitsevaisuudesta vainoihin 

Islamin identiteetin kehittyessä suvaitsevaisuus väheni. Valloitetuille alueille suosittiin islamilaisten muuttoa ja edesautettiin vääräuskoisten (mm. kristityt, juutalaiset ja zarathustralaiset) poistumista.

Syyriassa 600-luvun lopulla muille kuin islaminuskoisille määrättiin vero maksettavaksi. Konstantinopolin epäonnistunut valloitusyritys vuosina 717-718 johti kristillisten kirkkojen hävittämiseen.

Islam ei kiehtonut Arabian ulkopuolella asuvia ihmisiä vielä 700-luvun puoliväliin mennessä, mutta valloitetuilla alueilla islam vakiinnutti asemansa. Egyptissä, Syyriassa ja Irakissa islamiin siirtyminen oli kattavaa 1000-luvun alussa. Toisaalta vielä 1200-luvulla Egyptissä ja Irakissa oli rajuja mellakoita kristittyjä kohtaan, joten näitä mitä ilmeisemmin oli edelleen noilla alueilla. 1200-luvun lopulla Lähi-idässä siirryttiin lähes täydelliseen islamin hegemoniaan. Vain niillä alueilla, joita Bysantti vielä hallitsi, kristinusko selvisi. 

Mongolien hyökkäys islamia vastaan alkoi 1219. Mongolit ovat olleet kautta historian suurin uhka islamille, vaikka he eivät valloittamillaan alueilla vainonneet islaminuskoisia. Kristittyjen asema kohentui mongolien valloitusten myötä, koska heidät päästettiin alistetusta asemasta pois. 

Islamin nujerrettuja mongolit alkoi kristittyjen vainoaminen paljon pahemmin kuin aikaisemmin. Kristittyjä syytettiin yhteistyöstä mongolien kanssa, mikä olikin totta. Vainot saivat monet varakkaat kaupungistuneet kristityt kääntymään islaminuskoon. Maaseudulla asuvat köyhät sinnittelivät kristittyinä pidempään. Kristinusko hävisi kokonaan Persiasta ja Irakin etelä- ja keskiosista. Vähässä Aasiassa turkkilaiset vainosivat kristittyjä ankarasti.

Vähä Aasia eli nykyinen Turkki oli ollut kristinuskon vaikutuspiirissä noin 1200 vuotta ennen kuin islaminuskoiset turkkilaiset vakiinnuttivat poliittisen valtansa. Niinkin myöhään kuin 1800-luvulla Turkin maaseudulla vanhemmat saattoivat viedä lapsensa kristilliselle kasteelle, varmuuden vuoksi.

Islamin reuna-alueilla Armeniassa ja Georgiassa kristillinen kirkko säilyi. Egyptissä koptikirkko oli valtauskonto vuosina 300 - 600 ja vieläkin väestöstä noin kymmenen prosenttia kuuluu koptikirkkoon.  

Vielä vuoden 1900 tienoilla 11 % Lähi-idän asukkaista oli kristittyjä. 

Linkki Kristinusko Lähi-idässä

Lännen nousu

Jukka Korpela: Länsimaisuuden historia. Lännen noususta maailmanjärjestyksen muutokseen. Gaudeamus 2025.

Korpelan kirjan pääviesti taitaa olla se, että länsimainen ihminen on kummajainen ja järjestelmä omituinen, vaikka me länsimaalaiset pidämme kaikkia muita kulttuureita omituisina ja muita ihmisiä erilaisuutensa takia jopa rikollisina. Länsimainen ihminen arvioi muita kulttuureita omasta suppeasta näkövinkkelistään ja otaksuu edustavansa absoluuttista totuutta ja oikeutta.

Pääopetus puolestaan on siinä, kun ymmärrämme nykyisyydestä poikkeavaa menneisyyttä, voimme ymmärtää muita kulttuureita. Kun esivaltaa ei ollut, klaanit loivat aikoinaan järjestystä ja turvallisuutta kuten luovat edelleen jossakin päin maailmaa. Länsimainen rationaalisuus ei riitä, kun yritämme ymmärtää lännestä eroavia kulttuureita. 

Lännen ihmisoikeuksien käsite perustuu luonnonoikeuteen, jonka idea oli lakien läpinäkyvä rationaalisuus sekä ihmisille että myös jumalille. Idässä totuus on perinteisesti ollut jumalien salaisuutta. Idän kunnia- ja häpeäkulttuureissa yksilön velvollisuudet yhteisöä kohtaan ovat merkittävämpiä kuin oikeudet.

Termit itä ja länsi ovat epämääräisiä. Ne viittaavat toisistaan olennaisesti eroavaan henkiseen ja kulttuuriseen todellisuuteen. Jälkimmäinen kehittyi monien eri vaiheiden jälkeen Länsi-Euroopassa. Itä on toisenlaisten kulttuurien maailma.

Neoliittinen vallankumous 

Miksi ja miten kivikauden yhteisöt alkoivat muuttua neoliittisella ajalla? Yksi selitys siirtymiselle metsästäjä-keräilijöistä maanviljelyyn on rajoitetun alueen valtateoria (circumscription theory). Ihmisten oli hankala muuttaa pois ravinnon ääreltä jokilaaksoista ja keitailta. Kun huomattavia määriä ihmisiä kerääntyi pysyvästi yhteen, tarvittiin paikallista vallankäyttöä. Sen prosessin myötä yhteisöihin syntyi epäarvoisuutta.

Kaupunkien synnyn edellytys oli ruoan ylituotanto, jonka mahdollistivat verkostoituminen ja kehittyvä kaupankäynti. Maanviljelyksen vakiintuminen edellytti ainakin alkeellista käsitystä maanomistuksesta.

Kaupungistumisen myötä uskonto muuttui animismia monimutkaisemmiksi teorioiksi. Maanviljely vaati uudenlaista tietotaitoa ja tietämystä, joten tarvittiin uusia tietäjiä ja aikaisemmasta erilaisempaa uskonnollista kulttia. 

