Milloin ja miksi punakaartit syntyivät 1917-1918?
Suurlakon aikana 1905 perustettiin ensimmäiset punaiset työväen kaartit. Vuosien 1917-1918 punakaartit olivat näille jatkoa.
Venäjän helmikuun vallankumouksen (maaliskuussa 1917) jälkeen Suomessa oli ongelma, ketkä ovat järjestysvallan laillisia käyttäjiä. Useille paikkakunnille perustettiin jonkinlaisia työväenkaarteja. Joissakin tapauksissa nämä olivat lyhytikäisiä. Ne olivat myös leimallisesti järjestyskaarteja, joiden tehtävänä ainakin alunperin oli pitää järjestystä eri tilaisuuksissa ja mielenosoituksissa.
Seuraavassa vaiheessa, toukokuussa ja alkukesästä perustettiin lisää kaarteja, jotka olivat ainakin osaksi myös uusia. Toukokuussa kiisteltiin kunnallisesta vallasta. Alkukesällä tavoitteena oli painostaa eduskuntaa hyväksymään kiistelty kunnallislaki sekä kahdeksan tunnin työaikalaki.
Lakkovahdit olivat kaartien ensimmäisiä muotoja. Suojeluskuntia perustettiin samassa tahdissa työväen kaartien kanssa.
Työväen kaarti muodostettiin yleensä alhaalta ylöspäin. Työväki oma-aloitteisesti ja -toimisesti perusti paikallisia kaarteja. Osa kaartien jäsenistä noudatti keskusjärjestöjen ohjeita, osa ei.
Kesällä 1917 elintarvikkeista oli paikoitellen pulaa, koska Venäjältä viljan tuonti oli tyrehtynyt. Työväen kaarteja käytettiin elintarvikkeiden pakko-ottoon, mikä herätti pahennusta porvallisessa ja lainkuuliaisessa kansanosassa.
Punakaartien tavoite oli työväen vallan lisääminen, mutta kaikki kaartit eivät kuitenkaan olleet alusta lähtien vallankumouskaarteja.
Lähteiden puuttuessa ei voida sanoa kovin varmasti milloin ja kuinka paljon jo kevään ja kesän aikana perustettiin salaisia kaarteja, joiden tavoite oli vallankumouksellinen toiminta.
Punaisten puolella sotinut venäläinen eversti Svetsnikov paljasti muistelmissaan kouluttaneensa Tampereella jo kesäkuussa 1917 punaisia aseidenkäytössä. Venäläiset luovuttivat tällöin myös aseita suomalaisille punikeille.
Ihmetystä on herättänyt Svetsnikovin väite, että hän ryhtyi kesäkuussa valmistelemaan kapinaa Suomessa yhdessä Sdp:n kanssa. Tälle väitteelle ei ole muista alkuperäislähteistä löytynyt vahvistusta.
Joillakin paikkakunnilla , kuten Tampereella, työväen järjestyskaarti toimi eräänlaisena “miliisinä” helmikuun vallankumouksen jälkeen kunnes varsinainen kunnallinen poliisitoimi saatiin perustettua. Tampereella venäläinen sotaväki ilmeisesti koulutti ja aseisti väliaikaisen miliisin.
Venäjän ns. heinäkuun päivät, suuret mielenosoitukset hallitusta vastaan ja niiden jälkeen suoritetut pidätykset lamaannuttivat Suomen kaartien toimintaa.
Syksyä kohti mentäessä työväen kaartit muuttuivat aikaisempaa selkeämmin vallankumouksellisiksi taistelujärjestöiksi. Myös valtalain kohtalo vaikutti.
Kenraali Kornilovin epäonnistunut vallankaappaus merkitsi bolsevikkien aseman vahvistumista. Suomessa kaartit vahvistuivat.
Lokakuun 20. päivä työväen johdon julistus kiihdytti kaartien muodostamista. Sekä Suomen ammattijärjestö että Sdp kehottivat perustamaan työväen kaarteja. On tulkittu, että yhtäältä työväenliikkeen johto yritti saada kaartit pysymään hallinnassaan. Joukkojen kurittomuus oli uhka. Toisaalta julistus oli valmistautumista vallankumoukseen, vaikka eri toimijat ymmärsivät hieman eri tavoin, mitä sillä tarkoitettiin.
Lokakuussa 1917 hyväksyttyjen kaartien sääntöjen mukaan kyse oli sotilaallisesta järjestöstä. Aseellisesta toiminnasta ei ollut kovin selkeitä mainintoja, varmaan tarkoituksellisesti.
Venäjän lokakuun vallankumous sekä Suomessa marraskuun yleislakon valmistelu lisäsi kaarteja ja kaartilaisten lukumäärää.
Viimeistään marraskuun 1917 aikana kaartit, ainakin osa, radikaalistuivat. Murhat ja muut väkivaltaisuudet kertovat korutonta kieltä.
Kaartit jakautuivat joihinkin maltillisiin järjestyskaarteihin ja radikaaleihin punakaarteihin.
Yleislakon aikana punaiset kaartit olivat sekä sotilas- että poliisivoimat. Kaarteja aseistettiin venäläisillä aseilla.
Ilmeisesti kaarteilla oli kaksi johtoa: sääntöjen mukainen sekä kaartilaisten itsensä asettama edellistä radikaalimpi.
Lakon jälkeen kaartilaisten määrä väheni pettymyksenä toimintaan ja tuloksiin. Yleislakon aikana oli valmiutta vallankaappauksen suorittamiseen. Radikaalien mielestä se oli otollinen momentti, mikä menetettiin.
Kaartien lakkauttamista väläyteltiin, mutta käytännössä lakkauttaminen oli mahdotonta. Kaarteja oli sekä työväen johdon alaisena toimia että omatoimisia punakaarteja.
On arvioitu, että tammikuussa 1918 Helsingin kaartilaisista noin 75 % oli radikaaleja.
Tammikuun 12. päivä eduskunta hyväksyi senaatin esityksen lujan järjestysvallan luomiseksi. Yhteinen vastustaja yhdisti työväen liikettä ja teki puoluejohdon myöntyväisemmäksi radikaalien kaartien suuntaan.
Suuri asejuna Venäjältä toi kivääreitä ja muita aseita punaisille. Kaarteja mobilisoitiin junan suojaamiseksi.
Järjestys- ja punakaartit yhdistyivät 26. tammikuuta 1918 sodan alkaessa.
Lähteet:
Marja-Leena Salkola: Työväenkaartien synty ja kehitys punakaartiksi. 1985.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti