Tekoäly ja ihmisen mieli

Lauri Järvilehto: Konemieli. Onko ajattelu ihmisen yksinoikeus? Tammi, 2025.

Kirjoittaja pohtii, miten ajattelu määritellään ja voidaanko tekoälyn tilastollisesta laskennasta syntyvää toimintaa pitää ajatteluna.

Kirjassa kerrotun anekdootin mukaan markkinoijat puhuvat tekoälystä, projektipäälliköt koneoppimisesta ja koodarit tilastotieteestä. Tekoäly pohjautuu tilastollisten yhteyksien analysointiin ja todennäköisyyksien laskemiseen.

Järvilehto vertaa ihmismielen hermoverkkoja tekoälyn neuroverkkoarkkitehtuureihin ja kertoo niiden yhtäläisyyksiä ja eroja.

Kirjan ensimmäisessä osassa Järvilehto tarkastelee ihmisen mieltä, ajattelua ja aivotoimintaa.

Toisessa osassa kirjoittaja kuvaa konemieltä ja tekoälyä.

Mielen teoriat

Mielen teoriat voidaan jakaa kuuteen luokkaan:

1. Dualistiset mielen teoriat. Arkikokemus kertoo meille, että ihmisellä ruumiista erillinen mieli. Ongelmallista sen sijaan on, miten aineeton "henki" voi vaikuttaa ja olla vuorovaikutuksessa aineellisen kehon kanssa. Järvilehto nostaa esiin klassisen mielen ja kehon ongelman, jota dualismi ei ole kyennyt ratkaisemaan.
2. Materialistiset mielen teoriat. Tämän teorian keskeinen väite on, että mieli on yhtä kuin aivot. Aivoissa tapahtuvilla muutoksilla on vaikutus ajatteluun, kertoo nykytiede. Aivojen analyysi ei kerro, mitä ajattelu on tai miksi jokin tuntuu joltakin. Tietoisuuden subjektiivinen kokemus jää selittämättä.
3. Laskennalliset mielen teoriat. Aivoilla ei ole aikaa laskutoimituksiin, vaan ajattelu tapahtuu usein salamannopeasti. Tiede ole toistaiseksi pystynyt toteen näyttämään minkäänlaisia laskutoimituksia ajattelun taustalla. Järvilehto kyseenalaistaa, voidaanko mieli redusoida pelkäksi algoritmiksi.
4. Mielen emergenssiteoriat. Näiden teorioiden mukaan psyykkinen syntyy fyysisestä niin, että ensimmäinen ei jäännöksettä palaudu jälkimmäiseen. Emergenssiteoriat pyrkivät kuromaan umpeen materialismin ja dualismin kuilun. Ongelma on siinä, että lopputulos lähenee dualismia. Emergenssi jättää auki kysymyksen, miksi ja miten mieli syntyy materiasta. 
5. Modulaariset mielen teoriat. On hylätty ajatus siitä, että mieli koostuisi tarkoista esim. eri aisteja vastaavista moduuleista. Sen sijaan ajattelun kaksoisprosessointiteoria kuvaa pätevästi mielen toimintaa, vaikka ei vastaa kysymykseen, mitä mieli on. Kaksoisprosessointi erottaa nopean, intuitiivisen ajattelun (systeemi 1) hitaasta, analyyttisestä ajattelusta (systeemi 2).
6. Systeemiset mielen teoriat. Ympäristöllä on vaikutusta ajatteluun. Nykytieteen mukaan ympäristö muokkaa myös aivojen hermoratoja fysiologisesti. Järvilehto korostaa, että mieli on aivojen lisäksi osa laajempaa systeemiä, johon kuuluvat myös keho ja ympäristö. Systeeminen teoria korostaa mielen ja ympäristön välistä dynaamista vuorovaikutusta, mikä on keskeinen osa Järvilehdon ajattelua.

Kirjoittaja näkee mielen dynaamisena kokonaisuutena, jossa minuus (tietoisen huomion keskus), tietoinen mieli (algoritminen toiminnanohjaus), tiedostamaton mieli (opittujen ja synnynnäisten prosessien verkosto) sekä ympäristö (havainnon ja ajattelun laajentumisen perusta) toimivat yhdessä. 

Mielen keskeisimmät toiminnot ovat: ajattelu-, havainto- ja toimintakyky, oppiminen sekä tunteminen. Nämä toiminnot limittyvät ja mahdollistavat ihmisen vuorovaikutuksen maailman kanssa.