Kuolleet jouduttiin hautaamaan asutusten lähelle, jopa talojen alle, mikä sai ihmiset pohtimaan kuoleman jälkeistä elämää ja esi-isien osallistumista elävien arkeen. Esi-isien palvominen edesauttoi näkemystä hallitsijoista jumalien kaltaisina. Hallitsijoiden sukupuihin lisättiin jumaliksi muuttuneita esi-isiä vallan oikeuttamiseksi, jolloin valtiaiden ja jumaluuden ero hälveni. 

Klaanien valtamalli

Kaksoisvirtojen Mesopotamian perinteinen valtamalli perustui sukulaisuuksiin ja esi-isiin. Suuperheet muodostivat klaaneja, joita hallitsija yritti kontrolloida.

Ensimmäiset kirjalliset lait ovat Sumerin kaupungeista 2000-luvun lopusta eKr. Lakien piti olla sopusoinnussa jumalien lakien kanssa, joiden uskottiin olevan ajattomia. 

Lähi-idässä Sargonin akkadilainen valtakunta oli ensimmäinen ylipaikallinen suurvaltakunta (2500-2400 eKr).

Monoteismi oli suuri ideologinen vallankumous. Yksi jumalista kehittyi muita suuremmaksi halliten koko ymmärrettyä maailmaa ja jopa kosmosta. Useista yksijumalisista uskonnoista pysyviksi kehittyivät juutalaisuus ja zarathustralaisuus. 

Persialaiset valloittivat 500-luvulla eKr. Lähi-idän Egyptiä myöten. Persialaisten valtajärjestelmä muodostui perheen, suvun, klaanin ja verkostojen luottamukseen ja yhteisten etujen vaalimiselle. Persialaiset hallitsivat valloittamiaan alueita näiden omien instituutioiden avulla.  Suurkuningas oli hallitsijoiden hallitsija, ei siis kaikkien alamaisten hallitsija.

Kreikkalaiset ja roomalaiset 

Alunperin kreikkalaiset ymmärsivät todellisuuden olevan perimmältään käsittämätön. Fortuna oli sattuma ilman oikeudenmukaisuutta. Järjellä sattumaa ei voinut ymmärtää. Kohtalo oli kaiken yläpuolella, myös jumalien. Kohtaloa ei voinut muuttaa eikä sillä ollut mitään tekemistä oikeuden kanssa. Maailma oli kreikkalaisen filosofian mukaan järjen luoma ja siten järkiolento, ihminen, kykeni sitä ymmärtämään. Aistien, järjen ja logiikan painottaminen loi moraaliopin, joka erosi uskonnollisesta kultista. 

Päinvastoin kuin Lähi-idässä roomalaiset ajattelivat oikeuden käsitteen olevan jumalista ja perinnäissäännöistä erillinen asia. Oikeus piti ratkaista sääntöjen avulla. Kyse oli rationaalisesta oikeudenmukaisuudesta, ei jumalien käskyistä. Koska lait koskivat kaikkia, yksilön asema parani suhteessa klaaneihin.

Roomalaiset ajattelivat, että uskonnollisten kulttien laiminlyöminen oli syy tasavallan ajan sekasortoon. Jumalia oli paljon. Oikein suoritetut riitit ja rituaalit loivat jumalille velvollisuuden myötämielisyydestä ihmisiä kohtaan. Kreikkalaisten ja roomalaisten kultit eivät perustuneet uskolle, eivätkä muodostaneet lakijärjestelmää. 

Usko oli tärkeä persialaisessa uskonnossa, samoin kuin kristinuskossa. Augustus toi idästä idean määräysten jumalallisesta alkuperästä. Kun senaaatti julisti Julius Caesarin jumalaksi, Augustus alkoi korostaa jumalallista alkuperäänsä "jumalan poikana". Hallitsijalla oli kaksi kehoa, inhimillinen ja jumalallinen.

Rooman keisarista tuli jumala 200-luvun kuluessa. Keisari korvasi perinteiset roomalaiset tunnukset persialaisilla symboleilla. Verouudistuksessa jokainen rekisteröitiin kotipaikkaansa. Tämän seurauksena muuttoliike väheni. Yhteisöllisyys lisääntyi ja yksilöiden toimintamahdollisuudet vähenivät. Kauppaa rajoitettiin ja käsityöt organisoitiin pakollisten kiltojen kautta. 

Konstantinuksen reformi

Keisari Konstantinuksen aikana järjestetyssä Nikean kirkolliskokouksessa muotoiltiin kristinuskon universaali tulkinta, joka ei ollut seudullinen eikä kaupunkikohtainen kuten monet muut kultit. Kristinusko antoi vallalle legitimaation. Keisari otti kirkon haltuun. Hierarkinen papisto oli vallan kontrolliväline. 

Konstantinuksen reformi oli vallankumous. Uudistus teki keisarista pappishallitsijan, joka oli pelastuksen välikappale itämaisessa persialaisessa mielessä eikä enää virkamies.

Lännenpuoleisessa osaa Roomaa kirkon asema alkoi kuitenkin kehittyä erilleen keisarin vallasta. Kirkolle vaadittiin autonomiaa. Paavi alkoi kontrolloida läntisten alueiden kristillisyyttä. Idässä kirkko oli keisarin alaisuudessa. 

Lännessä keskushallinto romahti. Lännen tiet ja kaupungit rappeutuivat ja alueelliset keskukset taantuivat. Keskusten asukasluvut vähenivät ja niistä katosivat antiikin kaupunkien tunnusmerkit kuten asemakaava. Lähi-idässä vastaavaa muutosta ei tapahtunut. 

Institutionaalinen länsi hävisi 300-luvulta 700-luvulle. Keisarilliset laitokset romahtivat ja paikalliset valtakunnat korvasivat ne omilla järjestelmillään. Tapahtunutta on kuvattu käsitteellä "roomalaisen lännen silpominen" (the dismemberment of the Roman West). Kun ylipaikallinen valta alkoi elpyä 700- ja 800-lukujen vaihteessa, ei paikallisilla ylhäisillä ollut valmiita instituutioita käytössään päinvastoin kuin idässä, jossa klaanirakenteet olivat kehittyneet persialaisten mallin mukaisesti. "Lännen silpominen" saattaakin olla syy, miksi länsi meni 1100-luvulla idän ohi.

