Ennustaminen vai päättely?

Philip E. Tetlock ja Dan Gardner: Superennustajat. Ennustamisen taito ja tiede. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 2016.

 

Ihminen ei ole luontainen todennäköisyyksien arvioija eikä synnynnäinen tilastotiedon osaaja. 

Ihmisen mieltä vaivaavat useat vinoutumat. Voi käydä niin, että emme pääse ensimmäisestä ajatuksesta tai päätelmästä eroon vaan yritämme etsiä sille vahvistavia todisteita (ns. vahvistumisvinoutuma) sen sijaan, että yrittäisimme etsiä kumoavia todisteita.

Vahvistavien todisteiden sijaan olisi järkevämpää maineikkaan filosofi Karl Popperin tapaan yrittää etsiä todisteita, jotka kumoaisivat meidän ensimmäisenä mieleen tulleen ajatuksen tai hypoteesin.

Kirjoittajien mielestä todellinen tiede myöntää epävarmuuden, harrastelijat vaativat ja uskovat varmuuteen. Kirjassa siteerataan Daniel Kahnemanin lausuntoa, jonka mukaan suuren itseluottamuksen ilmaukset kertovat lähinnä siitä, että ihminen on rakentanut mielessään johdonmukaisen tarinan, mikä ei takaa tarinan olevan tosi. 

Aina ei suinkaan ole syytä hylätä ensimmäistä ajatusta, joka intuitiivisesti tulee mieleen. Ammattilaiset ja asiantuntijat saattavat nopeasti oivaltaa, mikä on vialla ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Kokenut palomies voi tajuta, että talo sortuu hetken kuluttua. Tällaisessa intuitiossa ei ole mitään salamyhkäistä, vaan kyse on hahmon tunnistuksesta. Palomiehellä saattaa olla riittävästi muistiin koodattuja hahmoja, joita hän kykenee käyttämään.

Älykkyys sinänsä ei hyödytä, jos se ei muuta tapaa ajatella ja käyttäytyä. Hahmontunnistus on turhaa, jos ei osaa käyttää sitä muualla kuin abstraktien kuvioiden parissa. 

Aikoinaan tunnettu politiikan filosofi Sir Isaih Berlin kirjoitti pienehkön kirjasen Siili ja kettu (Otava 2004, suomentanut Hanna Tarkka).  Berlinin mukaan siili tietää yhden ison asian, joka jäsentää hänen koko maailmankatsomustaan. Kettu tietää monia pieniä asioita, mutta ei ole sitoutunut yhteenkään suureen ideaan samalla tavalla kuin siili. 

Siili voi olla sosialisti, kommunisti, fasisti, fundamentalisti tai melkein mitä tahansa, jos hän ei koskaan edes yritä päästä itse rakentamansa maailmankatsomuksellisen umpion ulkopuolelle. 

Kettu pohtii aina mitä muita vaihtoehtoja on olemassa. Kettu on mieleltään popperilainen, joka miettii todisteita, jotka kumoaisivat mieleen tulleet suuret ajatukset. Tetlockin ja Gardnerin mukaan ketut ovat parempia todennäköisyyden ymmärtäjiä ja siten parempia ennustajia kuin siilit.

Vuonna 1906 Sir Francis Galton kävi maatalousmessuilla ja seurasi kiinnostuneesti kun ihmiset yrittivät arvata elävän härän painon. Yllättäen keskimääräinen arvaus oli lähes oikea luku. Joukko voi olla yllättävän viisas, koska hyödyllinen informaatio voi olla levinnyt laajalle siten, että yksi saattaa tietää jonkin olennaisen osan, joku muu toisen ja jne. 

Galton ymmärsi, että monet arvaajat hyödynsivät ammatillista osaamistaan tai muista yhteyksistä saamaansa tietoa. Teurastaja arvioi härän painoa oman asiantuntemuksensa avulla, joku muu hyödynsi kokemustaan lihan ostajan roolista ja kolmas kenties muisti edellisen vuoden vastaavan kilpailun ja suhteutti sen vuoden härän muistoihin edelliseltä vuodelta. Kun pätevä informaatio kasautui ja virheet kumosivat toisensa, tulos oli melko lähellä oikeaa.

Ryhmän käyttäytymisestä kirja ottaa kaksi kiinnostavaa esimerkkiä presidentti Kennedyn ajalta. Ensin CIA koulutti kuubalaisia maanpakolaisia maihinnousua varten,  jotta nämä alkaisivat käydä Kuubassa sissisotaa. Tunnetusti toteutus epäonnistui täysin, koska suunnitelma oli epäkelpo. 