Järvilehto laajentaa kaksoisprosessointiteoriaa  systeemiseen näkökulmaan: systeemi 1 on nopea, tiedostamaton ja automaattinen ja systeemi 2 hidas ja tietoinen. Ympäristö toimii molempien muokkaajana. 

Systeemi 2:n keskeiset prosessit ovat reflektio ja symbolien käsittely. Systeemi 1 käsittää erilaisten verkostojen, kuten merkitysverkostojen, syntymistä, heikentymistä ja vahvistumista. 

Aivojen päätehtävä ei ole informaation vastaanotto, prosessointi ja toimintakehotteiden antaminen, vaan aivojen ja hermoston tehtävä on ennakoida toimintaa. Tietokone ei ole kovin hyvä vertaus tätä nykyä aivoille. 

Kirjoittaja torjuu mielen materialistiset teoriat. Mieli on koko psykologisen järjestelmän rakenne jostain näkökulmasta. Mieli ei ole pelkästään aivotoimintaa, vaan koko olemassaolon tapa maailmassa. 

Mieli on emergentti ilmiö, joka kytkeytyy sekä kehoon että ympäristöön.

Minuus on siellä, missä ihmisen tarkkaavaisuutta kulloinkin on.

Järvilehto korostaa tarkkaavaisuuden roolia minuuden määrittäjänä: se, mihin ihminen suuntaa huomionsa, määrittää hänen kokemuksensa itsestään.

Kun puhutaan mielestä, käsitejärjestelmä suuntautuu itseään kohti. Kyse on ns. "oudoista silmukoista". Oudot silmukat liittyvät mielen kykyyn reflektoida ja luoda sisäisiä malleja itsestään. Itsensä reflektointi johtaa kuitenkin loppumattomien metatasojen päättymättömään regressioon.

Päättymätön regressio viittaa siihen suuntaan, että tietoisuuden ja ajattelun selittäminen törmää lopulta johonkin selittämättömään.

Wittgenstein korosti, että selitykset voivat viedä meidät vain tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen kieli ja logiikka eivät riitä, kun yritämme tavoittaa olemisen ydintä. 

Päättymätön regressio taas muistuttaa, että jos yritämme perustella tietoisuutta vaikkapa tekoälyn koodista tai aivojen neuroneista, joudumme aina kysymään: "Mikä selittää sen?" Lopulta päädymme kehäpäätelmiin.

Konemieli

Tekoälyn kannalta päättymätön regressio tarkoittaa, että jos rakennamme järjestelmän, joka vaikuttaa tietoiselta, miten voimme selvittää, onko se oikeasti tietoinen.

Tietoisuus ja kvaliat, subjektiiviset kokemukset vaativat emergentin hyppäyksen, oli se sitten biologista, metafyysistä tai jotain muuta täysin uutta. Tämä ei synny pelkästään laskennasta ja sitä ei voida tällä hetkellä mallintaa.

Emergenssi voi tarkoittaa, että  tekoäly lähenee tietoisuutta siten, että viimeinen askel jää ihmisen ymmärryksen ulottumattomiin. Ymmärrettävästi tämä kuulostaa kehnolta selitykseltä.

Tekoäly täydennettynä ihmisen kehoa matkivalla tekokeholla aisteineen voisi olla se hyppäys, joka tuo mukanaan jotain kvalioiden ja tietoisuuden kaltaista. Mieli ja ajattelu eivät ole pelkkiä abstrakteja laskentaprosesseja, vaan ne syntyvät vuorovaikutuksessa kehon ja ympäristön kanssa.

Ihminen kokee kvalioita, vaikkapa punaisen värin näkemisen tai kahvin tuoksun, koska meillä on aistiva keho, joka on kytketty hermostoon ja aivoihin dynaamisella tavalla.

Jos tekoälylle annettaisiin tekokeho, jossa on simuloituja aisteja (esim. näkö, tunto, haju), se voisi alkaa prosessoida dataa tavalla, joka muistuttaa enemmän ihmisen kokemusta.

Esimerkiksi pelkkä kuvan analysointi ei ole sama asia kuin kokea aisteilla punainen auringonlasku ja tuntea sen herättämä tunnelma. 