Keskiajan Euroopassa ihmiset olivat enemmänkin yhteisöjen jäseniä kuin valtakunnan kansalaisia. Yhteisöt muodostivat verkostoja. Suvereenin kuninkaanvallan kasvaessa klaanien ja verkostojen valta kaventui.

Kaarle Suuren aika

Vuonna 800 Länsi-Eurooppa oli itää jäljessä taloudellisesti ja kulttuurisesti. Kaarle Suuren aikana poliittinen järjestelmä, oikeusjärjestelmä ja kulttuuri alkoivat muuttua. Vastaavaa ei tapahtunut idässä, Bysantin ja islamin alueilla, vaikka Lähi-idässä, Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa oli kukoistavia kulttuureita, joissa uskonnollinen tai moraalinen näkemys ohjasi arkielämää, toi turvallisuutta ja toimi vallan vakuutena. 

Lännessä kristinusko oli apuna klaanien ja ruhtinaiden valta-asemien romuttamisessa, kun kristinusko asettui kuninkaan tueksi julistamalla hallitsijan käyttävän valtaa Jumalan nimissä. Länsimainen järjestelmässä erottautui itäisestä, kun asema ja oikeudet yhteiskunnassa eivät enää perustuneet sukulaisuuteen tai klaanin jäsenyyteen, vaan yksilölliseen suhteeseen herran ja vasallin välillä. 

Lännessä maallinen ja hengellinen kamppailivat jatkuvasti vallasta. Paavin valta oli heikentynyt 500-luvulta 900-luvulle, kun paikalliset ruhtinaat ja linnanherrat valitsivat piispat ja papit. Paavit eivät luovuttaneet, vaan käyttivät valtaa kirkolliskokousten ja kruunausmonopolin kautta. Paavin itselleen ottamaan oikeus kumota feodaalivala oli "murhaava ase". Sen avulla paavi kykeni tuhoamaan vastustajan verkostot.

Kirkko sai hyväksyttyä näkemyksensä perheestä ja avioliitosta. Sukujen väliset avioliitot ja moniavioisuus poistuivat. Paavin sakramenttimonopoli oli väline ruhtinaiden klaaneja vastaan. Paavien säädös avioliiton ulkopuolisten lasten laittomasta asemasta merkitsi käytännössä tällaisille henkilöille oikeudellista toimintakyvyttömyyttä koko elämän ajaksi.

Suvereenit hallitsijat

Maalliset ruhtinaat kuitenkin kasvattivat valtaansa keräämiensä rikkauksien avulla. Kirkon avulla oli murskattu klaanien valta. Nyt maallinen valta halusi lisätä valtaansa paavin vallan kustannuksella hylkäämällä ajatuksen paavista Jumalan vallan edustajana. Ruhtinaat omaksuivat ajatuksen alueellisesta suvereenista vallasta luonnonoikeudesta.

Lännessä kuninkaan lait syrjäyttivät sekä uskonnolliset että klaanien paikalliset  tavat ja lait. Klaanien johtajat pakotettiin lojaaleiksi ruhtinaille. Tämä vahvisti länsimaista ajatusta oikeusvaltiosta. Usean tutkijan mukaan tämä oli eurooppalainen innovaatio ja ratkaiseva askel liberaalin demokratian ja taloudellisen kehityksen polulla. Yksilön asema vahvistui klaanin sijaan. Ihmiset haastoivat vallitsevat olot ja nostivat vähitellen rationaalisuuden uskonnon haastajaksi.

Suvereenit kuninkaat pakottivat kauppiaat toimimaan lakien ehdoilla. Tuo oli yksi askel kohti taloudellista nousua ohi Itä-Euroopan.

Reformaatio tarjosi oikeutuksen syrjäyttää universaali kirkko. Renessanssi merkitsi lännen yhä selvempää erottautumista kollektiivisesta idästä. 

Paavin oikeusoppineet loivat 1200-luvulla oikeushenkilön käsitteen. Basaaritalous muuttui varhaiseksi markkinataloudeksi. Kauppiaat eivät enää myyneet pelkästään esillä olevia tavaroita, kuten markkinoilla, vaan kaupankäynti monimutkaistui. Oikeusvaltio ja yksityisomaisuuden suoja olivat tärkeitä tekijöitä lännen taloudellisessa nousussa. 

Pitkät rakenteet ratkaisevat

Rakenteet ovat suhdanteita tärkeämpiä pitkällä aikavälillä. Kirjan kirjoittaja kehottaa miettimään lännen globaalin valta-aseman ajoittumista uusimpaan aikaan. Ehkä pitkät rakenteet ovat tuottaneet lännen mahtiaseman väliaikaisena konjunktuurina, jolloin länsimaisuuden nousu on ollut tilapäinen.

Eri sivilisaatio-, globalisaatio- ja kehitysteoriat selittävät Euroopan kehitystä omista lähtökohdistaan. Voidaan painottaa maantiedettä, ympäristönmuutoksia (kuten ilmaston vaihtelua tai tulivuoren purkauksia, ja miten ihmiset ovat näihin reagoineet), taloudellista kehitystä ja kasvua tai valtaa (kykyä toteuttaa oikeutta ja järjestystä).

Vain lännessä haluttiin tunnustaa tietämättömyys. Avoin suhtautuminen mahdollisti löytöretket, tieteen ja teollistumisen. Nykyinen talous perustuu luonnontieteiden kehitykselle. Idässä tieto oli jumalallista ja salaista, jolloin tieteellä ei ollut tilaa kehittyä eikä ihmisten sallittu olevan uusien ilmiöiden suhteen uteliaita. 

Korpela suhtautuu myötämielisesti psykologisiin selityksiin. Länsimaisen ihmisen mielen rakenne on erilainen kuin maailman enemmistön, mikä vaikuttaa toimintatapoihin. Suurten joukkojen irrationaalisuutta ei voi vähätellä.