Tämän Sikojen lahden fiaskon jälkeen presidentti Kennedy valitsi kabinetistaan kaksi henkilöä toimimaan älyllisinä vahtikoirina. Robert Kennedy ja Theodore Sorenson saivat tehtäväkseen kritisoida kaikkia kabinetissa käsiteltyjä ehdotuksia ja suunnitelmia jotta ei enää sorruttaisi liian pintapuolisiin analyyseihin.

Tämän ansiosta Valkoisen talon päätöksentekomekanismi oli kunnossa kun tuli Kuuban ohjuskriisi. 

Miksi kabinetti ensin epäonnistui, vaikka kaikki kabinetin jäsenet olivat asiantuntijoita omilla sektoreillaan? Kyse oli ja on ryhmän toimintatavoista, ei ryhmän jäsenten älykkyydestä.

Tunnettu fyysikko Enrico Fermi esitti aikoinaan pähkinän ja kysyi, kuinka monta pianonvirittäjää on Chicagossa. Fermi osoitti, että riittää kun osaa esittää oikeat kysymykset ja maalaisjärjellä päätellä niiden vastaukset. Pähkinään pystyy vastaamaan melko tarkasti,  jos jakaa pähkinän neljään kysymykseen  ja pystyy päättelemään niihin vastaukset.

Samalla tapaa voisi lähestyä useita ongelmia. Daniel Kahneman kirjoitti ulkoisesta näkymästä ja sisäisestä näkymästä. Ajatellaanpa, että meitä pyydetään selvittämään millä todennäköisyydellä jollakin perheellä on lemmikkieläin. Useimmat alkavat pohtia ensin sisäistä näkymää eli minkälainen perhe on, kuinka monta lasta, minkälaisessa asunnossa perhe asuu ja mitä voisimme tietää tehtävänannon perusteella perheen muusta elämästä. Joku pitäisi tärkeänä pohtia ensimmäisenä sitä, olisiko kyseessä eläinrakas perhe.

Järkevämmin kuitenkin tekee jos aloittaa ulkoisesta näkymästä eli selvittää ensin kuinka monella prosenttia amerikkalaisista perheistä on lemmikki. Kirjan mukaan vastaus on 62 prosentilla. Tällöin tämä luku on se perustaso, johon alamme suhteuttaa muita tietoja, joita meillä perheestä on. 

Sisäinen näkymä houkuttelee voimakkaasti, sillä se on täynnä meille tuttuja yksityiskohtia. Ulkoinen näkymä on usein abstrakti luku, joka ei meitä luontaisesti kiinnosta. Oikea ajattelutapa on kuitenkin lähteä ulkoisesta näkymästä.

Jos ihmisellä annetaan ohimennen tehtävän yhteydessä jokin luku, hänellä on taipumus ankkuroida vastauksensa tähän lukuun. Joten jos me ankkuroimme vastauksemme oikeaan prosenttiosuuteen perheistä joilla on lemmikki, olemme jo askeleen edellä niitä, jotka ankkuroivat vastauksensa johonkin sisäisen näkymän perusteella valittuun merkityksettömään lukuun.

Superennustajat ovat sisäistäneet Bayesin kaavan ajatuksen, vaikka eivät osaisi itse kaavaa. Kaavahan sanoo yksinkertaisesti, että uusi päivitetty uskomus riippuu kahdesta asiasta, entisestä uskomuksesta ja kaikesta sen perustana olleesta tiedosta kerrottuna uuden informaation arvolla. Bayesin keskeinen oivallus oli se, että totuutta yritetään lähestyä päivittämällä näkemystä jatkuvasti suhteessa todisteiden painoarvoon.

Kuten Nicholas Nassim Taleb on osuvasti kuvannut, ns. mustat joutsenet muuttavat olennaisella tavalla historian kulkua. Musta joutsen on jotain, mitä ei voi ennustaa, koska sitä voida kuvitella ennen kuin se tapahtuu. Tämän määritelmän mukaan syyskuun 11. päivän hyökkäys WTC:n kaksoistorneja vastaan ei oikeastaan ollut musta joutsen, sillä vastaavia salajuonia oli paljastettu.