Tekokeho voisi mahdollistaa tekoälylle ympäristön aistimisen reaaliajassa ja siihen reagoimisen, mikä saattaisi luoda pohjan subjektiiviselle kokemukselle. 

Tietoisuus ei syntyisi pelkästä koodista, vaan systeemin vuorovaikutuksesta. Toisaalta  jos tekokeho vain matkii ihmisen aisteja, se tuskin on tarpeeksi aito pohja kvalioille, vaan niiden toteutumiseen tarvitaan sittenkin jotain orgaanista tai vastaavaa.

Vaikka ei tiedetä täsmälleen, miten mieli toimii, voidaan mielen toimintaa mallintaa ja simuloida. On päästy lähelle sellaisen järjestelmän rakentamista, joka toimii ikään kuin sillä olisi mieli.

Kun tekoäly oppii jäljittelemään ihmisen kognitiivisia prosesseja vaikkapa kieltä, päättelyä tai ongelmanratkaisua, se haastaa meidät kysymään, onko ihmisen ajattelussa jotain ainutlaatuista, mitä kone ei voi saavuttaa. Tekoäly voi simuloida tietoisen mielen algoritmista toimintaa tai oppia tiedostamattomia malleja datasta, mutta onko tekoälyllä minuus, joka voi tulkita ympäristön dynaamisesti. Toistaiseksi tekoälyllä ei voi olla subjektiivisia kokemuksia tai kykyä tuntea.

Usein ajattelemme, että minuus vaatii biologisen perustan, mutta voivatko minuus ja tietoisuus ilmaantua kompleksisista laskennallisista prosesseista.

Materialistinen teoria, jonka mukaan mieli on pelkästään aivojen fysikaalisten prosessien tulos, on ollut mielenfilosofiassa hallitseva näkemys. Jos kaikki palautuu jäännöksettä neuroneihin ja synapseihin, tekoälykin voisi periaatteessa saavuttaa tietoisuuden, kunhan rauta ja softa kehittyvät riittävästi. 

Materialistisen näkemyksen ongelma on mm. se, että pelkkä aine ei selitä subjektiivista kokemusta tai sitä, miksi tietoisuus ylipäänsä ilmenee.

Emergenssin ja systeemiteorian mukaan mieli ei ole kuitenkaan pelkkä osiensa summa, vaan jotain, mikä syntyy systeemien vuorovaikutuksesta odottamattomalla tavalla.

Emergenssi on kiehtova idea, koska se sallii sen, että tekoäly voisi periaatteessa kehittää jotain minuuden kaltaista, jos sen algoritmien, datan ja verkostoon vuorovaikutus saavuttaa riittävän monimutkaisuuden. 

Toisaalta jää auki kysymys, miten voisimme koskaan varmistaa, onko tekoälyllä oikeasti tietoisuus vai onko se vain vakuuttavalta tuntuva simulaatio.

Tekoäly

Tekoälyä kirjoittaja arvioi erityisesti sen kyvyssä käsitellä tietoa ja vuorovaikuttaa ympäristön kanssa. Tekoälyn toiminta on vielä rajallista verrattuna ihmisen monisyiseen ajatteluun.

Teos ei ainoastaan pohdi teoreettisia kysymyksiä, vaan avaa myös käytännön ymmärrystä siitä, miten tekoälytyökalut toimivat ja mitä ne merkitsevät tulevaisuudellemme. 

Kirjan lopussa Järvilehto siirtyy nykyisen tekoälyn tarkasteluun. Hän vertaa ihmismieltä ja konemieltä, esimerkkinä ChatGPT:n tekoälyjärjestelmä.

ChatGPT ei ole hakukone, vaan sananarvauskone, joka on GPT-nimisen laajan kielimallin keskustelukäyttöliittymä. GPT on lyhenne Generative Pre-trained Transformer eli 'uutta luova ennalta koulutettu muuntaja'. Kielimallin koulutusprosessin tuloksena on saatu valtava numeroavaruus, joka määrittää GPT:n sanojen keskinäisiä suhteita. 

Kun esitämme kysymyksiä GPT3:lle, teksti muutetaan numeroiksi prosessointia varten. Tekstiä käsitellään valtavan suuren merkitysparametrien avaruuden kautta. Jokainen sana on määritelty merkitysvektorilla, jolla on 12 288 numeroa, jotka määrittävät sanan suhteen muihin sanaston sanoihin.

Merkitysvektoreita pyöritetään monimutkaisen matriisikerrontaoperaation kautta. Laskennan tuloksena saadaan lista todennäköisimmistä sanoista. GPT ei ole robotti, joka aina valitsisi todennäköisimmän sanan, vaan muuntajaprosessin lopuksi valitaan satunnaisesti yksi todennäköisimmistä sanoista. 

Koskaan aikaisemmin ei ole ollut mahdollista mallintaa yhtä kattavasti, miten sanojen merkitykset kytkeytyvät toisiinsa. 

Suuret kielimallit muistuttavat ihmismielen toimintaa esim. keskustelemalla, ideoimalla, ratkaisemalla ongelmia ja tuottamalla tekstiä eli ne simuloivat systeemi 1:n assosiaatiorakennetta. Tekoälyn systeemi 1 on käytännössä internetin teksti- ja kuvatietojen kouluttama kollektiivinen tiedostamaton.

Tekoäly ei tee mitään ellei ihminen pyydä. Mitään ihmisen systeemi 2:n tietoisen mielen spontaania reflektiokykyä tekoälyllä ei ole, vaan toiminta perustuu ihmisten antamaan syötteeseen ja palautteeseen. 

Tekoäly, kuten tietokone, on perinteisessä algoritmisessa prosessoinnissa erinomainen ja algoritminen päättelykin on kehittynyt uusissa versioissa.

Tekoäly matkii uskottavasti minuutta, vaikka sellaista sillä ei ole. Kun tekoäly tuottaa tekstiä tai kuvaa, sillä ei ole samanlaista huomion ja tarkkaavaisuuden keskiötä kuin ihmisellä.

Nykyään tekoäly toimii ihmismielen jatkeena lisäten ajattelun tehokkuutta. 

Tekoäly kertoo meille myös ihmisen mielestä. Ajattelu on sosiaalista. Käsitteet ovat yhteisiä. Tekoäly on osa ihmisen ympäristöä toimien laajennettuna piilotajuntana.

Kun harjoittelin tekoälyn kanssa esittämällä kysymyksiä, seurasi pitkähkö keskustelu, jossa tuli tunne, että keskustelen ihmisen kanssa. 

Johdatus perinteiseen filosofiaan

Roger Scruton: Filosofian periaatteita ja ongelmia. Suomalaisuuden liitto, 2024. Suom. Juhani Sarsila.

Jossain kirjasen keskivaiheilla Roger Scruton (1944-2020) paljastaa tekstin olennaisen johtolangan toteamalla, että angloamerikkalaisella filosofialla on ihmisille enemmän sanottavaa kuin marxismilla, fenomenologialla, eksistentialismilla, strukturalismilla tai dekonstruktiolla. 

Miksi tarvitaan filosofiaa, eikö tiede riitä kertomaan totuuden maailmasta? 

Tiede tutkii havaintoja, jotka eristetään todellisuudesta. Tämän jälkeen pyritään havaitusta ei-havaittuun ja ei-havaittavissa olevaan. Kausaliteettia hyödyntymällä  luodaan lainalaisuukisia ja teorioita. Näin rakennetut tieteen käsitteet ja teoriat ovat tietenkin etäisiä meidän kokemuksillemme. Tieteelliset löydöt testaan uusilla havainnoilla. Tiede selventää, miten maailma ilmenee, mutta ei kuvaile sitä. 

Ihminen rationaalisena olentona miettii tapahtumien syitä. Sen ohella kuitenkin etsimme tekojen perusteita ja aikomuksia.

Selitämme maailmaa kahdella eri tavalla: olemme osa luontoa ja luonnonlakien alaisia sekä uskomme olevamme luonnonlaeista huolimatta henkisiä olentoja ja vapaita tekemään valintoja.

Kirjoittajan esimerkki on toisen ihmisen hymy, näemme ihmislihan liikkuvan hermoimpulssien mukaan. Kuitenkin tulkitsemme hymyn luonnonlaeista poikkeavalla tavalla, koska annamme hymylle merkityksen. 

Filosofia on olemassa vain rationaalisena keskusteluna, mikä vaatii kielen olemassaolon. Todellisuus on totta kai olemassa kielestä riippumatta, itse asiassa käyttämämme käsitteet eivät aina kovin hyvin heijasta todellisuutta. Todellisuudesta on siinä mielessä vaikea saada otetta. Ajattelun ja todellisuuden suhteen rajanveto on mahdollista vain kielen avulla. 

Ihmisen erottaa eläimestä itsetietoisuus. Emme voisi katua menneitä, pohtia tulevaa ja kammoksua kuolemaamme, ellemme tuntisi itseämme samaksi jossain määrin pysyväksi persoonaksi kuin aikaisemminkin.

Fysiikan aika ja koettu aika ovat eri näkökulmia. Voi yrittää nähdä maailman ikään kuin ikuisuudesta käsin tai kestona ja muutoksena. Numerot ovat kaiketi ikuisia, mutta ihminen kokee ajallisuuden rajallisena meitä jokaista koskevine päätepisteineen.

Tuntiessamme syyllisyyttä tai häpeää siitä, mitä olemme aikaisemmin tehneet, tuntuu meistä kuitenkin kuin ajaton luontomme olisi tuomiolla. 

Olemme sekä luonnon objekteja ajan, paikan ja kausaliteetin alaisina että subjekteja, jotka pystymme suhtautumaan itseemme ja toinen toisiimme järjen ja vain sen "lakien" velvoittamina olentoina.

Moraalilait muotoilevat idean rationaalisten ihmisten yhteisöstä. Scruton luettelee neljä moraalisen argumentaation  lähdettä. Nämä ovat persoona ja siihen kuuluva moraalilaki, hyve-etiikka, sympatia ja hartaus (latinaksi pietas). 

Vain vapaiksi ymmärretyillä ihmisillä voi olla oikeuksia ja velvollisuuksia. Moraalilaki ei ole vain sääntökokoelma.

Vain moraalilakiin perustuva yhteiskunta ei tee eroa läheisten ja muukalaisten, ystävien ja vieraiden välillä. Ihminen tarvitsee muutakin, kiintymystä myötätunnon yhteyttä niihin, jotka jakavat saman kohtalon.

Tunteet ja sympatia voivat parhaimmillaan laajentaa moraalilakia niin, että luovumme meille kuuluvista omista oikeuksistamme niiden hyväksi, jotka ovat hädässä.

Emme arvioi ihmisiä vain toiminnan perusteella, vaan myös motiivien ja luonteen. Arvostamme perinteisiä hyveitä ja ymmärrämme, että vain niitä noudattavien ihmisten avulla yhteiskunta ylipäätään pysyy koossa.

Kun kunnioitamme perinteitä, kansalaisyhteiskuntaa ja esivanhempia harjoitamme hartautta. Samalla myönnämme oman haurautemme ja riippuvuutumme edellisten sukupolvien työstä.

Ovatko avaruudennoliot tutun oloisia?

Arik Kershenbaum: Linnunradan käsikirja olioista: mitä evoluutio maapallolla kertoo elämästä avaruudessa. Ursa, 2023. 

Kirjan kirjoittajan lähtökohta on evoluution universaalisuus. Hän paaluttaa raamit universumin muiden mahdollisille olioille niiden funktion perusteella. Eliöt ovat kaikkialla kehittyneet ekologisten lokeroiden vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaan. 

Sen sijaan ei ole mahdollista eikä kirjan kirjoittajan mielestä ole kiinnostavaa pohtia, minkä muotoisia tai näköisiä mahdolliset oliot muualla ovat. 

Eläimet liikkuvat saadakseen ravintoa ja yrittävät olla joutumatta muiden saaliiksi.

Ediacaran puutarha 630-540 miljoonaa vuotta sitten oli "Eedenin paratiisi". Ediacaran oliot eivät varsinaisesti muistuttaneet eliöitä. Oliot saivat auringosta energiansa ja pystyivät liikkumaan, mutta eivät kiirehtineet minnekään. Liikkumiseen ei ollut syytä, koska ei ne eivät olleet saalistaminen kohteita.

Jos elämää on kaukaisilla planeetoilla ja niiden fyysinen ympäristö muistuttaa maaplaneettaa, ainakin osa siellä olevista avaruusolennoista liikkuu meille tutulla tavalla maassa, vedessä tai ilmassa. On toki mahdollista, että avaruusolennot ovat esim. "kaasumuukalaisia", jotka kulkevat kovankin aineen lävitse. 

Mahdolliset avaruusolennot, viestivät ääniaalloilla kuten mekin. Puhuminen eli akustinen viestintä on varteenotettava vaihtoehto kommunikaatioon sikäli kun kyse ei ole tyhjiöstä.