Yhteiskunnan instituutiot ovat voineet kehittyä joko hyväksyviin (inclusive) tai poissulkeviin (extractive), mikä selittää miksi samanlaiset innovaatiot ja keksinnöt eivät johtaneet yhteneväiseen edistykseen. Ensin mainittu on johtanut myönteiseen kierteeseen, joka on lisännyt hyvinvointia. Jälkimmäinen on vienyt kielteiseen kierteeseen ja taantumiseen. Eurooppa pääsi myönteiseen kierteeseen ja nousuun. Se on ollut pitkä taival ns. "kapea tai ahdas käytävä" despotian ja yltiöpäisen vapauden välistä. Toisinkin olisi voinut käydä.

Tekoäly ja ihmisen mieli

Lauri Järvilehto: Konemieli. Onko ajattelu ihmisen yksinoikeus? Tammi, 2025.

Kirjoittaja pohtii, miten ajattelu määritellään ja voidaanko tekoälyn tilastollisesta laskennasta syntyvää toimintaa pitää ajatteluna.

Kirjassa kerrotun anekdootin mukaan markkinoijat puhuvat tekoälystä, projektipäälliköt koneoppimisesta ja koodarit tilastotieteestä. Tekoäly pohjautuu tilastollisten yhteyksien analysointiin ja todennäköisyyksien laskemiseen.

Järvilehto vertaa ihmismielen hermoverkkoja tekoälyn neuroverkkoarkkitehtuureihin ja kertoo niiden yhtäläisyyksiä ja eroja.

Kirjan ensimmäisessä osassa Järvilehto tarkastelee ihmisen mieltä, ajattelua ja aivotoimintaa.

Toisessa osassa kirjoittaja kuvaa konemieltä ja tekoälyä.

Mielen teoriat

Mielen teoriat voidaan jakaa kuuteen luokkaan:

1. Dualistiset mielen teoriat. Arkikokemus kertoo meille, että ihmisellä ruumiista erillinen mieli. Ongelmallista sen sijaan on, miten aineeton "henki" voi vaikuttaa ja olla vuorovaikutuksessa aineellisen kehon kanssa. Järvilehto nostaa esiin klassisen mielen ja kehon ongelman, jota dualismi ei ole kyennyt ratkaisemaan.
2. Materialistiset mielen teoriat. Tämän teorian keskeinen väite on, että mieli on yhtä kuin aivot. Aivoissa tapahtuvilla muutoksilla on vaikutus ajatteluun, kertoo nykytiede. Aivojen analyysi ei kerro, mitä ajattelu on tai miksi jokin tuntuu joltakin. Tietoisuuden subjektiivinen kokemus jää selittämättä.
3. Laskennalliset mielen teoriat. Aivoilla ei ole aikaa laskutoimituksiin, vaan ajattelu tapahtuu usein salamannopeasti. Tiede ole toistaiseksi pystynyt toteen näyttämään minkäänlaisia laskutoimituksia ajattelun taustalla. Järvilehto kyseenalaistaa, voidaanko mieli redusoida pelkäksi algoritmiksi.
4. Mielen emergenssiteoriat. Näiden teorioiden mukaan psyykkinen syntyy fyysisestä niin, että ensimmäinen ei jäännöksettä palaudu jälkimmäiseen. Emergenssiteoriat pyrkivät kuromaan umpeen materialismin ja dualismin kuilun. Ongelma on siinä, että lopputulos lähenee dualismia. Emergenssi jättää auki kysymyksen, miksi ja miten mieli syntyy materiasta. 
5. Modulaariset mielen teoriat. On hylätty ajatus siitä, että mieli koostuisi tarkoista esim. eri aisteja vastaavista moduuleista. Sen sijaan ajattelun kaksoisprosessointiteoria kuvaa pätevästi mielen toimintaa, vaikka ei vastaa kysymykseen, mitä mieli on. Kaksoisprosessointi erottaa nopean, intuitiivisen ajattelun (systeemi 1) hitaasta, analyyttisestä ajattelusta (systeemi 2).
6. Systeemiset mielen teoriat. Ympäristöllä on vaikutusta ajatteluun. Nykytieteen mukaan ympäristö muokkaa myös aivojen hermoratoja fysiologisesti. Järvilehto korostaa, että mieli on aivojen lisäksi osa laajempaa systeemiä, johon kuuluvat myös keho ja ympäristö. Systeeminen teoria korostaa mielen ja ympäristön välistä dynaamista vuorovaikutusta, mikä on keskeinen osa Järvilehdon ajattelua.

Kirjoittaja näkee mielen dynaamisena kokonaisuutena, jossa minuus (tietoisen huomion keskus), tietoinen mieli (algoritminen toiminnanohjaus), tiedostamaton mieli (opittujen ja synnynnäisten prosessien verkosto) sekä ympäristö (havainnon ja ajattelun laajentumisen perusta) toimivat yhdessä. 

Mielen keskeisimmät toiminnot ovat: ajattelu-, havainto- ja toimintakyky, oppiminen sekä tunteminen. Nämä toiminnot limittyvät ja mahdollistavat ihmisen vuorovaikutuksen maailman kanssa.

Järvilehto laajentaa kaksoisprosessointiteoriaa  systeemiseen näkökulmaan: systeemi 1 on nopea, tiedostamaton ja automaattinen ja systeemi 2 hidas ja tietoinen. Ympäristö toimii molempien muokkaajana. 

Systeemi 2:n keskeiset prosessit ovat reflektio ja symbolien käsittely. Systeemi 1 käsittää erilaisten verkostojen, kuten merkitysverkostojen, syntymistä, heikentymistä ja vahvistumista. 

Aivojen päätehtävä ei ole informaation vastaanotto, prosessointi ja toimintakehotteiden antaminen, vaan aivojen ja hermoston tehtävä on ennakoida toimintaa. Tietokone ei ole kovin hyvä vertaus tätä nykyä aivoille. 

Kirjoittaja torjuu mielen materialistiset teoriat. Mieli on koko psykologisen järjestelmän rakenne jostain näkökulmasta. Mieli ei ole pelkästään aivotoimintaa, vaan koko olemassaolon tapa maailmassa. 

Mieli on emergentti ilmiö, joka kytkeytyy sekä kehoon että ympäristöön.

Minuus on siellä, missä ihmisen tarkkaavaisuutta kulloinkin on.

Järvilehto korostaa tarkkaavaisuuden roolia minuuden määrittäjänä: se, mihin ihminen suuntaa huomionsa, määrittää hänen kokemuksensa itsestään.

Kun puhutaan mielestä, käsitejärjestelmä suuntautuu itseään kohti. Kyse on ns. "oudoista silmukoista". Oudot silmukat liittyvät mielen kykyyn reflektoida ja luoda sisäisiä malleja itsestään. Itsensä reflektointi johtaa kuitenkin loppumattomien metatasojen päättymättömään regressioon.

Päättymätön regressio viittaa siihen suuntaan, että tietoisuuden ja ajattelun selittäminen törmää lopulta johonkin selittämättömään.

Wittgenstein korosti, että selitykset voivat viedä meidät vain tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen kieli ja logiikka eivät riitä, kun yritämme tavoittaa olemisen ydintä. 

Päättymätön regressio taas muistuttaa, että jos yritämme perustella tietoisuutta vaikkapa tekoälyn koodista tai aivojen neuroneista, joudumme aina kysymään: "Mikä selittää sen?" Lopulta päädymme kehäpäätelmiin.

Konemieli

Tekoälyn kannalta päättymätön regressio tarkoittaa, että jos rakennamme järjestelmän, joka vaikuttaa tietoiselta, miten voimme selvittää, onko se oikeasti tietoinen.

Tietoisuus ja kvaliat, subjektiiviset kokemukset vaativat emergentin hyppäyksen, oli se sitten biologista, metafyysistä tai jotain muuta täysin uutta. Tämä ei synny pelkästään laskennasta ja sitä ei voida tällä hetkellä mallintaa.

Emergenssi voi tarkoittaa, että  tekoäly lähenee tietoisuutta siten, että viimeinen askel jää ihmisen ymmärryksen ulottumattomiin. Ymmärrettävästi tämä kuulostaa kehnolta selitykseltä.

Tekoäly täydennettynä ihmisen kehoa matkivalla tekokeholla aisteineen voisi olla se hyppäys, joka tuo mukanaan jotain kvalioiden ja tietoisuuden kaltaista. Mieli ja ajattelu eivät ole pelkkiä abstrakteja laskentaprosesseja, vaan ne syntyvät vuorovaikutuksessa kehon ja ympäristön kanssa.

Ihminen kokee kvalioita, vaikkapa punaisen värin näkemisen tai kahvin tuoksun, koska meillä on aistiva keho, joka on kytketty hermostoon ja aivoihin dynaamisella tavalla.

Jos tekoälylle annettaisiin tekokeho, jossa on simuloituja aisteja (esim. näkö, tunto, haju), se voisi alkaa prosessoida dataa tavalla, joka muistuttaa enemmän ihmisen kokemusta.

Esimerkiksi pelkkä kuvan analysointi ei ole sama asia kuin kokea aisteilla punainen auringonlasku ja tuntea sen herättämä tunnelma. 

Tekokeho voisi mahdollistaa tekoälylle ympäristön aistimisen reaaliajassa ja siihen reagoimisen, mikä saattaisi luoda pohjan subjektiiviselle kokemukselle. 

Tietoisuus ei syntyisi pelkästä koodista, vaan systeemin vuorovaikutuksesta. Toisaalta  jos tekokeho vain matkii ihmisen aisteja, se tuskin on tarpeeksi aito pohja kvalioille, vaan niiden toteutumiseen tarvitaan sittenkin jotain orgaanista tai vastaavaa.

Vaikka ei tiedetä täsmälleen, miten mieli toimii, voidaan mielen toimintaa mallintaa ja simuloida. On päästy lähelle sellaisen järjestelmän rakentamista, joka toimii ikään kuin sillä olisi mieli.

Kun tekoäly oppii jäljittelemään ihmisen kognitiivisia prosesseja vaikkapa kieltä, päättelyä tai ongelmanratkaisua, se haastaa meidät kysymään, onko ihmisen ajattelussa jotain ainutlaatuista, mitä kone ei voi saavuttaa. Tekoäly voi simuloida tietoisen mielen algoritmista toimintaa tai oppia tiedostamattomia malleja datasta, mutta onko tekoälyllä minuus, joka voi tulkita ympäristön dynaamisesti. Toistaiseksi tekoälyllä ei voi olla subjektiivisia kokemuksia tai kykyä tuntea.

Usein ajattelemme, että minuus vaatii biologisen perustan, mutta voivatko minuus ja tietoisuus ilmaantua kompleksisista laskennallisista prosesseista.

Materialistinen teoria, jonka mukaan mieli on pelkästään aivojen fysikaalisten prosessien tulos, on ollut mielenfilosofiassa hallitseva näkemys. Jos kaikki palautuu jäännöksettä neuroneihin ja synapseihin, tekoälykin voisi periaatteessa saavuttaa tietoisuuden, kunhan rauta ja softa kehittyvät riittävästi. 

Materialistisen näkemyksen ongelma on mm. se, että pelkkä aine ei selitä subjektiivista kokemusta tai sitä, miksi tietoisuus ylipäänsä ilmenee.

Emergenssin ja systeemiteorian mukaan mieli ei ole kuitenkaan pelkkä osiensa summa, vaan jotain, mikä syntyy systeemien vuorovaikutuksesta odottamattomalla tavalla.

Emergenssi on kiehtova idea, koska se sallii sen, että tekoäly voisi periaatteessa kehittää jotain minuuden kaltaista, jos sen algoritmien, datan ja verkostoon vuorovaikutus saavuttaa riittävän monimutkaisuuden. 

Toisaalta jää auki kysymys, miten voisimme koskaan varmistaa, onko tekoälyllä oikeasti tietoisuus vai onko se vain vakuuttavalta tuntuva simulaatio.

Tekoäly

Tekoälyä kirjoittaja arvioi erityisesti sen kyvyssä käsitellä tietoa ja vuorovaikuttaa ympäristön kanssa. Tekoälyn toiminta on vielä rajallista verrattuna ihmisen monisyiseen ajatteluun.