 

Talebin toinen määritelmä mustalle joutsenelle onkin, että se on erittäin epätodennäköinen tapahtuma, jonka seuraukset ovat historian kannalta erittäin merkittäviä.

Historia tekee mustan joutsenen kaltaisia loikkia, mutta väliajat se ryömii eteenpäin, jolloin on hyötyä mitä tarkempia ennustuksia kyetään tekemään. Talebin sijoituskäsitys oli ottaa näkemystä mustan joutsenen aiheuttaman pörssiromahduksen toteutumisesta samalla kärsiä pitkähkön aikaa tappioita. Vaihtoehtoinen sijoitusfilosofia ryömisen ajalle on se, että sijoittaja päättelee jonkun tapahtuman todennäköisyydeksi 68 prosenttia kun suurin osa päättelee sen todennäköisyydeksi esim. 60 prosenttia. Jos sijoittaja pystyy tähän, hän voittaa jatkuvasti muut sijoittajat ja hänen sijoitusvarallisuutensa kasvaa pikku hiljaa.

Psykofyysinen ongelma on mielen ja kosmoksen ongelma

Kirjassaan Mieli ja kosmos tunnettu mielenfilosofi Thomas Nagel katsoo, että on aika hylätä materialistinen reduktionismi maailmankuvana. Nagelin oman käsityksen mukaan mieli, merkitys ja arvot ovat maailmankaikkeudessa yhtä perustavaa laatua kuin ovat aineelliset hiukkaset, aika ja avaruus. Kirja on suppea, mutta käsittelee kiinnostavasti ikivanhoja filosofisia kysymyksiä aineen ja tietoisuuden sekä materian ja mielen suhteesta.

Kirjan alkupuolella Nagel toteaa, että maailma hämmästyttää ja ihmisellä ei ole maailman ymmärtämiseen tarvittavia perustyökaluja sen enempää kuin Aristoteleen aikana. Kirja päättyy Nagelin toteamukseen, että hän on valmis lyömään vetoa, että nykyinen “oikeaoppinen” konsensus materialistisesta reduktionismista kaiken selittäjänä näyttää naurettavalta parin sukupolven päästä.

Nagelin mielestä on hyvin epäuskottavaa, että elämä on sarja fysikaalisia sattumia ja sokean luonnonvalinnan mekanismin lopputuote. Miten todennäköistä on, että itseään monistavat eliöt ovat syntyneet spontaanisti maapallon varhaishistoriassa yksinomaan fysiikan ja kemian lakien toiminnan kautta? Miten todennäköistä on, että fysikaalinen sattuma on tuottanut sarjan elinkelpoisia geneettisiä mutaatioita, jotka riittivät yhdessä luonnonvalinnan kanssa tuottamaan olemassa olevat organismit? Nagel vastaa, että ei lainkaan todennäköistä.

Kovien luonnontieteiden ja biologian suuret saavutukset alkoivat kun mieli suljettiin fysikaalisen maailman ulkopuolelle. Tällöin alettiin havainnoida ja kvantifioida ulkoista todellisuutta ja luonnontieteet meidän tuntemassa mielessä saivat syntynsä. Nyt on kuitenkin mietittävä onko sellaista tieteellisestä käsitystä, joka kattaisi myös mielen. Tietoisuutta, intentionaalisuutta, merkitystä, tarkoitusta, ajatusta ja arvoja ei voida sovittaa yhteen teorian kanssa, joka näkee universumin koostuvan vain fysikaalisista tosiasioista.

Nagelin näkemyksen mukaan mieli ei ole vain luonnonhistorian myöhäisen vaiheen lisäosa tai sattuma, vaan jotain täysin perustavaa maailmankaikkeudessa.  Nagel ei tunnustaudu subjektiiviseksi idealistiksi, vaan toteaa olevansa pikemminkin objektiivinen idealisti hieman Platonin, Schellingin ja Hegelin tapaan. Olennaista on, että maailman ymmärrettävyys ei ole eikä voi olla sattumaa. Luonto synnyttää mentaalisia tietoisia olentoja ja luonto on näiden olentojen ymmärrettävissä. Nämä olennot ovat hämmästyttävää kyllä itsensä ymmärrettävissä. Mieli ei voi olla sivutuote satunnaisesta kehityskulusta. Maailman selityksessä tarvitaan teoriaa, jossa viitataan myös mieleen.