Monet eläimet kommunikoivat visuaalisten merkkien ja signaalien avulla. Valolla on joitakin etuja viestinnässä, mutta haitta ääneen verrattuna on lyhyt aallonpituus, jolloin lähes kaikki esteet pysäyttävät valon, ääni sen sijaan kiertää esteitä. 

Haju on alkuperäinen tapa viestiä, mutta tehoton viestin levittämisen kannalta. Kemialliset signaalit kulkevat hitaasti.

Sähkö voisi olla erinomainen viestintäkanava, mutta vain harvat eliöt käyttävät sitä. Sähkökalat viestivät sähkökenttien avulla. Maapallon olosuhteissa sähkö on maan päällä epäkäytännöllinen ja vedessä tarpeeton, koska vesistöt ovat riittävän kirkkaita muille aisteille. Myös magneettikentät ovat potentiaalinen viestintäkanava.

Jostain syystä ihminen taitaa yleisesti olettaa, että avaruuden oliot ovat ihmistä älykkäämpiä ja teknologialtaan edistyneempiä.

Luultavimmin avaruuden mahdollisten olioiden älykkyys olisi samankaltaista kuin ihmisen ja maaplaneetan älykkäiden eläinten, kuten esim. mustekalojen, varisten, delfiiniien ja koirien äly.

Yleispätevää määritelmää älykkyydelle ei ole, mutta se koostuu erityisistä älyn muodoista sekä näitä yhdistelevästä yleisälystä. 

Varmaankin älykkyys liittyy myös oppimiskykyyn. Joillakin linnuilla (amerikanhömötiainen) on käsittämätön muisti, lintu voi muistaa tuhansia ruoan kätköpaikkoja. Simpanssit käyttävät työkaluja ja uudenkaledonianvaris tekee itselleen työkaluja. 

Äly voi olla emergenttiä kuten kalaparvilla. Yhden kalan uimasuuntia kuvaavat melko yksinkertaiset säännöt, jotka perustuvat sen naapureiden suuntiin ja etäisyyksiin. Satojen kalojen parvi vaikuttaa kuitenkin käyttäytyvän järkevästi. Sama koskee lintuparvia. Mehiläispesä on toinen esimerkki emergentistä älykkyydestä.

Kirjoittajan mielestä äly kehittyy, jos siitä on hyötyä selviytymistaistelussa. 

Yhteistoiminnasta on monenlaista hyötyä maaplaneetalla eri olioille ja varmaan näin on myös ulkoavaruudessa. Eläimet muodostavat yhteisöjä silloin, kun siitä on hyötyä luonnonvalinnassa.  Sukulaissuhteet kannustavat yhteistoimintaan. Luultavasti avaruuden oliot ovat sosiaalisia.

Ainakin kerran maailmankaikkeudessa on tapahtunut äärimmäisen epätodennäköinen askel ja sinänsä monimutkainen kommunikaatiojärjestelmä päon kehittynyt kieleksi. Tämän jälkeen lienee väistämätöntä, että sosiaalinen ja älykäs eliölaji alkaa kehittää teknologiaa.

Kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa maaplanetaan eri eliöistä ja näiden evoluutiohistoriasta, joiden perusteella voi mielessään hahmotella mahdollisia avaruusolentoja. 

Nykyihmisen alkuperä Euroopassa

Johannes Krause, Thomas Trappe: Ihmiskunnan matka: nykyihmisen uusi historia. Art House, 2024.

Arkeogenetiikka selvittää nykylääketieteen avulla muinaisten ihmisluiden DNA:ta. Luiden avulla voidaan päätellä, miten perimät levittäytyivät Eurooppaan eli mistä suunnasta Euroopan asukkaat tulivat, ja mihin suuntaan he siirtyivät.

Kaukaisen muuttoliikkeen lisäksi vanhojen luiden perimän avulla voidaan tutkia ja selvittää tappavien tautien historiaa. 

Neandertalilaiset eriytyivät denisovalaisista luultavasti noin 500 000 vuotta sitten. Näiden yhteinen kehityslinja on eriytynyt ihmisen kehityksestä 600 000 vuotta sitten. 

Neandertalin ihmisen ongelma Euroopassa oli pienehköjen yhteisöjen sisäsiittoisuudesta seuranneet haitalliset mutaatiot. 