Teos ei ainoastaan pohdi teoreettisia kysymyksiä, vaan avaa myös käytännön ymmärrystä siitä, miten tekoälytyökalut toimivat ja mitä ne merkitsevät tulevaisuudellemme. 

Kirjan lopussa Järvilehto siirtyy nykyisen tekoälyn tarkasteluun. Hän vertaa ihmismieltä ja konemieltä, esimerkkinä ChatGPT:n tekoälyjärjestelmä.

ChatGPT ei ole hakukone, vaan sananarvauskone, joka on GPT-nimisen laajan kielimallin keskustelukäyttöliittymä. GPT on lyhenne Generative Pre-trained Transformer eli 'uutta luova ennalta koulutettu muuntaja'. Kielimallin koulutusprosessin tuloksena on saatu valtava numeroavaruus, joka määrittää GPT:n sanojen keskinäisiä suhteita. 

Kun esitämme kysymyksiä GPT3:lle, teksti muutetaan numeroiksi prosessointia varten. Tekstiä käsitellään valtavan suuren merkitysparametrien avaruuden kautta. Jokainen sana on määritelty merkitysvektorilla, jolla on 12 288 numeroa, jotka määrittävät sanan suhteen muihin sanaston sanoihin.

Merkitysvektoreita pyöritetään monimutkaisen matriisikerrontaoperaation kautta. Laskennan tuloksena saadaan lista todennäköisimmistä sanoista. GPT ei ole robotti, joka aina valitsisi todennäköisimmän sanan, vaan muuntajaprosessin lopuksi valitaan satunnaisesti yksi todennäköisimmistä sanoista. 

Koskaan aikaisemmin ei ole ollut mahdollista mallintaa yhtä kattavasti, miten sanojen merkitykset kytkeytyvät toisiinsa. 

Suuret kielimallit muistuttavat ihmismielen toimintaa esim. keskustelemalla, ideoimalla, ratkaisemalla ongelmia ja tuottamalla tekstiä eli ne simuloivat systeemi 1:n assosiaatiorakennetta. Tekoälyn systeemi 1 on käytännössä internetin teksti- ja kuvatietojen kouluttama kollektiivinen tiedostamaton.

Tekoäly ei tee mitään ellei ihminen pyydä. Mitään ihmisen systeemi 2:n tietoisen mielen spontaania reflektiokykyä tekoälyllä ei ole, vaan toiminta perustuu ihmisten antamaan syötteeseen ja palautteeseen. 

Tekoäly, kuten tietokone, on perinteisessä algoritmisessa prosessoinnissa erinomainen ja algoritminen päättelykin on kehittynyt uusissa versioissa.

Tekoäly matkii uskottavasti minuutta, vaikka sellaista sillä ei ole. Kun tekoäly tuottaa tekstiä tai kuvaa, sillä ei ole samanlaista huomion ja tarkkaavaisuuden keskiötä kuin ihmisellä.

Nykyään tekoäly toimii ihmismielen jatkeena lisäten ajattelun tehokkuutta. 

Tekoäly kertoo meille myös ihmisen mielestä. Ajattelu on sosiaalista. Käsitteet ovat yhteisiä. Tekoäly on osa ihmisen ympäristöä toimien laajennettuna piilotajuntana.

Kun harjoittelin tekoälyn kanssa esittämällä kysymyksiä, seurasi pitkähkö keskustelu, jossa tuli tunne, että keskustelen ihmisen kanssa. 

Johdatus perinteiseen filosofiaan

Roger Scruton: Filosofian periaatteita ja ongelmia. Suomalaisuuden liitto, 2024. Suom. Juhani Sarsila.

Jossain kirjasen keskivaiheilla Roger Scruton (1944-2020) paljastaa tekstin olennaisen johtolangan toteamalla, että angloamerikkalaisella filosofialla on ihmisille enemmän sanottavaa kuin marxismilla, fenomenologialla, eksistentialismilla, strukturalismilla tai dekonstruktiolla. 

Miksi tarvitaan filosofiaa, eikö tiede riitä kertomaan totuuden maailmasta? 

Tiede tutkii havaintoja, jotka eristetään todellisuudesta. Tämän jälkeen pyritään havaitusta ei-havaittuun ja ei-havaittavissa olevaan. Kausaliteettia hyödyntymällä  luodaan lainalaisuukisia ja teorioita. Näin rakennetut tieteen käsitteet ja teoriat ovat tietenkin etäisiä meidän kokemuksillemme. Tieteelliset löydöt testaan uusilla havainnoilla. Tiede selventää, miten maailma ilmenee, mutta ei kuvaile sitä. 

Ihminen rationaalisena olentona miettii tapahtumien syitä. Sen ohella kuitenkin etsimme tekojen perusteita ja aikomuksia.

Selitämme maailmaa kahdella eri tavalla: olemme osa luontoa ja luonnonlakien alaisia sekä uskomme olevamme luonnonlaeista huolimatta henkisiä olentoja ja vapaita tekemään valintoja.

Kirjoittajan esimerkki on toisen ihmisen hymy, näemme ihmislihan liikkuvan hermoimpulssien mukaan. Kuitenkin tulkitsemme hymyn luonnonlaeista poikkeavalla tavalla, koska annamme hymylle merkityksen. 

Filosofia on olemassa vain rationaalisena keskusteluna, mikä vaatii kielen olemassaolon. Todellisuus on totta kai olemassa kielestä riippumatta, itse asiassa käyttämämme käsitteet eivät aina kovin hyvin heijasta todellisuutta. Todellisuudesta on siinä mielessä vaikea saada otetta. Ajattelun ja todellisuuden suhteen rajanveto on mahdollista vain kielen avulla. 

Ihmisen erottaa eläimestä itsetietoisuus. Emme voisi katua menneitä, pohtia tulevaa ja kammoksua kuolemaamme, ellemme tuntisi itseämme samaksi jossain määrin pysyväksi persoonaksi kuin aikaisemminkin.

Fysiikan aika ja koettu aika ovat eri näkökulmia. Voi yrittää nähdä maailman ikään kuin ikuisuudesta käsin tai kestona ja muutoksena. Numerot ovat kaiketi ikuisia, mutta ihminen kokee ajallisuuden rajallisena meitä jokaista koskevine päätepisteineen.

Tuntiessamme syyllisyyttä tai häpeää siitä, mitä olemme aikaisemmin tehneet, tuntuu meistä kuitenkin kuin ajaton luontomme olisi tuomiolla. 

Olemme sekä luonnon objekteja ajan, paikan ja kausaliteetin alaisina että subjekteja, jotka pystymme suhtautumaan itseemme ja toinen toisiimme järjen ja vain sen "lakien" velvoittamina olentoina.

Moraalilait muotoilevat idean rationaalisten ihmisten yhteisöstä. Scruton luettelee neljä moraalisen argumentaation  lähdettä. Nämä ovat persoona ja siihen kuuluva moraalilaki, hyve-etiikka, sympatia ja hartaus (latinaksi pietas). 

Vain vapaiksi ymmärretyillä ihmisillä voi olla oikeuksia ja velvollisuuksia. Moraalilaki ei ole vain sääntökokoelma.

Vain moraalilakiin perustuva yhteiskunta ei tee eroa läheisten ja muukalaisten, ystävien ja vieraiden välillä. Ihminen tarvitsee muutakin, kiintymystä myötätunnon yhteyttä niihin, jotka jakavat saman kohtalon.

Tunteet ja sympatia voivat parhaimmillaan laajentaa moraalilakia niin, että luovumme meille kuuluvista omista oikeuksistamme niiden hyväksi, jotka ovat hädässä.

Emme arvioi ihmisiä vain toiminnan perusteella, vaan myös motiivien ja luonteen. Arvostamme perinteisiä hyveitä ja ymmärrämme, että vain niitä noudattavien ihmisten avulla yhteiskunta ylipäätään pysyy koossa.

Kun kunnioitamme perinteitä, kansalaisyhteiskuntaa ja esivanhempia harjoitamme hartautta. Samalla myönnämme oman haurautemme ja riippuvuutumme edellisten sukupolvien työstä.

Ovatko avaruudennoliot tutun oloisia?

Arik Kershenbaum: Linnunradan käsikirja olioista: mitä evoluutio maapallolla kertoo elämästä avaruudessa. Ursa, 2023. 

Kirjan kirjoittajan lähtökohta on evoluution universaalisuus. Hän paaluttaa raamit universumin muiden mahdollisille olioille niiden funktion perusteella. Eliöt ovat kaikkialla kehittyneet ekologisten lokeroiden vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaan. 

Sen sijaan ei ole mahdollista eikä kirjan kirjoittajan mielestä ole kiinnostavaa pohtia, minkä muotoisia tai näköisiä mahdolliset oliot muualla ovat. 

Eläimet liikkuvat saadakseen ravintoa ja yrittävät olla joutumatta muiden saaliiksi.

Ediacaran puutarha 630-540 miljoonaa vuotta sitten oli "Eedenin paratiisi". Ediacaran oliot eivät varsinaisesti muistuttaneet eliöitä. Oliot saivat auringosta energiansa ja pystyivät liikkumaan, mutta eivät kiirehtineet minnekään. Liikkumiseen ei ollut syytä, koska ei ne eivät olleet saalistaminen kohteita.

Jos elämää on kaukaisilla planeetoilla ja niiden fyysinen ympäristö muistuttaa maaplaneettaa, ainakin osa siellä olevista avaruusolennoista liikkuu meille tutulla tavalla maassa, vedessä tai ilmassa. On toki mahdollista, että avaruusolennot ovat esim. "kaasumuukalaisia", jotka kulkevat kovankin aineen lävitse. 

Mahdolliset avaruusolennot, viestivät ääniaalloilla kuten mekin. Puhuminen eli akustinen viestintä on varteenotettava vaihtoehto kommunikaatioon sikäli kun kyse ei ole tyhjiöstä.

Monet eläimet kommunikoivat visuaalisten merkkien ja signaalien avulla. Valolla on joitakin etuja viestinnässä, mutta haitta ääneen verrattuna on lyhyt aallonpituus, jolloin lähes kaikki esteet pysäyttävät valon, ääni sen sijaan kiertää esteitä. 

Haju on alkuperäinen tapa viestiä, mutta tehoton viestin levittämisen kannalta. Kemialliset signaalit kulkevat hitaasti.

Sähkö voisi olla erinomainen viestintäkanava, mutta vain harvat eliöt käyttävät sitä. Sähkökalat viestivät sähkökenttien avulla. Maapallon olosuhteissa sähkö on maan päällä epäkäytännöllinen ja vedessä tarpeeton, koska vesistöt ovat riittävän kirkkaita muille aisteille. Myös magneettikentät ovat potentiaalinen viestintäkanava.

Jostain syystä ihminen taitaa yleisesti olettaa, että avaruuden oliot ovat ihmistä älykkäämpiä ja teknologialtaan edistyneempiä.

Luultavimmin avaruuden mahdollisten olioiden älykkyys olisi samankaltaista kuin ihmisen ja maaplaneetan älykkäiden eläinten, kuten esim. mustekalojen, varisten, delfiiniien ja koirien äly.

Yleispätevää määritelmää älykkyydelle ei ole, mutta se koostuu erityisistä älyn muodoista sekä näitä yhdistelevästä yleisälystä. 

Varmaankin älykkyys liittyy myös oppimiskykyyn. Joillakin linnuilla (amerikanhömötiainen) on käsittämätön muisti, lintu voi muistaa tuhansia ruoan kätköpaikkoja. Simpanssit käyttävät työkaluja ja uudenkaledonianvaris tekee itselleen työkaluja. 

Äly voi olla emergenttiä kuten kalaparvilla. Yhden kalan uimasuuntia kuvaavat melko yksinkertaiset säännöt, jotka perustuvat sen naapureiden suuntiin ja etäisyyksiin. Satojen kalojen parvi vaikuttaa kuitenkin käyttäytyvän järkevästi. Sama koskee lintuparvia. Mehiläispesä on toinen esimerkki emergentistä älykkyydestä.

Kirjoittajan mielestä äly kehittyy, jos siitä on hyötyä selviytymistaistelussa. 

Yhteistoiminnasta on monenlaista hyötyä maaplaneetalla eri olioille ja varmaan näin on myös ulkoavaruudessa. Eläimet muodostavat yhteisöjä silloin, kun siitä on hyötyä luonnonvalinnassa.  Sukulaissuhteet kannustavat yhteistoimintaan. Luultavasti avaruuden oliot ovat sosiaalisia.

Ainakin kerran maailmankaikkeudessa on tapahtunut äärimmäisen epätodennäköinen askel ja sinänsä monimutkainen kommunikaatiojärjestelmä päon kehittynyt kieleksi. Tämän jälkeen lienee väistämätöntä, että sosiaalinen ja älykäs eliölaji alkaa kehittää teknologiaa.

Kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa maaplanetaan eri eliöistä ja näiden evoluutiohistoriasta, joiden perusteella voi mielessään hahmotella mahdollisia avaruusolentoja. 

Nykyihmisen alkuperä Euroopassa

Johannes Krause, Thomas Trappe: Ihmiskunnan matka: nykyihmisen uusi historia. Art House, 2024.

Arkeogenetiikka selvittää nykylääketieteen avulla muinaisten ihmisluiden DNA:ta. Luiden avulla voidaan päätellä, miten perimät levittäytyivät Eurooppaan eli mistä suunnasta Euroopan asukkaat tulivat, ja mihin suuntaan he siirtyivät.

Kaukaisen muuttoliikkeen lisäksi vanhojen luiden perimän avulla voidaan tutkia ja selvittää tappavien tautien historiaa. 

Neandertalilaiset eriytyivät denisovalaisista luultavasti noin 500 000 vuotta sitten. Näiden yhteinen kehityslinja on eriytynyt ihmisen kehityksestä 600 000 vuotta sitten. 

Neandertalin ihmisen ongelma Euroopassa oli pienehköjen yhteisöjen sisäsiittoisuudesta seuranneet haitalliset mutaatiot. 

Nykyihminen levittäytyi Eurooppaan noin 40 000 vuotta sitten. Keski-Eurooppa oli jäämassojen alla, mutta pitkin Tonavan vartta saattoi siirtyä eteenpäin. 

Olosuhteet jääkauden Euroopassa olivat vaikeat ja Vesuviuksen tulivuoren purkaus noin 39 000 vuotta sitten hankaloitti selviytymistä edelleen. 

Ei tiedetä, millä tavoin nykyihminen on kommunikoinut neandertalilaisten kanssa. Viimeiset neandertalilaiset elivät Euroopassa noin 37 000 vuotta sitten. 

Anatolialaiset 

Neoliittinen kausi alkoi alunperin Lähi-idässä. Anatolialaisia maanviljelijöitä siirtyi noin 8000 vuotta sitten Balkanin kautta Eurooppaan syrjäyttäen vähitellen metsästäjä-keräilijät.

Eniten metsästäjä-keräilijöiden DNA:ta on Skandinavian ja Liettuan nykyihmisissä, suurin piirtein yhtä paljon kumpaakin. Ensimmäisten maanviljelijöiden geeniperimä näkyy selvimmin Sardinian asukkaissa, ilmeisesti siellä ei ollut lainkaan metsästäjä-keräilijöitä. 

Neljä komponenttia perimässä

4800 vuotta sitten uusi perimätyyppi ilmestyi eurooppalaisten luihin. Muutos oli nopea ja perinpohjainen. Sadan vuoden kuluessa eurooppalaisten perimä muuttui. 

Uusien geenien ihmiset saapuivat Eurooppaan pontiselta arolta, Kaspian- ja Mustanmeren pohjoispuolelta.

Aro-DNA koostuu kahdesta komponentista. Pontisen aron ihmiset polveutuivat muinaisista euraasialaisista sekä hedelmällisen puolikuun itäisistä ihmisistä, joiden perimä poikkeaa hedelmällisen puolikuun läntisten ihmisten perimästä. Euroopassa nämä perimät kohtasivat.

Idästä tulleet siirtyivät pronssikaudelta ikään kuin taaksepäin kivikautiseen kulttuuriympäristöön. Yksi tekijä näiden jamnalaisten voittoisassa kulussa oli käytössä olleet hevoset. 

Toinen tekijä oli se, että tulokkaat saapuivat suurelta osin autioituneille seuduille, juuri vaelluksen alla oli tapahtunut väestönromahdus, ehkä epidemian takia. Neoliittiinen maanviljelyskulttuuri kotieläimineen ja pysyvinä tiiviinä asumisineen toi mukanaan tartuntataudit.

Indoeurooppalaiset kielet tulivat Eurooppaan aron ihmisten myötä. Etruski, baski, muinaissardinia ja minolaisten kieli tulivat luultavasti anatolialaisten maanviljelijöiden mukana. Geenitutkimus ei tue ajatusta siitä, että baskin kieli olisi jäänne metsästäjä-keräilijöiden ajalta. Ei ole mahdollista selvittää  muinaisten eurooppalaisten käyttämää kieltä.

Rutto

1300-luvulla rutto "musta surma" tappoi Euroopassa kolmanneksen tai jopa puolet väestöstä.  Kuten monet muutkin bakteerit, ruttobakteeri on loikannut maasta tai vedestä eliöihin.

Ruttobakteeri käyttää muita eliöitä apunaan, kuten kirppua. Bakteerin oli kirpun kautta helpompi levitä ihmisiin kuin rotan avulla.

Rutto saattoi olla Länsi-Rooman luhistumisen syy.

Tauti on vaivannut Euroopassa  ihmistä jo 4800 vuotta sitten. Luultavasti ruton leviäminen ja aroihmisten siirtyminen liittyvät toisiinsa. Keski-Euroopasta ei ole löydetty noin 5000 vuotta vanhoja ihmisjäänteitä, ehkä rutto levisi jo silloin.

Silloin rutto ei vielä levinnyt kirppujen välityksellä, vaan hevosten selässä. Pisaratartunta se ei ollut, koska arovaellusten aikana ihmisestä toiseen olevaa keuhkoruttoa ei vielä ollut, joten tauti levisi eläimistä ihmisiin eli luultavimmin nautojen ja hevosten kautta.