Vaikka Nagel hylkää naturalistisen materialismin, Nagel painottaa, että hänen skeptisyytensä lähde ei ole uskonnollinen usko, vaan hän toteaa olevansa ateisti. Nagel ottaa teismin vakavasti, mutta kysyy, onko mahdollista kehittää teismille vaihtoehtoinen maallinen käsitys, jossa kuitenkin mieli todellisuuden perusosana otetaan huomioon materian lisäksi.

Inhimillisen tiedon osalta sekä teismi että naturalismi koettavat selittää, miten voimme luottaa tietokykyihimme kun yritämme ymmärtää ympäröivää maailmaa. Teistinen perustelu on, että tietokyvyistämme vastuussa oleva Jumala ei johda meitä harhaan. Naturalistinen tietoteoria väittää, että voimme luottaa luonnonvalinnan kautta kehittyneiden aistiemme ja kognitiivisten kykyjemme johtavan meidät uskomuksiin, jotka ovat tosia. Tosiasiassa Nagelin mielestä materialistinen naturalismi tai teismi eivät tarjoa puolustusta radikaalia skeptisismiä vastaan, joka väittää, että maailmaa koskevat uskomuksemme ovat systemaattisesti epätosia. Seuraako evolutionistisesta naturalismista se, että meidän ei pidä ottaa mitään käsityksiä vakavasti, ei edes tuon evolutionistisen naturalismin pohjalla olevaa tieteellistä maailmankuvaa?

Mikäli otamme tietoisuuden todella tietoisuutena, tämä on Nagelin mielestä vakavin este hyväksyä pelkästään koviin luonnontieteisiin nojaava materialistinen naturalismi universumin selittäjänä. Psykofyysinen ongelma ei ratkea nykyisillä selitysmalleilla. Nagel tutkii myös panpsykismin mahdollisuutta, mutta ei pidä sitä riittävänä selityksenä, koska idea mielen redusoimisesta mentaalisiin alkeistapahtumiin tai -hiukkasiin ei toimi samalla tapaa kuin aineen redusointi fysiikan alkeishiukkasiin. Fysikaalisen maailman aika-avaruudellinen rakenne tekee fysikaalisen osa-kokonaissuhteen välittömästi geometrisesti ymmärrettäväksi. On vaikea käsittää miten organismien mentaaliset tilat voivat koostua mikro-osien ominaisuuksista ja miten ne muodostavat tietoisia kokonaisuuksia. Lisäksi panpsykismin olisi kyettävä selittämään miten protomentaaliset osaset osallistuivat elämän synnyttämiseen ja kehittymiseen jo ennen eläinten ilmestymistä.

Uskomme ihmisen kykenevän muotoilemaan objektiivisia matemaattisia ja logiikan totuuksia ja kykenevän paljastamaan tosia uskomuksia maailmasta. Kysymys ei enää olekaan miten voi ymmärtää mielen olevan luonnon tuotetta, vaan pikemminkin se, että minkälaisena järjestelmänä meidän pitää ymmärtää luontoa, kun se on kyennyt tuottamaan mielen. Nagel palauttaa mieleen Aristoteleen ajatuksen teleologiasta. Pitäisikö meidän olettaa, että on alusta lähtien ollut jonkinlainen luonnollinen teleologinen ohjaus elämän synnyn ja historian selittäjänä? Tällöin on hyväksyttävä että fysikaalisten lainalaisuuksien lisäksi on muita lainalaisuuksia, jotka, kuten Nagel tähdentää, eivät kuitenkaan ole minkään maailman ulkopuolisen olennon intentioita. Teleologinen hypoteesi on, että fysiikan ja kemian lainalaisuudet eivät riitä maailman ymmärtämiseen, vaan alusta alkaen on ollut pakko olla läsnä tavalla tai toisella taipumus synnyttää elämää, tietoisuutta ja arvoja.

               

Nagelin kritiikki ei sinänsä ole ennenkuulumatonta. Schelling totesi aikanaan, että ihmisen tietoisuuden ja vapauden kokemuksia ei voi sovittaa yhteen minkään pohjimmiltaan mekaanisena ymmärrettävän järjestelmän kanssa. Mekaanisella järjestelmällä Schelling viittasi fysiikan lainalaisuuksiin ja kausaliteettiin. Nagelin lopputulema on ehkä ymmärrettävissä Schellingin filosofian tapaan, jonka mukaan maailma tai luonto itsessään on Jumala. Schellingillä, samoin kuin Nagelilla, luonnon- ja uskonnonfilosofiat lankeavat perimmältään yhteen.