Nykyihminen levittäytyi Eurooppaan noin 40 000 vuotta sitten. Keski-Eurooppa oli jäämassojen alla, mutta pitkin Tonavan vartta saattoi siirtyä eteenpäin. 

Olosuhteet jääkauden Euroopassa olivat vaikeat ja Vesuviuksen tulivuoren purkaus noin 39 000 vuotta sitten hankaloitti selviytymistä edelleen. 

Ei tiedetä, millä tavoin nykyihminen on kommunikoinut neandertalilaisten kanssa. Viimeiset neandertalilaiset elivät Euroopassa noin 37 000 vuotta sitten. 

Anatolialaiset 

Neoliittinen kausi alkoi alunperin Lähi-idässä. Anatolialaisia maanviljelijöitä siirtyi noin 8000 vuotta sitten Balkanin kautta Eurooppaan syrjäyttäen vähitellen metsästäjä-keräilijät.

Eniten metsästäjä-keräilijöiden DNA:ta on Skandinavian ja Liettuan nykyihmisissä, suurin piirtein yhtä paljon kumpaakin. Ensimmäisten maanviljelijöiden geeniperimä näkyy selvimmin Sardinian asukkaissa, ilmeisesti siellä ei ollut lainkaan metsästäjä-keräilijöitä. 

Neljä komponenttia perimässä

4800 vuotta sitten uusi perimätyyppi ilmestyi eurooppalaisten luihin. Muutos oli nopea ja perinpohjainen. Sadan vuoden kuluessa eurooppalaisten perimä muuttui. 

Uusien geenien ihmiset saapuivat Eurooppaan pontiselta arolta, Kaspian- ja Mustanmeren pohjoispuolelta.

Aro-DNA koostuu kahdesta komponentista. Pontisen aron ihmiset polveutuivat muinaisista euraasialaisista sekä hedelmällisen puolikuun itäisistä ihmisistä, joiden perimä poikkeaa hedelmällisen puolikuun läntisten ihmisten perimästä. Euroopassa nämä perimät kohtasivat.

Idästä tulleet siirtyivät pronssikaudelta ikään kuin taaksepäin kivikautiseen kulttuuriympäristöön. Yksi tekijä näiden jamnalaisten voittoisassa kulussa oli käytössä olleet hevoset. 

Toinen tekijä oli se, että tulokkaat saapuivat suurelta osin autioituneille seuduille, juuri vaelluksen alla oli tapahtunut väestönromahdus, ehkä epidemian takia. Neoliittiinen maanviljelyskulttuuri kotieläimineen ja pysyvinä tiiviinä asumisineen toi mukanaan tartuntataudit.

Indoeurooppalaiset kielet tulivat Eurooppaan aron ihmisten myötä. Etruski, baski, muinaissardinia ja minolaisten kieli tulivat luultavasti anatolialaisten maanviljelijöiden mukana. Geenitutkimus ei tue ajatusta siitä, että baskin kieli olisi jäänne metsästäjä-keräilijöiden ajalta. Ei ole mahdollista selvittää  muinaisten eurooppalaisten käyttämää kieltä.

Rutto

1300-luvulla rutto "musta surma" tappoi Euroopassa kolmanneksen tai jopa puolet väestöstä.  Kuten monet muutkin bakteerit, ruttobakteeri on loikannut maasta tai vedestä eliöihin.

Ruttobakteeri käyttää muita eliöitä apunaan, kuten kirppua. Bakteerin oli kirpun kautta helpompi levitä ihmisiin kuin rotan avulla.

Rutto saattoi olla Länsi-Rooman luhistumisen syy.

Tauti on vaivannut Euroopassa  ihmistä jo 4800 vuotta sitten. Luultavasti ruton leviäminen ja aroihmisten siirtyminen liittyvät toisiinsa. Keski-Euroopasta ei ole löydetty noin 5000 vuotta vanhoja ihmisjäänteitä, ehkä rutto levisi jo silloin.

Silloin rutto ei vielä levinnyt kirppujen välityksellä, vaan hevosten selässä. Pisaratartunta se ei ollut, koska arovaellusten aikana ihmisestä toiseen olevaa keuhkoruttoa ei vielä ollut, joten tauti levisi eläimistä ihmisiin eli luultavimmin nautojen ja hevosten kautta.